Pelottaa oma terveydentila ja harmittaa kun ei jaksa juuri mitään

On tutkittu ja jätetty välillä tutkimatta, kun on yksi labra-arvo täysin pielessä. Nyt epäillään tiettyä sairautta, mutta kiirettä eivät tutkimuksilla pidä. Seuraavaan tutkimukseen pääsen reilun kolmen viikon kuluttua ja hoitaja sanoi että se on nopeasti. No lääkärin soittoa sain viime labravastauksista odottaa kuukauden verran.

Mutta tässä on mennyt jo vuosia, kun se arvo on ollut täysin pielessä ja vasta tänä vuonna alkaneet tutkia, kun olivat aiemmin joskus yhden asian pois sulkeneet. Minua väsyttää luonnottoman paljon jatkuvasti. Se rajoittaa monella tapaa elämääni ja sosiaalista kanssakäymistä muiden kanssa.

Olen jopa miettinyt, että kannattaako edes osallistua noihin tk:n pitkittyneisiin tutkimuksiin. Lisää itsessään stressiä. Ja pitkittynyt stressi voisi olla syynä siihen sairauteen, mitä minulla epäillään. Muuten on kohtuullisen terveelliset elintavat, mutta pitkittynyt stressi. Ja matkan varrella ruokahalu heikentynyt, mutta syön joka päivä ja terveellisesti.

Harmittaa tämäkin, kaksi päivää ollut menoa jonkun verran ja sosiaalista kanssakäymistä. Sen se teki taas, että kaikki voimat on koko kropasta lähtenyt ja makaan lähinnä sängyssä. Äärimmäisen uupunut olotila.

En voi puhua kenellekään oikein näistä peloista, siksi kirjoitan tänne. Läheisiä en halua huolestuttaa, niitä huolia on muutenkin tarpeeksi.

Haluan elää, mutten tällaista elämää.
6216
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tuo on kyllä ikävää, toivotaan ettei pahempaa, tsemppiä!

Äänestä
  • Kiitos sinulle ❤️

    1Äänestä

Vain hiljainen toivomus ja ja Jumalan Henki on läsnä. Hän näkee sinut ja tietää sinun sairautesi, uupumuksesi. Et ole Hänen seurassaan koskaan yksin. Äärettömän hellä , äärettömän voimakas matkakumppani kulkee tiellä kanssasi. Rukoilen puolestasi että suonissasi, sydämessäsi, mielessäsi alkaa virrata elämää, iankaikkista elämää. Rukoilen sinulle ylitse vuotavaa elämää. Ole turvallisella mielellä kaikki on Hänen käsissään. Luota ainoastaan. 🪽🤍

Äänestä
  • Voi kiitos sinulle ❤️🙏

    Äänestä

Samankaltaista on minullakin ollut vuosikausia, lääkäri sanoi ettei ole mitään vikaa.
Jos kolmena päivänä peräkkäin teen jotain hommia niin seuraavana päivänä romahdan, ja menee pitkään toipumisessa. Nyt olen just siinä romahdusvaiheessa.
Olen saanut itseni sieltä ihan pohjalta ylös, että pystyn vähän aikaa tekemään jotain, mutta jatkuvasti pitäisi tarkkailla että paljonko tekee ettei tule romahdusta.

Äänestä

Tiedän tunteen.. lääkärissä käyntien kanssa vaan täytyy olla tosi kärsivällinen nykyään eikä ainakaan lopettaa asioiden tutkimista jos ne vihdoin on saatu aloitettua edes jotenkin, enkä siis yhtään pyri puolustelemaan sitä että heillä kestää saada perusasiat hoidetuksi.. päinvastoin parantamisen varaa olisi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

On tutkittu ja jätetty välillä tutkimatta, kun on yksi labra-arvo täysin pielessä. Nyt epäillään tiettyä sairautta, mutta kiirettä eivät tutkimuksilla pidä. Seuraavaan tutkimukseen pääsen reilun kolmen viikon kuluttua ja hoitaja sanoi että se on nopeasti. No lääkärin soittoa sain viime labravastauksista odottaa kuukauden verran.

Mutta tässä on mennyt jo vuosia, kun se arvo on ollut täysin pielessä ja vasta tänä vuonna alkaneet tutkia, kun olivat aiemmin joskus yhden asian pois sulkeneet. Minua väsyttää luonnottoman paljon jatkuvasti. Se rajoittaa monella tapaa elämääni ja sosiaalista kanssakäymistä muiden kanssa.

Olen jopa miettinyt, että kannattaako edes osallistua noihin tk:n pitkittyneisiin tutkimuksiin. Lisää itsessään stressiä. Ja pitkittynyt stressi voisi olla syynä siihen sairauteen, mitä minulla epäillään. Muuten on kohtuullisen terveelliset elintavat, mutta pitkittynyt stressi. Ja matkan varrella ruokahalu heikentynyt, mutta syön joka päivä ja terveellisesti.

Harmittaa tämäkin, kaksi päivää ollut menoa jonkun verran ja sosiaalista kanssakäymistä. Sen se teki taas, että kaikki voimat on koko kropasta lähtenyt ja makaan lähinnä sängyssä. Äärimmäisen uupunut olotila.

En voi puhua kenellekään oikein näistä peloista, siksi kirjoitan tänne. Läheisiä en halua huolestuttaa, niitä huolia on muutenkin tarpeeksi.

Haluan elää, mutten tällaista elämää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu