15 vuoden kokemuksella.
Kolme myyntipistettä kolmena päivänä.
15 työntekijää.
200.000 asiakasehdokasta kulki lipunmyynnin jälkeen suosituimman kioskin ohi ja josta miltei jokainen nappasi kahvin tai ison kokiksen jäillä.
Ruokkivat myös henkilökunnan ja ständien pystyttäjät, mopotaksit, bussikuskit ja kaikki.
Myivät toistakymmentätuhatta annosta / tuotetta.
Kolmen päivän aikana portista saapui 3 x 200.000 asiakasta + henkilökunta, mopotaksit, bussikuskit ja kaikki, eli yli 600.000 asiakasehdokasta, joista miltei jokainen nappasi jotain
Jokainen lienee ymmärtävän että lipunmyyntialue ei ole kisojen aikaan kovinkaan kansoitettu, mutta tuo myyntipiste oli paras.
Arvioidaan miltei jokaisen tarkoittavan 50 % asiakasehdokkaista, eli 300.000 asiakasta kolmen päivän aikana keskiarvoltaan 100.000 asiakasta päivää kohden.
10 tunnin arvioitua työaikaa kohden 10.000 asiakasta tuntia kohden.
10 tuntia on 600 minuuttia ja 36.000 sekuntia jona aikana palveltu 10.000 asiakasta, eli asiakaspaveluaika keskimäärin asiakasta kohden oli 3,6 sekuntia.
Kuitenkin täytyy ottaa huomioon että asiakasvirta portista ei ollut tasaista asiakasvirtaa, vaan painottui päivien ohjelmien aloitusaikaan, joten asiakaspalveluaika lienee ollen yksi sekunti asiakasta kohden.
NAMINAMISSA VALON NOPEUDELLA TOIMIVA PITOPALVELU.
5
124
Vastaukset
- Anonyymi
Laskelmasi ovat innovatiivisia. Kunnioitan että olet ottanut matematiikan avuksesi. Laskelmat on aina mielenkiintoisia!
Mutta ensinnäkin "yli 10 000" ei ole 15 000 ja toisekseen suurin osa lippuja myydään netissä ennakkovarauksilla. Kyseessä ei siis ole portista kulkijat, vaan ne jotka käyvät sen portin lippupisteellä, joilla ei ole lippua.
Portila ei myydä 300 000 lippua.
Portilla myydään vain loput liput. Siinä puhutaan siis lipunmyyntipisteen miltei jokaisesta asiakkaasta ja niitä piisaa kisojen alusta loppuun.
Katsomojen täyttöastetta tarkkaillaan ja jos katsomopaikkoja ei enää myydä, jos katsomot on täynnä. Paikat eivät ole numeroitu ja VIP- katsomoihin on kiintiöt.
Seisomapaikkoja on aina myynnissä, mutta niistä ei näe rataa paljon mitään. Varhainen lintu madon poimii, eli kisojen tosiystävä tulee paikalle ajoissa ja kiipeää korkealle katsomoon, ja se ei sovi possoille.
En ole asiantuntija, mutta veikkaisin että ainakin 1500 annosta tai tuotetta on myyty henkilökunnalle ja veikkaisin että niistä ainakin 1/3 osaa varsinaisen kisa-ajan ulkopuolella.
Voin toki tarkistaa tarkat lukemat, koska olemme sukua ja puhumme samoja kieliä ja olemme samaa sukua.
Näen heidät varmaan huomenna ja juttelen asiasta, niin saadaan kivikovaa "factaa" aktiivisen motoristiperheen isälle ja pojalle, jotka ajavat peräkanaa polvi maassa niin että polvipalat ovat naarmuilla koko poppoolla jo kirkonkylällä piipahtaessa 8)
2010- Anonyymi
Thaimaan Eedenin seudulla kaikki on mahdollista jopa kolmen päivän myynti toistakymmentätuhatta annosta / tuotetta.
Puheena olevassa asiassa on täysin yhdentekevää selitellä mistä kukin lippunsa on ostanut ja mistä portista on kulkenut.
Selittelet että lähes kaikki on kulkenut katsomoihin kahvi-, limu- tai kaljamuki kourassaan, mutta ei ole ollut mahdollista että joillain olisi ollut tullessaan limu- tai kaljatölkki kassissaan, joka ei ole kylmälaatikko.
Kioskeissa on myös tarjolla pientä purtavaa juomien ohella mutta sinun näkökantasi on että sellaisia ei voi olla olkalaukussa, vaan ne täytyy ostaa paikanpäällä jonottaen kioskista.
Sä et oo mitään muuta kuin mielisairas internetfeikki oman napasi ja .... sukusi kanssa. - Anonyymi
Kokemukseni tuolta maailman toiselta puolelta täysin erilainen kuin 2010, jos populaa on tulossa enemmänkin myynnin hoitaa kaljanosalta, kaljafirmat, hampparit myy isot firmat joilla on siihen resurssit, nämä eivät anna busineksiaan, millekään nappikaupoille eikä nappikaupat niitä pysty edes myyntilupien muodossa hommaamaan, kuten sanoin vaimoni myös donitseja yms. useassa eri myyntipaikassa, jokainen paikka kouluja lukuun ottamatta huomattavan ison summan, että yleensä pääset edes myymään... mitään.... taas 2010 juttuja. Varmaan 10,000 purilaista, on reaalista nappikaupalle...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kokemukseni tuolta maailman toiselta puolelta täysin erilainen kuin 2010, jos populaa on tulossa enemmänkin myynnin hoitaa kaljanosalta, kaljafirmat, hampparit myy isot firmat joilla on siihen resurssit, nämä eivät anna busineksiaan, millekään nappikaupoille eikä nappikaupat niitä pysty edes myyntilupien muodossa hommaamaan, kuten sanoin vaimoni myös donitseja yms. useassa eri myyntipaikassa, jokainen paikka kouluja lukuun ottamatta huomattavan ison summan, että yleensä pääset edes myymään... mitään.... taas 2010 juttuja. Varmaan 10,000 purilaista, on reaalista nappikaupalle...
Juu outoa miksi minun ja 2010 kokemukset eroavat toisistaan niin paljon, kyllä tuollaisissa isoissa tapahtumissa paikalle tulee muonittamaan isot lafkat, 10.000 tuotetta on jo sellainen määrä että kalustoa on liikkeellä, kalja tulee valmistajalta, einekset suoraan tehtaalta, ei sinne lasketa mitään nappikauppaa sohlaamaan, varmaan tapahtuman järjestäjä myy lisenssiä etukäteen, vaimon siskonlikka myi naisten alusasuja pranburin lootatissa, muutaman vuoden mutta vuokra oli niin kallis että siitä ei oikein itselle jäänyt mitään, kerran viikossa lootatti tuloutti myynnit myyjälle, oli kysynyt vuokraa myös hua hinin lootatista, market villagen alakerrasta, liian kallis joten pysyi pranburin lootatissa...
- Anonyymi
Nämä 2010:n selittelyt pitopalveluista sun muista on pelkkää haaveiden tuotosta.
Hutsuaan valokuvailee baareissa drinksu kädessään, vaan ei varikolla myymässä annoksia.
Tuo internetfeikki ei ole muuta kuin sanamiljonääri.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin2609181IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3106387Verinen koira
Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?661450Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?61341- 1091121
Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.831082Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?
Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut67936Mopokeulija
Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin43818Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !
Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus23716MUISTATTEKO SEN?
Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk311708