näin se vain on

kirjoitukseni! Kiitos siitä. tuntui hyvältä saada vanhemmalta (vaikkei omalta)arvostusta!

vanhempani eivät koskaan ole pitäneet minua viisaana tai älykkäänä, eivätkä arvostaneet mielipiteitäni.
vaikka nyt tiedän mitä olen, enkä tarvitse enää itsetunnon vahvistamista niin kipeästi, silti sinulta kauniiden sanojen kuuleminen tuntui hyvältä ja liikutti. ja on hienoa että alat herätä ja tiedostaa asioita! onneksi olkoon!
jotenkin ihminen vain tarvitsee aina säännöllisesti enemmän tai vähemmän vahvistusta joltain toiselta tai useammalta, että uskoo totuudeksi omat mielipiteet itsestään. kuitenkin ihminen muuttuu ja oppii jokapäivä uutta, sillekin tarvitaan vahvistusta.

en pidä vanhempiani pahoina, vaan tiedostamattomina. he tekivät minkä osasivat. he rakastavat minua, minä vain en sitä ole tuntenut itsesäni vuosiin.

itse tarvitsen vielä aikaa käsitellä tätä, olen kai vielä osittain sumussa mutta jotain olen jo tiedostanut. vielä en taida pystyä menemään tulilinjalle. tarkoitan etten itse osaltani pysty menemään heitä vastaan ja tehdä itse aloitetta. ehkä joskus pystyn ja haluan?

mutta, jos vanhempani tekisivät aloitteen, niin uskoisin olevani valmis. mutta se todella edellyttäisi sitä, että he olisivat todella ymmärtäneet ja tiedostaneet mitä ovat tietämättään tahtomattaan tehneet.
en tarkoita, että heidän tulisi tuntea syyllisyyttä, vaan ainoastaan ymmärtää ja kertoa se minulle, että ovat siitä pahoillaan.
siis niin, että ottavat vastuun tekemisistään, eivätkä sitten syytä tai selittele kaikkea muuta ja olosuhteita omasta käytöksestään.

kertoisivat vain, että ovat pahoillaan ja että olisin ansainnut tulla kuulluksi ja hyväksytyksi. he ovat pahoillaan siitä etteivät osanneet sitä minulle antaa. ja että haluavat oikeasti tietää millainen ihminen olen. siis ottaisivat nyt minut ja minun tunteeni huomioon toisin sanoen. asettaisivat minut ja minun tunteeni etusijalle omista tunteistaan.

en usko heidän olevan siihen valmiita. mutta uskon, että heidän silmänsä ovat hieman raollaan. olen itse mielestäni tehnyt voitavani omalla käyttäytymiselläni, loppu on heistä kiinni. jos he haluavat "herätä" he tekevät sen. se ei ole enää minusta kiinni. en voi heitä pakottaa näkemään ja kuulemaan, jos he eivät sitä halua.

tiedän, että he ovat surullisia, kun suhteemme on etäinen, mutta en voi ottaa siitä vastuuta. otin vastuuta heidän tunteistaan lapsena. minä olin se joka aina ymmärsi sekä vanhempia että veljeäni. yritin aina "mennä toisen housuihin" opin empatiaa näin. se oli pienen tytön harteille iso taakka huolehtia kaikesta pystymätä kuitenkaan vaikuttamaan mihinkään. olen saanut tarpeekseni heidän ymmärtämisestä omalla kustannuksellani.

he ovat surullisia tai murtuneita, mutta katson heidän omaksi vastuukseen tehdä asialle jotain. olen tässä vuosien varrella yrittänyt monta eritapaa lähestyä heitä, mutta he eivät olleet valmiita. nyt omat lähestymiseni loppuivat.

muutama kuukausi sitten viimeisen kerran isäni purki minuun turhautumistaan työssä ja halusi väitellä kanssani eli olla oikeassa, voittaa ja sillä pönkittää itsetuntoaan ja kokea ylemmyyttä. ja minun olisi pitänyt taas puolustautua.
mietin siinä hämmentyneenä, että pitääkö minun puolustella olemassaoloani omalle isälleni. en suostunut siihen, vaikka hän heitti monta koukkua minulle. väistin aina. hän hermostui, kun en lähtenytkään mukaan väittelyyn ja riitelyyn kaavan mukaan kuten hän tekee veljeni kanssa jatkuvasti. näin mielessäni kuinka hän kutistui pieneksi pojaksi, joka ei saanut koskaan äidiltään hyväksymistä eikä rakkautta, jota olisi tarvinnut. en kuitenkaan voinut mennä ja ottaa häntä syliin, koska olin jähmettynyt, kuten aina kun hän minulle huusi pienenä tyttönä ollessani ja olisin halunut puolustautua, mutta mahdollisuuksia mihinkään ei ollut. siinä piti olla ja ottaa vastaan vaan kaikki paska.

päätin lähteä seuraavana päivänä huutamisesta "kotoota", mutta hän sitten aamulla pyysi anteeksi, JOS on minua loukannut ja halusi että jään vielä. se ei ollut oikea anteeksipyyntö koska hän ei osaa myöntää, että hän olisi joskus väärässä. huomaa "jos olen loukannut".
jäin kuitenkin vähäksi aikaa kun näin että hän kärsi.lähtiessäni huomasin, että hän oli hämillään ja murhheissaan tapahtuneesta. hän ei tiedä miten kommunikoida kanssani tai kenenkään kanssa koska hänelle kommunikointi on sitä, että hän saa huomiota ja että häntä ihaillaan. kun hän ei tiedä miten minulle puhua ei hän juuri enää uskalla minulle mitään sanoa, viimeksi pakeni ihan paikalta.
aikuisen ihmisen tulee nyt ottaa ihan itse selvää miten kanssani kommunikoida, jos todella haluaa oppia tuntemaan minut ja pitää yhteyttä. aivan sama koskee äitiäni.

tässä on se mitä minä haluaisin kuulla vanhemmiltani ja muuta, ehkä siitä on hyötyä jos haluat lastesi kanssa keskustella?

ensin kuitenkin kannattaa ehkä itse käsitellä asia kunnolla ja antaa itselleen anteeksi! ettei kesken käsittelyä ala puolustautumaan ja sama jatkuu taas..
ja kysyä itseltään olenko valmis kuuntelemaan kaiken mitä olen tehnyt väärin? olenko valmis ottamaan mahdolliset syytökset vastaan ja pyytää lapseltani anteeksi, olenko aidosti pahoillani? se on varmasti raskasta kuulla kuinka on saanut tahtomattaan lapsen tuntemaan pahaa oloa, ehkä vuosia ja kuinka se on elämään vaikuttanut. kun itse ei ole tiedostanut ei sille ole voinut mitään! silti siitä voi olla pahoillaan ettei lapsi saanut mitä tarvitsi!
tässä vaiheessa en tiedä jaksaisinko vanhoja enää kaivella vanhempieni kanssa. minulle riittäisi aito anteeksi pyyntö ja voisin unohtaa sitten ja aloittaa alusta.

kirjastosta löytyy kirjallisuutta miten kuunnella ja puhua toisen ja omat tunteet huomioon ottaen esim. myötäelämisen taito; marshal rosenberg, viisaat vanhemmat; thomas gordon..

kirjoituksestasi! ihan hyvä pointti sinänsä.
niin kunnioituksesta en tuossa kovin paljoa puhunutkaan, mainitana vain ohimennen.

toki ihmistä voi kunnioittaa oman alansa taitajana tai jonkin yksittäisen asian tai luonteen piirten vuoksi. mutta tässä kirjoituksessa kuitenkin keskityin kunnioitukseen lapsen ja vanhemman välillä. tiedän, että vanhempani ovat hyviä omalla alallaan ja kunnioitan heidän osaamistaan. vanhempina en rehellisesti sanottuna tiedä kunnioitanko heitä, eli en siis taida.

olen opettelemassa sellaista peruskunnioitusta jokaista elävää ihmistä kohtaan. ihan vain että, kunnioitan ihmistä koska hän on ihminen. tämä liittyy myös ihmisen arvoon eli kaikki olemme samanarvoisia, emme yhtään toistemme ylä- tai alapuolella.

vanhempieni tapauksessa kunnioittaminen se on ollut hm? haasteellista, koska siihen sisältyy niin paljon tunteita. ja se vaikuttaa myös etten saanut, enkä saa edelleenkään, kunnioitusta vanhemmiltani ja kuitenkin nyt yritän opetella sitä heitä kohtaan.

minusta lapsen kasvatuksessa kunnioitus lähtee siitä, että aikuinen kunnioittaa lasta, lapsen tarpeita ja yksilöllisyyttä. kunnioitus näkyy kaikessa lapsen kohtelussa. kun lapsi saa kunnioittavaa kohtelua vanhemmiltaan hän omaksuu myös itselleen tämän. ja lapsi oppii kunnioittamaan itseään ja sitä kautta muita.ihmiset matkivat kaikista nisäkkäistä kaikista eniten, joten matkimalla vanhempia lapsi oppii.

eli minusta se, että vanhemmat vaativat kunnioitusta, nimeämällä omalla tavällaan mikä on kunnioitusta( eli se että tottelet, etkä suutu vaan olet nöyrä; minun tapauksessani)ei osoita kunnioitausta lapsen tunteille, eikä se ole lapsen opettamista kunnioittamaan itseään ja muita.

"Asiaa vain voi lähestyä tutkimalla tekoja, tai ihmistä tekojen takana. No ehkä en osaa tätä selvästi ilmaista, mutta tällaisen näkökulman halusin tuoda keskusteluun mukaan."

tarkoitatko lasten tulisi yrittää ymmärtää vanhempien elämän tilannetta? ja "mennä vanhempien housuihin"? ja ymmärtää että lasten kasvattaminen on maailman vaikein työ?

kyllä siitä on apua, kun ymmärtää vanhempien käytöksen taustoja, joita itse olen miettinyt vuosia ja saanut siihen selvyyttä. mutta ...

sitähän pystyy vasta sitten, kun lasta itseään on ymmärretty ja kuultu. vasta kun lapsi on saanut empatiaa niin, että hän tietää jonkun ihmisen todella ymmärtäneen häntä ja kun hän on voinut purkaa ahdistuksensa.

tämän jälkeen voi vasta kuvitella yrittää ymmärtää vanhempiaan ja silloin se tosiaan antaa kokonaiskuvan tilanteesta ja ehkä silloin sitä pystyy hyväksymään elämänsäkulun.
ja toki lapsen kasvaessa aikuiseksi, on hän itse vastuussa omista tunteistaan. että nykytilanteesta on turha siirtää vastuuta vanhemmilleen. menneisyydestä ehkä kylläkin? koska lapsi ei voinut mitään silloin. nyt aikuisena lapsi voi tehdä itse valintoja, vaikkei se ole helppoa alkaa opettelaam uusiksi.rakentaa koko ajatusmaailmansa tyhjästä kun perusteita ei ole.

kirjoitin etten ehkä anna anteeksi, mutta voin yrittää armahtaa. se, ettei lasta kunnioiteta, eikä kuulla, vaan jätetään emotionaalisesti yksin, on anteeksi antamatonta. jollain tasolla en koskaan sitä tule ymmärtämään.

armahduksella tarkoitan sitä, että ymmärrän heidän olevan vain ihmisiä eivätkä he tienneet mitä tekivät. tämä on vaikea selittää nyt.

tarkoitan sitä, että kun itse voin ymmärtää heidän käytöksensä ja sitä kautta armahtaa heidät, voisin unohtaa menneet ja alkaa elämään ilman menneitten muistelua.
tavallaan puhdistan pöydän, poistan "rikoksen" muististani vähitellen tai tämä rikos vanhenee..

on sellainen sanonta, että annan anteeksi, mutten unohda. armahtaminen on siinä mielessä itselleni mieluisempi, että minun ei todella tarvitse muistaa enää sitä. tätä tarkoitin kun kirjoitin ettei tarvitse antaa anteeksi.
kun armahdan niin ei minulle jää vihaa tai katkeruutta sisälleni. jos taas anteeksi annossa kuitenkin vielä muistaa tai muistelee se voi ehkä aiheuttaa sitä katkeruutta ja epäilyä että olisiko sittenkään pitänyt antaa anteeksi.

en tiedä kuinka loogista tämä nyt sitten onkaan? mutta näin se itselleni toimii.

luana kirjoitti:

kirjoituksestasi! ihan hyvä pointti sinänsä.
niin kunnioituksesta en tuossa kovin paljoa puhunutkaan, mainitana vain ohimennen.

toki ihmistä voi kunnioittaa oman alansa taitajana tai jonkin yksittäisen asian tai luonteen piirten vuoksi. mutta tässä kirjoituksessa kuitenkin keskityin kunnioitukseen lapsen ja vanhemman välillä. tiedän, että vanhempani ovat hyviä omalla alallaan ja kunnioitan heidän osaamistaan. vanhempina en rehellisesti sanottuna tiedä kunnioitanko heitä, eli en siis taida.

olen opettelemassa sellaista peruskunnioitusta jokaista elävää ihmistä kohtaan. ihan vain että, kunnioitan ihmistä koska hän on ihminen. tämä liittyy myös ihmisen arvoon eli kaikki olemme samanarvoisia, emme yhtään toistemme ylä- tai alapuolella.

vanhempieni tapauksessa kunnioittaminen se on ollut hm? haasteellista, koska siihen sisältyy niin paljon tunteita. ja se vaikuttaa myös etten saanut, enkä saa edelleenkään, kunnioitusta vanhemmiltani ja kuitenkin nyt yritän opetella sitä heitä kohtaan.

minusta lapsen kasvatuksessa kunnioitus lähtee siitä, että aikuinen kunnioittaa lasta, lapsen tarpeita ja yksilöllisyyttä. kunnioitus näkyy kaikessa lapsen kohtelussa. kun lapsi saa kunnioittavaa kohtelua vanhemmiltaan hän omaksuu myös itselleen tämän. ja lapsi oppii kunnioittamaan itseään ja sitä kautta muita.ihmiset matkivat kaikista nisäkkäistä kaikista eniten, joten matkimalla vanhempia lapsi oppii.

eli minusta se, että vanhemmat vaativat kunnioitusta, nimeämällä omalla tavällaan mikä on kunnioitusta( eli se että tottelet, etkä suutu vaan olet nöyrä; minun tapauksessani)ei osoita kunnioitausta lapsen tunteille, eikä se ole lapsen opettamista kunnioittamaan itseään ja muita.

"Asiaa vain voi lähestyä tutkimalla tekoja, tai ihmistä tekojen takana. No ehkä en osaa tätä selvästi ilmaista, mutta tällaisen näkökulman halusin tuoda keskusteluun mukaan."

tarkoitatko lasten tulisi yrittää ymmärtää vanhempien elämän tilannetta? ja "mennä vanhempien housuihin"? ja ymmärtää että lasten kasvattaminen on maailman vaikein työ?

kyllä siitä on apua, kun ymmärtää vanhempien käytöksen taustoja, joita itse olen miettinyt vuosia ja saanut siihen selvyyttä. mutta ...

sitähän pystyy vasta sitten, kun lasta itseään on ymmärretty ja kuultu. vasta kun lapsi on saanut empatiaa niin, että hän tietää jonkun ihmisen todella ymmärtäneen häntä ja kun hän on voinut purkaa ahdistuksensa.

tämän jälkeen voi vasta kuvitella yrittää ymmärtää vanhempiaan ja silloin se tosiaan antaa kokonaiskuvan tilanteesta ja ehkä silloin sitä pystyy hyväksymään elämänsäkulun.
ja toki lapsen kasvaessa aikuiseksi, on hän itse vastuussa omista tunteistaan. että nykytilanteesta on turha siirtää vastuuta vanhemmilleen. menneisyydestä ehkä kylläkin? koska lapsi ei voinut mitään silloin. nyt aikuisena lapsi voi tehdä itse valintoja, vaikkei se ole helppoa alkaa opettelaam uusiksi.rakentaa koko ajatusmaailmansa tyhjästä kun perusteita ei ole.

kirjoitin etten ehkä anna anteeksi, mutta voin yrittää armahtaa. se, ettei lasta kunnioiteta, eikä kuulla, vaan jätetään emotionaalisesti yksin, on anteeksi antamatonta. jollain tasolla en koskaan sitä tule ymmärtämään.

armahduksella tarkoitan sitä, että ymmärrän heidän olevan vain ihmisiä eivätkä he tienneet mitä tekivät. tämä on vaikea selittää nyt.

tarkoitan sitä, että kun itse voin ymmärtää heidän käytöksensä ja sitä kautta armahtaa heidät, voisin unohtaa menneet ja alkaa elämään ilman menneitten muistelua.
tavallaan puhdistan pöydän, poistan "rikoksen" muististani vähitellen tai tämä rikos vanhenee..

on sellainen sanonta, että annan anteeksi, mutten unohda. armahtaminen on siinä mielessä itselleni mieluisempi, että minun ei todella tarvitse muistaa enää sitä. tätä tarkoitin kun kirjoitin ettei tarvitse antaa anteeksi.
kun armahdan niin ei minulle jää vihaa tai katkeruutta sisälleni. jos taas anteeksi annossa kuitenkin vielä muistaa tai muistelee se voi ehkä aiheuttaa sitä katkeruutta ja epäilyä että olisiko sittenkään pitänyt antaa anteeksi.

en tiedä kuinka loogista tämä nyt sitten onkaan? mutta näin se itselleni toimii.

Lue lisää

..taidamme olla tuosta anteeksiannosta, vaikka en heti hoksannutkaan mitä tarkoitit armahtamisella. Eihän asioita voi pyyhkiä pois muististaan, mutta mielestäni se juuri on anteeksi antamista, ettei syytä itseään vastaan "rikkoneita" ihmisiä, vaan antaa menneiden olla menneitä.

En tarkoittanut ihan sitä, että lapsen täytyisi ymmärtää vanhempiaan, eihän lapsi voikaan. Lähinnä yritin ilmaista jotain sellaista, että huomionsa voi kiinnittää joko toisten, esim. vanhempiensa vääriin tekoihin, jolloin on vaikeaa heitä kunnioittaa, tai voi kiinnittää huomionsa heihin ihmisinä. Taustalla on tuo ajatus siitä, että ihmistä voi kunnioittaa ihmisenä hänen vääristä toimistaan huolimatta. Ehkä tämäkin on lapsen vaikeaa erottaa, mutta sitten kun se on mahdollista niin se voi auttaa suhtautumaan toisiin kunnioittavammin vaikkein heidän kaikkia tekoja hyväksyisikään. Mielestäni vanhempaa voi kunnioittaa hänen vanhemmuutensa vuoksi ihan samoin kuin esimiestään siksi että tämä on esimies riippumatta siitä miten hyvin esimies tai vanhemmat tehtävistään suoriutuvat. En sano että se olisi helppoa, mutta voi ;)

Onhan se vaikea tilanne, kun lapsi joutuu kärsimään vanhempiensa vääristä valinnoista ja samanaikaisesti on täysin riippuvainen heistä mutta näinhän tilanne on. Joskus tulee itsellekin murheellinen mieli kun kadulla kävellessä ajattelee miten monen kerrostalon ikkunan takana on käynnissä suoranainen perhehelvetti, tuntuu ettei niin tarvitsisi olla mutta se kertoo jotain ihmisen omasta olemuksesta. Siitä miten kiinteästi itsekkyys on osa ihmistä, ihmisluontoa. Erityisen surullista on se, että vanhemmatkin ovat usein uhreja, jotka ovat tulleet väärinkohdelluiksi eivätkä ymmärrä miten syvät vaikutukset heidän toiminnallaan on lapsiin.

Ihmisessä ei itsessään ole rakkautta, vaan se täytyy ensin saada ulkopuolelta voidakseen sitä edelleen välittää, ilman rakautta varttuneesta kasvaa kova ja kylmä ihminen. Yleensä pidän nämä hengelliset ilmaisut tuolla uskontopalstan puolella, mutta pakko tässä on sanoa, että Jumalan rakkauden kokeminen kyllä korjaa tämän tilanteen ja sulattaa ihmisen sisäisesti, jos tämän verran sallitaan :)

Crispus kirjoitti:

..taidamme olla tuosta anteeksiannosta, vaikka en heti hoksannutkaan mitä tarkoitit armahtamisella. Eihän asioita voi pyyhkiä pois muististaan, mutta mielestäni se juuri on anteeksi antamista, ettei syytä itseään vastaan "rikkoneita" ihmisiä, vaan antaa menneiden olla menneitä.

En tarkoittanut ihan sitä, että lapsen täytyisi ymmärtää vanhempiaan, eihän lapsi voikaan. Lähinnä yritin ilmaista jotain sellaista, että huomionsa voi kiinnittää joko toisten, esim. vanhempiensa vääriin tekoihin, jolloin on vaikeaa heitä kunnioittaa, tai voi kiinnittää huomionsa heihin ihmisinä. Taustalla on tuo ajatus siitä, että ihmistä voi kunnioittaa ihmisenä hänen vääristä toimistaan huolimatta. Ehkä tämäkin on lapsen vaikeaa erottaa, mutta sitten kun se on mahdollista niin se voi auttaa suhtautumaan toisiin kunnioittavammin vaikkein heidän kaikkia tekoja hyväksyisikään. Mielestäni vanhempaa voi kunnioittaa hänen vanhemmuutensa vuoksi ihan samoin kuin esimiestään siksi että tämä on esimies riippumatta siitä miten hyvin esimies tai vanhemmat tehtävistään suoriutuvat. En sano että se olisi helppoa, mutta voi ;)

Onhan se vaikea tilanne, kun lapsi joutuu kärsimään vanhempiensa vääristä valinnoista ja samanaikaisesti on täysin riippuvainen heistä mutta näinhän tilanne on. Joskus tulee itsellekin murheellinen mieli kun kadulla kävellessä ajattelee miten monen kerrostalon ikkunan takana on käynnissä suoranainen perhehelvetti, tuntuu ettei niin tarvitsisi olla mutta se kertoo jotain ihmisen omasta olemuksesta. Siitä miten kiinteästi itsekkyys on osa ihmistä, ihmisluontoa. Erityisen surullista on se, että vanhemmatkin ovat usein uhreja, jotka ovat tulleet väärinkohdelluiksi eivätkä ymmärrä miten syvät vaikutukset heidän toiminnallaan on lapsiin.

Ihmisessä ei itsessään ole rakkautta, vaan se täytyy ensin saada ulkopuolelta voidakseen sitä edelleen välittää, ilman rakautta varttuneesta kasvaa kova ja kylmä ihminen. Yleensä pidän nämä hengelliset ilmaisut tuolla uskontopalstan puolella, mutta pakko tässä on sanoa, että Jumalan rakkauden kokeminen kyllä korjaa tämän tilanteen ja sulattaa ihmisen sisäisesti, jos tämän verran sallitaan :)

Lue lisää

tajusin sen vasta kirjoitettuani, että tarkoitat sitä kautta voisi olla helpompaa kunnioittaa ihmistä, kun löytää edes jonkun asian hänestä, jota ihailee. sitäkin olen kyllä miettinyt.
mutta ehkä minulla on vähän tuon esimies ja vanhempi- aseman kunnioittamiseen vaikeuksia. en halua kunnioittaa ihmistä auktoriteetin takia. jotenkin olen suorastaan allerginen auktoriteeteille. koska ne monesti alistavat ihmistä ja pitävät itseään muita ylempänä ja parempina. kunnioitan mieluummin sitten sitä ihmistä, enkä sitä roolia mitä hän työssään vetää.esimerkiksi kunnioitan presidenttiä, siivoojaa, optettajaa kaikkia yhtälailla, jokaisella on paikkansa ammatinedustajana. en aseta ketään toisen yläpuolelle tai alapuolelle.myöskään työtöntä.
niin eihän ihminen ole sitä mitä tekee kuitenkaan.tässäpä yritänkin löytää jotain tapaa vanhempiani kunioittaa aidosti. vielä en ole löytänyt.
se on totta että ensi pitää saada tosella ulkoota päin itselleen jotta voi sitten antaa. minä kun en saanut hyväksyntää, empatiaa. nyt on todella vaikea opetella niitä antamaan vaikka haluaisi kuinka, niin ei osaa sitä luonnolisesti tehdä. kehitys on kyllä hidasta. pitää ensin opetella antamaan itselleen ja sitten sitä voi jakaa muille.
itse olen ateisti, mutta sallittakoon jumala sinulle ja muille jotka kokevat sen auttavan heitä. itse uskon kuitenkin ihmisessä olevaan hyvyyteen ja viisauteen, joka on jokaisessa meissä. toisinaan se vain on niin syvällä, että sitä pitää todella tehdä töitä että sen löytäisi.

Nimetön kirjoitti:

tajusin sen vasta kirjoitettuani, että tarkoitat sitä kautta voisi olla helpompaa kunnioittaa ihmistä, kun löytää edes jonkun asian hänestä, jota ihailee. sitäkin olen kyllä miettinyt.
mutta ehkä minulla on vähän tuon esimies ja vanhempi- aseman kunnioittamiseen vaikeuksia. en halua kunnioittaa ihmistä auktoriteetin takia. jotenkin olen suorastaan allerginen auktoriteeteille. koska ne monesti alistavat ihmistä ja pitävät itseään muita ylempänä ja parempina. kunnioitan mieluummin sitten sitä ihmistä, enkä sitä roolia mitä hän työssään vetää.esimerkiksi kunnioitan presidenttiä, siivoojaa, optettajaa kaikkia yhtälailla, jokaisella on paikkansa ammatinedustajana. en aseta ketään toisen yläpuolelle tai alapuolelle.myöskään työtöntä.
niin eihän ihminen ole sitä mitä tekee kuitenkaan.tässäpä yritänkin löytää jotain tapaa vanhempiani kunioittaa aidosti. vielä en ole löytänyt.
se on totta että ensi pitää saada tosella ulkoota päin itselleen jotta voi sitten antaa. minä kun en saanut hyväksyntää, empatiaa. nyt on todella vaikea opetella niitä antamaan vaikka haluaisi kuinka, niin ei osaa sitä luonnolisesti tehdä. kehitys on kyllä hidasta. pitää ensin opetella antamaan itselleen ja sitten sitä voi jakaa muille.
itse olen ateisti, mutta sallittakoon jumala sinulle ja muille jotka kokevat sen auttavan heitä. itse uskon kuitenkin ihmisessä olevaan hyvyyteen ja viisauteen, joka on jokaisessa meissä. toisinaan se vain on niin syvällä, että sitä pitää todella tehdä töitä että sen löytäisi.

Lue lisää

Ajattelemme eri tavoin auktoriteetista, sanalla ei ole mitään negatiivista merkitystä minulle. Auktoriteettiasemansa oikein ymmärtänyt ihminen on hyvä johtaja. Jos johtaja ei kuitenkaan ole paras mahdollinen työssään, niin kuitenkin hänen päätöksiään voi kunnioittaa toimimalla niiden mukaan, yleensä sellaista sitoutumista edellytetään työpaikan vastaanottajalta. Jos alainen ei kunnioita esimiehen päätöksiä, vaan alkaa kapinoimaan vastaan, niin tuskinpa missään työpaikassa saa kovin pitkään töitä tehdä. Luonnollisesti tämä ei poissulje sitä, että alaiset pohtivat yhdessä esimiehensä kanssa asioita ja tulevat kuulluksi, kuten usein onkin. Auktoriteetti on kuitenkin vastuunkantaja ja sellaisena häntä voi mielestäni päättää kunnioittaa.

Vanhemmatkin ovat vastuunkantajia perheessä, he tekevät päätöksiä siitä millainen asunto perheelle hankitaan jne. Heidän auktoriteettinsa kunnioittaminen on sitä, että lapsi ei kapinoi näitä erilaisia päätöksiä vastaan koska kuitenkin juuri vanhemmat kantavat vastuun päätöksistään. Auktoriteettiasemansa oikein oivaltanut vanhempi ottaa tietenkin lapsen huomioon ja kaikki päätökset tähtäävät koko perheen parhaaseen. Perheessähän ei saisi ollakaan sellaista tilannetta, että jonkun toisen onni on toisen epäonni, vaan perheen paras on se, että kaikki voivat hyvin.

Tätä tarkoitan sillä, että voi kunnioittaa toista hänen asemansa takia (jota nyt siis kutsuttiin auktoriteettiasemaksi). Ja tämä siis erona siihen, etä jokaista voi ja täytyy kunnioittaa ainutkertaisena yksilönä. Onhan jokainen ihminen paljon ihmeellisempi ja hienompi luomus kuin mikään ihmisen rakentama laite tai maalattu taulu. Ketään ei voi korvata, koska toista samanlaista ei ole. Kunnioittava asenne tietysti ottaa huomioon ihmisen vahingoittuvuuden ja tekee kaikkensa sellaisen vahingoittumisen välttämiseksi, niin ruumiillisen kuin henkisenkin.

Tämä menee nyt jo aiheen ulkopuolelle, mutta halusin selventää hieman tarkoitustani, koska käytämme samoja käsitteitä eri merkityksissä. Tästä tulee paljon muutakin mieleen, mutta en taida nyt lähteä tämän enempää rönsyilemään :)

Crispus kirjoitti:

Ajattelemme eri tavoin auktoriteetista, sanalla ei ole mitään negatiivista merkitystä minulle. Auktoriteettiasemansa oikein ymmärtänyt ihminen on hyvä johtaja. Jos johtaja ei kuitenkaan ole paras mahdollinen työssään, niin kuitenkin hänen päätöksiään voi kunnioittaa toimimalla niiden mukaan, yleensä sellaista sitoutumista edellytetään työpaikan vastaanottajalta. Jos alainen ei kunnioita esimiehen päätöksiä, vaan alkaa kapinoimaan vastaan, niin tuskinpa missään työpaikassa saa kovin pitkään töitä tehdä. Luonnollisesti tämä ei poissulje sitä, että alaiset pohtivat yhdessä esimiehensä kanssa asioita ja tulevat kuulluksi, kuten usein onkin. Auktoriteetti on kuitenkin vastuunkantaja ja sellaisena häntä voi mielestäni päättää kunnioittaa.

Vanhemmatkin ovat vastuunkantajia perheessä, he tekevät päätöksiä siitä millainen asunto perheelle hankitaan jne. Heidän auktoriteettinsa kunnioittaminen on sitä, että lapsi ei kapinoi näitä erilaisia päätöksiä vastaan koska kuitenkin juuri vanhemmat kantavat vastuun päätöksistään. Auktoriteettiasemansa oikein oivaltanut vanhempi ottaa tietenkin lapsen huomioon ja kaikki päätökset tähtäävät koko perheen parhaaseen. Perheessähän ei saisi ollakaan sellaista tilannetta, että jonkun toisen onni on toisen epäonni, vaan perheen paras on se, että kaikki voivat hyvin.

Tätä tarkoitan sillä, että voi kunnioittaa toista hänen asemansa takia (jota nyt siis kutsuttiin auktoriteettiasemaksi). Ja tämä siis erona siihen, etä jokaista voi ja täytyy kunnioittaa ainutkertaisena yksilönä. Onhan jokainen ihminen paljon ihmeellisempi ja hienompi luomus kuin mikään ihmisen rakentama laite tai maalattu taulu. Ketään ei voi korvata, koska toista samanlaista ei ole. Kunnioittava asenne tietysti ottaa huomioon ihmisen vahingoittuvuuden ja tekee kaikkensa sellaisen vahingoittumisen välttämiseksi, niin ruumiillisen kuin henkisenkin.

Tämä menee nyt jo aiheen ulkopuolelle, mutta halusin selventää hieman tarkoitustani, koska käytämme samoja käsitteitä eri merkityksissä. Tästä tulee paljon muutakin mieleen, mutta en taida nyt lähteä tämän enempää rönsyilemään :)

Lue lisää

mulle on vain jäänyt sellainen negatiivinen kaiku. tai ehkä sekoitin autoritäärisen ja auktoriteetin. monet kuitenkin pitävät itseään auktoriteetteina ja käyttäytyvät autoritäärisesti. vaikutusvaltaa pitää mielestäni käyttää, mutta esim. vanhemman käyttää sitä lapsen hyväksi, eikä alistamisekisi, mitä näkee usein tehtävän.
se jännä juttu ihmisten keskuudessa se vallahimo. hierarkiat on kuin eläimillä. esim. jotkut poket baarin edessä luulevat olevansa niin kovin paljon parempia kun saavat päättää milloin kukakin menee sisälle jos on mennäkseen. tai, jos vaikka soitat jonnekin haluaksesi tietoa ja siellä päässä ihminen, joka tietää asiat, joita haluat saattaa niitä pantata tai käyttäytyä sitten muuten töykeästi. esimerkkejä löytyy paljon. pitää pönkittää sitä omaa itsetuntoaa muita halveksien ohi mennen. näitä kyllä löytyy paljon jopa vaatemyyjäkin kerran purki kaiken kiukkunsa minuun! huomautin asiasta kyllä sitten.
onneksi itse näen sen taakse, enkä välitä siitä enää. mutta se on varsinkin ikävää kun aikuiset tekevät sitä lapsille ja nuorille jotka ottavat sen itseensä kovin helposti.

