Stalkkerien Moraalinen kompassi perustuu tunteisiin

Anonyymi-ap

Yleensä yhdistyy lapsuuden traumat, heitteille jättö, josta kehittyy sitten epävakaa tai narsistinen persoonallisuushäiriö. Yleensä stalkatun kohde on poikkeuksellisen hyvännäköinen ja ihana stalkkaajan mielestä, mutta stalkkaaja ei mielenterveys tai geneettisistä tai sosioekonomisista syistä kykene samalle tasolle "ihastuksensa kanssa".

Tästä syystä stalkkaaja kokee itsensä torjutuksi, mutta kokee että pystyy yhteydenotoilla ja toimminnallansa todistamaan "rakkautensa" määrän kohteelle.

Yleensä kohde on myös maailman kaunein, ihanin ja oikein, illuusio tosi rakkaudesta, jonka hänen kanssaan voisi saada.

Epävakaana on helppo ymmärtää sitä tunneintensiteettiä siellä taustalla, toinen on idealisoitu versio itsestään, tunteet ohjailee enemmän käytöstä itse kuin ihminen, ei osaa logiikalla ajatella, että siitä voi koitua harmia toiselle jos stalkkaa ja vainoaa, yleensä siinä unohtuu moraali ja logiikka ja stalkkeri ei edes ymmärrä, että se sadasviideskymmennes yhdeksäs viesti throwaway accountilla oikeasti ahdistaa tai aiheuttaa harmia toisille. Tosin ihmiset joilla on sydän, usein ymmärtää mut kokee sen pakkotilana tai heillä on harhaluulo tunteiden molempipuolisuudesta kuin itselläni.

Oikeastaan voisin sanoa, että omia harhaluuloja palsta ruokki vahvasti ja aiheutti irl tilanteen, jossa vainosin toista igssä kun olin huolissani hänen fyysisestä voinnista, parikin ilkeämielistä viestiä anonyymi palstalla laukaisi psykoosin ja harhaluulon kaivattuni toivottomasta tilanteesta, joka sai minut toiminaan vastoin, kuin olisin halunnut toimia.

Uskon myös hyvin vahvasti, että usea stalkkeri on vain "love beyond this world" tyyppiä ja heidän moraaliaan ohjaa "rakkaus ei tunne sääntöjä"

Kuitenkin meidän liskoaivot on ohjelmoitu niin että voimme rakastua mielikuvaankin ihmisestä palavasti, vaikka ihminen ei olisikaan todellinen ja se olisi pelkkä illuusio/toive toisesta.

Vaikea ymmärtää mikä johtaisi toisen vainoamiseen pahasta tahdosta, kai sellaisiakin stalkkereita on, mutta narsismini ei ole tarpeeksi korkealla ymmärtääkseni tahallista toisen piinaa, josta koituu vahingoa.

Helpompi ymmärtää niitä jotka ovat toivottoman rakastuneita ja psykoosissa. Mitään kehittävää keskustelua ei haukkumisella tai vihapuheella asiasta saa, kaiken keskustelun mielenterveyspotilaista ja persoonallisuus häiriöisistä tulisi lähtökohtaisesti lähteä ymmärtävältä näkökulmalta. Tuomiten epämoraalisen ja eettisen käytöksen, mutta ei halventaen tai pilkaten itse tekijää, koska käytös voi tekijällä vasta muuttua, kun hän ymmärtää juurisyyt ja saa tarvitsemaansa hoitoa ja tukea, mielenterveysongelmista kamppailevilla on usein ollut aika raju lapsuus, ja mua säälittää miten jyrkästi internet heihin suhtautuu.

Kuitenkin kaikki älyllisesti fiksu keskustelu jossa on empatiaa mukana, lähtee siitä että asiasta keskustellaan asiallisesti, ei tuomita ja stigmasoida aiheita lisää turhanpäiväisillä vihasta ja katkeruudesta kumpuavilla kommenteilla. Vaikka sekin on inhimillistä ja ymmärrettävää, ihminen on tunteva eläin ja ei usein pohdi muiden myrkyllisen käytöksen taustoi sen laajemmin, kuin että jos joku käyttäytyy ikävästi = hän on automaattisesti perseestä, eikä esim. Traumaoireista kärsivä lapsi, joka ei koskaan aikuistunut. Mut seki on ymmärrettävää kun ihmiset on vaa niin daijuja nykypäivänä, ei paljon ajatuksille anneta armoa.

En tiiä mikä tän pointti oli, kai selventää psykologiaa ilmiön taustalla, palstalaisille.

3

153

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Välillä näissä molemmat stalkkaavat toisiaan. Kärjistymiset voivat johtua haluttomuudesta ymmärtää toista. Toinen kokee asiat hyvällä ja toinen haluaa nähdä ne pahana, koska molemmilta puuttuu aloitekyky. Aistimukset on mielikuvia.

      Ilman uhkaa ja aggressioita, minusta näiden pitäisi olla helposti sovittavia, mut jos toinen on uhriutuja (traumatisoitunut aiemmin) niin häneltä voi löytyä halua kärjistää ja ylireakoida tilanteeseen, kun miehen aloitekyvyttömyys alkaa ärsyttää?

      Vainotapauksia on paljon, mut itse uskon, et suurin osa niistä on vain väärin ymmärryksiä? Haluttomuutta ymmärtää aloitekyvyttömiä miehiä? Ja halu kostaa, kun kokevat, että mies vain leikkii heidän tunteillaan?

      Miehet ja naiset ajattelevat eri tavalla ja siten väärin ymmärtäminenkin voi olla vain haluttomuutta ymmärtää toista ja pahimmillaan jopa halua kostaa oma kokema toiselle? Itse olen kohdannut uhriutujan ja itsellä katosi sama tien usko naisia kohtaan.

      Koin käytöksen raukkamaiseksi ja ajattelin vain, etten ikinä ä voisi käyttäytyä samalla tavalla kuin nainen voi pahimmillaan käyttäytyä miestä kohtaan. Ehkä hänellä on aikaisempia huonoja kokemuksia miehistä ja siksi halusi kostaa kokemansa jollekin miehelle vain?

      Näin itse koin. Usko hyvään katosi kun naisen pahuus lopulta paljastui. Olihan sitä aistittavissa, mut ku eimollut kokemaa, että joku voi toimia noinkin raukkamaisesti. Itse olisin puhunut, ennen kuin kärjistäisin asioita näin. Elämä opetti raskaalla tavalla hyvä uskoisuuteni.

    • Anonyymi

      Mitä muuta tekoäly tiesi sulle palstasetä kertoa?

    • Anonyymi

      Hyvä kirjoitus ja selvä näkemys palstan toiminnasta 👍

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Raimo laamanen

      Onko Raimo siirtynyt yläkerran orkesteriin ? Jos on niin jaksamista Seijalle.
      Puolanka
      15
      2246
    2. Ulosotossa olevan tulisi saada itse päättää

      Maksetaanko hänen ulosotossa olevia velkoja takaisin yksi kerrallaan vai ripotellen pikku summia sinne tänne, kuten ulos
      172
      2202
    3. Aloitko pelätä siis

      Että otan suhun oikeasti yhteyttä
      Ikävä
      105
      1077
    4. Sanna Marin veti posket lommolla röökiä Ruisrockissa

      Tai ainakin röökin näköistä, liekö itse käärittyä 🫢
      Kotimaiset julkkisjuorut
      116
      950
    5. Antin piti riuhtoa Sofia irti pojankIopista

      Oli festivaaleilla Iiimautunut johonkin jätkään, niin Antin piti käydä irroittamassa täti ja pelastamassa poikanen. Pah
      Maailman menoa
      169
      876
    6. Olet ollut aika törkeä minua kohtaan

      Sillä tavalla ovelasti, ettei mitään "todisteita" ole mistään. Eli niin kuin, että mitään et ole tehnyt, mutta toisaalta
      Ikävä
      46
      867
    7. Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan

      Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs
      Ikävä
      35
      816
    8. Saisipa sitä palata ajassa taaksepäin

      maailmaan jossa oli vielä edes joku järki tallella ja ajatus takana. Sain myös suunnatonta iloa erään henkilön näkemises
      Ikävä
      30
      766
    9. Maskuliininen herrasmies

      Tekee aloitteen. 🌸
      Ikävä
      131
      755
    10. Voi ei kuvitteletkohan sä

      Nyt etten ookaan susta kiinnostunut 😿😿 ethän ajattele niin 🥺
      Ikävä
      43
      724
    Aihe