Opintoaikojen rajoitukset astuvat voimaan ensi vuonna. En ymmärrä miksei kukaan ole noussut barrikadeille. Yliopistoon vasta tulevat eivät ehkä ole täysin ymmärtäneet mitä rajoitukset pitävät sisällään, ja "vanhan vallan" aikana sisään luikerrelleet (minä mukaan lukien) eivät ole vaivautuneet ("eihän se mua koske").
Toivotaan nyt kuitenkin, että rajoitukset sortuvat omaan mahdottomuuteensa. Itselläni olisi ollut kova kohtalo edessä: olen roikkunut yliopiston kirjoilla nyt neljä vuotta, josta vain viimeisenä opiskellut. Pääsin mielestäni sisään liian nopeasti, heti lukion jälkeen. Oma ala oli vielä hakusessa, ja kirjoitusten loputtua teki mieli tehdä vuoden ajan kaikkea muuta kuin päntätä. Seuraava vuosi meni kokopäiväisesti töissä. Kolmantena vuotena tein duunia, mutta myös yritin opiskella – perheenjäsenen sairastuminen pisti kuitenkin kuviot uusiksi. Viime vuonna kaikki onneksi loksahti kohdalleen: kursseja jäi pari kesken, mutta noppia kertyi kuitenkin lähemmäksi neljäkymmentä, työnteon ohella.
Kai minun pitäisi tuntea syyllisyyttä ollessani kansantaloudellinen katastrofi: kulutan yhteiskunnan varoja lorvaillessani. Toisaalta olen tilanteeseen ja elämänkulkuuni tyytyväinen, sillä nyt muutamaa vuotta vanhempana olen löytänyt oman alani, saan opiskeluista irti enemmän kuin aiemmin – ja se näkyy myös arvosanoissa. Etsin itseäni yliopiston käytävillä harhaillen useammankin sivuaineen parissa, hankin työkokemusta (alkuun ei omalta alalta, mutta sen avulla sain oman alan kesätyön, jossa olen nyt kolmatta vuotta), kasvoin iässä ja ihmisenä. Nykyisen käytännön mukaan tämä ei ole enää mahdollista. Valitettavasti.
Toivotaan nyt kuitenkin, että rajoitukset sortuvat omaan mahdottomuuteensa. Itselläni olisi ollut kova kohtalo edessä: olen roikkunut yliopiston kirjoilla nyt neljä vuotta, josta vain viimeisenä opiskellut. Pääsin mielestäni sisään liian nopeasti, heti lukion jälkeen. Oma ala oli vielä hakusessa, ja kirjoitusten loputtua teki mieli tehdä vuoden ajan kaikkea muuta kuin päntätä. Seuraava vuosi meni kokopäiväisesti töissä. Kolmantena vuotena tein duunia, mutta myös yritin opiskella – perheenjäsenen sairastuminen pisti kuitenkin kuviot uusiksi. Viime vuonna kaikki onneksi loksahti kohdalleen: kursseja jäi pari kesken, mutta noppia kertyi kuitenkin lähemmäksi neljäkymmentä, työnteon ohella.
Kai minun pitäisi tuntea syyllisyyttä ollessani kansantaloudellinen katastrofi: kulutan yhteiskunnan varoja lorvaillessani. Toisaalta olen tilanteeseen ja elämänkulkuuni tyytyväinen, sillä nyt muutamaa vuotta vanhempana olen löytänyt oman alani, saan opiskeluista irti enemmän kuin aiemmin – ja se näkyy myös arvosanoissa. Etsin itseäni yliopiston käytävillä harhaillen useammankin sivuaineen parissa, hankin työkokemusta (alkuun ei omalta alalta, mutta sen avulla sain oman alan kesätyön, jossa olen nyt kolmatta vuotta), kasvoin iässä ja ihmisenä. Nykyisen käytännön mukaan tämä ei ole enää mahdollista. Valitettavasti.
Vastaukset 13
Vanhimmat
asiaa!
Ehkä ei sentään barrikadeille, mutta enemmän keskustelua kyllä saisi asian tiimoilta käydä.
Olisi ihan mielenkiintoista nähdä jonkinlainen tutkimus siitä, miten hyvin suoraan lukiosta yliopistoon päässeet menestyvät opinnoissaan verrattuna hieman varttuneempiin opiskelijoihin. Itse koen juuri noin, että elämänkokemus on erittäin suureksi avuksi ja varsin moni suoraan lukiosta opiskelemaan päässyt saa aikaiseksi varsin keskinkertaisia suorituksia yliopistossa. Elämänkokemuksen myötä saa mielestäni syvyyttä varsin moneen asiaan eikä opiskelu tällöin ole vahingossakaan pelkkää pänttäämistä, vaan oppiminen on jotenkin aidompaa - motivaatiokin pysyy näin varsin korkeana.
Iselläni on hankittuna opinto-oikeus "vanhan" systeemin mukaan ja pian tutkinto kasassa, mutta lisäksi nyt on myös opinto-oikeus uuden systeemin perusteella, joten saa nähdä havaitsenko tässä eroja.
Minä en ole voinut havaita kuvailemaasi ilmiötä siitä, että varttuneemmat opiskelijat menestysisvät paremmin. Sanoisimpa, että usein tuntuu siltä, että ainakin arvosanoilla mitattuna nopeasti valmistuvat pärjäävät parhaiten. Ero saattaa tietysti olla alassakin.
Itse menin opiskelemaan suoraan yliopiston jälkeen ja valmistuin neljässä vuodessa. En edelleenkään pysty puhumaan muista kuin omasta opiskelupaikastani (luin fysiikkaa TKK:lla), mutta sanoisin, että jollei täältä valmistu viidessa vuodessa, niin sitten on ottanut enemmän tai vähemmän löysästi. Tuollainen seitsemässä vuodessa valmistuminen ei voi olla mahdotonta kenellekään. Uskoisin, että myös muista yliopistoista pystyy aivan loistavasti valmistumaan määrajassa, jos vain viitsii tehdä asian eteen töitä. Omasta puolestani sanoisin siis pitäväni aikarajoja hyvänä ideana, sillä pitkittynyt opiskelu rasittaa yhteiskuntaa puuttuvien verotulojen lisäksi yliopiston opetus ym. kuluina. Ymmärrän tietysti, että vastaan voi tulla elämäntilanne, jossa opiskelu pakostikin hidastuu, mutta käsittääkseni tälläisessä tilanteessa voi perustellusti pyytää lisäaikaa.
Minulta ei siis ihan hirveästi löydy sympatiaa niitä kohtaan, jotka valittavat opintoaikojen rajoittamista. Opiskeusta paljon pitävät voivat aina lukea tutkinnon pakettiin ja jatkaa jatko-opiskelijoina, muutaman opintoviikon lukeminen lukuvuodessa on ihan turhaa. Lisäksi ihmettelen, miten se edes onnistuu; fysiikan opiskelussa ainakin auttoi suuresti, että aiemmat kurssit olivat tuoreessa muistissa.
"Omasta puolestani sanoisin siis pitäväni aikarajoja hyvänä ideana, sillä pitkittynyt opiskelu rasittaa yhteiskuntaa puuttuvien verotulojen lisäksi yliopiston opetus ym. kuluina. "
Juurikin päinvastoin. Opintojen yleisin viivästymissyy on töissäkäynti. Tämä tuottaa verotuloja valtion kassaan. Opetus- ja muita kuluja ei synny passiivisesta opiskelijasta.
Pitkään opiskelevat kuormittavat tietoverkkoja, muuta infrastruktuuria ja opetuksessa joudutaan varautumaan isompaan opiskelijamäärään kuin olisi tarve palkkaamalla henkilökuntaa. Lisäksi hitaat opiskelija asuvat tuetuissa asunnoissa pitkään estäen uusien opiskelijoiden asunnon saannin (ilmeisesti jossain opiskelija-asuntosäätiöissä ollaan siirtymässä määräaikoihin) ja käyttävät muitakin opiskelijaetuja vaikka ovat töissä.
Työkokemusta on hyvä hankkia opiskelun ohessa mutta on melko heikko suoritus jos tutkinto ei ole kasassa seitsemässä vuodessa ja tällä hetkellä moiseen suoritukseen kykenee vain kolmasosa opiskelijoista! Miksi pitäisi olla rajoittamaton opiskeluoikeus? Ketä hyödyttää tehdä valtavan laajaa perustutkintoa kymmenen vuotta? Jos haluaa perehtyä pitemmälle omaan alaansa niin silloin pitää aloittaa jatkotutkinnon tekeminen. Työllistymisen kannalta opiskelun aikainen työ on tärkeintä mutta ei kai sitä kokemusta tarvita vuotta paria enempää. Luulisi työnantajan etunakin olevan työntekijän nopea valmistuminen jolloin opiskelut eivät haittaa työntekoa. Ihmetyttää muuten että kuka ottaa vakituiseen työhön ikiopiskelijan: jos opiskelu sujuu hitaasti niin taitaa se työntekokin olla samalla lailla hitaanluonteista.
