Muakin harmittaa

Ettei saatu toisiamme, mutta oliko se helle, kaunis Suomen kesä vai omat visioni joiden takia sitten ihastuttiin? Syitä on varmasti monia ja asiaa voi ikuisuuden pähkäillä jos halutaan, mutta tuskin enää.

Omalta puoleltani kerron, ettei se koskaan ole hyvä merkki jos toinen on varattu. Ei se ole mistään kotoisin hyväksyä keneltäkään syrjähyppyjä. Kokemuksesta syvästä tämän kerron ja ymmärrän jos moni ei usko, mutta hyväksyn sen kyllä, sillä meitä on niin paljon erilaisia.

Eniten minua särki kumppanisi puolesta toimintasi. Jos hän olisi nähnyt sen kaiken niin en tiedä mitä olisi sinusta mieltä ollut. Toki en häntä edes ole nähnyt, mutta perustaltaan ymmärrän miehiä paremmin todella hyvin.

Ehkä olette nuoria ja kulttuuri on erilainen siellä missä touhuatte. Sellaista touhua, minkä näin omin silmin kun olin vielä samankaltaisessa ympäristössä. En syytä ketään, vaan lähinnä murehdin niin monen ihmisen puolesta kuinka maailma sokaisee sen todellisen niin monelta.

Mutta kiitos itselleni, että pidin suhteenne puolia. Siitä olen itselleni todella kiitollinen. Se mitä teette tulevaisuudessa on toki teidän asianne, mutta sen ajan kun pystyin puolustamaan rehellisyyttä ja uskollisuutta, niin todellakin sen tein.

Toivon teille kaikkea hyvää. Kiitos myös sinulle nainen, että sain käydä omia tunteitani läpi ja löytää itsestäni niitä harvinaisia puolia, jotka tulivat esille kun annoin itseni tuntea, rakastaa ja olla edes hetken itseni kanssa.

Mutta eteenpäin, sanoi mummo lumessa. Kerron tarinaa varmasti vielä hänelle, kenet syliini suljen ja kaiken kauniin todeksi elän.

Hymyillään jos joskus vielä nähdään. Minulla ei koskaan ollut mitään sua vastaan, vaan kuten laulukin sen sanoi "Kaunein ihminen päällä maan".

Kiitos ja hyvää jatkoa!

Terveisin Minä
22448
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Vähän moralisoit toista, mutta mikä olikaan oma toimintasi...

1Äänestä
  • Tein oikein. Tiedän sen.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Tein oikein. Tiedän sen.

    Teit väärin.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Teit väärin.

    En tehnyt.

    Äänestä

Mikään mahti maailmassa ei siltikään estä mua ikävöimästä sua♥️

Äänestä
  • Kyllä se siitä. Tiedät sitten etten hänestä luovu kenenkään takia.

    Äänestä

Särjit toisen sydämen kuitenkin turhaan? Jos oli rakastunut suhun ja tunsit samoin?

1Äänestä
  • Miten niin särjin? En särkenyt yhtään mitään tai ketään. Lue aloitus uudestaan ja uudestaan, jos et halua ymmärtää.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Miten niin särjin? En särkenyt yhtään mitään tai ketään. Lue aloitus uudestaan ja uudestaan, jos et halua ymmärtää.

    Et taas ymmärrä naisia.. Ja kyllä mun sydän on särkynyt ainakin..
    ,🌻

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Et taas ymmärrä naisia.. Ja kyllä mun sydän on särkynyt ainakin..
    ,🌻

    Sinä sinä sinä? Entä kumppanisi? Etkö ajattele mitään muuta kuin itseäsi?

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Miten niin särjin? En särkenyt yhtään mitään tai ketään. Lue aloitus uudestaan ja uudestaan, jos et halua ymmärtää.

    Vastasit tunteisiin ja vetäydyit.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Vastasit tunteisiin ja vetäydyit.

    Niin kun sain tietää että olet suhteessa.

    Äänestä

sinähän minun elämääni tunkeuduit. Mitä mor

Äänestä
  • En ole se ketä mietit.

    Äänestä

Kerrotko ap vähän vinkkiä kenelle tämä on?

Äänestä
  • Hän tietää kyllä. Ei meitä tule.

