Eikä jumalaa, Jeesusta eikä helvettiä.
Se on valon, levon ja rauhan maailma jonne me kaikki joudutaan joskus.
Tuonpuoleinen on tässä ympärillämme eri värähtelytasolla, ei taivaassa.
Tuonpuoleisessa ei ole uskontoja
7
67
Vastaukset
- AnonyymiUUSI
Ihana kuulla tämä vapautti minut kärsimyksistä olen syntynyt vl perheeseen ja minulla on tuska ollut tämän uskoni kanssa voin nyt tulla totuuden tuntoon ja heittää kaikki uskonnon tuomat varjot elämästäni ja olla vapaa saamme turvallisin mielin olla ja taivaltaan tätä elämän polkua kun elämä päätyy ihanaan rauhan rantaan sen suven suloisuutta voi sitten laulaa kun tämä elämä päättyy
- AnonyymiUUSI
heikkoudet kääntyvät vahvuudeksi ja omin voimin ja itseensä luottaen elämä tuo ne valoisat puolet esiin josta me kaikki kostumme täältä ikuiseen elämään
- AnonyymiUUSI
Rauhaa ja rakkautta sinulle.
Olen myös ajatellut sitä että on mahdollisuus syntyä uudelleen tänne maan päälle. Eihän ihminen tule valmiiksi vain yhden luokan elämän koulua käytyään .
Kun ns. "Ihmelapsi" soittaa kolmevuotiaana jotain instrumenttia kuin vanhat mestarit niin pakostakin tulee mieleen ajatus että hän on musisoinut edellisissä elämissäänkin.
Me emme kuole koskaan, vain maallinen liharuumiimme kuolee ja mätänee tai muuttuu tuhkaksi. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
heikkoudet kääntyvät vahvuudeksi ja omin voimin ja itseensä luottaen elämä tuo ne valoisat puolet esiin josta me kaikki kostumme täältä ikuiseen elämään
Näin on. Meidän on itse autettava itseämme, kukaan mielikuvitusolento ei meitä auta.
- AnonyymiUUSI
Raamattua ei siis tarvitse uskoakaan...?
- AnonyymiUUSI
Olkoon se Raamatun tarinointi täällä maan päällä sille joka lukee romaaneja ja satuja.
Täällä maan päällä riittää Kung Futsen kultainen sääntö "älä tee toiselle sitä mitä et itsellesi tahtoisi tehtävän"
Pyri teoissasi epäitsekkyyteen sillä itsekkyydestä lähtee kaikki paha
No
- AnonyymiUUSI
Kahden elämän välissä on tuonpuoleinen. Kotimme ja maan päällä käymme koulua.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k313924- 412629
Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut412607Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s82395- 292248
Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan
Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.3062130- 381859
Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta461633Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t461518- 1411477