hei. sain työuupumuksen, siitä sairaslomalla nyt vieläkin. Mielen valtaa epätoivo, että tuleeko elämästä enään mitään. Ilmeisesti syvästä työuupumuksesta ei vielä kysymys, kävin ainakin hyvin lähellä sitä. Kauheasti kysymyksiä tulvii mieleen, mietin voiko näin käydä uudelleen. uskallanko työelämään takaisin ja jos niin milloin...ilmeisesti nyt jakso edessä jolloin opin itsestäni jotain, bvaikeaa on...asiat ahdistavat, pelottavat. tuntuu, että olen aivan herkillä asioista kuin asioista. lehtien jutut surmaajista ahdistavat, tuntuu, että ajatukset vaan vievät ahdistuksen polulle.pelottaa, että tuleeko minusta enään "normaalia" yhteiskuntalaista. Kuinka kauan tämä kestää? onko kellään kokemusta? tai ylipääntänsä onko tämä tämmöinen normaalia?
työuupumus, ahdistus
24v.
2883
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
vaikea jopa kirjoittaa koko aiheesta kun sekin jo ahdistaa ja puhuminen!! Matkailukin pelottaa jota olen aina rakastanut!! Ihme ajatuksia ja lehtiä en edes pysty lukemaan! Helmikuussa asiat oli vielä hyvin mutta sitten vain räsähti... minäkin kaipaisin tietoa miten tästä ulos ja kauan tämä voi kestää ja mitä itse voi tehdä???!!! Itse yritän liikkua(kävellä)ja syödä terveellisesti... ja käyn vyöhyketerapiassa... Olen aina rakastanut myös vain laiskotella sängyssä tms.mutta en enää pysty kun ahdistavat ajatukset valtaavat perhana! Olen huolissani tulevaisuudestani....
24v.et ole ainoa ja uskon että kyllä me tästä selvitään! Aikaa se vie. Itse olen ollut liiankin kärsimätön koska olen joutunut "kierteeseen" jossa en uskalla antaa itselleni edes mahdollisuutta nauttia mistään kun pelkään että asiat menevät hetken päästä taas päin peetä ja petyn pahasti. Nyt siis elän pelossa...
on sairaus, josta voi parantua täysin. Olen itse kokenut keskivaikean masennuksen, työstä johtuvista seikoista monta vuotta sitten. Itsetuho ei minulle tullut mieleen, mutta muistan olleeni täysin pohjalla ja tunsin, ettei minulla ole ihmisarvoakaan. Pääsin pyynnöstäni työterveyshuollon kautta psykiatrille ja sain lyhytterapiaa, joka oli todella hyvää. Samall minulle määrättiin mielialalääkettä. Pahimmassa vaiheessa itkin usein ja tulin ihmisaraksi. Mutta hoito oli hyvää ja vähitellen siitä nousin ja pääsin uudelleen työelämään. Pyysin uudelleensijoitusta ja sain mahdollisuuden opetella uutta. Olen siitä onnellinen ja sitten vuosien varrella sain vielä haasteellisempia ja vaikeampia töitä kuin ennen burn outiani ja selvisin kaikesta hyvin. Kaikki tuollaiset onnistumisen kokemukset vahvistivat minua ja elän nyt onnellista aikaa, olen nykyään 58-vuotias. Toivotan sinulle paljon voimia käsitellä masennustasi ammattiauttajan johdolla. Siitä selviää varmasti.