Hiljattain on julkaistu kirjakin joka käsittelee tätä Suomen "myymistä" Stalinille Molotov-Ribbentrop sopimuksessa. Asiahan oli niin, että suomea olivat oikeasti myömässä Yhdysvallat, Britannia, Ranska ja Neukut, Saksalaisilla oli jo tässä vaiheessa selvät suunnitelmat liittoutumisesta suomen kanssa ja koko sopimus oli molemmin puolin valhetta.
Tarjoan tälle myös todisteet, parin tekstinpätkän muodossa jotka kirjaa käsittelevät:
"Talvisodassa Suomea ei myynyt Saksa, vaan Yhdysvallat, Englanti ja Ranska
Opetusneuvos res.maj. Erkki Hautamäeltä on Ruotsissa julkaistu kirja, joka muuttaa yleisiä käsityksiä toisen maailmansodan syistä.
Finland i stormens öga "Suomi myrskyn silmässä" paljastaa sensatiomaisesti, että Stalinin Neuvostoliitto myöskin Molotov/Ribbentrop - sopimuksen jälkeen piti avoinna kaksi vaihtoehtoa ja jo 15. lokakuuta 1939 solmi salaisen periaatesopimuksen länsivaltojen kanssa Churchillin allekirjoittamana.
Länsivallat hyväksyivät tässä sopimuksessa periaatteen, jonka mukaan NL voi yhdistyvien sodanpäämäärien mukaisesti miehittää Suomen ja Baltian maat, sekä suunnittelivat samalla omasta puolestaan Norjan ja Ruotsin miehittämistä. Lontoon-Pariisin akselin ja Moskovan kaksoispeli tarkoitti yhteisen hyökkäyksen suorittamista Saksaa vastaan pohjoisesta jo kesällä 1940.
Tällä oli tarkoitus muiden saarrostavien rintamien ohella saada aikaan Saksan täydellisesti murskaava yllätys, joka lyhentäisi käynnissä olevaa maailmansotaa olennaisesti.
Sotilaallinen apu (ns. siirtoarmeija), jota länsivallat lupasivat Suomelle Talvisodan kestäessä olikin näin vain kyyninen tekosyy Norjan ja Ruotsin miehittämiseksi ja samalla Ruotsin malmikenttien haluun ottamiseksi. Ennen kaikkea oli tarkoitus saada yhteys pohjoisen Puna-armeijan joukkoihin ja näin pakottaa Hitler tälläkin alueella vastatoimiin.
Tässä voimme nähdä kuinka Churchillin jo ensimmäisen maailmansodan aikainen (1915) idea ja suunnitelma kahden sivustarintaman avaamisesta Saksaa vastaan oli jälleen otettu esille, nyt vain jo heti sodan alettua.
Rintamat olivat: "Eteläinen (E) Balkan/Mustameri ja "Pohjoinen" (N) Itämeri/Skandinavia". Viimeksi mainittu rintama onnistuessaan synnyttäisi Saksalle kuolettavan uhkan sen pohjoiselle sivustalle.
Kirjoittaja (Hautamäki) antaa kirjassaan lukijan seurata suurvaltojen salaista taustapoliittista peliä lähinnä Suomen osalta aikaisin 1930-luvulta jatkosodan syntyvaiheisiin 1941 ("op. Barbarossa"). Kiinnostava ja jännittävä kirja, joka ei jätä meitä rauhaan ennen kuin II-osa julkaistaan
Talvisodan rauhan arvoitus on ratkaistu
Historiantutkija, opetusneuvos Erkki Hautamäen keväällä 2002 ilmestyvän kirjansa sisällöstä laatima yleisluonteinen yhteenveto viimeaikoina paljon keskustelua aiheuttaneesta Talvisotamme 1939-1940 koskevista poliittisista taustatekijöistä. Pian 8 vuotta jatkunut tutkimus on perustunut Suomen marsalkka C. G. E. Mannerheimin salaisen asiakirjakansion (Kansio S-32) kopioihin ja marsalkan henkilökohtaisiin lausuntoihin, sekä laajaan koti- ja ulkomaiseen lähdeaineistoon.
Akateemiset historian tutkijamme ovat viime vuosina käyneet väsymättä kiistaa talvisotamme poliittisesta taustasta ja ennen kaikkea sodan 13.3.1940 päättäneen Moskovan rauhan synnystä ja merkityksestä. Tutkijamme ovat päätyneet kuitenkin yhä uudelleen kuin muurin eteen, josta ei aukene ovea Talvisodan "mysteeriin" enempää sen puhkeamisen kansainvälis-poliittiseen taustaan kuin varsin yllättävään päättymiseen. Prof. Olli Vehviläinen lausui samasta asiasta mielestäni osuvasti (Suomen tie Jatkosotaan – luentosarja/Porthania 14.11.2000) " – kaikkiin kysymyksiin ei ole vastausta, sillä kaikkia lähteitä ei vielä ole käytettävissä." (Karjala/16.11.2000)
Kirjasta on valmistumassa saksankielinen käännös
Tutkijoistamme mm. prof. Ylikangas on, aivan oikein, tarttunut pariin pieneen tapahtumaan (H. Göringin lausunto ministeri T. M. Kivimäelle 22.2.1940 ja kenraali P. Talvitielle 18.12.1940) ja kehitellyt tästä teoriansa vastatessaan tutkijalle aina niin tärkeään kysymykseen – miksi? Virhe ja samalla teorian jääminen "leijumaan" ilmaan johtuu siitä, että asetettu kysymys katsoo vain –eteenpäin, -seurauksiin! Syyn ja vasta siitä johtunut "seurauksen laki" on unohtunut!