"Pitkään opiskelevat kuormittavat tietoverkkoja, muuta infrastruktuuria ja opetuksessa joudutaan varautumaan isompaan opiskelijamäärään kuin olisi tarve palkkaamalla henkilökuntaa."
Jossain määrin kyllä. Tästä aiheutuvat lisäkustannukset ovat kuitenkin varsin marginaaliset.
"Lisäksi hitaat opiskelija asuvat tuetuissa asunnoissa pitkään estäen uusien opiskelijoiden asunnon saannin (ilmeisesti jossain opiskelija-asuntosäätiöissä ollaan siirtymässä määräaikoihin) ja käyttävät muitakin opiskelijaetuja vaikka ovat töissä."
Opiskelija-asuntosäätiöt ovat ylioppilaskuntien hallitsemia säätiöitä. Ylioppilaskunnat eivät kannata opintoaikojen rajausta.
"Työkokemusta on hyvä hankkia opiskelun ohessa mutta on melko heikko suoritus jos tutkinto ei ole kasassa seitsemässä vuodessa ja tällä hetkellä moiseen suoritukseen kykenee vain kolmasosa opiskelijoista!"
Opiskelijoiden työssäkäynnissä ei ole kysymys ainoastaan työkokemuksesta vaan myös elämisestä. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla pelkällä opintotuella on jokseenkin mahdoton elää ja työnteko tulee välttämättömäksi jotta vuokrat saadaan maksettua ja leipää pöytään.
"Miksi pitäisi olla rajoittamaton opiskeluoikeus?"
Miksi ei? Järjestelmä on toiminut hyvin.
"Ketä hyödyttää tehdä valtavan laajaa perustutkintoa kymmenen vuotta? Jos haluaa perehtyä pitemmälle omaan alaansa niin silloin pitää aloittaa jatkotutkinnon tekeminen."
Aika harvassa ovat ne kymmenen vuoden massiivisen perustutkinnon tekijät. Opintoaikojen rajaus on täysin ylimitoitettu toimenpide tämän kokoluokan "ongelman" ratkaisemiseksi.
"Työllistymisen kannalta opiskelun aikainen työ on tärkeintä mutta ei kai sitä kokemusta tarvita vuotta paria enempää. Luulisi työnantajan etunakin olevan työntekijän nopea valmistuminen jolloin opiskelut eivät haittaa työntekoa."
Kts. elinkustannukset ja työssäkäynti.
"Ihmetyttää muuten että kuka ottaa vakituiseen työhön ikiopiskelijan: jos opiskelu sujuu hitaasti niin taitaa se työntekokin olla samalla lailla hitaanluonteista."
Käytännön kokemus ei tue väitettäsi. Omalla alallani monilla kovimmista tekijämiehistä on tutkinnon suorittaminen venynyt ja joillain jopa jäänyt kesken. Menestys työelämässä saa painottamaan työelämää opintojen kustannuksella.
Infrastruktuurin ym kuormittavuudesta:
"Jossain määrin kyllä. Tästä aiheutuvat lisäkustannukset ovat kuitenkin varsin marginaaliset."
Jos opiskelijoita on vaikka 30% vähemmän tai opiskelijat valmistuvat 30% nopeammin niin voi olettaa että rahaa ja ohjausta on noin 30% enemmän per nuppi kun päästään eroon assitentteja kuormittavista hitaista opiskelijoista. Kannattaisi vähentää jonkin verran opiskelijamääriä niin tilanne olisi parempi kuten aikaisemmin ennen massiivista koulutusbuumia.
Voi olla että ylioppilaskunnat eivät kannata opintoaikojen rajausta mutta ne kannattavat kuitenkin asumisajan rajoitusta ylioppilaskuntien omistamissa asunnoissa (ainakin paikoin) opiskelija-asuntopulan takia. Jos on töissä niin luulisi olevan varaa hankkia asunto muualta ja vapauttaa opiskelija-asunto köyhemmän ei-työssäkäyvän opiskelijan käyttöön. Ylivoimaiseisti pisimmät opiskeluajat ovat tietyillä aloilla pääkaupunkiseudulla opiskelevilla ehkä elinkustannusten kalleuden vuoksi.
Työtä kannattaa tehdä työkokemuksen ja itse palkan vuoksi jotta elintaso nousee. Ei saisi olla itsetarkoitus olla työssä jotta saisi opiskella mahdollisimman pitkään kun nykyisillä mitättömillä lainankoroilla on tehty mahdolliseksi elää kohtuullisen hyvin opintotuella. Aikaisemmin opintotuki oli lähinnä lainapainotteista reilusti korkeammalla korolla joten siinä suhteessa tilanne on paljon parempi nykyään.
