korjata Orpon persuhallituksen romuttamaa yhteiskuntaa ja yrittää kerätä rahaa persuhallituksen tekemän holtittoman velkavuoren tai edes sen korkojen maksamiseen ja Nato-miljardeihin. Yksi hallituskausi ei riitä. Tarvitaan ainakin
10 hallituskautta tämän katastrofin seurauksien korjaamiseen.
Katastrofin, jonka piti muun muassa taata "hyvinvointivaltio lapsenlapsillemme". Hallituksen tekemä velkahelvetti tuskin vastaa käsitystä hyvinvointivaltiosta lastenlapsiemme mielestä.
10 hallituskautta tämän katastrofin seurauksien korjaamiseen.
Katastrofin, jonka piti muun muassa taata "hyvinvointivaltio lapsenlapsillemme". Hallituksen tekemä velkahelvetti tuskin vastaa käsitystä hyvinvointivaltiosta lastenlapsiemme mielestä.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Piti tulla 9 miljardin säästöt ja lopputulema kansantalouden konkurssi,
vaikka puikoissa on ollut kykypuolueen "talousmies, jolla on kaavat ja
ratkaisut" ja Purra, jonka asiantuntemus perustuu vain hänen omaan
toteamukseensa: "Tiedän, että olen oikeasssa".
Persuhallitus järjestää tarkoituksella mahdottoman tilanteen seuraavalle
hallitukselle. Persuhallituksen ainoa tavoite on vohkia veronmaksajien rahat
rikkaille.
Kovasti se ahkeroi. Valtion kassakirstu on kai jo ihan tyhjä, kun Purra ottaa
vaan velkaa lisää.
Onkohan valtion kassassa enää yhtään rahaa, koska Purra ottaa koko ajan
lisää ja lisää velkaa. Paljastuuko lopuksi kauhea totuus ???
Nykyhallitus yrittää korjata edellisen tyttöhallituksen virheitä, varsinkin kepun ja Kiurun sotea, mutta tuskin aika riittää.
Edelliset hallitukset Sipilä Marin hoitivat taloutta työllisyyden avulla, niin aikoi Orpokin miten käynyt. Ilman velkaa ei selvitä ennen kuin valtion tulot yhtä suuret kuin menot vaikka leikattaisi.
Sipilän kausi osui nousukauteen, Marinin kauteen osui vähän nousukautta, Orpon kausi suhdanteen mukaan kokonaisuutena parempi kuin Marinin kausi.
Marinin holtiton velanotto upotti Suomen.
Ei ole Purran voittanutta eikä tule, 60 miljardia se yli ei paljon voida ottaa. Seuraava hallitus ei voi paljon tehdä velkaa, ainoaksi keinoksi jää tulojen kasvattaminen työllisyyden avulla. Siihen tarvitaan maahanmuuttoa sanoo Antti.
Nuoret muuttavat jo ulkomaille, pois Suometa ja työllistyvät uudessa kotimaassaan eivätkä enää palaa takaisin Suomeen. Antti jää saunakamariin natsitervehdyksineen matujen kanssa.
Toivottavasti persut häviönsä jälkeen katoavat Timbuktuun.
Siellä he saisivat ansaitsemansa vastaanoton.
Orpon kusipäinen hallitus on romuttanut valtion veropohjan pysyvästi alijäämäiseksi. Holtittomat yhteisöverojen ja tuloverojen alennukset kiihdyttävät vain alamäkeä.
Ko. verojen alennukset ovat kusipäisen hallituksen lahja varakkaille.
Eli selitykset tulevan eduskunnan epäonnistumisista aloitetaan varmuuden vuoksi kaksi vuotta etukäteen! Tuohan on käytännössä sama kuin käsien nostaminen pystyyn jo valmiiksi.
Eikö mentäisi samaan syssyyn koko 6 vuotta eteenpäin ja todettaisiin jo tässä vaiheessa että kurjassa tilanteessa joutuu silloin uusi eduskunta aloittamaan, demarien sadan uuden velkamiljardin kurittaessa taloutta.
Turhaan persu demareita moitit. Ala ajatella omilla aivoilla.
Onko Suomea enää olemassa parin vuoden jälkeen ? Persuhallitus on aika tarkkaan tuhonnut Suomen valtion perustukset.
Mutta Marinin hallituksen velanottoon tämäkään hallitus ei yllä: Marinin hallituksen aikana valtionvelka nousi 106,368 miljardista Eurosta 156,172 miljardiin Euroon eli korotus oli 49,8 prosenttia.
Tietoni ovat Valtiokonttorin ja Tilastokeskuksen tiedoista, jos sinulla on parempaa ja oikeampaa tietoa niin kerro toki?
Laskepa mihin loppusummaan päädyttäisiin jos nykyinenkin hallitus ottaisi uutta velkaa niin että velan kokonaissumma nousisi 49,8 prosenttia? Se on ihan perusprosenttilaskua, ei sen ihmeempää...
Eiköhän tuo ole ollut joka hallituksella vaikeeta
Persuhallituksen jälkeen tarvittaisiin ihmeittentekijä.
Ehkä se "ihmeittentekijä" löytyy KD:stä ? Jumalahan on kuulemma kaikkivaltias.
Vähemmällä ei selvitä kun Jumalan ihmeillä.
Rahat menevät Ukrainan avustamiseen niin kauan kun siellä soditaan eli loppua ei näy. Lisäksi toivottavasti vahvistetaan omaa puolustustamme.
Ukrainan avustamiseen mennyt raha on murto- osia Sotemenoista. Tiesithän että Soteen menee yli puolet Suomen budjetin rahoista?
Eikös Nato vahvista sitä ja Suomen puolustus on jo ennestään asiantuntijoitten
mukaan Euroopan vahvimpia jos ei vahvin.
Kuitenkin 2031 aloittavalla eduskunnalla on paljon vaikeampaa kuin 2027 aloittavalla eduskunnalla...