Lieksan johdon ongelma on paikallisuus. Viisautta on heikonlaisesti ja se näkyy päätöksenteossa. Lisäksi paikallisilla on tapana pyrkiä yksimielisyyteen joka on päätöksenteossa huono asia. Tarvitaan erilaisia uusia näkökulmia.
Lieksa voisi edetä jos koko johto saataisiin muualta maasta. Lännestä, lounaasta ja etelästä. Tulisi uusia ajatuksia ja muualta tulleet näkee asiat ja ongelmat paremmin.
Erikoinen oli myös Lieksan kiinteistöjen toimistusjohtajan vaihto. On kyseenalaista että yrittäjä on tehtävässä. Syntyy eturistiriita.
Sullemullesullemulle-politiika pitäsi loppua kaikkialla. Myös Lieksassa.
Lieksa voisi edetä jos koko johto saataisiin muualta maasta. Lännestä, lounaasta ja etelästä. Tulisi uusia ajatuksia ja muualta tulleet näkee asiat ja ongelmat paremmin.
Erikoinen oli myös Lieksan kiinteistöjen toimistusjohtajan vaihto. On kyseenalaista että yrittäjä on tehtävässä. Syntyy eturistiriita.
Sullemullesullemulle-politiika pitäsi loppua kaikkialla. Myös Lieksassa.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Samaa mieltä kanssasi. Lisään vielä, että kun Lieksan vuokra kiinteistöjen (kuuluu myös teollisuuskylän kiinteistöt) toimjoht on kepu ex kauphall pj. niin nyt on Lieksan Kehityksen (LieKe) hallituksen pj.ksi valittu Lieksan vuokra kiinteistöjen toimjohtajan kaveri kepu ja EK vaalien vaalipäällikkö. Ei hyvältä näytä ja kertoo, että kaikenlainen kotiinpäin vetäminen omille yrityksille (Pielisen Bio jne. ) on ilmiselvä.
Pirre on muualta mutta Lieksapuolue laittoi hänetkin jankuttamaan omia totuuksiaan Pirrelle kai yksi ja sama kun ei ole mitään tässä kaupungissa kiinni selailla voi uusia työpaikkoja
Sullemulle sullemulle meininki on kopioitu hesasta.
Kumpa sinut älyäisivät ottaa kaupunginjohtoon, tai ainakin päättävään virkaan kun vaikutat erityisen älykkäältä🤣🤣
En alkaisi. Se muistuttaisi lastentarhaa liikaa
Onko Pirrellä kokemusta varhaiskasvatuksesta?
Pirre Seppänen on kokematon, suoraan koulun penkiltä, lyhyitä työjaksoja joista kaupunginjohtajaksi ilman johtajan ominaisuuksia.
Lieksassa on ollut muualta Suomesta virkamiehiä, opettajia menneinä vuosina paljon ja viimeistään eläkkeelle päästyään ovat karistaneet Lieksan pölyt jaloistaan ja lähteneet pois. Täällä on enää nämä ikänsä Lieksassa asuneet jotka eivät ole muualle kelvanneet ja jälki on sen mukaista tässä kaupungissa. Kaikki päin persettä.
Jo se että pienessä syrjäisessä kylässä on asuttu koko ikä ja vielä alueella jossa on aika ihmisvastaiset asenteet isolla osalla ihmisiä, vääristyy väkisinkin ajattelu. Se ei ole objektiivista tarkkanäköisyyttä vaan pienen piirin toimintaa jossa junaillaan kaveripohjalta asiota miten halutaan. Mahdollistaa korruption samalla.
Muualta on vaikea saada Lieksaan päteviä koska pätevät ymmärtää nopeasti että on tekemätön paikka muuttaa kaupungin toimintakulttuuria. Pitäisi kerralla vaihtaa hallinto tyystin kokonaan.
Ihmisen tulee osata myös jäävätä itsensä asiosta tai tehtävistä mihin ei taidot riitä. Jos allekirjoittaneelle tarjottaisiin mahdollisuutta suorittaa kirurgisia leikkauksia hulppealla palkalla ja ilman vastuuta, kieltäytyisin oitis koska se olisi vastuutonta tehdä jotain mitä ei varmuudella hallitse ja jossa vaikutetaan muiden elämiin. Valitettavasti politiikassa ja myös Lieksan tapauksessa tällaista itsensä jääväämistä ei tapahdu vaan saatetaan jopa uskoa omiin kykyihin samalla kun tehdään asiota muiden vahingoksi.
Oiva kirjoitus sinulla! Olen vuosikymmenten saatossa nähnyt ettei Lieksaan ole tullut huippuosaajia, koska tämä syrjäinen paikka ei ole heitä houkutellut ja palkkauskin on ollut huonompi ! Lieksaan päätyi vain ne jotka ei muualta saaneet töitä. Suurin osa valmistui opinnoistaan vain täpärästi, saaden välttävän arvosanan.
Kun nuo muutenkin heikkolahjaiset sitten yritti luotsata Lieksaa niin huonosti kävi.
Jonkun tutkinnon/tutkintojen suorittaja ei välttämättä osaa yhtään mitään.
Muistan miten naapurinikin opiskeli rakennusinsinööriksi (n 30 vuotta sitten) ja sai tutkinnon juuri ja juuri läpi.
Ei hänestä inssiä tullut vaan rakennusapumiehenä töitä teki ! Käytännön työt oli inssille liikaa koska ei osannut niitä.
Lieksassa valtuutetut ovat järjestäneet työpaikat omille lapsilleen ja sukulaisille. Eivät varmaan muualta olisi saaneet töitä.
Nepotismi ja korruptio kukoistaa
Kyllä on kiva ajella kaupungin autolla.