En tiedä onko se mustasukkaisuutta vai alistamista. Hän on vihannut kaikkia työpaikkojani ja puhuu niistä pahaa. Hän myös yrittää estää töihin menon eri syillä ei hoida sairasta lasta tai vie lääkäriin. Hän ei myöskään siivoa tai tee kotitöitä ja on laittanut vapaapäivänään vanhempansa soittamaan minulle että minun pitäisi tulla kesken työpäivän siivoamaan vaikka miehellä vapaa. Vuorotöissä hänellä siis 5 vapaapäivää. Mutta kaikki kotona on silti minun vastuulla.
Hän on agressiivinen minua ja lapsia kohtaa. Jos kaikki ei mene niin kuin hän haluaa, heiluu nykkiä ja uhkailee monta kertaa päivässä. Omille vanhemmille hän on sanonut että minä olisin väkivaltainen. Jos menen töihin lapset soittaa perään että iskä uhkailee. Mies on luvannut kertoa kaikille ystäville ja läheisille minun olevan hullu ja aggressiivinen. Jos ottaisin eron, lapset ja talo jäisi hänelle. Omistan talosta puolet ja ole lyhentänyt puolet. Hän kuitenkin uhkailee että hänellä on erilaisia kuitteja jolla hän todistaa että on maksanut enemmän kuluja. Olen keskustellut asiat sossun ja poliisin kanssa, mutta mies saa aina vakuutettua käytöksellään että vika on minussa. Olen naimisissa jonkinlaisen narsistin kanssa?? Minulle ei saisi olla ystäviä, töitä, rahaa ja jos menetän kaiken ole silti mitätön luuseri.
Miehen sairas mustasukkaisuus
11
764
Vastaukset 11
- Anonyymi
Lapset huostaan ja ero vireille. Lähestymiskielto ja turvallinen mies sinulle.
- Anonyymi
Lapset huostaan ei ole vaihtoehto....
- Anonyymi
Saat ilmeisesti seksuaalista mielihyvää näistä stooreista, palstaeunuck
- Anonyymi
Suurin osa ihmisistä hyväksyy miesten käyttämän väkivallan. 🤷
- Anonyymi
Ota lapset mee turvakotien tai turvaan. Hae ero nopeesti ja ositus.
Anna asianajann hoitaa.
Elämä on liian arvokas hukata noin. - Anonyymi
Maailman onnellisia silmiä löydät Silmäasemalta. Näöntarkastus paikallaan olisi.
- Anonyymi
Mumista jotain ympäripyöreätä vain silleen näköjään. Toivottavasti hän jättää sinut.
Tuskin on naimisissa kanssasi. Olet tosi rasittava tapaus. - Anonyymi
Ihme c et alistut tuollaseen.
- Anonyymi
Olin ja olen hyvä äiti halusi kanssani lapsia mutta ei kestänyt tietylaista käytöstä.
- Anonyymi
Naisen paikka on nyrkin ja hellan välissä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1102321Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???251036- 71922
- 103906
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha591865- 48855
- 82748
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76680- 69654
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31646