Empiiriset tutkimukset osoittavat, että syynä tähän on suomalaisten sisäsiittoisuus.
Nuorten ja nuorten aikuisten mielenterveysongelmat lisääntyneet räjähdysmäisesti
8
183
Vastaukset
- Anonyymi
Vai olisiko syinä kara kanalan,stubin,salen perseeseen vedot
- Anonyymi
Onhan se pakko todeta, että myös somella on ollut suuri vaikutus.
- Anonyymi
Nykyään pienikin, ihan normaaliin elämään kuuluva ahdistus, paha mieli tai jostakin loukkaantuminen mennään valittamaan lääkärille. Kyllä sieltä diagnoosia tulee ja lääkeresepti apteekkiin.
Ei elämä ennenkään kaiken aikaa mitään ruusuilla tanssia ollut, mutta tavalliset vastoinkäymiset kestettiin ja voitettiin ja käytiin töissä.- Anonyymi
No ei se nyt mitenkään. Niin ole. Jos et ole tuntenut itse kovaa ahdistusta niin älä viitsi vähätellä toisia. Helppo sanoa kevyesti. Ja vähätellä.
Jos näkee pahan ahdistus kohtauksen niin. Varmasti tajuaa miten vaikeaa sillä ihmisellä on
Ja puhut loukkaantumisesta , eivät voi sille mitään eivät tietoisesti aiheuta huonoa oloa siitä !autonoominen hermosysteemi käynnistyy ja sitä ei voi itse ohjailla .
Samalla on kyllä totta että nykyisin ollaan aina loukkaantuneita johonkin ,joskus ärsyttää kun ei tiedä mistä kulloinkin ollaan loukkaantuneita. , sitten saa kuulla että ” kun sä sanoit niin” siis joku ihan harmiton sanominen väännetään ihan toiseksi.
Ennen oli mukava kun lapset oli pieniä ja niillä oli jo silloin omat tehtävät perheessä . Lelut saivat koota ihan itse kasaan iltaisin , sellaista pientä. Joskus marisivat että aina on jotain tehtävä .
Vaan oppivat sitten jo hyvin aikaisin jo nuorena hankkimaan kesätöitä ja aikuisena kaikilla hyvät työpaikat. Luulen että se on tärkeää perheessä että,kaikilla on omat tehtävät kotona , että oppivat vastuuta ajoissa ja tuntevat itsensä tärkeiksi ihmisiksi.
Silloin si ole aikaa masentua kun on koko ajan asioita mitä on tehtävä aivot aktivoituvat siitä mitä milloinkin ovat tekemässä .aikuisten masennukset taas tulevat joko työttämy6deatö , avioerosta, vanhempien kuolemasta ja raha asioista .
Enää ei ole naapuri suhteet samlaisia kun ennen, nyt on tilattava aina naapurille aika puhelimella että sopiiko tulla kahvi kupposelle .ihmiset ovat lipunewt kauas toisista ihmisistä , ei ihme että ahdistaa , koska ihmiset ovat lauma ihmisiä tavallisesti siis sosiaalisia. Ja pitävät siitä että välillä tavataan. .vaan yhteiskunta on muuttanut senkin . Jokainen jokantuntee itsesenaä tarpeettomaksi masentuu, siis ennen ei ollut kukaan masentunut. Ja nuoret eivät edes tienneet mitä se on . Siksi että heillä,oli aina jotain tekemistä eikä ollut kännyköitäkään silloin - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No ei se nyt mitenkään. Niin ole. Jos et ole tuntenut itse kovaa ahdistusta niin älä viitsi vähätellä toisia. Helppo sanoa kevyesti. Ja vähätellä.
Jos näkee pahan ahdistus kohtauksen niin. Varmasti tajuaa miten vaikeaa sillä ihmisellä on
Ja puhut loukkaantumisesta , eivät voi sille mitään eivät tietoisesti aiheuta huonoa oloa siitä !autonoominen hermosysteemi käynnistyy ja sitä ei voi itse ohjailla .
Samalla on kyllä totta että nykyisin ollaan aina loukkaantuneita johonkin ,joskus ärsyttää kun ei tiedä mistä kulloinkin ollaan loukkaantuneita. , sitten saa kuulla että ” kun sä sanoit niin” siis joku ihan harmiton sanominen väännetään ihan toiseksi.
Ennen oli mukava kun lapset oli pieniä ja niillä oli jo silloin omat tehtävät perheessä . Lelut saivat koota ihan itse kasaan iltaisin , sellaista pientä. Joskus marisivat että aina on jotain tehtävä .
Vaan oppivat sitten jo hyvin aikaisin jo nuorena hankkimaan kesätöitä ja aikuisena kaikilla hyvät työpaikat. Luulen että se on tärkeää perheessä että,kaikilla on omat tehtävät kotona , että oppivat vastuuta ajoissa ja tuntevat itsensä tärkeiksi ihmisiksi.
Silloin si ole aikaa masentua kun on koko ajan asioita mitä on tehtävä aivot aktivoituvat siitä mitä milloinkin ovat tekemässä .aikuisten masennukset taas tulevat joko työttämy6deatö , avioerosta, vanhempien kuolemasta ja raha asioista .
Enää ei ole naapuri suhteet samlaisia kun ennen, nyt on tilattava aina naapurille aika puhelimella että sopiiko tulla kahvi kupposelle .ihmiset ovat lipunewt kauas toisista ihmisistä , ei ihme että ahdistaa , koska ihmiset ovat lauma ihmisiä tavallisesti siis sosiaalisia. Ja pitävät siitä että välillä tavataan. .vaan yhteiskunta on muuttanut senkin . Jokainen jokantuntee itsesenaä tarpeettomaksi masentuu, siis ennen ei ollut kukaan masentunut. Ja nuoret eivät edes tienneet mitä se on . Siksi että heillä,oli aina jotain tekemistä eikä ollut kännyköitäkään silloinNykyään ihmiset eivät enää ota toisiaan huomioon samalla tavalla kuin aikoinaan tehtiin.
- Anonyymi
Niin ku oli niitä töitä, jotka oikeutti asuntoonja parisuhteeseen, lapsiin jne..
- Anonyymi
Oikea syy on oikeiston ylimielinen ja ahne, ihmistä orjuuttava asenne.
- Anonyymi
Ei kannata roikkuavsuomi 24 palstalla.
https://doi.org/10.1016/j.jhealeco.2025.103017
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2434243Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1202704Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412462Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?821497Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1161466- 481189
- 781107
- 59983
- 45976
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En172959