Kivimäelle helmikuussa 1949 annettu hämärä vihje ei oikeuta Ylikankaan tekemiin pitkälle meneviin johtopäätöksiin Saksan hyökkäyssuunnitelmista itään. Puhumattakaan, että Suomesta jo tuolloin olisi tullut Saksan liittokumppani ja aseveli. Saksallehan oli tuolloin vasta vahvistunut karmea tietoisuus siitä, että sille ratkaisevan tärkeä liittolainen – Stalin (Moöotov/Ribbentrop – sopimus oli solmittu 23.8.1939) oli siirtynyt jo vuoden 1939 lokakuussa vihollisen so. Länsivaltojen leiriin, tosin omin pitkälle tähtäävin salaisin tavoittein.
Neuvostoliiton ja Saksan laaja yhteistoimintasopimus – 1936
Stalinin aloitteesta solmivat Neuvostoliitto ja Saksa laajan etupiirijakoon perustuvan keskinäisen sopimuksen helmikuun loppupuolella 1936 (1)
Tämä erittäin salaisena pysynyt sopimus sisälsi laajan taloudellisen yhteistyön lisäksi sotilas- ja aluepoliittiset tavoitteet. Niiden mukaisesti molemmat valtiot pyrkisivät toisiaan tukien palauttamaan kaikki niiltä 1. Maailmansodassa riistetyt alueet emämaittensa yhteyteen. Neuvostoliiton kohdalla tämän ei katsottu koskevan itsenäistynyttä Suomea (laskettiin kuuluvaksi Skandinaviaan/Kirj.) eikä myöskään Baltian maita. Viimeksimainitut joutuisivat kuitenkin sallimaan Neuvostoliiton tukikohtia alueellaan sen turvallisuuden takaamiseksi.
Huolimatta ankarasta vastenmielisyydestään kommunismia kohtaan suostui Hitler hyväksymään sopimuksen, joka täyttäisi ainakin kaksi hänen omintakin suunnitelmistaan. Niistä ensimmäinen oli Versaillesin rauhassa 1919 silvotun, (n. 10 milj. saksalaista oli -joutunut vieraan vallan alle) Saksan yhtenäisyyden palauttaminen. Toinen ja epäilemättä houkuttavin oli sopimus yhteistoiminnasta Neuvostoliiton kanssa, joka takaisi sen, ettei syntyisi kahden rintaman sotaa, mikäli rauhanomainen ratkaisu alueiden palauttamiskysymyksen yhteydessä Ranskan, Englannin ja USA:n kanssa ei onnistuisi. Tästä oli varsin selviä merkkejä em. maiden lehdistöissä ja johtavien poliitikkojen (mm. Churchill, Roosevelt) lausunnoissa. Mm. Winston Churchillin lausunto 1934 Saksan entiselle liittokanslerille Heinrich Bruningille Lontoossa: "Mikäli Saksasta tulee liian vahva, täytyy se jälleen lyödä hajalle ja tällä kertaa l o p u l l i s e s t i (2)
Mikä oli Stalinin salainen, pitkälle tähtäävä ja nerokas tavoite solmiessaan sopimuksen Hitlerin kanssa? Ensimmäisenä ja tärkeimpänä oli pyrkimys ohjata "kapitalistit kiinni toistensa kurkkuun" ts. nähdä Hitlerin tulevien toimien lopulta johtavan Saksan sotaan Länsivaltojen kanssa. Tästä Ranskan ja Englannin ulkopolitiikan Saksan vastaisesta linjasta oli Stalin täysin vakuuttunut Hitlerin valtaannousun jälkeen.
Toisena ja yhtä tärkeänä seikkana oli kaikin keinoin pitää Neuvostoliitto ulkona tulevasta kamppailusta, joka saattaisi Euroopan ehkä koko maailman sekasorron ja epäjärjestyksen kouriin. (Tämäkin tuntui onnistuvan jo 1936 – 1939, vrt. Italian/Abessinian sota. Espanjan sisällissota, Japanin/Kiinan sota, Japanin/Neuvostoliiton kauko-idän sota., Hitlerin rohkeus ryhtyä rakentamaan Saksalle jälleen armeijaa, Kansainliiton kyvyttömyys jne.)
Kolmantena sopimusetuna Stalin näki mahdollisuuden saada Neuvostoliiton haltuun sopimuksella sellaiset alueet mahdollisimman kaukana lännessä, joista puna-armeijan tulevat offensiivit aikanaan olisivat edulliset käynnistää. (3)
Stalinin nerokas suunnitelma myötätuulessa
Vain pari viikkoa vuoden 1936 sopimuksen allekirjoituksen jälkeen ryhtyy Hitler (7.3.1936) kokeilemaan mahdollisuuksiaan saksalaisen Reininmaan militarisoinnilla ts. siirtämällä alueelle saksalaista poliisi- ja sotaväkeä, vaikka se Versaillesin rauhansopimuksessa oli kielletty. Seurauksena jo tästä toimenpiteestä oli Belgian, Hollannin ja Ranskan vaatimus sotilaallisista toimista Saksaa vastaan Hitler huomaa varsin nopeasti, ettei väestön enemmistön mielipide (kansanäänestys) Kansainliiton asettamana edellytyksenä valtioiden välisten rajojen sijoitteluun – koskenutkaan saksalaisia. /Sleesia, Memel, Sudeettialueet, Etelä-Tiroli/Kirj.) Neuvottelujen lisäpainoksi tarvittaisiin jatkossa sotilaallista voimaa. Tähän oli myös Stalin tähdännyt, Saksan sotilaallisen voiman kasvaessa nopeasti vuodesta 1938 alkaen, kasvoi samalla länsivaltojen kiivas halu estää Saksan yhdistyminen vaikka sodan avulla. Nämä pyrkimykset naamioitiin demokratian ja pienten kansojen puolustamisella samalla yllyttäen näitä (esim. Tsekkoslovakia, Puola) olemaan suostumatta mihinkään Saksan lukuisista neuvotteluesityksistä.
(W. Churchill: "Minulla on vain yksi ainoa päämäärä, se on Hitlerin tuhoaminen, siinä korostuu koko elämäntehtäväni") (4)
Puola valittiin "syötiksi"
Varsinainen, kuuluisaksi tullut Molotov/Ribbentropp-sopimus (23.8.1939) tuli olemaan ansa, joka viritettiin Hitlerille yhteistuumin englantilais – ranskalaisissa neuvotteluissa Stalinin kanssa vuoden 1939 aikana Moskovassa ja täydennettiin Stalinin ja Chruchillin kesken vuoden 1940 alussa.
Stalin toteaa kuitenkin salaisessa puheessaan Korkeimmassa Neuvostossa 19.8.1939, tällä Saksan kanssa solmittavalla hyökkäämättömyys-sopimuksella saavutettavan hänen salaisia tavoitteitaan palvelevina mm. seuraavat tärkeät edut:
1. Saksa vapautuu kahden rintaman pelosta ja hyökkää yhteisen sopimuksen mukaisesti Puolaan, saadakseen takaisin Versaillesin rauhassa v. 1919 Puolalle luovutetut tärkeät saksalais-alueet.
2. Tämän seurauksena tulevat Englanti ja Ranska varmuudella julistamaan sodan Saksalle. (Neuvostoliiton vastaavat toimet niin Puolassa kuin Baltiassa eivät kesän 1939 neuvotteluissa sovitun mukaisesti tätä aiheuttaisi / Daladierin lauisunto Ranskan parlamentin tutkimuskomitealle 19.5.1947 / Kirj.)
Jos taas yhteistyösopimus tehdään ja julkistetaan Englannin ja Ranskan kanssa, Saksa ei hyökkäisi ja sota vältettäisiin, siksi sopimus tehdään Saksan kanssa.
3. Tällöin syttyvän suursodan sekasorrossa syntyvät hyvät mahdollisuudet kaapata valta Euroopassa bolsevikkien käsiin, mikä ei kuluneiden 20 rauhanvuoden vallitessa ole meille onnistunut.
4. Syntyneen sodan olosuhteissa pyrimme pysyttäytymään konfliktin ulkopuolella mahdollisimman kauan sitä pitkittäen. Ja laajentaen ja näin valitsemme itse edullisimman ajankohdan siihen yhtymisellemme.
5. Tehtävämme on näin pitää Saksaa sodassa mahdollisimman pitkään niin, että samalla myöskin Englanti ja Ranska siinä nääntyisivät. Siksi Neuvostoliitto tulee toimittamaan Saksalle kauppasopimusten mukaisesti tärkeitä raaka-aineita ja elintarvikkeita pysyttäytyen puolueettomana ja oikeaa hetkeä odottaen. Apumme Saksalle ei kuitenkaan saa horjuttaa omaa talouttamme eikä armeijamme iskuvoimaa.
Mikäli Saksa lopulta häviää sodan, jota olemme pitkittäneet ja laajentaneet mahdollisimman paljon, eivät Englanti ja Ranska ole enää kykeneviä estämään meitä bolsevisoimasta sitä, samoin lopulta Ranskaa ja muita eurooppalaisia valtioita. Kaikissa niissä on tehtävä voimakasta maanalaista työtä kommunistien vallan kaappaamisen onnistumiseksi. (DDR, muut Neuvostoliiton eurooppalaiset "satelliitit" toisen maailmansodan jälkeen ns. kylmän sodan aikana? (5)
Mikäli Saksa voittaisi sodan, on se sen päättyessä voimaton eikä pysty uhkaamaan Neuvostoliittoa ainakaan 10 vuoteen. Nostatamme kaikki sen alistamat kansat liittolaisiksemme ja toteutamme lopulta maailman vallankumouksen (=proletariaatin diktatuurin – Kiina, Korea, Afrikan sosialistiset valtio, Kuuba, muut Keski-Amerikan sos. valtiot, sekä ns. "vapautus- ja sissi-liikkeet" eri puolilla maailmaa. Toisen maailmansodan jälkeen ns. kylmän sodan aikana.) (5)
Näillä maailman suurvaltojen johtajien näkemyksillä ja salatuilla tavoitteilla saatettiin toisen maailmansodan "rautaiset vankkurit" liikkeelle. Tämän jälkeen niitä ei voitu, eikä haluttu enää pysäyttää.
