Mahtavaa liiketoimintaa.

Anonyymi-ap

Vaimoni ja hänen siskonsa myivät kolmen päivän aikana jotakin toistakymmentätuhatta annosta / tuotetta.

====================

Arvioidaan tarkoittavan 15.000 annosta / tuotetta, jolloin keskiarvo on 5.000 kassan laula päivässä.

Katsojia kisoissa noin 200.000 joten siskoksien asiakkaina kävi laskennallisesti lähes 10 % katsojista, tosin monethan kävi useamman kerran, joten kyseessä on vain laskennallinen toteamus.

Kymppi kumartaa aamulypsynsä Jaajoa jonka vastaavan kaltaisen kioskin annosmyynti Hesan torilla on tänä päivänä kesää elettäessä hieman alle 5.000 annosta, eikä hän erittele annoksia ja tuotteita Kympin tavoin.

Summasummaarumina voidaan todeta, että ryhtyi sitten pääartisti itse tai joku hänen läheisensä tai tuttavansa johonkin liiketoimintaan, niin tulokset hipoo pilviä.

10 tuntia on 600 minuuttia jona aikana asiakkaille 5.000 annosta, joten tarjoilu- ja annoksen valmistustiheys rahastuksineen on ollut annosta kohden noin .... No laskekaapa itse.

Tuo toiminta siskoksilla on niin tehokasta, että rekkamieskuppilat jää aivan äimänkäkenä katkeriksi ja kateellisiksi tuollaiselle tehotoiminnalle.

Ei edes yksikään paikkakunnan huippuravintoloistakaan kyennyt tuollaisiin annosmääriin, joten todellakin Kympin ravintolapäällikkövaimo osaa hommansa.

14

210

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Pasanen koeta nukkua. Happinaamari kireälle vaan.

    • Anonyymi

      Mitä teille saisi olla ?????? 7 sekunnin kuluttua ....... tervetuloa uudelleen !!!!!!

    • Anonyymi

      Jep samaa tasoa kun rahoittaa elämäänsä 10 vuotta osakaslainalla, ja maksaa veroja kun jaksaa, massiakin menee sellainen reilu 100.000 euroa vuodessa, mutta jäi vastaamatta miten tuo verovelka on kuitattu... kymmenvuoden jälkeen.

    • Anonyymi

      Yksinäisen sairaan erakon viikonlopun vietto on alkanut yksinpuheluiden merkeissä.
      Ehkäpä olisi kannattanut vähän jättää se dokaaminen Thaimaassa vähemmälle ja pitää vähän itsestään huolta, niin olisit siellä edelleen ja keksisit jotakin muuta tekemistä kuin dokaaminen ja netti.

      Maitojuna Suomeen oli surkea mutta pakollinen valinta sinulle. Suomessa on kusiset paikat eikä valoa ole tunnelin päässä kaltaisillesi köyhille https://aijaa.com/J95Vqe

    • Anonyymi

      Oh my Buddha, että se jaksaa jauhaa katkeruuden voimalla kuolemaansa saakka samaa paskaa. Possofantti koettaa taas siirtää huomiota omista lapsoksista pois.

      Mikä ihmeen verovelka? Osakaslaina on veronalaista pääomatuloa ja siitä maksetaan saman verran veroa. Minulla ei koskaan ole ollut verovelkaa, ei edes konkurssista 2003 jäänyt sellaista vaan jäin voitolle.

      Ei ole kyse minun liiketoiminnasta eikä siskoksien liiketoiminnasta, vaan vaimon isosiskon pikkuisesta yrityksestä, joka on ollut olemassa jo noin 15 vuotta.

      Thaimaassa ei makseta kotona possoilusta possoille päivärahaa kuten sinulle siellä Simonkylässä ja täällä joutuu ihmiset tekemään töitä elääkseen.

      Katsos kun ihmiset tarvitsevat kisoissakin ruokaa ja juomaa, kuin myös vessoja, joita on jokaisen katsomon takana, jotta lyhyt matka hakea. Ahkerimmat katsojat on alueella yli 8 tuntia kaikkina kolmena päivänä.

      Saikos se lahjakas motoristipoika / kokki / yksityisopetuksessa oleva Mäkkärin myyjä näistä kisoista tällaisia rannekkeita? https://aijaa.com/CCPAoD Laita fotoa tulemaan.

      2010

      • Anonyymi

        Siirtää huomiota ......... 7 sekuntia ja annos.

      • Anonyymi

        Osakaslainaa käytetään ainoastaan kahteen asiaan 1. sisaryrityksen pääomittaminen, 2. sekä mittarin pakoiluun, näin se vain menee, kerroit nostaneesi sitä kymmenen vuotta ja maksaneesi veroja kun jaksat, niistäkin vain yhteisöveroa, sellaisella miljonäärillä eivät ole asiat kunnossa.

        Mitä tulee ns. thaimaan liiketoimiisi, älä nyt sotke niitäkin, suomen ja viron jo olet todennäköisesti turannut päätepisteeseen.

        Osakaslainassa on tarkoituksena nostaa ohi palkanmaksun lainaa firmasta, siihen mittari ei pääse kiinni koska se on lainaa, osinkoihin ja palkkatuloon mittari pääsee kiinni, siksi tietyissä piireissä tämä osakaslaina on ainoa vaihtoehto, kertomasi mukaan olet nostanut 10 vuotta, rapiat 100.000 euroa vuodessa, siinä on takaisin maksamista, ja pitkäksi aikaa. ei taida yksi ihmiselämä riittää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Top tykkänään, tuollaiset pienet osakaslainat maksaa vex vex vaan kun pistää hihat heilumaan ja myy makeita hodareita 7 sekunnin vauhdilla kolme päivää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Top tykkänään, tuollaiset pienet osakaslainat maksaa vex vex vaan kun pistää hihat heilumaan ja myy makeita hodareita 7 sekunnin vauhdilla kolme päivää.

        En ole eläissäni myynyt yhtäkään hodaria, eikä ole vaimon siskokaan noissa kisoissa.
        Heillä menee hyvin, minulla menee hyvin, sinulla menee huonosti.

        Kolme myyntipistettä oli viime kisoissa. Lipunmyynnin luona suosituin piste josta miltei jokainen nappaa kahvin tai ison kokiksen jäillä mukaansa.

        Kaksi muuta pistettä katsomoiden takana, joissa myytiin myös olutta. Jokaisessa pisteessä 4-5 myyjää töissä. Hyvin meni nuo kisat. Nuo ruokkii myös henkilökunnan ja ständien pystyttäjät, mopotaksit, bussikuskit ja kaikki.

        Pelkästään Yamahan tallia oli pystyttämässä ja ylläpitämässä kymmeniä miehiä ja työt alkoivat jo keskiviikkona ja pättyi maanantaina. Siellä oli myös tuttuja kuten tämä komea nuorimies https://ibb.co/rR9P6Q9H

        Tuossa vaiheessa alkoi purkutyöt.

        Suosittelen joskus käymään jossakin, niin ei tarvi ihmetellä ja aukoa tyhmää päätänsä yksin kotona kännissä siellä Simonkylän vuokrakopissa. Käy aluksi vaikka paikallisella huoltsikalla kahvilla, jos et uskalla tai jaksa kauemmas lähteä.

        Juu älä myykään ettei tussaroi sitäkin businesta, otat rauhallisesti... Tuo hyvin menee ei välttämättä liity mitenkään mihinkään, se on hyvin suhteellista, ihminen joka elää vuosia lainaksi en mene kauhean hyvin, mutta kuten sanoin en ole osakaslaina miljonääri ei tiedä millaisia aivotuksia teikäläisillä on.

        Ja ota huomioon sekin että saat vain sitä mitä olet tilannut, joskus korkojen kanssa, joskus ilman, minusta edes idioottimaiset kirjoituksesi eivät aina mitään perustetta huoritella vaimoasi, eihän hän ole syyllinen ongelmiisi millään muotoa, no lapsistasi ns. korealaisista voi välillä hieman lohkaista... mutta suloisia he ovat, kuten kaikki pienet lapset.

        Posson pää on tehty varmaan umpiluusta, kaikki nestemäinen alas valuu suusta, pärstältänsä on niinkuin punatulkku ja kaikkien mielestä aivan täysi muIkku.
        Sinun kannattaa osallistua vain keskusteluihin, jotka koskettaa sinua itseäsi kuten Kela-asiat, lääkkeet, sairaalahoidot ja diagnoosit. Älä puutu kenenkään yritysasioihin äläkä harrastuksiin, kun et niistä mitään tiedä.

        Vahvistusharha, vahvistusvinouma tai vahvistamistaipumus (engl. Confirmation bias) tarkoittaa taipumusta valikoida ja tulkita uutta tietoa niin, että se tukee henkilön aikaisempia näkemyksiä. Vahvistusharhan johdosta ihminen antaa erityistä painoa sellaisille tiedoille, jotka tukevat hänen näkemyksiään, ja sivuuttaa sellaiset, jotka puhuvat niitä vastaan.
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Vahvistusharha

        Olet liian tyhmä lohkaistaksesi mitään.

    • Anonyymi

      Kun omanapailu on peruskäytösmalli, niin mobedi lähtee silloin tällöin räpylästä vaikka onkin vahingossa hoksannut miten sitä ohjataan.

      Siinä horoilla ollut vipinää kun on toistakymmentätuhatta annosta / tuotetta duunannut, on tainnut olla koko kommuuni palvelemassa, vaan isäntä itse aitiossa.

      Mutta täytyyhän tuo uskoa tottakai, koska kaikki on mahdollista Thaimaan Eedenissä.

      Lienee vallan AAA-luokiteltu pitopalvelu.

    • Anonyymi

      Kun Batilla ostaa ja kahdella Batilla myy niin sehän rosentin voitto.

      • Anonyymi

        Bat on lepakko. Ei toimi maksuvälineenä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?

      Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?
      Kalajoki
      136
      5801
    2. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      177
      3450
    3. Joku hukkui Hyrynsalmella?

      Oliko mökkiläinen taas?
      Hyrynsalmi
      28
      2607
    4. PoIiisi jahtasi mopopojan hengiltä

      Toivottavasti on   s  i  n  i  v  u  o  k  k  o    nyt ylpeä itsestään, kun ajatti teinin päin lyhtypylvästä. https://w
      Maailman menoa
      466
      2533
    5. Mitä sinä mietit

      Mies?
      Ikävä
      201
      2305
    6. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      181
      1872
    7. Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka

      Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale
      Perussuomalaiset
      127
      1445
    8. Et halua kohdata niitä tunteita ja asioita, joita minä herätän sisälläsi

      Vastustelet. Yrität esittää, että kaikki on hyvin. Leikit perhettä.
      Tunteet
      36
      1222
    9. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      51
      1125
    10. Miksi epäilit kaivattusi kiinnostuneen

      Juuri sinusta? Mihin piirteisiin hän aikanaan saattoi sinussa ihastua? Olivatko ne yhtään samoja asioita joihin itse iha
      Ikävä
      72
      1026
    Aihe