    Äänestä

Jaa en tie kun en ole ihastunu enään aikoihin enkä mä ole kenenkään muun seläntakana tehny yhtään mitään paitti tyttäreni äidin joutu pakosta sumplimaan sen seläntakana kun muuten ois tyttöä nähny ennen kun tämä viistoista täytti muutoin sanonnu ai et lupa pitää paremmalta puoliskolta kysyä et sinänsä tällöin jos siltä on luvan saanu ni ainakaan se en ole minä joka on pettäny ja si taas se mitä olen poikamiehenä tehny tai jättäny tekemättä ei taas kuulu hevonvitun kelleen mitä olen tehny tai en ole tehny niin kauan kun en ole lakia rikkonu tai muutoi selittelee joka ainoa mies mitä on poikamiesaikoinaankin tehny löytyy muilta aika härskejä asioita niiltä ajoilta mulla toki saattaa löytyä neljä tai viiskin muuta lasta kui nuo kaksi jotka olen tunnustanu äidit jätti ilmottamatta jos niitä enemmän on on äidit lapsilleen tilivelvollisia ja jopa kenties velvoivetettuja kertomaan isästään ainakin sen minkä todeksi tietävät eivät nää itse ole antanu isän tavata lapsiaan kun eipä niistä ole ainakaan henkilökohtaisesti kasvotusten mulle ilmotettu ja osuuteni niihin ei si taas ole kun se että olen ollu paikalla tuli opeteltua kaikennäköistä joskus kun oli tylsää mitä ni ei liene minun asiani todistella nää kun en ole kun ajankulukseni puuhastellu kaikennäköistä joutavaa ja pikkukivaa seksiin ole koskaan suhtautunu vakavasti siihi suhtautumiseni on et eik se sama kun itte nukkuu jos ei toinen muuta haluaa siitä kun ei saa edes nautinnollista pelkän seksin takia siihi kun suhtautuu tuolloi enämpi pakko velvoitteena

Äänestä

Tarttis pystyä tuo kauneus määritteleen hieman paremmin jot voit sanoa et se kaunein ihminen päällä maan en ole nää moista ihmettä tavannu enkä itse asiassa usko moisen olemassa oloon edes siksi en ole moista edes yrittäny etsiä koskaan ei maks vaivaa helpompiakin tapoja tuhlata loppuelämänsä turhaan toistaseksi ole elämästäni tuhlannu päivääkään turhaan aikaa toki olen joutessani kuluttanu jo kohta kolkyt vuotta

Äänestä

Ja sinä se teit ruman tempun.

Äänestä
  • En tehnyt.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    En tehnyt.

    Tunnusta poijes vaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Tunnusta poijes vaan.

    Tunnustan, etten ole tehnyt mitään väärää.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ettei saatu toisiamme, mutta oliko se helle, kaunis Suomen kesä vai omat visioni joiden takia sitten ihastuttiin? Syitä on varmasti monia ja asiaa voi ikuisuuden pähkäillä jos halutaan, mutta tuskin enää.

Omalta puoleltani kerron, ettei se koskaan ole hyvä merkki jos toinen on varattu. Ei se ole mistään kotoisin hyväksyä keneltäkään syrjähyppyjä. Kokemuksesta syvästä tämän kerron ja ymmärrän jos moni ei usko, mutta hyväksyn sen kyllä, sillä meitä on niin paljon erilaisia.

Eniten minua särki kumppanisi puolesta toimintasi. Jos hän olisi nähnyt sen kaiken niin en tiedä mitä olisi sinusta mieltä ollut. Toki en häntä edes ole nähnyt, mutta perustaltaan ymmärrän miehiä paremmin todella hyvin.

Ehkä olette nuoria ja kulttuuri on erilainen siellä missä touhuatte. Sellaista touhua, minkä näin omin silmin kun olin vielä samankaltaisessa ympäristössä. En syytä ketään, vaan lähinnä murehdin niin monen ihmisen puolesta kuinka maailma sokaisee sen todellisen niin monelta.

Mutta kiitos itselleni, että pidin suhteenne puolia. Siitä olen itselleni todella kiitollinen. Se mitä teette tulevaisuudessa on toki teidän asianne, mutta sen ajan kun pystyin puolustamaan rehellisyyttä ja uskollisuutta, niin todellakin sen tein.

Toivon teille kaikkea hyvää. Kiitos myös sinulle nainen, että sain käydä omia tunteitani läpi ja löytää itsestäni niitä harvinaisia puolia, jotka tulivat esille kun annoin itseni tuntea, rakastaa ja olla edes hetken itseni kanssa.

Mutta eteenpäin, sanoi mummo lumessa. Kerron tarinaa varmasti vielä hänelle, kenet syliini suljen ja kaiken kauniin todeksi elän.

Hymyillään jos joskus vielä nähdään. Minulla ei koskaan ollut mitään sua vastaan, vaan kuten laulukin sen sanoi "Kaunein ihminen päällä maan".

Kiitos ja hyvää jatkoa!

Terveisin Minä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu