Kaikki toimivat yhteisöt perustuvat rehellisyydelle. Yhteisöt joissa ei voi perustaa asiota luottamukselle joka on normi, ei voi olla onnistunut yhteisö.
Tiedämme valtion hyvinkin läheltä jossa suhtaudutaan muihin maihin aina jokin kieroilu tai omanedun tavoittelu mielessä. Mentaliteetti on se että rehelliset ovat tyhmiä.
Asiahan on täsmälleen päinvastoin. Epärehellisyys on tyhmää ja se romuttaa koko yhteisön toiminnan kuten saamme nähdä.
Naapurissa sisäpoliittisia ongelma jotka on itse aiheutettuja, pyritään hoitamaan ulkopolitiikalla ja syyttämällä muita maita heidän ongelmistaan. Kun länsi sitten asettaa esim pakotteita, he syyttävät länttä mutta jättävät tyystin huomiotta omat tekonsa.
Suomi taas on rakennettu rehellisyydellä jonka toivoisi edelleen jatkuvan koko maassa kaikki maakunnat mukana.
Rehellisyys on viisautta
15
162
Vastaukset
- Anonyymi
Ennenkaikkea pitää olla rehellinen itselleen. Jos töpeksii niin on turha syyttää muita vaikka se onkin inhimillistä.
- Anonyymi
Nimenomaan näin. Vastuu pitää ottaa omista tekemisistä. Kun huomaa virheen tehneen, korjaa asian jos mahdollista ja pyytää anteeksi.
- Anonyymi
Eipä itsetunto kaikilla kestä sitä. Pitää syyttää yhteiskuntaa, hallitusta, eduskuntaa, työnantajia, ay-liikettä, vanhempia, naapurin koiraa, juutalaisia, persuja, vasureita ym. ym. ym.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eipä itsetunto kaikilla kestä sitä. Pitää syyttää yhteiskuntaa, hallitusta, eduskuntaa, työnantajia, ay-liikettä, vanhempia, naapurin koiraa, juutalaisia, persuja, vasureita ym. ym. ym.
Silti pitää erottaa se että mikä on omaa vikaa ja mitkä asiat on jonkin vaikka organisaation vikaa. Jos minä teen työssäni virheen, voin joutua maksamaan oppirahoja. Se on oppimisprosessina tärkeää kunhan ymmärtää missä teki väärin.
Mutta sitten on tietenkin poliittisia tai muita liikkeitä jotka haittavaat esimerkiksi työllistymisen mahdollisuuksia. Maailmassa on lukuisia valtioita joissa on vaikea onnistua edes elättämään itseään säädyllisesti vaikka tekisi hyvin asiat, koska yhteiskunnan rakenteet on vinoutuneita. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eipä itsetunto kaikilla kestä sitä. Pitää syyttää yhteiskuntaa, hallitusta, eduskuntaa, työnantajia, ay-liikettä, vanhempia, naapurin koiraa, juutalaisia, persuja, vasureita ym. ym. ym.
juon koska en saa töitä ja vaimo jätti syy on yhteiskunnan ja vaimon
- Anonyymi
Rehellisyys ei ole kulutustavaraa, sitä kannattaa säännöstellä, eikä olla liian rehellinen omaksi vahingokseen. Savolaiset ovat taitureita siinä.
- Anonyymi
En lähtisi säännöstelemään rehellisyyttä. Tietenikin jos uteliaat kyselee tietoja ja tiedät että he haluaa vain levittää niitä tai käyttää hyväkseen, on parempi olla hiljaa mutta en laske sitä epärehellisyydeksi koska se ei ole sitä.
Jos pidät esim autokorjaamoa ja sinulla on mahdollisuus kirjoittaa lasku 4 tunnin työstä vaikka siihen todellisuudessa kului 3 tuntia, niin rehellinen kirjoittaa sen mitä siihen kuluikin. - Anonyymi
Säännöstelköön rahellisyyttä hän, jolla on siitä puutetta.
- Anonyymi
Rehellisyyteen kuuluvat myös se, että osaa iloita omasta ja muiden menestyksestä sekä toisaalta uskaltaa puuttua epäkohtiin pelkäämättä seuraamuksia. Rehellisyys ei ole aina kivaa ja onnistumisia vaan myös arvostelun ja panettelun kohteeksi joutumista. Kun tämän tiedostaa ja kestää, on rehellinen.
- Anonyymi
Liika rehellisyys on tyhmyyttä. Rehellinen kannattaa olla vain jos siitä on hyötyä.
- Anonyymi
Ootko oikeasti tuota mieltä? Eli suomennettuna moraalilla on väliä vain jos siitä hyötyy. Eli jos on rehellinen saadakseen hyötyä niiin silloin valehtelee rehellisyytensä vaikka puhuisikin sillä kertaa totta.
Jos kaikki ajattelisi noin, niin maailma olisi vielä suuremmassa kaaoksessa kuin se on. Rehellisyys ja moraali on itseisarvoisia asiota. Ne kannattaa aina koska silloin ei myy itseään pahalle.
Rehellisyydestä on aina hyötyä. Silloinkin kun itse häviää sen takia. Rehellisyys ja luotettavuus pitää koossa toimivaa yhteiskuntaa.
Suuret ihmiset ajattelee asiota laajemmin kuin pienisieluiset ihmiset. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ootko oikeasti tuota mieltä? Eli suomennettuna moraalilla on väliä vain jos siitä hyötyy. Eli jos on rehellinen saadakseen hyötyä niiin silloin valehtelee rehellisyytensä vaikka puhuisikin sillä kertaa totta.
Jos kaikki ajattelisi noin, niin maailma olisi vielä suuremmassa kaaoksessa kuin se on. Rehellisyys ja moraali on itseisarvoisia asiota. Ne kannattaa aina koska silloin ei myy itseään pahalle.
Rehellisyydestä on aina hyötyä. Silloinkin kun itse häviää sen takia. Rehellisyys ja luotettavuus pitää koossa toimivaa yhteiskuntaa.
Suuret ihmiset ajattelee asiota laajemmin kuin pienisieluiset ihmiset.Miksi altistaa itsensä kaikelle paskalle olemalla liian rehellinen ja avoin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi altistaa itsensä kaikelle paskalle olemalla liian rehellinen ja avoin?
Se ettei kerro asiotaan ei ole epärehellisyyttä. Sehän ei ole valehtelua jos puolustaa yksityisyyttään. Mutta valehtelu ja harhaanjohtaminen on kuten kaiken maailnan vilunkipelitkin.
- Anonyymi
Rehellinen ei kannata. Me eletään aika raakaa maailmaa kiltit ihmiset ei pärjää tällä maapallolla.
- Anonyymi
Rehellisyys? No kun syötyäsi ravintolassa tarjoilija tulee hymyillen kysymään että maistuiko ruoka, niin sanopa siinä rehellisesti että perunat oli kuin kumia, kastike vetistä lirua ja pihvi kuin loppuun tallattu kengänpohja...
Ei suomessa kestetä raakaa rehellisyyttä, vaan kuunnellaan mieluummin mukavia valheita.
Myöskin valehdellaan siksi ettei vaan vaikutettaisi ikävältä ja hankalalta tyypiltä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 975582
- 564241
- 462516
Etsin vastaantulevista sua
Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s282338Kaikesta muusta
Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko161845- 151494
Ajatteletko koskaan
Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹331352Tekis mieli lähestyä sua
Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗201178- 231085
T, miten mun pitäis toimia
Olen niin toivottoman ihastunut suhun...ollut jo liian,monta,vuotta. Lähestynkö viestillä? Miten? Sun katse...mä en kest431071