Skandinavia Englannin ja Ranskan operaatiosuunnitelmissa
Mikä sai Saksan johdon (Hitlerin) äkkiä helmikuun alussa 1940 käynnistämään täysitehoisesti Tanskan ja Norjan miehittämiseen tähtäävän operaatio "Weserubungin"?
Asetetun kysymyksen taustalla ovat mm. Vidkun Quislingin käynti Hitlerin puheilla 14. Ja 18.12.1939, jolloin tämä varoittaa saksalaisia mittavasta englantilais-ranskalaisesta tiedustelusta maihinnousua varten Norjassa. (satamat, rautatiet, sillat, maantiet, lentokentät jne.) Hitler ei innostu ajatuksesta puuttua puolueetomien maiden (Tanska, Norja, Ruotsi) asioihin, mikäli ne neutralitewettinsa pystyisivät ja haluaisivat säilyttää. Saksan sodanjohto käynnistää kuitenkin tutkimukset ("Studio-Nord") vuoden lopussa1939, jossa pyrittiin selvittämään länsivaltojen mahdollisen, lähinnä Norjan, miehityksen merkitystä Saksan sodankäynnille.
Saksan tehostetun tiedustelupalvelun antamat tiedot Norjan tilanteesta käyvät kuitenkin yhä hälyyttävimmiksi ja niimpä Hitler antaa käskyn erikois-esikunnan perustamisesta 27.1.1940.suunnittelemaan Norjan mahdollista miehittämistä (Op Weserubung) e n n e n länsivaltoja. Esikunta aloittaa kiireellisenä varsinaisen työskentelynsä 5.2.1040. (6)
Samana päivänä olikin Englannin ja Ranskan yhteinen sotaneuvosto tehnyt Pariisissa lopullisen päätöksen siirtoarmeijan lähettämisestä Skandinaviaan. Norjan ja Ruotsin odotettiin hyväksyvän invaasio-toimet tekemättä vastarintaa, koska nyt vedottiin Suomelle lähetettävään sotilaallisen apuun, maan taistelussa Neuvostoliiton hyökkäystä vastaan. Aikaisemmin tekosyynä olleesta pohjoisen Ruotsin malmikaivosten haltuunottamisesta ei enää juuri puhuttu.
Edelleen samana päivänä 5.2.1940 antaa Neuvostoliiton sodanjohto (STAVKA) saatuaan tiedon Pariisissa vihdoinkin aikaansaadusta päätöksestä maihinnousun suorittamisesta Norjaan, oman hyökkäyskäskynsä Suomen miehittämisestä, kuten Länsivaltojen sodanjohdon kanssa oli sovittu. Marsalkka Timoshenkolle oli nyt varattu tähän tehtävään miljoonan miehen armeija varustettuna ennen näkemättömällä määrällä panssareita, ilmavoimien kalustoa ja tykistöä. Suurhyökkäys alkaa 9. – 10. helmikuuta 1940.
Asetamme seuraavat kysymykset
Miksi Molotov, joka Suomen johdon epätoivoisten rauhanpyrkimysten johdosta oli 29.1.1940 ilmoittanut Moskovan olevan valmis "kuulemaan" suomalaisten esityksiä rauhanteon pohjaksi, (2.2.1940 Suomi esitti nämä lisäluovutuksia luvaten ja neuvottelutahtoa ilmaisten) äkkiä ja yllättäen myöskin 5.2.1940 ilmoittaa, ettei Suomen esitys kelpaa? (Hyökkäyskäsky puna-armeijalle oli juuri annettu).
Mitä oli keskusteltu ja päätetty Moskovaan jo 16 – 17.11940 saapuneen Churchillin "harmaan eminenssin" Sir Stafford Crippsin ja Kremlin johdon välisissä neuvotteluissa? Ulos annettu tieto kertoo vain "kauppaneuvotteluista"?
Kun Sir Cripps seuraavan kerran saapuu Moskovaan 16.2.1940 käydään keskusteluja Kremlin johdon kanssa Neuvostoliiton sodan päämääristä Suomen suhteen ja englantilais-ranskalaisen invaasion toteuttamisen aikataulusta Skandinaviaan. Gripps wsittää Molotoville kommunikean antamista, jossa maailmalla yleisesti voimakkaan tuomion saanutta hyökkäystä pyrittäisiin selvittelemään parhain päin. Molotov torjuu sen kuitenkin tarpeettomana, koska Suomen asia (=valloitus) on enää viikon parin vaiva! Cripps mainitsee lisäksi päiväkirjassaan, että Molotov oli koko neuvottelujen ajan vaikuttanut varautuneelta ja hyvin huolestuneelta.
Kysymme jälleen – miksi?
Neuvostoliiton Berliinin asiainhoitaja Skartsev oli aamulla 10.2.1940 toimittanut Moskovan johdolle Hitlerin 9.2.1940 allekirjoittaman nootin, jossa kohteliaasti toivottiin Moskovan pyrkivän mahdollisimman nopeasti rauhaan Suomessa. Syyksi esitettiin mahdollisen sotilaallisen tilanteen kiristyminen Skandinaviassa, sodan turha laajentuminen ja Saksan intressit mm. Suomessa sekä puna-armeijan jo saavuttama taso, joka hyvin vastasi Moskovan syksyllä 1939 Suomelle esittämiä aluevaatimuksia.
Molotovin huoli lienee koskenut juuri samaan aikaan voimalla käynnistettyä puna-armeijan suurhyökkäystä ja sen Saksan lähettämän nootin vastaisia tavoitteita s.o. Suomen valloitusta.
Nyt kysymyksemme kuuluu, miksi Hitler lähettää edellämainitun nootin?
Aamulla 9.2.1940 ovat Saksan ilmavoimat Lontoon lentokentällä toimineen agenttinsa vihjeen perusteella ottaneet alas Pohjanmerellä Lontoosta Moskovaan lentoa suorittavan kansallisuustunnuksia vailla olevan, mutta venäläiseksi tunnistetun 2-moottorisen lentokoneen. Tiedustelumiesten suorittamassa perinpohjaisessa tarkastuksessa tästä "kenraalikuriirin" koneesta löytyvät koko toisen maailmansodan historian mullistavat asiakirjat, jotka kaikki mikrokuvataan.
Näistä asiakirjoista käy selville Churchillin ja Stalinin 15.10.1939 tekemä salainen sotasopimus Saksan lyömiseksi. Tämä tapahtuisi saartamalla Saksa neljältä eri suunnalta, jolloin se ei kykenisi enää keskitettyyn vastarintaan ja luhistuisi nopeasti. Rintamat olivat E= Neuvostoliiton rintama (Baltia, puola, Ukraina, Romania). SE= Balkanin rintama (Kreikka, Bulgaria, Jugoslavia). N= Skandinaviaan muodostettava rintama, josta lopullinen yllättävä hyökkäys Saksaan tapahtuisi Etelä-Ruotsin ja Tanskan kautta. Neuvostoliiton ja länsivaltojen maajoukkojen väliraja kulkisi Pohjanlahdelta Itämerelle jatkuen Bornholmin tasalle. Hyökkäysvalmius piti saavuttaa 15.6.1940 mennessä. (Kartta A)
Kaapattu liittolaisen kone sai n. neljän tunnin pysähdyksen jälkeen jatkaa matkaansa. Sen alas-oton syyksi luonnollisesti esitettiin vain koneen puuttuneet kansallisuustunnukset.
Saamansa tiedot päätti Saksan johto salata tarkoin vastapuolelta ja paljastumisvaaran vuoksi myös omiltaan. Vain ns. "sisärengas"; Göring, Ribbentrot, Keitel, Hess, ja Hitler itse olivat salaisuudesta perillä.
Saksan johdon suhtautuminen Suomeen muuttuu – Mannerheimia lähestytään
Helmikuun 10. päivänä 1940 saapuu evl. J. Veltjens, Hitlerin ja Göringin kuriiri Ruotsin kautta Mikkeliin, jossa yksityisesti luovuttaa Mannerheimille Hitlerin kirjeen. Siitä käy selville Neuvostoliitolle lähetetty nootti pyrkiytyä rauhaan Suomen kanssa ja lopettaa enemmät sotatoimet heti, Lisäksi pyydetään marsalkkaa lähettämään joku kenraaleistaan Saksan Päämajaan informoitavaksi muuttuneesta kansainvälisestä tilanteesta, sekä asettamaan Ruotsiin erityisen luotettava kuriiri-asiamies, jonka kautta Saksan johto voisi pitää yhteyttä marsalkkaan.
Kenraali matkustaa Mannerheimin käskystä Saksaan jo 12.2.1940. Palatessaan 14.2.1940 myöhään illalla tuo kenraali Mannerheimille Hitlerin kirjeen, jossa on tiedot kenraalille annetusta informaatiosta, kopio Moskovaan 10.2.1940 lähetetystä nootista sekä pyyntö, että marsalkka nopeasti järjestäisi Ruotsiin yhteyskuriirinsa, joka toimisi jatkossa Saksan ja Suomen välillä näiden erittäin salaisten yhteydenottojen hoitajana. Saksalaisten yhteydenotto on Mannerheimista hämmentävä. Hän jopa epäilee jonkinlaista provokaatiota. Olihan Saksa tähän saakka ollut varsin kylmäkiskoinen Suomea kohtaan sen taistellessa Saksan liittokumppania Neuvostoliittoa vastaan.
Jo muutama päivä aikaisemmin alkanut venäläisten raivokas suurhyökkäys ja sen torjuminen vievät kuitenkin Mannerheimin ajan ja ajatukset kokonaan. Lisäksi joutuu hän tiivisti osallistumaan Suomen hallituksen jatkuviin pyrkimyksiin rauhan aikaan saamiseksi, sekä poliittisella tasolla kiihkeinä käyviin keskusteluihin mahdollisen Länsiavun vastaanottamisesta. Vasta 2.3.1940 päättää Mannerheim toimia, Suomen rintamien ollessa jo murtumispisteessä. Erikoisesti Karjalan kannaksen ja venäläisten Viipurinlahdelle 5 – 6 divisioonan voimin avaaman uuden rintaman synnyttämä tilanne vaati Saksan johdon arvoituksellisen yhteydenoton merkityksen selvittämistä. Hän lähettää nyt uudelleen asiamies-kenraalinsa Saksan Päämajaan tehtävänä lyhyesti tiedustella, mitä Hitler oli tarkoittanut Veltjensin aikaisemmin tuomalla nootti-tiedolla, jossa ilmoitettiin venäläisten tulevan pyrkimään rauhaan? Sen sijaan oli puna-armeija aloittanut suurhyökkäyksen kaksinkertaisin voimin ja oli Suomen armeijan kestokyky nyt murtumispisteessä.
Kenraali palaa 4.3.1940 illalla mukanaan sinetöity kirje von Ribbentropilta. Kirjeen sisältö oli lyhyesti seuraava: (Ib. 1. Mannerheim/ S-32)
* Kopio Moskovaan 10.2.1940 lähetetystä nootista.
* Ilmoitus uudesta Moskovalle myöhään yöllä 3.3.1940 jätetystä uhkavaatimuksesta, jossa vaadittiin Neuvostoliittoa välittömästi lopettamaan sotatoimet Suomea vastaan ja aloittamaan rauhanneuvottelut. (Göring oli tässä yhteydessä ilmoittanut kenraalille saattaneensa Neuvostoliiton asiainhoitajan, Skartsevin tiedoksi, että Saksan ilmavoimat puuttuvat välittömästi taisteluun suomalaisten puolella (Karjalan kannas, Viipurinlahti) ellei Neuvostoliitto aloita rauhanneuvotteluja.
(Useankin lähteen jälkimaailmalle jättämä tieto kertoo, että Kremlissä juuri 4 – 5 maaliskuuta 1940 käytiin kiivas väittely Suomen kanssa tehtävästä rauhasta. Sitä vastustivat voimakkaasti Molotov, Zdanov ja kenraalit, koska Suomen luhistuminen ja voitto olivat käden ulottuvilla. Stalin on kuitenkin realisti todetessaan, ettei Hitlerin tiukka noottia vielä tuolloin noin vain voida sivuuttaa. Stalin voittaa "kädenväännön" ja Hitleriä tyydyttävä rauha Suomen kanssa solmitaan. Samalla kuitenkin varmistetaan laajoja lisäalueita vaatimalla edulliset lähtöasemat uudelle hyökkäykselle.) ( 8 )
* Tiedustelu, oliko Mannerheim ennättänyt järjestää kuriiri-asiamiehensä Ruotsiin hoitamaan Saksan ja Mannerheimin salaisia yhteyksiä. Kuka henkilö olisi ja miten yhteys häneen järjestettäisiin?
Tämäkään Saksan johdon Mannerheimille toimittama tieto ei tuonut lopullista selvyyttä erittäin "monisärmäiseksi" muodostuneeseen tilanteeseen. Samaan aikaan olivat kuitenkin Suomen hallituksen toimet rauhan aikaansaamiseksi. Molotovin 23.2.1940 ilmoiyyamista erittäin kovista ehdoista huolimatta, käyneet välttämättömäksi.
Englannin ja Ranskan johto (lähinnä Churchill ja Daladier) ovat nyt joutumassa vaikeaan asemaan suunnitelmineen, mikäli Suomi solmisi rauhan. Se olisi saatava taistelemaan katkeraan loppuun saakka (= puna-armeijan miehitykseen), että lännen lupaamat "apujoukot voitaisiin" uskottavasti lähettää taistelun kestäessä Skandinaviaan. Rauhanteon jälkeen tätä maailmalle tarjottavaa hämäystä (= petosta) ei kentien voitaisi uskottavasti käyttää, ilman että tehty kolmen vallan salaliitto paljastuisi.
Jo 1 – 2.3.1940 ilmoittaakin Ranska voivansa lähettää varsin nopeasti Suomen avuksi 50 000 miestä ja pommikoneita, pääasia, että Suomi heti katkaisisi Moskovan rauhanneuvottelut. ( 1 )
Suomen hallitus, joka jo epätoivoissaan oli hyväksynyt Kremlin rauhanehdot, päättää vielä tiedustella Ruotsin sotilaallista apua. Vastaus on ehdottomasti kielteinen! Ruotsi ei sallisi vastarinnatta länsivaltojen "apuretkikunnan" läpimarssia.
Vielä ulkoministeri Väinö Tanner yrittää saada Ruotsin ulkoministerin avulla lievennyksiä Moskovan ehtoihin, mutta se osoittautuu mahdottomaksi. Molotov on taipumaton ja Suomen hallitus alistuu. Seuraavana päivänä 5.3.1940 Molotov ilmoittaa Moskovan ottavan vastaan Suomen rauhanvaltuuskunnan. Valtuuskunta matkustaa 7.3.1940 Moskovaan. Ensimmäinen neuvottelu Kremlin edustajien kanssa on jo seuraavana päivänä. Tällöin Molotov esittää erittäin jyrkkäsanaisessa ja katkerassa muodossa Neuvostoliiton lopulliset vaatimukset. Tyypilliseen venäläiseen tapaan – tästä oli Mannerheim usein varoittanut – vaatimuksia oli edelleen lisätty (Salla, Kalastajasaarennon puolikas, Kemijärven - Sallan rata).
Suomen hallitus keskustelee kriittisen tunnelman vallitessa kahteen eri otteeseen 9.3.1940 näistä lisävaatimuksista. Myös Englanti ja Ranska lupaavat jälleen kiihkeästi apuaan, asettaen Suomen virallisen pyynnön takarajaksi 12.3.1940.
Miksi Suomi ei pyytänyt tätä "apua"?
Ennakoivat tapahtumat (Veltjensin käynti 10.2.1940) ja Marskin asiamies-kenraali Saksan Päämajasta tuomat tiedot, olivat tehneet Mannerheimin varsin epäluuloiseksi erittäin monimutkaiseksi muodostuneessa tilanteessa.
Ratkaisu tapahtuu lopulta 9.3.1940
Mannerheimin 5.3.1940 Ruotsiin asettama erikois-kuriiri "B" (=Valtiollisen poliisin silloinen apulaispäällikkö Bruno Aaltonen) tavoittaa marsalkan, tuoden saksalaisen kuriirin (todennäköisesti Veltjensin) hänelle luovuttaman ja erittäin tärkeäksi mainitseman sinetöidyn kirjeen.
Mitä tuo kirje sisälsi?
1. Fotokopiot saksalaisten 9.2.1940 kaappaamasta venäläisen kenraalikuriirin Lontoosta noutamista asiakirjoista, koskien Skandinavian osuutta eli sivut 4. Ja 5. Näissä paljastu Englannin (Churchill) ja Stalinin jo 15.10.1939 tekemään sotasopimukseen liittyvän rintaman "N" (=pohjoinen) muodostaminen.
2. Suunnitelmaan liittyvä toimeenpanosopimus, jonka Englannin Amiraliteetti (Churchill) oli hyväksynyt Stalinin kirjeessään 28.1.1940 tekemän esityksen pohjalta. Asian olivat Stalin ja Churchill sopineet tammikuun alkupuolella 1940 Krimillä käymässään neuvottelussa.
3. Suunnitelman maihinnoususta Norjan rannikolla ja tiedot joukkojen vahvuuksista sekä laskettavista miinakentistä, aukkoineen mm. Narvikin edustalla.
4. Pyyntö Mannerheimille lähettää edustajansa tutustumaan koko kaapattuun aineistoon. (ilmeisesti aikaisemmin mainitut suunnitelmat myös rintamista "M", "SE" ja "E", joista oli kirjeessä mukana koko Euroopan käsittävä fotokuvan pohjalle piirretty kartta.
5. Ulkoministeri von Ribbentropin kirjeen päivättynä 7.3.1940. Tämä kirje sisälsi perusteellisen selvityksen kaapattujen asiakirjojen sisällön perusteella syntyneestä uudesta sotilaallisesta tilanteesta Euroopassa.
Kirjeen viimeinen osa, kohta 4. Kuului seuraavasti:
* "Kun muuttunut kansainvälinen tilanne osoittaa, ettei yksin Saksa, vaan myöskin Pohjolan kansat ja niiden mukana urhoollisesti Neuvostoliittoa vastaan taistellut Suomi, ovat joutumassa kansainväliseksi sotatantereeksi, niin maittemme yhteisen edun takaamiseksi Saksan hallitus on päättänyt puolustaa Skandinavian niemimaat ja Suomea, sekä tulee valvomaan, ettei maatamme ainakaan toistaiseksi miehitetä enempää neuvostoliittolaisilla kuin länsivaltojenkaan sotajoukoilla.
* Saksan valtakunnan johtaja Adolf Hitler pyytää lisäksi Suomelle ilmoittamaan, että mikäli tarvitsette nopeaa sotilaallista materiaali- ja ilmatukiapua torjuessanne neuvostoliittolaisten ylivoimaista hyökkäystä, niin pyydettäessä Saksa sitä tulee heti antamaan ilman mitään vastavuoroisuuden periaatetta."
Mannerheim kertoo myöhemmin salaiselle asiamiehelleen, että luettuaan kirjeen yhä uudelleen ja uudelleen, hänestä oli tuntunut "kuin pommi olisi pudonnut!" Niin uskomattomalta oli Ribbentropin kirje vaikuttanut. Hän lähettää asiamiehensä "B" takaisin Ruotsiin ja kehottaa tätä hakeutumaan yhteyteen pääministeri P.A Hanssonin kanssa ja kertomaan tälle mannerheimin suulliset terveiset. Niiden mukaan marsalkka arvostaa Ruotsin johdon kaukonäköisyyttä (mm. Hanssonin kielteinen kanta 13.2. ja kuningas Kustaa V. Lausunto 192.), vaikka ei tarkoin tiedäkään näiden omaamiensa tietojen taustaa ja miltä pohjalta Ruotsi ja Norja ovat ratkaisunsa tehneet, kieltäytyessään sallimasta englantilais-ranskalaisten joukkojen käyttämästä valtioittensa aluetta Suomen "auttamisen" tekosyyllä. Marski toivoi, että molemmat maat edelleen pysyisivät omaksumallaan kannalla, vaikka Suomen hallitus Länsivaltojen lupausten houkuttelemana ja hänen vastustuksestaan huolimatta läpimarssilupaa pyytäisivätkin.
Epätietoisuuden kanssa painiskelevalle hallitukselleen Mannerheim antaa nyt ehdottoman kiellon olla hyväksymättä Länsivaltojen avustustoimia ja pyrkiä heti saamaan rauha aikaan Moskovassa. Siellähän rauhanvaltuuskuntamme odotti "kylmä hiki" otsalla Molotovin ja Zdanovin uhkausten saattelemana lupaa Suomen hallitukselta rauhan allekirjoittamiseen. Mannerheim puolestaan painostaa häikäilemättä hallituksen jäseniä mm. ulkoministeri Väinö Tanneria tuon luvan antamiseen. Hän jopa sähkeitse suoraan kehottaa valtuuskuntaa olemaan luottamatta Länsivaltojen lupauksiin ja allekirjoittamaan heti rauhansopimuksen. (9)
Ribbentropilta saamastaan kirjeestä hän ei mainitse sanaakaan!
Vihdoin 11. –12.3.1940 Suomen hallitus tulee vakuuttuneeksi rauhan väistämättömyydestä ja lupa annetaan, vaikka Länsivallat vielä viime hetkellä radion kautta lupaavat epätoivoisesti "apuaan", jos sitä pyydettäisiin. Moskovassa rauha allekirjoitetaan yöllä 12/13.3.1940
Talvisota on päättynyt!
Inhimillisen kestävyyden äärirajoille taistellut Talvisodan veteraanien armeijamme aloitti marssinsa yhdessä Karjalan heimon siviiliväen kanssa kanta-Suomen alueille. Taistelukentät, joille vihollinen lopultakin valtavin tappioin oli päässyt, jäivät usein 100 kilometrin päähän uudesta rajasta. Rauha tehtiin kuitenkin viimeisellä mahdollisella hetkellä, sillä rintamien murtuminen eräillä lohkoilla oli enää "hiuskarvan varassa" (10)
Rauhaan tähtäävistä poliittisista syistä johtuen Mannerheim vaati, joka yksin oli tietoinen kansainvälisen tilanteen muuttumisesta, vielä viimeisinä taistelupäivinä vaati yli-inhimillisiä ponnisteluja väsymyksen ja tappioiden rasittamilta joukoiltaan. Takana oli ehkä marsalkan täydellinen tuntemus venäläisestä luonteesta: "venäläisen kanssa ei voi neuvotella, jos se tuntee olevansa niskan päällä!"
Viipurinlahdella 4. Div. alueella olivat joukkojemme kokonaistappiot maaliskuussa 1940, Talvisodan kahden viimeisen viikon aikana lähes 200 miestä päivässä. Suomi maksoi loppuun sakka verellä 1920- ja 1930-luvuilla leikattuja puolustusmäärärahoja.
Erkki Hautamäki
syntynyt 1930, opetusneuvos, reservin majuri.
Vuokatin urheiluopiston rehtori 1070 - 1990. Hautamäki on toiminut 1960-luvulla erikoistehtävässä Suomen PV:n Pääesikunnassa. Hän on kansainvälisesti tunnettu urheilujohtaja ja Kekkosen ajan kriitikko ja keskustelija.
Siirryttyään eläkkeelle on Hautamäki omistautunut monivuotiselle tutkimustyölle koskien Vilho Tahvanaisen jälkeensä jättämää, sotahistoriallisesti, mielenkiintoista materiaalia.
Vilho Tahvanainen ("VT") oli marsalkka C.G.E. Mannerheimin luotettu ja erikoisagentti 1930-luvulta asti aina marsalkan kuolemaan 1951 saakka.
VT sai tehtävässään laajan tietämyksen niihin salaisten asiakirjojen sisältöihin, jotka marsalkka taltioi S-32 merkinnällä varustettuun henkilökohtaiseen, salaiseen kansioonsa. Kirjoittajan (Hautamäen) toivomus on, että kirja Finland i stormens öga (Suomi myrskyn silmässä) herättäisi keskustelua ja vaikuttaisi tulevaan tutkimukseen siten, että totuus suurvaltojen taustapoliittisesta toiminnasta synnyttämiensa maailmansotien myrskyissä paljastuisi."

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.