Olen tuntenut vihaa vanhempiani kohtaan ja hävennyt sitä, sillä "kaikkihan rakastavat vanhempiaan".

ehkä siloin sinusta tuntuu, ettei kukaan ymmärrä sinua ja olet yksin. kaikki muut ovat oikeassa ja sinä väärässä. vain sinussa on vikaa, kenessäkään muussa ei. sinulla ei ole oikeutta tuntea vihaa vanhempiasi kohtaan. yleinen mielipide, ihmiset, kieltävät oikeuden vihaisuuden tunteisiin sinulta, vaikkeivat edes tunne sinua ja vanhempiasi. mikä oikeus muilla ihmisillä on päättää puolestasi mitä voit tehdä ja mitä et elämässäsi?

tämä on kinkkinen kysymys, sillä kuitenkin tarvitsemme muiden mielipiteitä ja vahvistusta ajatuksillemme! miten siis tasapainottaa se missä määrin kuuntelee yleistä mielipidettä ja kuuntelee itseään? itse päädyin siihen että kuuntelen vain rakentavia mielipiteitä. mietin ensin oman kantani ja ja sitten vertailen muiden mielipiteitä. tai päinvastoin. näin saan laajemman näkökulman käsiteltävään asiaan. tärkeetä on siis valita ne ihmiset joita haluat kuunnella! muitten ihmisten mielipiteet ja käsitykset itsestäsi on ehkä helppo sivuuttaa, vanhempien mielipiteet taas huomattavasti vaikeampaa. jos tämä tuntuu sinusta järkevältä niin voisit tietoisesti miettiä kussakin asiassa kenen mielipiteitä kuunnella ja ottaa käsittelyyn ja kenen ei. tai ennemminkin mitä mielipidettä. joskus muuten hyvää tarkoittava ihmien voi olla jossain tietyissä aiheissa kovinkin jyrkkä vaikka muuten olisikin kannustava.

kuitenkin mielestäni tärkeintä on kuunnella itseään. itse tiedät mikä on sinulle parasta! ja itse elät elämääsi! mielestäni kaikki ihmiset ovat tunne ihmisiä. itse kuuntelen intuitiota. ja jos järki sanoo toista ja tunne toista niin, jos en ole jossain suuttumuksen ym mielentilassa niin kuuntelen tunnetta. kuitenkin vaikka tekisit jotain järki syistä niin myöhemmin, jos se ei ole tuntunut hyvältä niin et voi olla onnellinen. tässä puhun nyt elämävalinnoista, siis sellaiseista jotka vaikuttavat sinun hyvinvointiisi.

sinä haluat olla "hyvä ihminen". ja hyvä ihminen ei vihaa, ketään eikä varsinkaan vanhempiaan. tästä syntyy ainkamoinen ristiriita sisälläsi. toisaalta on se vihan ja paha olo ja tieto siitä ettei näin ole oikein. ja toisaalta on se myytti kuinka kaikkien lasten on rakastettava vanhempiaan. ja alat hävetä itseäsi (vihan tunteita). kuinka sinä voit olla niin huono ja tuntea jotain niin primitiivistä kuin viha.

ensinnäkin sinulla on oikeus tuntea juuri sitä mitä tunnet! oli se sitten vihaa, ahdistusta, pahaa oloa, onnellisuutta, iloisuutta... anna itsellesi lupa tuntea juuri sitä mitä tunnet, vaikka ne tunteet olisivat yleisen käsityksen mukaan jotenkin vääriä tai kiellettyjä. hyväksyt näin itsesi vähitellen kaikkineen. taisin jo kirjoittaakin tästä hyväksymisestä jutussani. eli sinua ei ole hyväksytty vanhempiesi taholta ja en usko että sinua tullaankaan hyväksymään, ellei tapahdu jotain erityistä? mutta sinä et voi siihen vaikuttaa mitenkään! joten keskity vaikuttamaan siihen mihin pystyt, eli itseesi!


"Olen ollut tyhmä, saamaton, sisäänpäinkääntynyt, arka,säälittävä,laiska, huora, mikään ei koskaan ole riittänyt.. lista jatkuisi loputtomiin..

tämä kaikki arvostelu kertoo enemmän arvostelijoista itsestään kuin sinusta! nämä arvostelut kertovat arvostelijoiden puutteista, peloista, tunteista, epävarmuudesta, pätemisen tarpeesta! arvostelija yrittää peitellä (monesti tiedostamattaan) itsessään olevia "vikoja" kohdistamalla huomion arvosteltavaan! eläinkunnastakin tämä on tuttua. itsevarma koira ei hauku muita, vaan kulkee rauhallisena. epävarma koira haukkua räksyttää ihan varmuuden vuoksikin.

kun ole näitä arvosteluja kuullut vuosia se varmasti jättää sinuun jäljet. alat vähitellen uskoa näihin asioihin. vanhemmat kuitenkin ovat kasvattaneet sinut etkä haluaisi uskoa tai kyseenalaistaa heitä, eikä sinun kuulukaan. sinun kuuluu kunnioittaa vanhempiasi! hm? miksi? jos he eivät sinua kunnioita! minusta vanhemmat voivat opettaa lasta kunnioittamaan itseään ensin kunnioittamalla lasta. no, paska tsägä! me kumpikaan emme ole saaneet kunnioitusta ja arvostusta vanhemmiltamme. mutta sanonpa vaan ettei kovin moni muukaan sitä ole sanut! itse uskon, että pieni vähemmistä ihmisistä on sitä saanut vanhemmiltaan! mutta se ei auta sinua, jos muutkaan eivät ole saaneet. mieti miten voisit alkaa opettelemaan itsesi kunnioittamista. itsensä arvostaminen ja kunnioittaminen vaikuttavat jokapäiväiseen elämäämme. itseään kunniottava ihminen osaa käytöksellään ja puheillaan opettaa muita miten häntä kohdellaan!

mieti alkaisitko opetella ikunnioittamaan itseäsi ja miten? se on iso urakka, mutta palkkakin on suuri ja voit jättää sen perintönä tyttärellesi! se on hieno lahja ja erinomainen pääoma elämään! ehkä se helpottaa kun mietit ensin niitä tilanteita elämässäsi jossa on tuntunut siltä että ihmiset polkevat päällesi. aloita kuitenkin "vieraista ihmisistä". vanhemmista ehkä kannattaisi ottaa etäisyyttä ainakin henkisesti jos ei fyysisesti ole mahdollista.
itse minun ole pakko päästä fyysisesti pois, mutta henkisesti he ovat silti läsnä menneisyyden mietteissäni. mutta se todella helpottaa kun voin säädellä sen minkä verran heitä päästän elämääni vai päästänkö ollenkaan. näin minulla on aikaa kasvaa rauhassa ilman heidän vaikutustaan nykyhetkessä.
siis palataan niin vieraisiin, jotka nähdessään nuoren (aran?)ihmisen, käyttävät tätä nuorta omana negatiivisten tunteidensa kaatopaikkanaan. tämä voit tapahtua milloin vain, missä vain. se voi olla vain ilmeillä tapahtuvaa tai verbaalista. tai molempia halveksuvat eleet ja äänensävy ja ilkeä vihjailu. tällaista ei suvaitse ihminen joka itseään kunnioittaa. ilkeä naapuri, tai myyjä tms ei voi itseään kunnioittavaa ihmistä loukata koska tämä ihminen ei anna ilkimykselle valtaa siihen! käytännössä voit siis käyttä mitä tekniikkaa tahansa tässä. voit vaikka kuvitella ilkimyksen alasti, jotkut tekevät niin ja lähinnä huvittuvat kun alaston ilkimys yrittää siinä loukata. tai voit vaikka ajatella että tuo ihminen voi pahoin, koska se puhuu näin. monesti kun tältä ihmiseltä pyydät toistamaan uudestaan sen mitä hän on sanonut hän ei ehkä kehtaakaan sitä tehdä. "anteeksi mutta mitä sanoit, olin omissa maailmoissani!" tai voit vain ilmoittaa että sinä et ole mikään kaatopaikka johon hän voi kiukkunsa kaataa miten huvittaa. myöhemmin voit opetella antamaan hänelle jopa empatiaa, kun olet taroeeksi vahva! näin kun harjoittelet aina tilaisuuden tullen, tilaisuuksia varmastikin tulee!, niin vähitellen opit pitämään puolesi kuitenkaan vajoamatta "ilkimylsen" tasolle. kun jos vastaat takaisin vihaisesti jää sinulle vihainen mieli siitä kuitenkin, eikä se palvele sinua. parempi on mielestäni pystyä käsittelemään tilanne niin että voit kokea vain pitäneesi puolesi ilman tarkoituksenmukaista toisen nolaamista.


"Olen todella herkkä ihminen, vaikka olin aina kuvitellut olevani todella vahva. Mikään ei koskaan saanut minua itkemään, pystyin valehtelemaan vaikka mitä saamatta omantunnontuskia. En siis tuntenut itseäni 0 vuotiaasta 20:neen ollenkaan.
Vanhempani antoivat veljelleni kaikkensa, mikä sekään ei ollut paljon."

kuvittelit olevasi vahva, koska se oli suojakeino sinulle. ainoa miten lapsuudestasi selvisit, muuta sinulla ei kai ollutkaan. kun et itke, ei sinulla ole paha olo. kaikki on hyvin, kenellekään et näytä heikkouttasi, koska sitä ei ole. sitä ei voi olla, et voi luhistua. se on ainoa mitä sinulla on vahvuutesi. sisällä kuitenkin on paha olo mitä et halua myöntää, vaikka ulkokuoren rakensitkin vahvaksi. et voinut myöntää itsellesi ehkä kuitenkaan pahoinvointiasi, tai hyväksyä tilannetta. ehkä se on vieläkin vaikea hyväksyä että sinua on näin kohdeltu.
ehkä tavallaan oikeutit sen valehtelun juuri sillä, että, kun kukaan ei sinusta välitä, ei sinunkaan tarvitse kenestäkään välittää. sinulla on lupa ja jopa oikeus valehdella. ihmiset oikeuttavat tekojaa eri selityksillä..
et voinut oppia tuntemaan itseäsi koska sinun oli kokoajan puolustauduttava syytöksiä vastaan, jotka syöpyivät sinuun joka päivä syvemmälle. ehkä aloit niihin uskoa, etkä enää löytänyt itseäsi. sitä mikä olit joskus lapsena, kun et vielä ymmärtänyt näitä odotuksia mitä vanhemmillasi oli sinua kohtaan. mitenkä olisit voinut itseäsi tutkia kun lähimmät ihmiset heijastivat sinusta itsestään väärentyneen kuvan?
ajattelen näin että ihmiset tarvitsevat toisiaan, jotta voisivat oppia itsestään. eli toinen ihminen on kuin peili, josta sinä peilaat itseäsi. sinä olet peilannut itseäsi vääristyneestä peilistä koko lapsuutesi! sinulla on väärälainen kuva itsestäsi. hyvä, jos edes vähän tunnet ja tiedät kuka olet! suhteet ovat vastavuoroisia molemmat saavat ja antavat jotain. se miten toinen käyttäytyy sinua kohtaan kertoo sinulle itsestäsi. lapsuudessa sinulla ei ollut valinnana varaa. sinun oli katsottava vanhemmistasi itseäsi, eikä se ollut miellyttävää. lapsena sitä luulee vanhempien näyttävän totuuden. sitä luulee vanhempien olevan viisaita ja tietävän. sitä uskoo vanhempiin.
nyt alat olla aikuinen ihminen ja itse äitikin! nyt voit valita kenestä peilata itseäsi! etsi siis sellaisia ihmisiä, jotka kohtelevat sinua hyvin, jotka hyväksyvät sinut, ainakin suurinpiirtein! nyt tällä hetkellä etsi ihmisiä jotka voivat sinulle antaa empatiaa, kunnioitusta ym mitä tarvitset. kun vähitellen (vuosi, pari) alat saada heiltä näitä asioita niin alat nähdä itsesi realistisessa valossa. et enää vääristä kuvaasi! kun saat näitä asioita niin sitten osaat niitä myös itse antaa toisille! nyt sinun voi ehkä? olla vaikea kuunnella toisia ja auttaa muita koska itselläsi on nämä pohdinnat menossa. ole armollinen itsellesi! jos sinulla ei ole voimia (vaikkakin halua olisi!) niin muitten auttamiseen niin myönnä se itsellesi ja yritä hyväksyä se! laita ensin itsesi kuntoon! tyttäresi ansaitsee äidin joka voi hyvin! tietysti elämässä ei voi aina valita että nytpä otan itselleni aikaa..mutta voit päättää että annat sinä enemmän kuin aikaisemmin ja kiinnität siihen huomiota. olet varmasti oppinut tyttäreltäsi paljon! tyttäresi hyväksyy sinut ehdottomasti! muista vain katsoa ettet anna sen imarrella, itseäsi tyttäresi kustannuksella! siis tyyliin "äiti mikä on lempivärisi?" vastaan persikan väri. lapsi ilmoittaa "persikan väri on lempivärini" ja sinä olet imarreltu kun lapsesi tahtoo olla kuin sinä. ei siinä mitään pahaa ole että tytär matkii äitiä, onhän äiti hänelle roolimalli. mutta ehkä kannattaisi tyttäreltä kysellä ja hänen kanssaan tutkia ja etsiä se väri josta hän todella pitää! ja se on ihan ok! jos se on jokin muu kuin mistä äiti pitää tai jos se on se sama sitten kuitenkin. tää nyt on vaan tällainen esimerkki..
et kertonut suhteestasi veljeen. se voi tuntua pahalta ettet ollut olemassa vanhemmillesi. tai olit vain tiellä, toisarvoinen. sinua vertailtiin aina veljeen? ja se tuntui pahalta kaiken muun lisäksi se toi lisää riittämättömyyden tunteita! tässä neuvo jota on vaikea noudattaa mutta se on mielestäni hyvä! vertaa itseäsi ainoastaan itseesi! sinä olet ainutlaatuinen ihminen, sinua ei ole kuin yksi maailmassa. miten edes voisitkaan verrata itseäsi ja suorituksiasi muitten suorituksiin?! meillä kaikilla on paljon eri piirteitä. toiset ovat hyviä toisissa asioissa ja toisen muissa. itse ajattelan näin: jos en osaa jotain yritän katsoa muilta mallia ja oppia. jos osaan jotain voin opettaa sen toiselle joka sitä toivoo. ja tyypillistä on ajatella että joku on parempi kaikessa tai ainakin suurimmassa osassa asioita. se voi tuntua siltä kun on paljon asioita joita ei tule ilmi niin julkisesti kuin jotkin muut joissa juuri toinen on niin hyvä.
lisäksi epäonnistunin kuuluu oppimisen prosessiin! kun epäonnisut opit siinä ainakin miten se ei toimi. ja sitten voit kokeilla uudestaan ja uudestaan niin monta kertaa että onnistut!


"Isäni yrittää vielä tänäkin päivänä joka käänteessä ivata minua, ja äitini tuputtaa jatkuvasti omaa erinomaisuuttaan, koska "hän ei ole koskaan tehnyt mitään väärin""

mai vei or haivei! my way or.. näitä ihmisiä on hyvinkin paljon! aikaisemmin tuossa jo puhuinkin arvostelijoista.. tämä oikeassa oleminen se on todella karmivaa. se on käsittämätöntä, koska kukaan ei voi aina olla oikeassa! se ei ole mahdollista! jos joku olisi aina oikeassa niin mitä tämä elämä olisi. emme koskaan oppisi mitään! tällainen ihminen joka on aina oikeassa pelkää varmastikin hyvinkin paljon epäonnistunista ja erilaisuutta. tällainen ihminen on hyvinkin kaukana itsensä hyväksymisestä! äitisi ei hyväksy itseään joten hän ei kykene hyväksymään sinuakaan tai ketään muuta! paitsi ehkä näennäisesti ihmiset jotka ovat hänen kanssaan samaa mieltä, jotka vahvistavat hänen käytöstään ja samalla tuovat hänelle turvallisuuden tunteen. hän on erittäin epävarma ihminen! hän on turvassa kun hänen ei tarvitse paljastaa heikkouksiaan. tämä on hänen tapansa, sinä olit "vahva". isäsi ilkeilee.. näitä löytyy kyllä. jokaisella meistä on tällainen tapa jolla pidämme etäisyyttä muihin. toisten tavat vain ovat loukkaavia toisia kohtaan!


"Tyttäreni on nyt 4 vuotias, jota "mummu ja vaari" haluavat kasvattaa, koska minä en tietenkään osaa sillä minähän olen vain tyhmä saamaton nahjus, joka tuskin osaa tehdä lapselle edes aamupuuroa.."

on se kyllä kumma, että lapsi on ylipäätänsä vielä elossa, vaikka he eivät olekaan joka päivä? peräänkatsomassa!;)
tämä on sitä samaa mitä he ovat tehneet aina sinulle. et tule koskaa olemaan riittävän hyvä heille! koska he ovat itse riittämättömiä itselleen!
tässä tekisi mieli laittaa "mummulle ja vaarille" terveisiä siitä miten ovat sinun kanssasi onnistuneet!
kuitenkin tämä on hankala tilanne koska tässä on lapsikin mukana. ja lapsella on oikeus mielestäni isovanhempiin. kuitenkin nämä isovanhemmat, eivät anna sinusta hyvää kuvaa tyttärellesi! voisitko kuvitella sanovasi ettet halua kuulla yhtään näitä "neuvoksi" puettuja arvosteluja enää. lapsi on viisas lapsi kyllä tietää ja oppii joka päivä sen ettet kelpaa vanhemmillesi! jos eivät osaa käyttäytyä voit vähentää siellä käymiskertoja. tai lyhentää aikaa jota olet siellä. jos vain ja viet tietysti tyttäresi mukanasi jos he eivät osaa käyttäytyä! onko tämä ainut lapsenlapsi? jos on on tämä tehokasta. jos ei niin voi olla että lapsi ei ole sitten niin suosiossa.
tähän en osaa enempää sanoa, koska en tiedä tilannetta sen enempää. mutta näitä asioita on vaikea saada toimimaan. mutta etköhän siihen onnistu!

tämän enempää en nyt jaksa. huh! katsotaan sitten, jos jossain vaiheessa kirjoitan loppuhin kommentteja, jos olet täällä kuulolla vielä..



PS.
mainitsin kai kirjoituksessani tuon paloheimon kirjan suomalaisen lapsuuden haavat, miten sinua on kohdeltu? sinun kannattaa se lukea jos vain sunkin ehdit!

aitouden etsijä kirjoitti:

Olen tuntenut vihaa vanhempiani kohtaan ja hävennyt sitä, sillä "kaikkihan rakastavat vanhempiaan".

ehkä siloin sinusta tuntuu, ettei kukaan ymmärrä sinua ja olet yksin. kaikki muut ovat oikeassa ja sinä väärässä. vain sinussa on vikaa, kenessäkään muussa ei. sinulla ei ole oikeutta tuntea vihaa vanhempiasi kohtaan. yleinen mielipide, ihmiset, kieltävät oikeuden vihaisuuden tunteisiin sinulta, vaikkeivat edes tunne sinua ja vanhempiasi. mikä oikeus muilla ihmisillä on päättää puolestasi mitä voit tehdä ja mitä et elämässäsi?

tämä on kinkkinen kysymys, sillä kuitenkin tarvitsemme muiden mielipiteitä ja vahvistusta ajatuksillemme! miten siis tasapainottaa se missä määrin kuuntelee yleistä mielipidettä ja kuuntelee itseään? itse päädyin siihen että kuuntelen vain rakentavia mielipiteitä. mietin ensin oman kantani ja ja sitten vertailen muiden mielipiteitä. tai päinvastoin. näin saan laajemman näkökulman käsiteltävään asiaan. tärkeetä on siis valita ne ihmiset joita haluat kuunnella! muitten ihmisten mielipiteet ja käsitykset itsestäsi on ehkä helppo sivuuttaa, vanhempien mielipiteet taas huomattavasti vaikeampaa. jos tämä tuntuu sinusta järkevältä niin voisit tietoisesti miettiä kussakin asiassa kenen mielipiteitä kuunnella ja ottaa käsittelyyn ja kenen ei. tai ennemminkin mitä mielipidettä. joskus muuten hyvää tarkoittava ihmien voi olla jossain tietyissä aiheissa kovinkin jyrkkä vaikka muuten olisikin kannustava.

kuitenkin mielestäni tärkeintä on kuunnella itseään. itse tiedät mikä on sinulle parasta! ja itse elät elämääsi! mielestäni kaikki ihmiset ovat tunne ihmisiä. itse kuuntelen intuitiota. ja jos järki sanoo toista ja tunne toista niin, jos en ole jossain suuttumuksen ym mielentilassa niin kuuntelen tunnetta. kuitenkin vaikka tekisit jotain järki syistä niin myöhemmin, jos se ei ole tuntunut hyvältä niin et voi olla onnellinen. tässä puhun nyt elämävalinnoista, siis sellaiseista jotka vaikuttavat sinun hyvinvointiisi.

sinä haluat olla "hyvä ihminen". ja hyvä ihminen ei vihaa, ketään eikä varsinkaan vanhempiaan. tästä syntyy ainkamoinen ristiriita sisälläsi. toisaalta on se vihan ja paha olo ja tieto siitä ettei näin ole oikein. ja toisaalta on se myytti kuinka kaikkien lasten on rakastettava vanhempiaan. ja alat hävetä itseäsi (vihan tunteita). kuinka sinä voit olla niin huono ja tuntea jotain niin primitiivistä kuin viha.

ensinnäkin sinulla on oikeus tuntea juuri sitä mitä tunnet! oli se sitten vihaa, ahdistusta, pahaa oloa, onnellisuutta, iloisuutta... anna itsellesi lupa tuntea juuri sitä mitä tunnet, vaikka ne tunteet olisivat yleisen käsityksen mukaan jotenkin vääriä tai kiellettyjä. hyväksyt näin itsesi vähitellen kaikkineen. taisin jo kirjoittaakin tästä hyväksymisestä jutussani. eli sinua ei ole hyväksytty vanhempiesi taholta ja en usko että sinua tullaankaan hyväksymään, ellei tapahdu jotain erityistä? mutta sinä et voi siihen vaikuttaa mitenkään! joten keskity vaikuttamaan siihen mihin pystyt, eli itseesi!


"Olen ollut tyhmä, saamaton, sisäänpäinkääntynyt, arka,säälittävä,laiska, huora, mikään ei koskaan ole riittänyt.. lista jatkuisi loputtomiin..

tämä kaikki arvostelu kertoo enemmän arvostelijoista itsestään kuin sinusta! nämä arvostelut kertovat arvostelijoiden puutteista, peloista, tunteista, epävarmuudesta, pätemisen tarpeesta! arvostelija yrittää peitellä (monesti tiedostamattaan) itsessään olevia "vikoja" kohdistamalla huomion arvosteltavaan! eläinkunnastakin tämä on tuttua. itsevarma koira ei hauku muita, vaan kulkee rauhallisena. epävarma koira haukkua räksyttää ihan varmuuden vuoksikin.

kun ole näitä arvosteluja kuullut vuosia se varmasti jättää sinuun jäljet. alat vähitellen uskoa näihin asioihin. vanhemmat kuitenkin ovat kasvattaneet sinut etkä haluaisi uskoa tai kyseenalaistaa heitä, eikä sinun kuulukaan. sinun kuuluu kunnioittaa vanhempiasi! hm? miksi? jos he eivät sinua kunnioita! minusta vanhemmat voivat opettaa lasta kunnioittamaan itseään ensin kunnioittamalla lasta. no, paska tsägä! me kumpikaan emme ole saaneet kunnioitusta ja arvostusta vanhemmiltamme. mutta sanonpa vaan ettei kovin moni muukaan sitä ole sanut! itse uskon, että pieni vähemmistä ihmisistä on sitä saanut vanhemmiltaan! mutta se ei auta sinua, jos muutkaan eivät ole saaneet. mieti miten voisit alkaa opettelemaan itsesi kunnioittamista. itsensä arvostaminen ja kunnioittaminen vaikuttavat jokapäiväiseen elämäämme. itseään kunniottava ihminen osaa käytöksellään ja puheillaan opettaa muita miten häntä kohdellaan!

mieti alkaisitko opetella ikunnioittamaan itseäsi ja miten? se on iso urakka, mutta palkkakin on suuri ja voit jättää sen perintönä tyttärellesi! se on hieno lahja ja erinomainen pääoma elämään! ehkä se helpottaa kun mietit ensin niitä tilanteita elämässäsi jossa on tuntunut siltä että ihmiset polkevat päällesi. aloita kuitenkin "vieraista ihmisistä". vanhemmista ehkä kannattaisi ottaa etäisyyttä ainakin henkisesti jos ei fyysisesti ole mahdollista.
itse minun ole pakko päästä fyysisesti pois, mutta henkisesti he ovat silti läsnä menneisyyden mietteissäni. mutta se todella helpottaa kun voin säädellä sen minkä verran heitä päästän elämääni vai päästänkö ollenkaan. näin minulla on aikaa kasvaa rauhassa ilman heidän vaikutustaan nykyhetkessä.
siis palataan niin vieraisiin, jotka nähdessään nuoren (aran?)ihmisen, käyttävät tätä nuorta omana negatiivisten tunteidensa kaatopaikkanaan. tämä voit tapahtua milloin vain, missä vain. se voi olla vain ilmeillä tapahtuvaa tai verbaalista. tai molempia halveksuvat eleet ja äänensävy ja ilkeä vihjailu. tällaista ei suvaitse ihminen joka itseään kunnioittaa. ilkeä naapuri, tai myyjä tms ei voi itseään kunnioittavaa ihmistä loukata koska tämä ihminen ei anna ilkimykselle valtaa siihen! käytännössä voit siis käyttä mitä tekniikkaa tahansa tässä. voit vaikka kuvitella ilkimyksen alasti, jotkut tekevät niin ja lähinnä huvittuvat kun alaston ilkimys yrittää siinä loukata. tai voit vaikka ajatella että tuo ihminen voi pahoin, koska se puhuu näin. monesti kun tältä ihmiseltä pyydät toistamaan uudestaan sen mitä hän on sanonut hän ei ehkä kehtaakaan sitä tehdä. "anteeksi mutta mitä sanoit, olin omissa maailmoissani!" tai voit vain ilmoittaa että sinä et ole mikään kaatopaikka johon hän voi kiukkunsa kaataa miten huvittaa. myöhemmin voit opetella antamaan hänelle jopa empatiaa, kun olet taroeeksi vahva! näin kun harjoittelet aina tilaisuuden tullen, tilaisuuksia varmastikin tulee!, niin vähitellen opit pitämään puolesi kuitenkaan vajoamatta "ilkimylsen" tasolle. kun jos vastaat takaisin vihaisesti jää sinulle vihainen mieli siitä kuitenkin, eikä se palvele sinua. parempi on mielestäni pystyä käsittelemään tilanne niin että voit kokea vain pitäneesi puolesi ilman tarkoituksenmukaista toisen nolaamista.


"Olen todella herkkä ihminen, vaikka olin aina kuvitellut olevani todella vahva. Mikään ei koskaan saanut minua itkemään, pystyin valehtelemaan vaikka mitä saamatta omantunnontuskia. En siis tuntenut itseäni 0 vuotiaasta 20:neen ollenkaan.
Vanhempani antoivat veljelleni kaikkensa, mikä sekään ei ollut paljon."

kuvittelit olevasi vahva, koska se oli suojakeino sinulle. ainoa miten lapsuudestasi selvisit, muuta sinulla ei kai ollutkaan. kun et itke, ei sinulla ole paha olo. kaikki on hyvin, kenellekään et näytä heikkouttasi, koska sitä ei ole. sitä ei voi olla, et voi luhistua. se on ainoa mitä sinulla on vahvuutesi. sisällä kuitenkin on paha olo mitä et halua myöntää, vaikka ulkokuoren rakensitkin vahvaksi. et voinut myöntää itsellesi ehkä kuitenkaan pahoinvointiasi, tai hyväksyä tilannetta. ehkä se on vieläkin vaikea hyväksyä että sinua on näin kohdeltu.
ehkä tavallaan oikeutit sen valehtelun juuri sillä, että, kun kukaan ei sinusta välitä, ei sinunkaan tarvitse kenestäkään välittää. sinulla on lupa ja jopa oikeus valehdella. ihmiset oikeuttavat tekojaa eri selityksillä..
et voinut oppia tuntemaan itseäsi koska sinun oli kokoajan puolustauduttava syytöksiä vastaan, jotka syöpyivät sinuun joka päivä syvemmälle. ehkä aloit niihin uskoa, etkä enää löytänyt itseäsi. sitä mikä olit joskus lapsena, kun et vielä ymmärtänyt näitä odotuksia mitä vanhemmillasi oli sinua kohtaan. mitenkä olisit voinut itseäsi tutkia kun lähimmät ihmiset heijastivat sinusta itsestään väärentyneen kuvan?
ajattelen näin että ihmiset tarvitsevat toisiaan, jotta voisivat oppia itsestään. eli toinen ihminen on kuin peili, josta sinä peilaat itseäsi. sinä olet peilannut itseäsi vääristyneestä peilistä koko lapsuutesi! sinulla on väärälainen kuva itsestäsi. hyvä, jos edes vähän tunnet ja tiedät kuka olet! suhteet ovat vastavuoroisia molemmat saavat ja antavat jotain. se miten toinen käyttäytyy sinua kohtaan kertoo sinulle itsestäsi. lapsuudessa sinulla ei ollut valinnana varaa. sinun oli katsottava vanhemmistasi itseäsi, eikä se ollut miellyttävää. lapsena sitä luulee vanhempien näyttävän totuuden. sitä luulee vanhempien olevan viisaita ja tietävän. sitä uskoo vanhempiin.
nyt alat olla aikuinen ihminen ja itse äitikin! nyt voit valita kenestä peilata itseäsi! etsi siis sellaisia ihmisiä, jotka kohtelevat sinua hyvin, jotka hyväksyvät sinut, ainakin suurinpiirtein! nyt tällä hetkellä etsi ihmisiä jotka voivat sinulle antaa empatiaa, kunnioitusta ym mitä tarvitset. kun vähitellen (vuosi, pari) alat saada heiltä näitä asioita niin alat nähdä itsesi realistisessa valossa. et enää vääristä kuvaasi! kun saat näitä asioita niin sitten osaat niitä myös itse antaa toisille! nyt sinun voi ehkä? olla vaikea kuunnella toisia ja auttaa muita koska itselläsi on nämä pohdinnat menossa. ole armollinen itsellesi! jos sinulla ei ole voimia (vaikkakin halua olisi!) niin muitten auttamiseen niin myönnä se itsellesi ja yritä hyväksyä se! laita ensin itsesi kuntoon! tyttäresi ansaitsee äidin joka voi hyvin! tietysti elämässä ei voi aina valita että nytpä otan itselleni aikaa..mutta voit päättää että annat sinä enemmän kuin aikaisemmin ja kiinnität siihen huomiota. olet varmasti oppinut tyttäreltäsi paljon! tyttäresi hyväksyy sinut ehdottomasti! muista vain katsoa ettet anna sen imarrella, itseäsi tyttäresi kustannuksella! siis tyyliin "äiti mikä on lempivärisi?" vastaan persikan väri. lapsi ilmoittaa "persikan väri on lempivärini" ja sinä olet imarreltu kun lapsesi tahtoo olla kuin sinä. ei siinä mitään pahaa ole että tytär matkii äitiä, onhän äiti hänelle roolimalli. mutta ehkä kannattaisi tyttäreltä kysellä ja hänen kanssaan tutkia ja etsiä se väri josta hän todella pitää! ja se on ihan ok! jos se on jokin muu kuin mistä äiti pitää tai jos se on se sama sitten kuitenkin. tää nyt on vaan tällainen esimerkki..
et kertonut suhteestasi veljeen. se voi tuntua pahalta ettet ollut olemassa vanhemmillesi. tai olit vain tiellä, toisarvoinen. sinua vertailtiin aina veljeen? ja se tuntui pahalta kaiken muun lisäksi se toi lisää riittämättömyyden tunteita! tässä neuvo jota on vaikea noudattaa mutta se on mielestäni hyvä! vertaa itseäsi ainoastaan itseesi! sinä olet ainutlaatuinen ihminen, sinua ei ole kuin yksi maailmassa. miten edes voisitkaan verrata itseäsi ja suorituksiasi muitten suorituksiin?! meillä kaikilla on paljon eri piirteitä. toiset ovat hyviä toisissa asioissa ja toisen muissa. itse ajattelan näin: jos en osaa jotain yritän katsoa muilta mallia ja oppia. jos osaan jotain voin opettaa sen toiselle joka sitä toivoo. ja tyypillistä on ajatella että joku on parempi kaikessa tai ainakin suurimmassa osassa asioita. se voi tuntua siltä kun on paljon asioita joita ei tule ilmi niin julkisesti kuin jotkin muut joissa juuri toinen on niin hyvä.
lisäksi epäonnistunin kuuluu oppimisen prosessiin! kun epäonnisut opit siinä ainakin miten se ei toimi. ja sitten voit kokeilla uudestaan ja uudestaan niin monta kertaa että onnistut!


"Isäni yrittää vielä tänäkin päivänä joka käänteessä ivata minua, ja äitini tuputtaa jatkuvasti omaa erinomaisuuttaan, koska "hän ei ole koskaan tehnyt mitään väärin""

mai vei or haivei! my way or.. näitä ihmisiä on hyvinkin paljon! aikaisemmin tuossa jo puhuinkin arvostelijoista.. tämä oikeassa oleminen se on todella karmivaa. se on käsittämätöntä, koska kukaan ei voi aina olla oikeassa! se ei ole mahdollista! jos joku olisi aina oikeassa niin mitä tämä elämä olisi. emme koskaan oppisi mitään! tällainen ihminen joka on aina oikeassa pelkää varmastikin hyvinkin paljon epäonnistunista ja erilaisuutta. tällainen ihminen on hyvinkin kaukana itsensä hyväksymisestä! äitisi ei hyväksy itseään joten hän ei kykene hyväksymään sinuakaan tai ketään muuta! paitsi ehkä näennäisesti ihmiset jotka ovat hänen kanssaan samaa mieltä, jotka vahvistavat hänen käytöstään ja samalla tuovat hänelle turvallisuuden tunteen. hän on erittäin epävarma ihminen! hän on turvassa kun hänen ei tarvitse paljastaa heikkouksiaan. tämä on hänen tapansa, sinä olit "vahva". isäsi ilkeilee.. näitä löytyy kyllä. jokaisella meistä on tällainen tapa jolla pidämme etäisyyttä muihin. toisten tavat vain ovat loukkaavia toisia kohtaan!


"Tyttäreni on nyt 4 vuotias, jota "mummu ja vaari" haluavat kasvattaa, koska minä en tietenkään osaa sillä minähän olen vain tyhmä saamaton nahjus, joka tuskin osaa tehdä lapselle edes aamupuuroa.."

on se kyllä kumma, että lapsi on ylipäätänsä vielä elossa, vaikka he eivät olekaan joka päivä? peräänkatsomassa!;)
tämä on sitä samaa mitä he ovat tehneet aina sinulle. et tule koskaa olemaan riittävän hyvä heille! koska he ovat itse riittämättömiä itselleen!
tässä tekisi mieli laittaa "mummulle ja vaarille" terveisiä siitä miten ovat sinun kanssasi onnistuneet!
kuitenkin tämä on hankala tilanne koska tässä on lapsikin mukana. ja lapsella on oikeus mielestäni isovanhempiin. kuitenkin nämä isovanhemmat, eivät anna sinusta hyvää kuvaa tyttärellesi! voisitko kuvitella sanovasi ettet halua kuulla yhtään näitä "neuvoksi" puettuja arvosteluja enää. lapsi on viisas lapsi kyllä tietää ja oppii joka päivä sen ettet kelpaa vanhemmillesi! jos eivät osaa käyttäytyä voit vähentää siellä käymiskertoja. tai lyhentää aikaa jota olet siellä. jos vain ja viet tietysti tyttäresi mukanasi jos he eivät osaa käyttäytyä! onko tämä ainut lapsenlapsi? jos on on tämä tehokasta. jos ei niin voi olla että lapsi ei ole sitten niin suosiossa.
tähän en osaa enempää sanoa, koska en tiedä tilannetta sen enempää. mutta näitä asioita on vaikea saada toimimaan. mutta etköhän siihen onnistu!

tämän enempää en nyt jaksa. huh! katsotaan sitten, jos jossain vaiheessa kirjoitan loppuhin kommentteja, jos olet täällä kuulolla vielä..



PS.
mainitsin kai kirjoituksessani tuon paloheimon kirjan suomalaisen lapsuuden haavat, miten sinua on kohdeltu? sinun kannattaa se lukea jos vain sunkin ehdit!

Lue lisää

Kiitos sinulle ihana ihminen!

Aion todellakin lukea suosittelemasi kirjan mahdollisimman pian.
Jos minulla ei lasta olisi en luultavasti pitäisi yhteyttä vanhempiini ollenkaan.. He ovat nimittäin todella mahtavat isovanhemmat (lukuun ottamatta tietysti heidän suhtautumistaan minuun.)Käy aivan sydämeen välillä katsoa kuinka he sylittelevät pikkuista, aivan vilpittömin sydämin, minunhan olisi kuulunut aikoinani saada sellaista kohtelua. Toisaalta tässä on myös heille kasvun paikka ihan uuden ihmistaimen kanssa, minun valvovan silmäni alla..:)

lapseni on ainoa lapsenlapsi, ja olenkin joskus leikkinyt ajatuksella että kysyisin äidiltäni onko hän vielä sitä mieltä että abortti olisi ollut ainoa oikea ratkaisu..;) Toisaalta hänhän ei koskaan mielestään ole ollut väärässä..

Tyttäreni on todella tempperamenttinen ja kovapäinen, mistä olen ylpeä, enkä todellakaan aio lyödä hänen tunteitaan ja suuria odotuksiaan maahan, kuten minulle tehtiin,
enkä halua kasvattaa hänestä kaiken paskan nielevää hissukkaa käyttämällä häpeäntunnetta apuna tyyliin: "mitä ihmisetkin ajattelevat kun tuollalailla näytät tunteesi ja huudat kaupassa/kadulla.."
Parhaita hetkiä ovat kovankin riidan jälkeiset tilanteet kun tyttö kaikesta erimielisyydestä huolimatta istuu luottavaisena pienet silmät itkusta punaisina sylissä ja nauraa että "ei riidellä tästä äiti enää, nyt leikitään!"

Veljeni murrosikä oli hirveä, ja minä pysyttelin pois tieltä sillä hän saattoi olle arvaamaton minua(kin) kohtaan.. Nykyään välimme ovat todella lämpimät, enkä ole koskaan verrannut itseäni häneen, tai yrittänyt pyrkiä samanlaiseksi (toisaalta miten olisin voinutkaan kun en ole koskaan osannut yhtään mitään)
Veljeni tietää tilanteeni, olen esim. kertonut hänelle vanhempieni tavasta antaa lapselleni periksi asioissa joissa en itse anna, ja hän on kanssani samaa mieltä.
Hän ei kuitenkaan puutu minun ja vanhempiemme huonoihin väleihin, mikä minusta on hyvä, sillä näin saan pitää hänet ihan omana veljenäni.

Tänä kesänä esim. kerroin vanhemmilleni lähteväni tyttäreni kanssa veljen luokse viikoksi (500 km:n päähän) He pitivät itsensäselvyytenä sitä että tottakai he lähtevät myöskin mukaan koska enhän pienituloisena pysty esim. maksamaan junalippuja (joita varten olin tietenkin säästänyt jo pidemmän aikaa) Lisäksi he voisivat katsoa lapsen perään jos haluaisin käydä "tuulettumassa".. Siitälös riemu repesi kun ilmoitin etten lähde heidän kanssaan yhtään minnekkään, että matkan tarkoitus on olla loma minulle, enkä jaksa kuunnella valittamista, mollaamista ja "neuvoja" lomallani. (vanhempani siis tosiaankin tietävät mitä mieltä olen heistä) Soitin velipojalle ja kerroin asian, ja hän oli hetken mietittyään samaa mieltä kanssani..:)

Enkä myöskään ole enää ujo ja arka, se oli vain epävarmuutta jota huonot vanhempani ruokkivat ollakseen minua parempia.

Nykyään kunnioitan itseäni, ja olen ystävieni mielestä jämpti ja oikeudenmukainen ihminen jonka puoleen käännytään silloin kun halutaan kuulla totuus..
Ja minä rakastan auttaa heitä, ovathan hekin olleet minun tukenani tavalla tai toisella. tosin tämä suorapuheisuus ja toisten tunteiden huomioonottaminen on verottanut ystäväpiiriäni viime vuosien aikana jonkun verran, ja mennä ovat saaneetkin, sillä heidän elämäntyylinsä on ollut minulle todella vierasta..

Suurin työ minulla itselläni on siinä "en osaa mitään, enkä onnistu kuitenkaan missään ja kaikki muut osaavat paremmin.." jutussa, koska se on iskostunut todella syvälle.

Niinhän se on että aurinko paistaa päivä päivältä kirkkaammin..:)

Heitäkin on paljon, jotka eivät koskaan tajua kuinka väärin heitä on kohdeltu (kuten esim. omat vanhempani) ja näin vahinko kiertää..

Toivoisin että kaikki kaltaisemme pääsisivät tavalla tai toisella lukemaan sinun kannustavan kirjoituksesi. :)

Lowlita kirjoitti:

Kiitos sinulle ihana ihminen!

Aion todellakin lukea suosittelemasi kirjan mahdollisimman pian.
Jos minulla ei lasta olisi en luultavasti pitäisi yhteyttä vanhempiini ollenkaan.. He ovat nimittäin todella mahtavat isovanhemmat (lukuun ottamatta tietysti heidän suhtautumistaan minuun.)Käy aivan sydämeen välillä katsoa kuinka he sylittelevät pikkuista, aivan vilpittömin sydämin, minunhan olisi kuulunut aikoinani saada sellaista kohtelua. Toisaalta tässä on myös heille kasvun paikka ihan uuden ihmistaimen kanssa, minun valvovan silmäni alla..:)

lapseni on ainoa lapsenlapsi, ja olenkin joskus leikkinyt ajatuksella että kysyisin äidiltäni onko hän vielä sitä mieltä että abortti olisi ollut ainoa oikea ratkaisu..;) Toisaalta hänhän ei koskaan mielestään ole ollut väärässä..

Tyttäreni on todella tempperamenttinen ja kovapäinen, mistä olen ylpeä, enkä todellakaan aio lyödä hänen tunteitaan ja suuria odotuksiaan maahan, kuten minulle tehtiin,
enkä halua kasvattaa hänestä kaiken paskan nielevää hissukkaa käyttämällä häpeäntunnetta apuna tyyliin: "mitä ihmisetkin ajattelevat kun tuollalailla näytät tunteesi ja huudat kaupassa/kadulla.."
Parhaita hetkiä ovat kovankin riidan jälkeiset tilanteet kun tyttö kaikesta erimielisyydestä huolimatta istuu luottavaisena pienet silmät itkusta punaisina sylissä ja nauraa että "ei riidellä tästä äiti enää, nyt leikitään!"

Veljeni murrosikä oli hirveä, ja minä pysyttelin pois tieltä sillä hän saattoi olle arvaamaton minua(kin) kohtaan.. Nykyään välimme ovat todella lämpimät, enkä ole koskaan verrannut itseäni häneen, tai yrittänyt pyrkiä samanlaiseksi (toisaalta miten olisin voinutkaan kun en ole koskaan osannut yhtään mitään)
Veljeni tietää tilanteeni, olen esim. kertonut hänelle vanhempieni tavasta antaa lapselleni periksi asioissa joissa en itse anna, ja hän on kanssani samaa mieltä.
Hän ei kuitenkaan puutu minun ja vanhempiemme huonoihin väleihin, mikä minusta on hyvä, sillä näin saan pitää hänet ihan omana veljenäni.

Tänä kesänä esim. kerroin vanhemmilleni lähteväni tyttäreni kanssa veljen luokse viikoksi (500 km:n päähän) He pitivät itsensäselvyytenä sitä että tottakai he lähtevät myöskin mukaan koska enhän pienituloisena pysty esim. maksamaan junalippuja (joita varten olin tietenkin säästänyt jo pidemmän aikaa) Lisäksi he voisivat katsoa lapsen perään jos haluaisin käydä "tuulettumassa".. Siitälös riemu repesi kun ilmoitin etten lähde heidän kanssaan yhtään minnekkään, että matkan tarkoitus on olla loma minulle, enkä jaksa kuunnella valittamista, mollaamista ja "neuvoja" lomallani. (vanhempani siis tosiaankin tietävät mitä mieltä olen heistä) Soitin velipojalle ja kerroin asian, ja hän oli hetken mietittyään samaa mieltä kanssani..:)

Enkä myöskään ole enää ujo ja arka, se oli vain epävarmuutta jota huonot vanhempani ruokkivat ollakseen minua parempia.

Nykyään kunnioitan itseäni, ja olen ystävieni mielestä jämpti ja oikeudenmukainen ihminen jonka puoleen käännytään silloin kun halutaan kuulla totuus..
Ja minä rakastan auttaa heitä, ovathan hekin olleet minun tukenani tavalla tai toisella. tosin tämä suorapuheisuus ja toisten tunteiden huomioonottaminen on verottanut ystäväpiiriäni viime vuosien aikana jonkun verran, ja mennä ovat saaneetkin, sillä heidän elämäntyylinsä on ollut minulle todella vierasta..

Suurin työ minulla itselläni on siinä "en osaa mitään, enkä onnistu kuitenkaan missään ja kaikki muut osaavat paremmin.." jutussa, koska se on iskostunut todella syvälle.

Niinhän se on että aurinko paistaa päivä päivältä kirkkaammin..:)

Heitäkin on paljon, jotka eivät koskaan tajua kuinka väärin heitä on kohdeltu (kuten esim. omat vanhempani) ja näin vahinko kiertää..

Toivoisin että kaikki kaltaisemme pääsisivät tavalla tai toisella lukemaan sinun kannustavan kirjoituksesi. :)

Lue lisää

kunhan ehdin pidemmin..

aitouden etsijä kirjoitti:

kunhan ehdin pidemmin..

Kirjoituksesi on täynnä asiaa mutta sitä on ERITTÄIN RASKAS LUKEA koska et esim käytä isoja alkukirjaimia välimerkkien jälkeen normaalisti. Varmaan osa menee hukkaan tuon vuoksi.

Siis pliis, vetoan sinuun että alkaisit käyttää
- isoa alkukirjainta virkkeiden aluissa
- lyhempiä kappaleita = useampia kappalejakoja
- enemmän ilmaa kappaleiden väliin

Kiitos. Olen muuten itse ihan samassa tilanteessa kuin sinä, joten senkin vuoksi kirjoituksesi tuntuu tärkeältä.

Olen huomannut ettei äidilleni voi puhua näistä asioista, hän ei kerta kaikkiaan halua kuunnella, vaihtaa kylmästi puheenaihetta mihin tahansa mitättömään. (Isä on kuollut jo kauan sitten.)

Sisarukseni eivät ole minulle läheisiä.

On siis käsiteltävä asia yksikseen. Helpottaa kun edes tietää, että on muita, jotka kokevat samaa.

KIITOS!

Eini kirjoitti:

Kirjoituksesi on täynnä asiaa mutta sitä on ERITTÄIN RASKAS LUKEA koska et esim käytä isoja alkukirjaimia välimerkkien jälkeen normaalisti. Varmaan osa menee hukkaan tuon vuoksi.

Siis pliis, vetoan sinuun että alkaisit käyttää
- isoa alkukirjainta virkkeiden aluissa
- lyhempiä kappaleita = useampia kappalejakoja
- enemmän ilmaa kappaleiden väliin

Kiitos. Olen muuten itse ihan samassa tilanteessa kuin sinä, joten senkin vuoksi kirjoituksesi tuntuu tärkeältä.

Olen huomannut ettei äidilleni voi puhua näistä asioista, hän ei kerta kaikkiaan halua kuunnella, vaihtaa kylmästi puheenaihetta mihin tahansa mitättömään. (Isä on kuollut jo kauan sitten.)

Sisarukseni eivät ole minulle läheisiä.

On siis käsiteltävä asia yksikseen. Helpottaa kun edes tietää, että on muita, jotka kokevat samaa.

KIITOS!

Lue lisää

Olen vaipumassa kuin koomaan, olen aivan loppu. Ja vasta 18-vuotias. Isäni on käyttänyt minua henkisesti koko elämäni hyväkseen. Laittanut minut soittelemaan puolestaan tyttöystävilleen, jotta nämä palaisivat, valehtelemaan ja laittanut minut kuuntelemaan yhdentekeviä kännisiä jorinoitaan menneisyydestään ja katkeruudesta. Minua on haukuttu, pidetty epäonnistuneena, imetty viimeisetkin mehut. Kuinka voin päästä narsistisesta isästäni eroon? Se vaan sanoo aina että rakastaa, mutta paskat... Teot ei puhu sen puolesta. Olen aivan hukassa, enkä tiedä mistä voin saada apua? En tiedä enää kuka olen ja mihin olen menossa. Olen niin vihainen ja katkera, koska tunnen menettäneeni 18 vuotta elämää. Olen ollut hyödyke, orja. Kuinka pääsen eroon siitä taakasta ilman tunnontuskia? Voiko sen sanoa suoraan, kun toinen on aivan aallonpohjassa ja elämänsä menettänyt ja soittelee vaan itsemurhapuheluita. Ymmärrän, että vain itse voin itseni pelastaa, mutta minulla ei ole keinoja. Ketään muuta ei ole, ei ketään joka voisi auttaa tässä tilanteessa. Apua?

Lowlita kirjoitti:

Kiitos sinulle ihana ihminen!

Aion todellakin lukea suosittelemasi kirjan mahdollisimman pian.
Jos minulla ei lasta olisi en luultavasti pitäisi yhteyttä vanhempiini ollenkaan.. He ovat nimittäin todella mahtavat isovanhemmat (lukuun ottamatta tietysti heidän suhtautumistaan minuun.)Käy aivan sydämeen välillä katsoa kuinka he sylittelevät pikkuista, aivan vilpittömin sydämin, minunhan olisi kuulunut aikoinani saada sellaista kohtelua. Toisaalta tässä on myös heille kasvun paikka ihan uuden ihmistaimen kanssa, minun valvovan silmäni alla..:)

lapseni on ainoa lapsenlapsi, ja olenkin joskus leikkinyt ajatuksella että kysyisin äidiltäni onko hän vielä sitä mieltä että abortti olisi ollut ainoa oikea ratkaisu..;) Toisaalta hänhän ei koskaan mielestään ole ollut väärässä..

Tyttäreni on todella tempperamenttinen ja kovapäinen, mistä olen ylpeä, enkä todellakaan aio lyödä hänen tunteitaan ja suuria odotuksiaan maahan, kuten minulle tehtiin,
enkä halua kasvattaa hänestä kaiken paskan nielevää hissukkaa käyttämällä häpeäntunnetta apuna tyyliin: "mitä ihmisetkin ajattelevat kun tuollalailla näytät tunteesi ja huudat kaupassa/kadulla.."
Parhaita hetkiä ovat kovankin riidan jälkeiset tilanteet kun tyttö kaikesta erimielisyydestä huolimatta istuu luottavaisena pienet silmät itkusta punaisina sylissä ja nauraa että "ei riidellä tästä äiti enää, nyt leikitään!"

Veljeni murrosikä oli hirveä, ja minä pysyttelin pois tieltä sillä hän saattoi olle arvaamaton minua(kin) kohtaan.. Nykyään välimme ovat todella lämpimät, enkä ole koskaan verrannut itseäni häneen, tai yrittänyt pyrkiä samanlaiseksi (toisaalta miten olisin voinutkaan kun en ole koskaan osannut yhtään mitään)
Veljeni tietää tilanteeni, olen esim. kertonut hänelle vanhempieni tavasta antaa lapselleni periksi asioissa joissa en itse anna, ja hän on kanssani samaa mieltä.
Hän ei kuitenkaan puutu minun ja vanhempiemme huonoihin väleihin, mikä minusta on hyvä, sillä näin saan pitää hänet ihan omana veljenäni.

Tänä kesänä esim. kerroin vanhemmilleni lähteväni tyttäreni kanssa veljen luokse viikoksi (500 km:n päähän) He pitivät itsensäselvyytenä sitä että tottakai he lähtevät myöskin mukaan koska enhän pienituloisena pysty esim. maksamaan junalippuja (joita varten olin tietenkin säästänyt jo pidemmän aikaa) Lisäksi he voisivat katsoa lapsen perään jos haluaisin käydä "tuulettumassa".. Siitälös riemu repesi kun ilmoitin etten lähde heidän kanssaan yhtään minnekkään, että matkan tarkoitus on olla loma minulle, enkä jaksa kuunnella valittamista, mollaamista ja "neuvoja" lomallani. (vanhempani siis tosiaankin tietävät mitä mieltä olen heistä) Soitin velipojalle ja kerroin asian, ja hän oli hetken mietittyään samaa mieltä kanssani..:)

Enkä myöskään ole enää ujo ja arka, se oli vain epävarmuutta jota huonot vanhempani ruokkivat ollakseen minua parempia.

Nykyään kunnioitan itseäni, ja olen ystävieni mielestä jämpti ja oikeudenmukainen ihminen jonka puoleen käännytään silloin kun halutaan kuulla totuus..
Ja minä rakastan auttaa heitä, ovathan hekin olleet minun tukenani tavalla tai toisella. tosin tämä suorapuheisuus ja toisten tunteiden huomioonottaminen on verottanut ystäväpiiriäni viime vuosien aikana jonkun verran, ja mennä ovat saaneetkin, sillä heidän elämäntyylinsä on ollut minulle todella vierasta..

Suurin työ minulla itselläni on siinä "en osaa mitään, enkä onnistu kuitenkaan missään ja kaikki muut osaavat paremmin.." jutussa, koska se on iskostunut todella syvälle.

Niinhän se on että aurinko paistaa päivä päivältä kirkkaammin..:)

Heitäkin on paljon, jotka eivät koskaan tajua kuinka väärin heitä on kohdeltu (kuten esim. omat vanhempani) ja näin vahinko kiertää..

Toivoisin että kaikki kaltaisemme pääsisivät tavalla tai toisella lukemaan sinun kannustavan kirjoituksesi. :)

Lue lisää

Huh! On ollut vähän kiireitä ja lisäksi sairastelua.. siksi hiljaiseloa täällä päin..


"Aion todellakin lukea suosittelemasi kirjan mahdollisimman pian."

Joko pääsit lukemaan sitä kirjaa? Miltä vaikuttaa? Koitko saavasi siitä mitään irti?



"Jos minulla ei lasta olisi en luultavasti pitäisi yhteyttä vanhempiini ollenkaan.. He ovat nimittäin todella mahtavat isovanhemmat (lukuun ottamatta tietysti heidän suhtautumistaan minuun.)Käy aivan sydämeen välillä katsoa kuinka he sylittelevät pikkuista, aivan vilpittömin sydämin, minunhan olisi kuulunut aikoinani saada sellaista kohtelua. Toisaalta tässä on myös heille kasvun paikka ihan uuden ihmistaimen kanssa, minun valvovan silmäni alla..:)"

Se on hienoa, että sinun lapsesi saa ansaitsemaansa kohtelua! Vaikka sinua se samalla pistää sydämmeen ja tuntuu pahalta kun sinä et sitä saanut, niin kuitenkin edistystä on tapahtunut.
Mutta eipä se "edistys" siltikään poista sinun tuntojasi menneisyyden rakkaudettomuudesta.

Voisitko kuvitella, että tämän lapsen myötä vanhempiesikin käytös sinua kohtaan muuttuisi vähitellen? Ehkä vanhempasi ovatkin jo osittain ainakin valmiita? tai haluaisivat mutteivät osaa? kohdella sinua niin kuin sinua kuulusi kohhdella. Miten on sinun oman käytöksesi laita?


"lapseni on ainoa lapsenlapsi, ja olenkin joskus leikkinyt ajatuksella että kysyisin äidiltäni onko hän vielä sitä mieltä että abortti olisi ollut ainoa oikea ratkaisu..;) Toisaalta hänhän ei koskaan mielestään ole ollut väärässä.."


Kuitenkin halusipa sitä myöntää tai ei niin itse on vaikea olla avoin vanhemmilleen sellaisen rakkaudettoman yhteisen menneisyyden jälkeen. ja vanhempien on ehkä vaikeaa myös jos kokevat syyllisyyttä lähestyä lastaan. että ette välttämättä kumpanenekaan osapuoli ole avoimia muutokselle ehkä vielä?
itse en ainakaan ole vanhempieni kanssa. se on myönnettävä.


"enkä halua kasvattaa hänestä kaiken paskan nielevää hissukkaa käyttämällä häpeäntunnetta apuna tyyliin: "mitä ihmisetkin ajattelevat kun tuollalailla näytät tunteesi ja huudat kaupassa/kadulla..""

se on tosi hienoa, että olet päässyt joistain käytösmallesita eroon ja pystyt tekemään toisin oman lapsesi kanssa! aina ei ole helppoa murtautua tavaksi käyneistä malleista tai löytää uusia tilalle! Monestihan vain tehdään niinkuin on aina tehty kun ei keksitä muuta tapaa.


"Nykyään välimme ovat todella lämpimät, enkä ole koskaan verrannut itseäni häneen, tai yrittänyt pyrkiä samanlaiseksi (toisaalta miten olisin voinutkaan kun en ole koskaan osannut yhtään mitään)"


Olen iloinen puolestasi! Voit keskustella asioista jonkun samoissa olosuhteissa kasvaneen kanssa!Itselläni ei ole edes veljiin mitään yhteyttä. Olen yrittänyt pitää, mutta heillä ei näy olevan mielenkiintoa.


"Siitälös riemu repesi kun ilmoitin etten lähde heidän kanssaan yhtään minnekkään, että matkan tarkoitus on olla loma minulle, enkä jaksa kuunnella valittamista, mollaamista ja "neuvoja" lomallani. (vanhempani siis tosiaankin tietävät mitä mieltä olen heistä) Soitin velipojalle ja kerroin asian, ja hän oli hetken mietittyään samaa mieltä kanssani..:)"

Hienoa! sinun lomasi on sinun lomasi, äläkä vastaisuudessaakaan anna kenekään vähätellä itseäsi! Sitä paits lapsi on onnellinen asui hän missä kenkälaatikossa tahansa, jos saa vain rakkautta!


"tosin tämä suorapuheisuus ja toisten tunteiden huomioonottaminen on verottanut ystäväpiiriäni viime vuosien aikana jonkun verran, ja mennä ovat saaneetkin, sillä heidän elämäntyylinsä on ollut minulle todella vierasta.."

Niin itsekin olen suorapuheinen, mutta suoraankin voi sanoa monella tapaa. Voi töksäyttää ja voi olla rehellinen mutta hienotunteinen ja kaikkea muuta siltä väliltä.
Sanon tämän nyt suoraan. Vaikka ajattelet ehkä?, että olet päässyt aikalailla eroon jo vanhempiesi vaikutusvallasta, ja ettei se vaikuta muihin suhteiseesi se miten heidän kanssa on asiat.. se ei pidä paikkansa!

Se millainen suhde sinulla on vanhempiisi vaikuttaa sinun jokaiseen suhteeseesi! Myös suhteeseesi tyttäreesi! Ja ystäviisi! Et voi vain olla kokonainen ja ehkä jonkun seurassa, kun et voi olla sitä vanhempiesi seurassa! En usko että me ihmiset pystymme erottamaan näin itsestämme sen osion vaikka haluammekin ja uskomme niin!

Minussa ainakin näkyy/tuntuu taustalla tämä huono suhde vanhempiini. Ei onneksi enää niin paljoa, ja siksi nyt olen saanut solmittua itseäni tyydyttävämpiä suhteita kuin aiemmin.


"Suurin työ minulla itselläni on siinä "en osaa mitään, enkä onnistu kuitenkaan missään ja kaikki muut osaavat paremmin.." jutussa, koska se on iskostunut todella syvälle."

Eli tältä osa-alueelta et kunnioita itseäsi. tai voiko sitä kunnioitukseksi sanoa? Et usko itseesi vielä tarpeeksi usein. Niin se on kyllä sitä kun sitä kuulee lapsuutensa olevansa tyhmä niin sitä alkaakin käyttäytymään vähitellen kuin tyhmä!

Siitä väärästä uskosta ei ole helppo murtautua. Yksi keino on yrittää joka tapauksessa. Ja valita ensin jotain ei niin mahdottomia haasteita ja olla tyytyväinen siitä että niistä on suoriutunut hyvin. Ja vähitellen sitten vaatimustasoa nostaa. Näin voisit saada tuntumaa siitä että pystyt asioihin ja alkaisit uskoa että onnistut kun vaan tarpeeksi yrität. ja uskot ettet ole huonompi kuin kukaan muukaan.

Ja mitäs siitä olet mieltä että sinun arvosi ei edes perustuisi sinun suorituksiisi vaan siihen kuka olet! Ihmiset tuntevat itsensä riittämättömiksi koska joku tekee aina jonkun asian paremmin kuin he. Entäpä jos se mitä teet ei olisikaan se sinun arvosi? josko arvosi olisi siinä kuka sinä olet! Millainen ihminen olet? Ja olisit täysin riittävä ja hyvä juuri sellaisena kuin olet nyt tällä hetkellä! NÄin et ikinä olisi riittämätön!

Itselläni ed. mainuttu katsantokanta toimii oikein hyvin. Meni siinä vähän aikaa se sisäistää, mutta totesin että kaikki ihmiset ovat yhtäarvokkaita myös minä! Miksipä sitä sitten verrata edes itseään muihin kun jokainen on niin erilainen oma ainutlaatuinen yksilönsä! ihan sama kuin verailisi lentokonetta ja kalaa toisiinsa!

Tarkoitan, että jokaisella meistä on omat piirteemme ja niitä on hyvinkin paljon. Olemme jossain toimessa parempia kuin toiset ja joissain huonompia. jokaisella on paikkansa tässä maailmassa. Mitä sitten, jos et osaa juosta yhtä nopeasti kun joku toinen? Mitä väliä sillä on? Sinä teet sitten jotain muuta josta nautit. Ajattelin niin että ne jotka osaavat minua paremmin niin niiltä yritän oppia. ja jos itse osaan jotain paremmin kuin muut niin sitten opetan heitä jos haluavat sitä. Ja kukaan ei ole sitten toista huonompi, olemme vain erilaisia.


"Heitäkin on paljon, jotka eivät koskaan tajua kuinka väärin heitä on kohdeltu (kuten esim. omat vanhempani) ja näin vahinko kiertää.."

Niin onhan niitä. Kuten kait myös omat minun vanhempani? Ehkä sitä ei halua vaan uskoa että näin on. Ei sittenkään. Mutta silti tuntuu pahalta.


"Toivoisin että kaikki kaltaisemme pääsisivät tavalla tai toisella lukemaan sinun kannustavan kirjoituksesi. :)"


Tänne tulisi aikamoinen ruuhka tukkoon menisi koko paska, jos niin olisi! ;) Mutta osa nyt sentään löytää tämän. Ja onhan tämä tosi hienoa että on tämä "nettiväylä" nykyään purkaa näitä asioita.

Eini kirjoitti:

Kirjoituksesi on täynnä asiaa mutta sitä on ERITTÄIN RASKAS LUKEA koska et esim käytä isoja alkukirjaimia välimerkkien jälkeen normaalisti. Varmaan osa menee hukkaan tuon vuoksi.

Siis pliis, vetoan sinuun että alkaisit käyttää
- isoa alkukirjainta virkkeiden aluissa
- lyhempiä kappaleita = useampia kappalejakoja
- enemmän ilmaa kappaleiden väliin

Kiitos. Olen muuten itse ihan samassa tilanteessa kuin sinä, joten senkin vuoksi kirjoituksesi tuntuu tärkeältä.

Olen huomannut ettei äidilleni voi puhua näistä asioista, hän ei kerta kaikkiaan halua kuunnella, vaihtaa kylmästi puheenaihetta mihin tahansa mitättömään. (Isä on kuollut jo kauan sitten.)

Sisarukseni eivät ole minulle läheisiä.

On siis käsiteltävä asia yksikseen. Helpottaa kun edes tietää, että on muita, jotka kokevat samaa.

KIITOS!

Lue lisää

Nyt on ainakin yritystä isoissa kirjaimissa..

"Olen huomannut ettei äidilleni voi puhua näistä asioista, hän ei kerta kaikkiaan halua kuunnella, vaihtaa kylmästi puheenaihetta mihin tahansa mitättömään. (Isä on kuollut jo kauan sitten.)"

Se tuntuu varmasti pahalta, kun ei saa mistään vastauksia. Ja tarkoitan "mistään" ongelman alkulähteiltä.
Kyllä se varmasti tuntuu tuskaiselta kun läheinen ihminen ei millään halua edes nyt tässä hetkessä auttaa ja selvitellä mitä on tapahtunut.

Häpesi tai tunsi hän syyllisyyttä niin silti hän on äitisi edelleen. Ja vieläkin se rakkaudettomuus näkyy.

Huomaat kai, että yrität? vieläkin saada hyväksyntää äidiltäsi? Ja tietysti jonkinlaista selitystä ja anteeksi pyyntöäkin ehkäpä? Ja petyt kun et vieläkään sitä saa mitä tarvitset. Hän ei pysty siihen. Hän ei halua kuullakaan asiasta!

Sinullekin sanon saman. Yritä hyväksyä se tosiasia, että näin on tapahtunut! NÄin ei olisi pitänyt sinulle tapahtua, mutta näin on asiat.

"Sisarukseni eivät ole minulle läheisiä."

Se surettaa, mutta sekin on totta vain. Mietitkö sitä mitä sanoin kirjoituksessani siitä, että olemme kaikki ihmiset sukua toisillemme? Ehkä löydät uusia sisaruksia?

"On siis käsiteltävä asia yksikseen. Helpottaa kun edes tietää, että on muita, jotka kokevat samaa.

KIITOS!"

Ollaanhan me täällä netissä! Joten siinä mielessä et ole yksin. Ja on meitä ihan tässä maailmassa muuallakin paljon! Mutta nyt on nää vastaukset vähän lyhyet koska on kiirus jo muualle reaalimaailmassa! Toivon että saat lohtua tästä ja muisten kirjoituksista. Tämä maailma on täynnä "meitä"!

huura kirjoitti:

Olen vaipumassa kuin koomaan, olen aivan loppu. Ja vasta 18-vuotias. Isäni on käyttänyt minua henkisesti koko elämäni hyväkseen. Laittanut minut soittelemaan puolestaan tyttöystävilleen, jotta nämä palaisivat, valehtelemaan ja laittanut minut kuuntelemaan yhdentekeviä kännisiä jorinoitaan menneisyydestään ja katkeruudesta. Minua on haukuttu, pidetty epäonnistuneena, imetty viimeisetkin mehut. Kuinka voin päästä narsistisesta isästäni eroon? Se vaan sanoo aina että rakastaa, mutta paskat... Teot ei puhu sen puolesta. Olen aivan hukassa, enkä tiedä mistä voin saada apua? En tiedä enää kuka olen ja mihin olen menossa. Olen niin vihainen ja katkera, koska tunnen menettäneeni 18 vuotta elämää. Olen ollut hyödyke, orja. Kuinka pääsen eroon siitä taakasta ilman tunnontuskia? Voiko sen sanoa suoraan, kun toinen on aivan aallonpohjassa ja elämänsä menettänyt ja soittelee vaan itsemurhapuheluita. Ymmärrän, että vain itse voin itseni pelastaa, mutta minulla ei ole keinoja. Ketään muuta ei ole, ei ketään joka voisi auttaa tässä tilanteessa. Apua?

Lue lisää

Mitä huura tarkoittaa? Mielenkiintoinen sana.

Olen pahoillani puolestasi! Olet joutunut tahtomattasi aikuisen asemaan, vaikka isäsi olisi pitänyt huolehtia, lapsena, ja vieläkin nyt nuorena sinusta.
Olet joutunut ottamaan vastuuta, johon et ole valmis vielä. Et ole saanut tutustua itseesi, etkä varsinkaan tukea tähän! Aikuisen kuuluu tukea lasta ja nuorta omassa kasvussaan. ja selvitellä sitten omat aikuisen asiansa muitten aikuisten kanssa.
Sinun ei kuuluu huolehtia isästäsi omalla kustannuksellasi! Hän on isäsi ja haluaisit auttaa, mutta sinun hartiasi eivät ole valmiit kantamaan omia kasvukipuja ja vielä aikuisen ihmisen ongelmia! EI!

Isäsi ei sinua rakasta, kun sinusta ei siltä tunnu. Hän ei tiedä mitä rakastaminen tarkoittaa.Jos isäsi rakastaisi sinua hän pitäisi huolen siitä, että tunnet sen!
Kun rakastaa lasta/ihmistä huolehtii myös tästä, eikä jätä heitteille niin kuin sinut on jätetty. Olet aivan yksin emotionaalisesti.

Ilman tunnontuskia eroon taakasta? niin se on kinkkinen juttu.
JOs luit tuon ensimmäisen kirjoituksen siinä puhuin siitä vahvasta siteestä, joka meillä lapsilla on vanhempia kohtaan. lapsena se on hyödylinen vaaratilanteissa esim. mutta tällaisesa tilanteessa tämä sidos tuo vain ikävyyksiä. Tämä sidos ja yhteiskunnan arvot varmastikin vaikuttavat sinun "haluusi" hoitaa isääsi. Mieti mitä oieasti haluaisit? Ja mieti voisitko niin tehdä?

Ensin sinun tulee huolehtia itsestäsi ja sitten vasta muista. Kuten sanoin sinulla ei ole velvollisuutta hoitaa isääsi, mutta isälläsi olisi ollut velvollisuus sinusta huolehtia!

Asutko isäsi kanssa? Jos asut niin sinun on päästävä pois ja äkkiä! Voit mennä paikalliseen mielenterveystoimistoon tai soittaa sellaiseen. Sieltä osaavat lähettää sinut oikeaan paikkaan. Voisit ehkä päästä johonkin nuorisokotiin. En tiedä ikäsi puolesta mikä on käytäntöä, mutta jotkut ottavat 21 ikävuoteen asti ja toisen 18 nuorisokoteihin.

Sinun tulee päästä pois tilanteesta, jossa joudut huolehtimaan aikuisesta ihmisestä!

Hm? Soittelee itsemurhapuheluita ette ilmeisesti asu saman katon alla? Muista, että se, että hän sanoo rakastavansa ja soittelee itsemurhapuheluita on sinun manipulointiasi ja kiristystä! Hän kiristää sinulta sitä mitä haluaa säälittä!

Et ole voinut tällaisessa ympäristössä edes oppia kunnioittamaan itseäsi! Myös siksi olet tässä tilassa nytkin! Tiedän, että lapsena ja nuorena on hyvinkin "aseeton" eikä keinoja ole aikuisia kohtaan. On vain toisten hallittavana, eikä mitään voi. Mutta sinä voit tehdä jotain! Sinä voit hakea apua!

Sinun tulee olla nyt rohkea ja aloitettava oma elämä! Sinulla ei ole mitään syytä tuntea huonoa omaatuntoa siitä, että haluaisit elää! Sinä ansaitset oman elämäsi! Sellaisen kun toivot itsellesi! Siltikin tunnet niin! Isäsi on vääristänyt ajatusmaailmasi omien tarpeittensa täyttämikseksi.

Älä anna hänen määrätä elämästäsi. Älä anna hänen enää kohdella sinua väärin. Etsi ihmisiä, jotka huolehtivit sinusta! Löydät varmasti Nuorisolle tarkoitettua ammattiapua. Ehkä voisit katsoa kaupunkisi/kuntasi nettisivuilta niitä paikkoja joissa on mielenterveys ym. palveluja!

Sinun ei tule jatkaa enää päivääkään isäsi pompoteltavana. Katkaise suhde, vaikka väliaikaisesti kokonaan!
Vaihda numerosi salaiseen. Voit ilmoittaa sitä ennen isällesi, että se on nyt loppu, sinulla on oikeus omaan elämään ja itseesi. sinä et ole mikään hänen henkilökohtainen ilmainen hoitajansa. Jos hän sellaista tarvitsee hän voi kyllä sellaisen palkata itselleen. Hän ei osaa olla isä ja sinä olisit tarvinnut ja vieläkin tarvitset isää. Mutta sinulla ei ole sellaista. Valitettavasti.

Älä anna hänen kiristää itseäsi vain siksi, että hän sattuu olemaan isäsi!

Jaksamista!

Nimetön kirjoitti:

Huh! On ollut vähän kiireitä ja lisäksi sairastelua.. siksi hiljaiseloa täällä päin..


"Aion todellakin lukea suosittelemasi kirjan mahdollisimman pian."

Joko pääsit lukemaan sitä kirjaa? Miltä vaikuttaa? Koitko saavasi siitä mitään irti?



"Jos minulla ei lasta olisi en luultavasti pitäisi yhteyttä vanhempiini ollenkaan.. He ovat nimittäin todella mahtavat isovanhemmat (lukuun ottamatta tietysti heidän suhtautumistaan minuun.)Käy aivan sydämeen välillä katsoa kuinka he sylittelevät pikkuista, aivan vilpittömin sydämin, minunhan olisi kuulunut aikoinani saada sellaista kohtelua. Toisaalta tässä on myös heille kasvun paikka ihan uuden ihmistaimen kanssa, minun valvovan silmäni alla..:)"

Se on hienoa, että sinun lapsesi saa ansaitsemaansa kohtelua! Vaikka sinua se samalla pistää sydämmeen ja tuntuu pahalta kun sinä et sitä saanut, niin kuitenkin edistystä on tapahtunut.
Mutta eipä se "edistys" siltikään poista sinun tuntojasi menneisyyden rakkaudettomuudesta.

Voisitko kuvitella, että tämän lapsen myötä vanhempiesikin käytös sinua kohtaan muuttuisi vähitellen? Ehkä vanhempasi ovatkin jo osittain ainakin valmiita? tai haluaisivat mutteivät osaa? kohdella sinua niin kuin sinua kuulusi kohhdella. Miten on sinun oman käytöksesi laita?


"lapseni on ainoa lapsenlapsi, ja olenkin joskus leikkinyt ajatuksella että kysyisin äidiltäni onko hän vielä sitä mieltä että abortti olisi ollut ainoa oikea ratkaisu..;) Toisaalta hänhän ei koskaan mielestään ole ollut väärässä.."


Kuitenkin halusipa sitä myöntää tai ei niin itse on vaikea olla avoin vanhemmilleen sellaisen rakkaudettoman yhteisen menneisyyden jälkeen. ja vanhempien on ehkä vaikeaa myös jos kokevat syyllisyyttä lähestyä lastaan. että ette välttämättä kumpanenekaan osapuoli ole avoimia muutokselle ehkä vielä?
itse en ainakaan ole vanhempieni kanssa. se on myönnettävä.


"enkä halua kasvattaa hänestä kaiken paskan nielevää hissukkaa käyttämällä häpeäntunnetta apuna tyyliin: "mitä ihmisetkin ajattelevat kun tuollalailla näytät tunteesi ja huudat kaupassa/kadulla..""

se on tosi hienoa, että olet päässyt joistain käytösmallesita eroon ja pystyt tekemään toisin oman lapsesi kanssa! aina ei ole helppoa murtautua tavaksi käyneistä malleista tai löytää uusia tilalle! Monestihan vain tehdään niinkuin on aina tehty kun ei keksitä muuta tapaa.


"Nykyään välimme ovat todella lämpimät, enkä ole koskaan verrannut itseäni häneen, tai yrittänyt pyrkiä samanlaiseksi (toisaalta miten olisin voinutkaan kun en ole koskaan osannut yhtään mitään)"


Olen iloinen puolestasi! Voit keskustella asioista jonkun samoissa olosuhteissa kasvaneen kanssa!Itselläni ei ole edes veljiin mitään yhteyttä. Olen yrittänyt pitää, mutta heillä ei näy olevan mielenkiintoa.


"Siitälös riemu repesi kun ilmoitin etten lähde heidän kanssaan yhtään minnekkään, että matkan tarkoitus on olla loma minulle, enkä jaksa kuunnella valittamista, mollaamista ja "neuvoja" lomallani. (vanhempani siis tosiaankin tietävät mitä mieltä olen heistä) Soitin velipojalle ja kerroin asian, ja hän oli hetken mietittyään samaa mieltä kanssani..:)"

Hienoa! sinun lomasi on sinun lomasi, äläkä vastaisuudessaakaan anna kenekään vähätellä itseäsi! Sitä paits lapsi on onnellinen asui hän missä kenkälaatikossa tahansa, jos saa vain rakkautta!


"tosin tämä suorapuheisuus ja toisten tunteiden huomioonottaminen on verottanut ystäväpiiriäni viime vuosien aikana jonkun verran, ja mennä ovat saaneetkin, sillä heidän elämäntyylinsä on ollut minulle todella vierasta.."

Niin itsekin olen suorapuheinen, mutta suoraankin voi sanoa monella tapaa. Voi töksäyttää ja voi olla rehellinen mutta hienotunteinen ja kaikkea muuta siltä väliltä.
Sanon tämän nyt suoraan. Vaikka ajattelet ehkä?, että olet päässyt aikalailla eroon jo vanhempiesi vaikutusvallasta, ja ettei se vaikuta muihin suhteiseesi se miten heidän kanssa on asiat.. se ei pidä paikkansa!

Se millainen suhde sinulla on vanhempiisi vaikuttaa sinun jokaiseen suhteeseesi! Myös suhteeseesi tyttäreesi! Ja ystäviisi! Et voi vain olla kokonainen ja ehkä jonkun seurassa, kun et voi olla sitä vanhempiesi seurassa! En usko että me ihmiset pystymme erottamaan näin itsestämme sen osion vaikka haluammekin ja uskomme niin!

Minussa ainakin näkyy/tuntuu taustalla tämä huono suhde vanhempiini. Ei onneksi enää niin paljoa, ja siksi nyt olen saanut solmittua itseäni tyydyttävämpiä suhteita kuin aiemmin.


"Suurin työ minulla itselläni on siinä "en osaa mitään, enkä onnistu kuitenkaan missään ja kaikki muut osaavat paremmin.." jutussa, koska se on iskostunut todella syvälle."

Eli tältä osa-alueelta et kunnioita itseäsi. tai voiko sitä kunnioitukseksi sanoa? Et usko itseesi vielä tarpeeksi usein. Niin se on kyllä sitä kun sitä kuulee lapsuutensa olevansa tyhmä niin sitä alkaakin käyttäytymään vähitellen kuin tyhmä!

Siitä väärästä uskosta ei ole helppo murtautua. Yksi keino on yrittää joka tapauksessa. Ja valita ensin jotain ei niin mahdottomia haasteita ja olla tyytyväinen siitä että niistä on suoriutunut hyvin. Ja vähitellen sitten vaatimustasoa nostaa. Näin voisit saada tuntumaa siitä että pystyt asioihin ja alkaisit uskoa että onnistut kun vaan tarpeeksi yrität. ja uskot ettet ole huonompi kuin kukaan muukaan.

Ja mitäs siitä olet mieltä että sinun arvosi ei edes perustuisi sinun suorituksiisi vaan siihen kuka olet! Ihmiset tuntevat itsensä riittämättömiksi koska joku tekee aina jonkun asian paremmin kuin he. Entäpä jos se mitä teet ei olisikaan se sinun arvosi? josko arvosi olisi siinä kuka sinä olet! Millainen ihminen olet? Ja olisit täysin riittävä ja hyvä juuri sellaisena kuin olet nyt tällä hetkellä! NÄin et ikinä olisi riittämätön!

