Mistä tietää, että rakastaa? Sanotaan, että "kyllä sen sitten tietää", mutta entä jos ei ole varma?
Esim. minä ja poikaystäväni. 5 kk ollaan oltu tiiviisti yhdessä, sitä ennen jonkin sortin ystävyyttä/"juttua".
Mies on yksinkertaisesti täydellinen, ei mitään valittamista, sellainen jonka kanssa haluaisin elää, saada lapsia jne. Meidän tulevaisuudensuunnitelmat sopii yhteen, ymmärretään toisiamme, kaikkien mielestä ollaan ku luotuja toisillemme. En osaa enää kuvitella elämää ilman häntä, enkä voi kuvitella että joku tulis meidän väliin.
Seksi sujuu ja intohimo on kova puolin ja toisin.
Hellitään toisiamme koko ajan... Toisaalta osataan hoitaa arkisiakin juttuja, tuntuu kuin sellasta varsinaista alkuhuumaa ei ois koskaan ollutkaan, vaan kun kaveripohjalta tähän edettiin, tuntuu kuin oltas oltu yhdessä "aina".
Kaikki menee hyvin ja oon onnellisempi kuin ikinä.
Mutta kaipaan, ehkä, jonkinlaista syvempää henkistä yhteyttä? Jotain traagista ja palavaa rakkautta niinku Romeo ja Julia tai Moulin Rouge.. onko sellasta olemassakaan??
Toisaalta haluankin edetä hitaasti ja suurin unelmani olisi että meidän suhde syvenisi vuosien kuluessa ja kasvettais yhteen...
En ainakaan ole vielä valmis sanomaan "minä rakastan sinua".
Mutta entä jos niitä syviä tunteita ei koskaan tuukaan???
Esim. minä ja poikaystäväni. 5 kk ollaan oltu tiiviisti yhdessä, sitä ennen jonkin sortin ystävyyttä/"juttua".
Mies on yksinkertaisesti täydellinen, ei mitään valittamista, sellainen jonka kanssa haluaisin elää, saada lapsia jne. Meidän tulevaisuudensuunnitelmat sopii yhteen, ymmärretään toisiamme, kaikkien mielestä ollaan ku luotuja toisillemme. En osaa enää kuvitella elämää ilman häntä, enkä voi kuvitella että joku tulis meidän väliin.
Seksi sujuu ja intohimo on kova puolin ja toisin.
Hellitään toisiamme koko ajan... Toisaalta osataan hoitaa arkisiakin juttuja, tuntuu kuin sellasta varsinaista alkuhuumaa ei ois koskaan ollutkaan, vaan kun kaveripohjalta tähän edettiin, tuntuu kuin oltas oltu yhdessä "aina".
Kaikki menee hyvin ja oon onnellisempi kuin ikinä.
Mutta kaipaan, ehkä, jonkinlaista syvempää henkistä yhteyttä? Jotain traagista ja palavaa rakkautta niinku Romeo ja Julia tai Moulin Rouge.. onko sellasta olemassakaan??
Toisaalta haluankin edetä hitaasti ja suurin unelmani olisi että meidän suhde syvenisi vuosien kuluessa ja kasvettais yhteen...
En ainakaan ole vielä valmis sanomaan "minä rakastan sinua".
Mutta entä jos niitä syviä tunteita ei koskaan tuukaan???
Vastaukset 3
Vanhimmat
Voin vain sanoa, että löytäsinpä minäkin itselleni miehen, jonka kanssa tuntisin sekä syvää ystävyyttä että voimakasta intohimoa. Tähänastiset yritykset ovat toistaiseksi tuoneet vain pettymyksen.
Älä sekoita rakkautta rakastumiseen. Rakastuminen on intohimoa, hullutusta. Rakkaus on tahdon asia. Minä tahdon olla tuolle ihmiselle hyvä ja tehdä hänet onnelliseksi. Rakkaus tulee sitten aikanaan. Itse epäröisin 5kk jälkeen sanoa sitä rakkaudeksi, oli sitten miten fantastista hyvänsä. Kiinalaiset sanovat että rakastuminen kestää 1000 päivää, sitten vasta alkaa rakkaus, jos on alkaakseen.
"Mutta kaipaan, ehkä, jonkinlaista syvempää henkistä yhteyttä? Jotain traagista ja palavaa rakkautta niinku Romeo ja Julia tai Moulin Rouge.. onko sellasta olemassakaan??"
Mitä muuta elokuvarakkaus on kuin kuvitelmaa? Totta, voi rakastua tulisesti hetkessä, mutta onko siinä todella kyse siitä toisesta ihmisestä vai (vain) omista kuvitelmista ja haluista? Olen vähän sillä kannalla että vaikka me kuinka haluaisimme, mitään suurta kohtalonyhteyttä tai edes Sitä Oikeaa ei ole. Ihmiset vain sopivat paremmin tai huonommin yhteen. Elämäsi ihminen on sinun elämäsi ihminen niiden valintojen takia joita hän tekee. On tietenkin huumaavaa ajatella että "me" kuulumme maagisesti yhteen mutta vaikka kuinka ihanaa se onkin, tila on yleensä ohimenevä. Niinhän sitä sanotaan, rakastuminen on joukkopsykoosi kahdelle.
Sinulle sanoisin että iloitse onnestasi :) Aika kyllä näyttää syvenevätkö tunteet. Hyvä alku teillä kuitenkin vaikuttaa olevan :)
kun joutuu selittelemään itselleen "mieshän on täydellinen, ei mitään valittamista, jne.." niin eipä se mitään suurta liekehtivää lempeä ole. Se on vähän kuin todistelua itselleen...
mutta. Usein onkin parempi (huom! jos takana on riittävästi elämänkokemusta!) lähteä juuri tuolta pohjalta kuin te/sinä. Tuollaisella suhteella on parhaimmat edellytykset onnistua - kunhan elämässä on riittävästi myös roihunnut, repinyt ja raastanut. Silloin osaa arvostaa ihmistä jonka kanssa on helppoa, hyvä ja tyytyväinen olla.
pohdin täsmälleen samaa asiaa. Onnellinen?
Riittävän onnellinen? Rakastunut? riittävän rakastunut?
Minäkään en sano niitä sanoja, ennen kuin se tuntuu rehelliseltä. Luulen, että Rakkaani kanssa ne tulisivat luonnostaan. En tiedä.