TULKITSIJAT!?

Olen nähnyt viime yönä unen, jonka olen muistaakseni nähnyt aikaisemminkin, mutta siinä on ollut eri henkilöt ja olen aina ollut tietoisempi unen kulusta. Eli en ollut yllättynyt miten uni jatkui.

Muistan alun hämärästi. Kuljin ehkä rannalla ja oli yö. Kuljin joko yksin tai kaksin ja löysin 2 narua vierekkäin jotka veivät taivasta kohti. Otin narusta kiinni ja lähdin lentoon, taivaalla oli paljon tähtiä.

Nyt olin tavannut pojan joka oli minusta kiinnostunut, mutta huomattavasti minua nuorempi (liian nuori seurustellakseen kanssani). Päätin kuitenkin hänen kanssaan jutella ja lähteä liikkumaan johonkin suuntaan, kysyin hänen pituuttaan, hän oli todella (liian) lyhyt. Suuntasin sitten talolle. Olin käynyt edellisissä unissani täällä ennemminkin. Vein meidät huoneeseen jossa olin joskus tavannut naishaamun jonka halusin pelottelevan pojan pahanpäiväisesti. Naishaamu teki kuten ennenkin (muissa unissanikin) seinä oli tehty tiilistä ja tämä haamu alkoi luoda seinälle TAKKAA piirtämällä mustalla tussilla viivoja.. siitä syntyi takka, mutta hetken päästä hänen piirtämänsä viivat hävisivät. Hän lopetti. Poika oli tähän mennessä ehtinyt pelästyä niin pahasti, että lähti juoksemaan karkuun. Lähdin perään. Unessa on vallinnut pimeys alusta loppuun asti!

Juostessamme mäen alas, pysähdyimme. Kerroin pelästyneelle pojalle valheen, että tässä mäessä on monta ihmistä kuollut näitä puita päin kun ovat kauhuissaan karanneet talosta. Se tepsi poikaan. Juoksimme kiivaammin. Jossain vaiheessa poika oli hävinnyt kuten aikaisemmatkin nuoret jotka kanssa olen taloon tallustanut. Heräsin.

Olen tavannut miehen, josta olin hyvin kiinnostunut, nyt meidän olisi syytä tavata ensimmäistä kertaa luonani, mutta minua pelottaa. Kertoiko uni meistä, mitä se halusi kertoa?? Olisi hyvä jos joku tulkitsisi uneni minulle. Kuten mitä tuo takka merkitsi vai merkitseekö mitään oikeastaan? Ja tuo lentäminen. Kiitos näin etukäteen!
1111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mielestäni sinä työnnät pois kaikki, jotka yrittävät lähestyä sinua. Nyt elämääsi ilmestyneen miehenkin!

Jos aloittaisit käsittelemään tunteistasi jo valveilla ollessasi, yksinäisyydessä, yrittäen nähdä mitä elämältäsi haluat, voisivat unesi muuttua. Oletko varma että ihmisiä kannattaa arastella?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


haamu kirjoitti:

Olen nähnyt viime yönä unen, jonka olen muistaakseni nähnyt aikaisemminkin, mutta siinä on ollut eri henkilöt ja olen aina ollut tietoisempi unen kulusta. Eli en ollut yllättynyt miten uni jatkui.

Muistan alun hämärästi. Kuljin ehkä rannalla ja oli yö. Kuljin joko yksin tai kaksin ja löysin 2 narua vierekkäin jotka veivät taivasta kohti. Otin narusta kiinni ja lähdin lentoon, taivaalla oli paljon tähtiä.

Nyt olin tavannut pojan joka oli minusta kiinnostunut, mutta huomattavasti minua nuorempi (liian nuori seurustellakseen kanssani). Päätin kuitenkin hänen kanssaan jutella ja lähteä liikkumaan johonkin suuntaan, kysyin hänen pituuttaan, hän oli todella (liian) lyhyt. Suuntasin sitten talolle. Olin käynyt edellisissä unissani täällä ennemminkin. Vein meidät huoneeseen jossa olin joskus tavannut naishaamun jonka halusin pelottelevan pojan pahanpäiväisesti. Naishaamu teki kuten ennenkin (muissa unissanikin) seinä oli tehty tiilistä ja tämä haamu alkoi luoda seinälle TAKKAA piirtämällä mustalla tussilla viivoja.. siitä syntyi takka, mutta hetken päästä hänen piirtämänsä viivat hävisivät. Hän lopetti. Poika oli tähän mennessä ehtinyt pelästyä niin pahasti, että lähti juoksemaan karkuun. Lähdin perään. Unessa on vallinnut pimeys alusta loppuun asti!

Juostessamme mäen alas, pysähdyimme. Kerroin pelästyneelle pojalle valheen, että tässä mäessä on monta ihmistä kuollut näitä puita päin kun ovat kauhuissaan karanneet talosta. Se tepsi poikaan. Juoksimme kiivaammin. Jossain vaiheessa poika oli hävinnyt kuten aikaisemmatkin nuoret jotka kanssa olen taloon tallustanut. Heräsin.

Olen tavannut miehen, josta olin hyvin kiinnostunut, nyt meidän olisi syytä tavata ensimmäistä kertaa luonani, mutta minua pelottaa. Kertoiko uni meistä, mitä se halusi kertoa?? Olisi hyvä jos joku tulkitsisi uneni minulle. Kuten mitä tuo takka merkitsi vai merkitseekö mitään oikeastaan? Ja tuo lentäminen. Kiitos näin etukäteen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu