Mutkalinkki

Kyselin teiltä taannoin nameja mutkapätkiä, jos joku muukin on kiinnostunut (kai nyt alfisti osaa ajamisesta nauttia? =) niin tässäpä passeli linkki:

http://domino.utu.fi/jari/mutkat.nsf

Saattaapi olla että varsinkin noilla etelän reiteillä tulee vauhdikkaasti vastaan punaharmaa 164. Jossainhan sitä on alustansa testattava!
4414
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

tuossakin linkissä Uusimaan kohdalla kuin mitä sinulle neuvottiin, joten osa noista parhaista pätkistä on jo testattukin :) Ei kyllä minun kulkupelillä, ainakaan ennenkuin saa etuiskarit kuntoon :(

Äänestä

Näyttipä tuolla olevan myös reitti: vanha lahdentie-Marttila-Kärköla-Sairakkala-Asikkala.

Tätä reittiä taisin suositella silloin joskus. Siteeraan itseäni: "Päijät-Hämeen pellot, metsät ja järvimaisema tutuiksi -reitti voisi kulkea Mäntsälän Levannolta Kärkölään ja Kärkölän kirkolta Sairakkalan (Hollolaa) kautta (Lahti-Tampere -tien ylitys) Asikkalaan ja Pulkkilan Harjua pitkin Sysmään. On takuulla mutkia matkassa, mutta on myös kivoja kirkonkyliä ja loppupäässä upeita maisemia."

Kuitenkin muistuttaisin, ettei näilläkään pätkillä pidä eläimenlailla kaahata, sillä vaikka haja-asutusalueella ollaan tai asutusta ei näyttäisi olevan juuri lainkaan, tielle voi ponkaista kissoja, koiria, lapsia ja potkukelkkailevia mummoja.

Vastaan voi tulla tukkirekka, pimeää mutkaa väärää puolta urheilullisesti ajava kaistapää tai vaikkapa traktori paripyörin ja 3,5-metrinen kylvökone perässä.

Äänestä
  • Täytyy tuon ilmeisestikin olla hyvä reitti kun useammaltakin taholta mainostetaan, pitääpä sitten käydä tutustumassa. Kiitos vaan vinkistä!

    Ja vielä ajotavoista, en nyt näkisi järkevänä kaahata eläimen lailla yhtään missään, edes radalla. 164 ei ole kilpa-auto enkä minä, herra paratkoon, kilpa-ajaja! Sen lisäksi kiiltävän kyljen pininfarinoiminen jotakin sopivasti paikalle sattunutta kaiteenpätkää vasten ei oikein ajatuksena mieltä lämmitä. Samoin vanhaa autoa tulee säälittyä jo tekniikan kestävyydenkin kannalta, mieluummin antaisin padan istua nokalla edes muutaman vuoden kerrallaan ennen kuin hankin taas aihetta pura ja kokoa -harjoitukseen.

    Yleinen tie on yleinen tie ja sellaisena pysyy, mutta voi niilläkin ajaminen olla oikein hauskaa - vaikka ottaakin huomioon myös ympäröivän maailman ja oman terveytensä. Pimeitä mutkia leikkaavat sekopäät ovat sitten asia erikseen, täytyy vaan toivoa ettei osuta kohdakkain.

    No niin, kaikki kiltit tytöt ja pojat, QV-sedän aina niin opettavainen lastentunti on päättynyt, lähtekäähän nyt kiltisti ottamaan mukavia mutkia. Ja muistakaa syödä joka aamu kaurapuuroa, niin kasvatte isoiksi ja vahvoiksi!

    Äänestä

Pohja-Kuovila (kyltissä lukee Kisakeskus)-moottorirata, ainakaan illemmalla tällä parinkymmenen kilometrin upealla, jyrkkien mäkimutkien ja piitkien suorien sekä "ahvenistokaiteiden" unelmapätkällä ei ole edes liikennettä, matkan varrella kun on n. 6 taloa Ruukkigolfin jälkeen. Syy, miksi ratapäivät ovat aina tuntuneet minusta hieman tylsiltä. Voi olla, että seudulla saattaa liikkua erinäisiä 105-sarjan autoja, "veikkaan". :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Scuderia QV kirjoitti:

Kyselin teiltä taannoin nameja mutkapätkiä, jos joku muukin on kiinnostunut (kai nyt alfisti osaa ajamisesta nauttia? =) niin tässäpä passeli linkki:

http://domino.utu.fi/jari/mutkat.nsf

Saattaapi olla että varsinkin noilla etelän reiteillä tulee vauhdikkaasti vastaan punaharmaa 164. Jossainhan sitä on alustansa testattava!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu