kaveriin

Voi ei. Nyt on käynyt niin vanhanaikaiksesti että olen ihastunut kaveriini. Asumme eri paikkakunnilla joten emme näe usein, kesällä useammin kun on tapahtumia jonne menemme yhdessä. Olemme tunteneet jo vuosi eikä koko aikana ole ollut mitään muuta kun hillitöntä yhdessäviihtymistä.

Mutta vuosi sitten tämän pojan aloitteesta välillemme syntyi pieni suhde, mikä kylläkin sammui syystä tai toisesta. Itse menin sekaisin tästä kuviosta ja tunteeni alkoivat lämmetä.Vuosi meni emmekä nähneet toisiamme juuri lainkaan ja jos näimme niin kavereina. Mutta nyt taas...olemme viettäneet pari ihanaa yötä joista on hyvä fiilis molemmilla. Mulla on pikkuisen hyväksikäytetty olo vaikka itsepä suostun tähän leikkiin. Ja itselleni yöt eivät ole olleet pelkkää seksiä, miehelle ovat tainneet olla. Tai emme ole juuri puhuneet tästä. Tämä kaveri on selkeästi ilmoittanut olevansa tyytyväinen yksin eikä kaipaa suhdetta kenenkään kanssa. Enkä taida itsekään haluta seurustelua hänen kanssa sillä hänellä on melko vaikea luonne.

Mutta nämä tunteet eivät jätä rauhaan. Ajattelen häntä lähes koko ajan, haaveilen yhteisistä hetkistä ja mietin mitä kaikkea kivaa hänen kanssa voisi tehdä. Ja tänään minulle tuli suunnaton ikävä vaikkei viime näkemisestä ole kauaa. En voisi ikinä paljastaa tunteitani hänelle sillä ystävyydestämme tulisi hankalampaa ja hän voisi säikähtää. Eli mun on vain tapettava nämä ajatukset ja tunteen ja pitää ne omanani. Se ei tule olemaan helppoa varsinkaan kun tiedän meidän taas kohta näkevän ja toivonmukaan viettävän myös yön yhdessä.

Leikin siis tulella jossa poltan itseni melko varmasti.
0373
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


ihastunut! kirjoitti:

Voi ei. Nyt on käynyt niin vanhanaikaiksesti että olen ihastunut kaveriini. Asumme eri paikkakunnilla joten emme näe usein, kesällä useammin kun on tapahtumia jonne menemme yhdessä. Olemme tunteneet jo vuosi eikä koko aikana ole ollut mitään muuta kun hillitöntä yhdessäviihtymistä.

Mutta vuosi sitten tämän pojan aloitteesta välillemme syntyi pieni suhde, mikä kylläkin sammui syystä tai toisesta. Itse menin sekaisin tästä kuviosta ja tunteeni alkoivat lämmetä.Vuosi meni emmekä nähneet toisiamme juuri lainkaan ja jos näimme niin kavereina. Mutta nyt taas...olemme viettäneet pari ihanaa yötä joista on hyvä fiilis molemmilla. Mulla on pikkuisen hyväksikäytetty olo vaikka itsepä suostun tähän leikkiin. Ja itselleni yöt eivät ole olleet pelkkää seksiä, miehelle ovat tainneet olla. Tai emme ole juuri puhuneet tästä. Tämä kaveri on selkeästi ilmoittanut olevansa tyytyväinen yksin eikä kaipaa suhdetta kenenkään kanssa. Enkä taida itsekään haluta seurustelua hänen kanssa sillä hänellä on melko vaikea luonne.

Mutta nämä tunteet eivät jätä rauhaan. Ajattelen häntä lähes koko ajan, haaveilen yhteisistä hetkistä ja mietin mitä kaikkea kivaa hänen kanssa voisi tehdä. Ja tänään minulle tuli suunnaton ikävä vaikkei viime näkemisestä ole kauaa. En voisi ikinä paljastaa tunteitani hänelle sillä ystävyydestämme tulisi hankalampaa ja hän voisi säikähtää. Eli mun on vain tapettava nämä ajatukset ja tunteen ja pitää ne omanani. Se ei tule olemaan helppoa varsinkaan kun tiedän meidän taas kohta näkevän ja toivonmukaan viettävän myös yön yhdessä.

Leikin siis tulella jossa poltan itseni melko varmasti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu