Kuuluuko johonkin mielenterveys ongelmaan itsensä toistaminen puhuessa?

Anonyymi-ap

Mistä sairaudesta voi olla kyse kun ihminen toistaa itseään?

5

311

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei suoranaisesti, mutta valitettavasti monella vakavista MT-ongelmista kärsivillä jää "kasetti jumiin".

      Vaikea sanoa, mistä se johtuu, onko se vain niin, että silloin se maailma muuttuu niin suppeaksi, että jututkin tahtoo toistaa itseään.

      • Anonyymi

        Johtunee aivojen toiminnan häiriöstä. Vai johtuuko lääkityksestä sittenkin? Se vaikuttaa aivojen toimintaan.


    • Anonyymi

      No niin no. Minä en ainakaan toista, toista.
      Ja. synnyinkin ennen maailmansotia.

    • Anonyymi

      Näkeehän sen jo tällä foorumillakin kun vähän aikaa lueskelee.

    • Anonyymi

      Ei itsensä toistamiset ole sairaita, monella se on tapa ajatella ja puhua, eräänlainen persoonallisuuden piirre.
      Varsinkin vanhuuteen kuuluu piirre että puhuu aina samoja asioita uudestaan ja uudestaan. Jos muisti alkaa heikentyä ei muista mitä on aikaisemmin sanonut tai tehnyt.
      Vanhuus ei ole sairaus vaan yksi osa elämän kiertokulkua.

      Psyykelääkkeet tokkuroittavat ja jumiuttavat aivotoimintaa ja koko kehon toimintakyky hidastuu. Lääkkeitä pitkään syövillä ihmisillä ajattelukyky muuttuu jonkin verran mutta se näkyy ehkä enemmän erilaisina ja omituisina puheina ja reagointina kuin itsensä toistamisena. Lääkkeet ottavat ennen pitkää hallintavallan kehossa ja aivoissa ja silloin ihminen ei enää pysty hallitsemaan täydellisesti kehonsa ja aivojensa toimintaa ja lääkkeiden kehittämää olotilaa.
      Lääkkeiden vaikuttama kehon muuttunut olotila ei ole ihmisen oma sairaus vaan ulkopuolisen ihmisen (lääkärin) aiheuttama.

      Juopuneet toistavat usein itseään ja heillä jää jokin levy päälle, tämän ovat huomanneet varmaan kaikki jotka ovat olleet juopuneen kanssa tekemisessä.

      Synnynnäinen kehitysvamma aiheuttaa monesti itsensä toistamista.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. MIksi suurin osa persuista on alkoholisteja?

      Tätä jäin pohdiskelemaan....
      Maailman menoa
      43
      3497
    2. 35
      2978
    3. Kehutaan vaihteeksi Perussuomalaisia

      Perussuomalaiset ovat olleet melkoisen lokakampanjoinnin kohteena, vaikka ovat saaneet paljon hyvää aikaiseksi. Nyt on
      Maailman menoa
      145
      2841
    4. SDP ylivoimainen ykkönen

      En ole koskaan viitsinyt käydä äänestämässä, mutta nyt SDP:n etumatka on niin kutkuttava, että pakkohan se on vaivautua.
      Maailman menoa
      70
      2317
    5. Roiskeläpät takaisin niin alkaa lasit kestämään

      "Tuulilaseja hajottava talvi-ilmiö on ehkä ratkennut" Tämän päivän autoissa kun on esimerkiksi vanhempaa autokalustoa s
      Yleistä autoilusta
      41
      1782
    6. Polttomoottoriauto on köyhän merkki

      Kun ei ole varaa ostaa sähköautoa, niin joutuu köyhän autoa käyttämään.
      Maailman menoa
      86
      1555
    7. Mitä tarkalleen tunnet

      Minkälaisia tunteita sisälläsi liikkuu, kun tiedät, että ajattelen sinua lämmöllä ja jotain syttyy myös sinussa? Haluai
      Ikävä
      67
      1094
    8. Nainen, koska nähtiin viimeksi

      Mikä päivä? Tarkemminkin voit kohtaamistamme kuvailla. 🤗
      Ikävä
      51
      1036
    9. Kaivattusi ominaistuoksu?

      Itse vastaan juustonaksu 😅
      Ikävä
      77
      1017
    10. Syyskuussa 2025 ensirekisteröidyistä henkilöautoista 43 % oli täyssähköautoja.

      Niitä rekisteröitiin 2 592 eli 41 % enemmän kuin vuotta aiemmin. Syyskuussa 2025 rekisteröidyistä uusista henkilöautois
      Hybridi- ja sähköautot
      3
      847
    Aihe