Itselläni ed. mainuttu katsantokanta toimii oikein hyvin. Meni siinä vähän aikaa se sisäistää, mutta totesin että kaikki ihmiset ovat yhtäarvokkaita myös minä! Miksipä sitä sitten verrata edes itseään muihin kun jokainen on niin erilainen oma ainutlaatuinen yksilönsä! ihan sama kuin verailisi lentokonetta ja kalaa toisiinsa!

Tarkoitan, että jokaisella meistä on omat piirteemme ja niitä on hyvinkin paljon. Olemme jossain toimessa parempia kuin toiset ja joissain huonompia. jokaisella on paikkansa tässä maailmassa. Mitä sitten, jos et osaa juosta yhtä nopeasti kun joku toinen? Mitä väliä sillä on? Sinä teet sitten jotain muuta josta nautit. Ajattelin niin että ne jotka osaavat minua paremmin niin niiltä yritän oppia. ja jos itse osaan jotain paremmin kuin muut niin sitten opetan heitä jos haluavat sitä. Ja kukaan ei ole sitten toista huonompi, olemme vain erilaisia.


"Heitäkin on paljon, jotka eivät koskaan tajua kuinka väärin heitä on kohdeltu (kuten esim. omat vanhempani) ja näin vahinko kiertää.."

Niin onhan niitä. Kuten kait myös omat minun vanhempani? Ehkä sitä ei halua vaan uskoa että näin on. Ei sittenkään. Mutta silti tuntuu pahalta.


"Toivoisin että kaikki kaltaisemme pääsisivät tavalla tai toisella lukemaan sinun kannustavan kirjoituksesi. :)"


Tänne tulisi aikamoinen ruuhka tukkoon menisi koko paska, jos niin olisi! ;) Mutta osa nyt sentään löytää tämän. Ja onhan tämä tosi hienoa että on tämä "nettiväylä" nykyään purkaa näitä asioita.

Lue lisää

No terveppä taas!
Tässä viimeaikoina ollut vähän enemmänkin kuin kiirettä..:)

Lainasin kirjastosta sen Paloheimon kirjan. Vaikuttaa tosi asialliselta tekstiltä, oon päässyt nyt puoleen väliin ja löytänyt monta sivua tekstiä jossa kuvataan täysin identtisesti omaa tilannettani.

Ehkä hiukan häiritsee se että kirjaan poimittujen ihmisten lapsuudessa on poikkeuksetta ollut fyysistä väkivaltaa, tai todella rankkaa henkistä sellaista (esim. tappamisella uhkailua..)
Minullahan tuo laiminlyönti on ollut enimmäkseen sitä että minun on "annettu ymmärtää" olevani huono..

Mutta siis todella loistavaa luettavaa, ja jos sinä tiedät jotain muita tätä asiaa sivuavia kirjoja, niin ilmoita ihmeessä! itse kun olen niin huono löytämään kirjastosta mitään, vaikka psykologisia kirjoja olenkin jo jonkun verran lukenut.
Tervettä syssyn jatkoa!

lowlita kirjoitti:

No terveppä taas!
Tässä viimeaikoina ollut vähän enemmänkin kuin kiirettä..:)

Lainasin kirjastosta sen Paloheimon kirjan. Vaikuttaa tosi asialliselta tekstiltä, oon päässyt nyt puoleen väliin ja löytänyt monta sivua tekstiä jossa kuvataan täysin identtisesti omaa tilannettani.

Ehkä hiukan häiritsee se että kirjaan poimittujen ihmisten lapsuudessa on poikkeuksetta ollut fyysistä väkivaltaa, tai todella rankkaa henkistä sellaista (esim. tappamisella uhkailua..)
Minullahan tuo laiminlyönti on ollut enimmäkseen sitä että minun on "annettu ymmärtää" olevani huono..

Mutta siis todella loistavaa luettavaa, ja jos sinä tiedät jotain muita tätä asiaa sivuavia kirjoja, niin ilmoita ihmeessä! itse kun olen niin huono löytämään kirjastosta mitään, vaikka psykologisia kirjoja olenkin jo jonkun verran lukenut.
Tervettä syssyn jatkoa!

Lue lisää

Joo "kiirettä" täälläkin, mutta ihan mukava, että välillä on paljon tekemistä! Kunhan vaan sitten välistä saa levätä ja rentoutua.

Se Paloheimon kirja on tosiaan, olisiko? vuoden 1945-55 syntyneiden lapsien lapsuudenmuistoista koottu?
Aika on muuttunut ja kasvatukselliset metoditkin jonkun verran. Ainakin noin niinkuin pinnallisesti katsottuna.
Eli suuri ero on siinä, että ennen oli vain hyvä että "vitsa vinkui" sillähän lapsesta tehdään kunnon ihminen.
Mutta sitten alettiin paheksua ja kieltää kouluissakin se sormille karttakepillä läiskiminen ym. fyysinen kuritus.
Ja ihminen kyllä keksii keinot! Jos ei niinkään saa fyysistä väkivaltaa käyttää, niin sitten henkisen puolelle ollaan siirrytty.
Ehkä joskus päästään siitä henkisen (yli)vallan käytöstäkin? ja ymmärretään lapsenkin oikeudet ja otetaan tämä huomioon kokevana ja tuntevana yksilönä. Toivon niin!

Valitettavasti vastaavanlaiseen uudenpaan kirjaan en ole törmännyt. Olisit halunut lukea varmastikin oman ikäisten lasten lapsuuden oloista kertovaa materiaalia? Niin minäkin!
Mutta en tiedä onko siitä mitään vastaavanlaisia tutkimuksia tehty? voi olla, en ole etsinyt.

Tuosta kuitenkin näkee mistä on lähdetty. Miten meidän vanhempiamme on kohdeltu ja miten se sitten vaikuttaa heihin ja sitten meihin. Historia toistaa itseään! Jos annamme sen niin tehdä! Mutta aina on sukupolvi sukupolvelta opittu jotain, tosin kyllä hidastahan tämä henkinen kasvu on meillä..

Tässä on kuitenkin jotain kirjoja, jotka on mielestäni lukemisen arvoisia.


* Wayne W. Dyer: Mitä toivot lapsellesi?

tätä voi lukea niin, että miettii miten omat vanhemmat ovat sinua kohdelleeet ja myös se miten sinä lastasi kohtelet.
Tällä kirjoittajalla on paljon muitakin kirjoja ja yksi niistä, nimeä en muista (olisiko ollut? usko mahdollisuuksiisi?), oli tosi sellainen positiivinen hänen maailmankatsomuksesta kertova. kannattaa katsoa voisitko saada näistä kirjoista jotain.


* Marshall B. Rosenberg: Myötäelämisen taito

tämä on tosi hyvä kirja, josta voi opetella empatian antamista! Käytännöllinen ja minusta todella hyödyllinen jokapäiväisessä elämässä! tällä voi oppia ymmärtämään mitä muut oikeasti tarkoittavat (mitä tuntevat, haluavat, tarvitsevat) sanojensa takana! oppii ymmärtämään paremmin muita ja myös itseään! Olo helpottuu, kun ymmärtää muita!


* Eckhart Tolle: läsnäolon voima

tämä on uusin löytöni ja ajattelin ostaa sen itselleni. ajatella, että se on mahdollista olla onnellinen koko ajan! Tästä löysin paljon omia ajatuksiani ja uusiakin. Tässä on taasen aivan uusi tapa katsoa ja kokea ja elää! suosittelen!


tällä hetkellä olen kyllä sairaana, nenä vuotaa jne. Mutta eiköhän se tästä. Syksyä sinnekin teille!

aitouden etsijä kirjoitti:

Joo "kiirettä" täälläkin, mutta ihan mukava, että välillä on paljon tekemistä! Kunhan vaan sitten välistä saa levätä ja rentoutua.

Se Paloheimon kirja on tosiaan, olisiko? vuoden 1945-55 syntyneiden lapsien lapsuudenmuistoista koottu?
Aika on muuttunut ja kasvatukselliset metoditkin jonkun verran. Ainakin noin niinkuin pinnallisesti katsottuna.
Eli suuri ero on siinä, että ennen oli vain hyvä että "vitsa vinkui" sillähän lapsesta tehdään kunnon ihminen.
Mutta sitten alettiin paheksua ja kieltää kouluissakin se sormille karttakepillä läiskiminen ym. fyysinen kuritus.
Ja ihminen kyllä keksii keinot! Jos ei niinkään saa fyysistä väkivaltaa käyttää, niin sitten henkisen puolelle ollaan siirrytty.
Ehkä joskus päästään siitä henkisen (yli)vallan käytöstäkin? ja ymmärretään lapsenkin oikeudet ja otetaan tämä huomioon kokevana ja tuntevana yksilönä. Toivon niin!

Valitettavasti vastaavanlaiseen uudenpaan kirjaan en ole törmännyt. Olisit halunut lukea varmastikin oman ikäisten lasten lapsuuden oloista kertovaa materiaalia? Niin minäkin!
Mutta en tiedä onko siitä mitään vastaavanlaisia tutkimuksia tehty? voi olla, en ole etsinyt.

Tuosta kuitenkin näkee mistä on lähdetty. Miten meidän vanhempiamme on kohdeltu ja miten se sitten vaikuttaa heihin ja sitten meihin. Historia toistaa itseään! Jos annamme sen niin tehdä! Mutta aina on sukupolvi sukupolvelta opittu jotain, tosin kyllä hidastahan tämä henkinen kasvu on meillä..

Tässä on kuitenkin jotain kirjoja, jotka on mielestäni lukemisen arvoisia.


* Wayne W. Dyer: Mitä toivot lapsellesi?

tätä voi lukea niin, että miettii miten omat vanhemmat ovat sinua kohdelleeet ja myös se miten sinä lastasi kohtelet.
Tällä kirjoittajalla on paljon muitakin kirjoja ja yksi niistä, nimeä en muista (olisiko ollut? usko mahdollisuuksiisi?), oli tosi sellainen positiivinen hänen maailmankatsomuksesta kertova. kannattaa katsoa voisitko saada näistä kirjoista jotain.


* Marshall B. Rosenberg: Myötäelämisen taito

tämä on tosi hyvä kirja, josta voi opetella empatian antamista! Käytännöllinen ja minusta todella hyödyllinen jokapäiväisessä elämässä! tällä voi oppia ymmärtämään mitä muut oikeasti tarkoittavat (mitä tuntevat, haluavat, tarvitsevat) sanojensa takana! oppii ymmärtämään paremmin muita ja myös itseään! Olo helpottuu, kun ymmärtää muita!


* Eckhart Tolle: läsnäolon voima

tämä on uusin löytöni ja ajattelin ostaa sen itselleni. ajatella, että se on mahdollista olla onnellinen koko ajan! Tästä löysin paljon omia ajatuksiani ja uusiakin. Tässä on taasen aivan uusi tapa katsoa ja kokea ja elää! suosittelen!


tällä hetkellä olen kyllä sairaana, nenä vuotaa jne. Mutta eiköhän se tästä. Syksyä sinnekin teille!

Lue lisää

Paranemisia sinulle!
Vielä antaa tuo syysflunssa odotella itseään täällä päässä, mutta eiköhän tuo kohta ehdi minunkin nenääni :)

Kiitos kirjavinkeistä, täytyy nyt kirjoittaa ylös ja visiteerata pikapuoliin kirjastossa, kun on saatu tuo Paloheimokin päätökseen.

Olen tosiaan itsekin lukenut noin yleensä lastenpsykologiaan liittyviä kirjoja, muutama ihan hyväkin on ollut joukossa. (harmi etten muista enää joko nimeä tai kirjoittajaa)

Olen itse ollut aina sitä mieltä että ihminen on menneisyytensä summa, jolloin lapsuudella on luonnollisesti suurin merkitys ihmiseksi muovautumisessa. Ihan hirveästi löytyy kuitenkin ihmisiä esim. lähipiiristä jotka ovat ilman "näkyvää" syytä onnettomia, ja kun heidän kanssaan juttelee mahdollisista syistä onnettomuuteen, saan "vihat" päälleni jos ehdotan lapsuuden vaikutusta..

En tietenkään moiti heitä, vaan jos kysyn esim. " Oletko ajatellut että lapsuutesi alkoholistivanhempien kanssa vaikuttaisi tämän hetkiseen olosi" Vastaus on yleensä: " Lapsuudellani ei ole mitään tekemistä, se on nyt takanapäin, jokainen on oman onnensa seppä!"

No kaikkia ei voi auttaa, mutta itseään ainakin!

Tämmöistä tänään, Moikka.

lowlita kirjoitti:

Paranemisia sinulle!
Vielä antaa tuo syysflunssa odotella itseään täällä päässä, mutta eiköhän tuo kohta ehdi minunkin nenääni :)

Kiitos kirjavinkeistä, täytyy nyt kirjoittaa ylös ja visiteerata pikapuoliin kirjastossa, kun on saatu tuo Paloheimokin päätökseen.

Olen tosiaan itsekin lukenut noin yleensä lastenpsykologiaan liittyviä kirjoja, muutama ihan hyväkin on ollut joukossa. (harmi etten muista enää joko nimeä tai kirjoittajaa)

Olen itse ollut aina sitä mieltä että ihminen on menneisyytensä summa, jolloin lapsuudella on luonnollisesti suurin merkitys ihmiseksi muovautumisessa. Ihan hirveästi löytyy kuitenkin ihmisiä esim. lähipiiristä jotka ovat ilman "näkyvää" syytä onnettomia, ja kun heidän kanssaan juttelee mahdollisista syistä onnettomuuteen, saan "vihat" päälleni jos ehdotan lapsuuden vaikutusta..

En tietenkään moiti heitä, vaan jos kysyn esim. " Oletko ajatellut että lapsuutesi alkoholistivanhempien kanssa vaikuttaisi tämän hetkiseen olosi" Vastaus on yleensä: " Lapsuudellani ei ole mitään tekemistä, se on nyt takanapäin, jokainen on oman onnensa seppä!"

No kaikkia ei voi auttaa, mutta itseään ainakin!

Tämmöistä tänään, Moikka.

Lue lisää

Toivotaan, ettei tämä flunssa tule sinne kuitenkaan!

Eipä niitä kirjojen nimiä yleensä muista, mutta mulla sattuu osa olemaan hyllystä ja voi sitten tarkastaa..

varmasti sillä missä ympäristössä ja millaisten ihmisten kanssa on kasvanut on elintärkeä merkitys lapsen kehitykselle. ja kyllä se vaan on niin, että lapsuuden traumat jäävät hyvin syvälle ja koko elämänkaaren ajan saattavat vaikuttaa, jos niitä ei selvitä jotenkin.

niin ehkä on hyvä auttaa itseään ja sitten näyttää esimerkkiä muille omalla käytöksellään. jos muut näkevät, että olet onnellinen ja tyytyväinen itseesi niin ehkä he haluavat sinulta oppia asioita. itse ainakin hakeutuisin sellaisten ihmisten joukkoon mielelläni, jotka ovat itseään hyväksyneet jotta oppisin heiltä sitä itsekin.

tuosta myötäelämisen taito-kirjasta voisit saada apuja siihen mitenä lähestyä tällaista "näkymättömän syyn" takia onnetonta ihmistä.
ehkei kaikki ole vielä valmiita myöntämään tai eivät halua uskoa ja hyväksyä sitä, että vanhemmat olisivat tehneet heille väärin. aina vanhemmat tekevät virheitä se on inhimillistä. mutta hyvät, todella rakastavat vanhemmat, uskaltavat myöntää sen ja yrittävät auttaa lasta ja lapsi sen todella tuntee itsessään.

aloin muuten lukemaan tuota mitä toivoit lapsellesi (dyer) kirjaa. ja totesin että se on ihan hyvä paitsi yhdessä asiassa. minusta tässä ei oteta huomioon lapsen tunteita tai selvitetä syitä miksei lapsi esim. halua lähteä mumolaan. vaan siinä neuvotaan vaikka sanomaan, että kyllä mummolassa on kivaa mitä siellä pelattaisiin? minusta tämä moka on tässä kirjassa! tai ainakin näillä alkusivuilla näyttäisi olevan. itse kyllä pahoittelisin että onpa ikävää jos sinulla on siellä tylsää ja kyselisn syitä ja sitten vasta sitä voisi miettiä miten voisi tehdä siellä olon mukavammaksi.

niin ja, jos sinä löydät jotain hyvää itsensä kehittämiseen liittyvää luottevaa, niin laita tänne vain vihjettä!