Isä vetosi pakkotilaan
Lasten isä on alusta asti kiistänyt rikokset. Miehen mukaan hänen tarkoituksensa oli palata lasten kanssa Suomeen.
Hän väittää, että jätti lapset Iraniin pakkotilassa, ja toimi kuten kuka tahansa vastuullinen vanhempi olisi toiminut.
Isä vetosi suunnitelmien muuttumisessa poikansa terveysongelmiin sekä pojan kohteluun suomalaisessa koulussa.
Isän mukaan poika sai Iranissa parempaa hoitoa. Suomessa hoitoon jonotetaan, mutta Iranissa rahalla pääsee hyvään hoitoon.
Suomalaisessa koulussa opettaja oli isän mukaan syyttänyt poikaa rasistiksi. Lisäksi pojan uskontoa oli vähätelty koulussa.
Hovioikeus ei hyväksynyt miehen perusteluja väitetystä pakkotilasta. Poika olisi saanut pätevää hoitoa Suomessa.
Mies totesi hovioikeudelle, ettei ole vielä päättänyt tuoko lapsia Suomeen. Oikeuden mukaan ilman isän myötävaikutusta lapsia on hyvin vaikea saada Iranista.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/31fbb2f0-ede9-4b90-8d3d-467459a1bee7
Iranissa rahalla pääsee hyvään hoitoon.
Anonyymi-ap
6
168
Vastaukset
- Anonyymi
Missäpäin Turkua tämä Iran on?
- Anonyymi
Ei oltu mainittu muuta kuin vain Turku.
- Anonyymi
Persut sotkee keskustelua
- Anonyymi
Yhteiskunta maksaa kelapersujen elintapasairaudet.
- Anonyymi
turkulaista asiaa
- Anonyymi
yuui
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näitä venäjä-faneja tuntuu edelleen vaan riittävän - kummallista
ja lähinnä siis ihan suomalaisia. Mitä hienoa ja hyvää he näkevät maassa joka on diktatuuri, maassa jossa ei ole sananv4043058Ulkoistin makuaistini Yleisradiolle
Nyt voimme luottaa siihen, että Virallinen Totuus tekee maistelutyön puolestamme. Me persulandiassa arvostamme priimaa,12279Sanna on pakottaja, domina
Pakotti sadistisessti työttömät hakemaan töitä, josta seurasi hirmuinen työttömyys. Näin on asia, jos uskomme Hesarin k612219Skodan hankintaan painostaminen toi potkut
Kylläpä on kovat keinot käytössä, kun on yritetty pakottaa hankkimaan Skoda painostuskeinoilla. Kyllä valinnan pitää oll171897Niinistö neliraajajarrutteli Natoon liittymistä vielä sodan alettua
Myöntää nyt itsekin, mikä jo aikaisemmin tiedettiin. Marin vei Suomen ja Ruotsin Natoon. "”Myönnän auliisti jarruttelle1681419Kokoomus on Suomen kommunistisin puolue
"Hallituksessa on erimielisyyttä siitä, kuinka suuri osa veronkiristyksestä hyvitetään datakeskuksille uudella erillisel31287Sukupuolen merkitys elämässäsi?
Jäin tuossa toista ketjua lukiessani miettimään seuraavaa ... Kuinka paljon koet sukupuolesi vaikuttavan/vaikuttaneen el2011089Kyllä minua hävettää nainen tämä tilanne
niin kuin se teki silloin aiemminkin. Monellakin tasolla ei minulta sopivaa. Herätät minussa vain niin vahvoja tunteita,38904Iltalehden evästeasetukset
No nyt pomppas! Avasin Iltalehden sivut ja niin kuin silloin tällöin sattuu, sivusto kysyi evästeasetuksia, joihin ylee100860Sun seurassa oli turvallinen olo
Yhteisiä vietettyjä aikoja muistelen. Yllätit mut kerran tavalla josta tulin äärettömän onnelliseksi 😘 Olkoon tämä nais38832