tosissani katselin taloja asuntosivuilta ja minusta on monta kertaa aiemminkin luultu monia asioita pelkän oletuksen perusteella! Miten ihmeessä kukaan voi ajatella noin! Kaikki olivat liian kauan siinä luulossa, että olisin halunnut olla tekemisissä jonka takia menetin itselleni jotain äärimmäisen tärkeää. Otan taas esille sen, että olisi pitänyt olla joku yhdyshenkilö, jonka kanssa olisi voinut selvittää asioita. Olisin säästynyt monien vuosien rankoilta kokemuksilta! Kyllä niistä olisi pitänyt saada edes jonkin verran korvauksia, koska projekti aloitettiin ilman hyväksyntääni! Koen että iso määrä ihmisiä on kohdellut minua vuosien ajan epäoikeudenmukaisesti! Miksi sihen piti haalia niin valtavan paljon ihmisiä ns. kertomaan? Ette koskaan ymmärtäneet sitä, kuinka typerältä se kaikki saman asian toisto vuosien ajan tuntui!Yhä ahdistaa mennä kauppaankin!
Luulitteko että
Anonyymi-ap
0123
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.