Rajaton opinto-oikeus tyydyttää opiskelijoita hyvin mutta se ei närästää valtiota kun veronmaksajia on liian vähän. Kuitenkin valmistumisen jälkeen työllistyminen on lähes joka alalla onnistuu hyvin ja valtio saa reilusti enemmän verotuloja. Aikaisemmin ol tapana tehdä 40 vuoden työhistoria mutta nykyään ikää täysin työelämään siirtyvällä on noin 30 vuotta eli ollaan jo varhaisessa keski-iässä ja eläkkeelle ollaan lähdössä noin 60-vuotiaana eli ura jää 10 vuotta lyhyemmäksi kuin aikaisemmin!
"Aika harvassa ovat ne kymmenen vuoden massiivisen perustutkinnon tekijät. Opintoaikojen rajaus on täysin ylimitoitettu toimenpide tämän kokoluokan "ongelman" ratkaisemiseksi."
Mainitsin että vain 1/3 kykenee saamaan tutkinnon aikaiseksi 7 vuoden kuluessa ja osalla on syynä laaja tutkinto kun ajatellaan että sen pohjalta työllistytään paremmin. Joka tapauksessa 160 opintoviikon (esim. maisterin tutkinto) suorittaminen vaikka 8 vuodessa vaatii vain 20 opintoviikkoa vuodessa eli normaalista opiskeluvauhdista noin puolet hitaampaa! Yleensä parhaat ja nopeimmat opiskelijat tekevät vielä työtä opiskelun ohella.
Jos työllistyy hyvin ilman tutkintoa (mikä on täysin mahdollista tietyillä aloilla) niin miksi pitää roikkua opiskelijana jos ei kerran aio valmistua? Ylivoimaisesti parhaiten ovat omasta opiskelukavereistani (tekniikan ala ja lääketiede) menestyneet nopeasti ja hyvin paperein valmistuneet. Ainakin tekniikan alalla työnteko on erittäin yleistä jo muutaman opiskeluvuoden jälkeen ja se takaa joustavan siirtymisen työelämään. Hitaammin ja käytännössä huonompia arvosanoja saaneilla opiskelijoilla on selvästi enemmän hankaluutta työpaikan saannissa.
?????????????
j a kenelle?
jouduin absurdiin tilanteeseen kun menin tänä vuonna pääsykokeitten kautta opiskeluoikeuteen samaan tutkintoon/pääaineeseen jossa minulla oli ennestään toisessa yliopistossa op.oikeus. Nyt se vanha paikka säilyy ikuisesti, ja uudessa opiskeluaika on ilmeisesti rajattu.
Tämähän sopii tietysti hyvin kaltaiselleni aikuisopiskelijalle, jolle opintoviikkoja ei niin nopeasti kerry. Sitten kun toisessa tulee aikaraja täyteen, vien opintoviikkoni sinne ekaan :)
niin ja alkuperäiseen täytyy kommentoida se, että minä en ikuisuusopiskelijana ole yhteiskunnalle mielestäni kovinkaan suuri rasite, kun käyn vakituisessa, kokopäivätoimisessa päivätyössä melkoisen hyvällä liksalla -> maksan paljon veroja. Ja vieläpä valtion palveluksessa.
Niin, siis itse ainakin omahyväisenä hykerrän sille, että saan opiskella niin kauan kuin haluan. Kolmen vuoden opintojen jälkeen nimittäin on alkanut mietityttää pääaineen vaihtaminen...
siis oliko se niin, että kaikille tulee rajoitus vai koskeeko asia vain uusia opiskelijoita?
Miksi et ole ilmoittautunut poissaolevaksi jos tiedät jo ennen lukuvuoden alkua että ei aio opiskella? Miksi hait opiskelemaan jos et tiedä omaa alaasi, eikö silloin kannata mennä töihin miettimään omaa alaa? Kaltaisiasi harhailijoita on yliopistossa melko paljon jotka alkavat ajatella omaa elämänuraansa vasta kun kirjoituksista on kulunut jo muutama vuosi. Miksi et miettinyt alaa lukiossa vai eikö ollut tarpeeksi elämänkokemusta? Tärkeintä on tietysti löytää se oma ala jolloin opiskelukin kiinnostaa ja opinnot sujuvat nopeasti eteenpäin. Toisaalta jos lukion jälkeen on jo loppuunpalanut niin miten voi odottaa ylioppilaan jaksavan suorittaa monin verroin vaikeampaa ja laajempaa korkeakoulututkintoa? Mielestäni opintoaikojen rajaus on hyvä asia joka poistaa laiskat elämäntapaintiaanit yliopistosta vihdoin ja viimein.