Puhelu sunnuntaina illalla:"Löytyykö vapaita saunavuoroja?"

Anonyymi-ap

Nykyajan ilmiö on, ettei isännöintitoimiston aukioloajoilla ole loppujen lopuksi väliä asukkaille. He ottavat yhteyttä viikonpäivästä ja kellonajasta riippumatta, jos siltä tuntuu. Sunnuntaina klo 19 soitti eräästä taloyhtiöstä vuokralainen, joka kyseli vapaita saunavuoroja. Valitettavasti minä en näe kotona ollessani taloyhtiöiden saunavuorolistoja, joten lupasin palata maanantaina asiaan. On vähän turhaa kysellä sunnuntai-iltana saunavuoroa isännöitsijältä. Nämä asiat voi hoitaa kiinteistösihteerin kanssa isännöintitoimiston aukioloaikana.

Eilen maanantaina klo 17:45 soitteli työpuhelimeeni toisesta taloyhtiöstä osakas, joka kaipasi vastikelaskuaan. Jälleen kerran en voi kotoa klo 17:45 auttaa vastikelaskun kanssa. Asiaan voidaan palata arkena työajalla ja silloinkin kiinteistösihteeri hoitaa asian. Jos osakas ei voi soittaa asiasta isännöintitoimiston aukioloaikoina, hän voi lähettää asiansa sähköpostitse. Tämäkin esimerkki asiasta, jota ei tarvitse hoitaa puhelimitse lähes pari tuntia isännöintitoimiston sulkeuduttua.

Jos tällaisia puheluja tulee enemmänkin työkännykkään iltaisin, ei sitä lopulta jaksa enää reagoida, kun jonain päivänä on tosi kyseessä, taloyhtiö ilmi liekeissä, laaja vesivahinko päällä tai ihmisiä kuolee. Ihmisten pitäisi vähän pysähtyä miettimään, milloin ja mistä asiasta soittaa isännöitsijälle työaikojen ulkopuolella.

8

341

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Minä en edelleenkään ymmärrä, että miksi puhelimeen edes tarvitsee vastata työajan ulkopuolella? Vai oletko myös palomies, päivystävä lvi-asentaja tms? Ei ole olemassa sellaista hätää, johon tarvitaan välittömästi isännöitsijää. Edes talon palaessa isännöitsijällä ei ole mitään virkaa. Vahinkoilmoituksen ehtii kyllä täyttää seuraavana päivänä. Paloviranomaisten tehtävä on huolehtia asukkaiden hyvinvoinnista.

    • Anonyymi

      Kuten näemme, jo pelkästään palstan aktivoinnin takia kannattaa vastata puhelimeen...

    • Anonyymi

      "Nuorten sukupolvien, erityisesti Z- ja Alfa-sukupolvien, työ- ja vapaa-ajan erottaminen on ajankohtainen aihe, sillä nämä sukupolvet ovat kasvaneet digitaalisessa ympäristössä. Työn ja vapaa-ajan tasapainon sijaan monet nuoret etsivät työn ja vapaa-ajan yhdistämistä tai integroitumista, jossa työtä ja vapaa-aikaa ei nähdä erillisinä, vaan ne voivat sulautua osaksi elämää."

      Tästä lähtökohdasta ei ole ollenkaan tavatonta, että nuoremman sukupolven edustaja, parikymppinen vuokralainen, soittaa isännöitsijälle sunnuntaina klo 19 ja kyselee saunavuoroa. Nuori sukupolvi on "aina töissä", mutta ei koskaan töissä. Työ ja vapaa-aika eivät enää ole erillisiä. Töissä ei istuta klo 8-16, vaan sen aikaa kun huvittaa ja vastaavasta puhelimeen vastataan sunnuntaina klo 19.

      Ei ole enää työaikaa. Kun työt on tehty, työpäivä on ohi. Nuori sukupolvi ei tee työaikaa, vaan työtehtäviä. Jos saat tehtyä tunnissa päivän tytöt, niin hyvä. Sitten sen päivän työt on tehty. Työpuhelimessa pidetään virta päällä, mutta ei tunneta huonoa omaatuntoa siitä, että päivän työt tuli tehtyä tunnissa ja loppupäivän voi tehdä mitä huvittaa. Päiväpalkka on joskus tienattu tunnin työnteolla, tietää nuori sukupolvi.

    • Anonyymi

      Minä ohjaan tuollaiset tiedustelut kiinteistösihteerille työaikanakin.

    • Anonyymi

      Ehkä puhelinjärjestelmän päivitys olisi paikallaan? Kaikennäköistä remppaa isätnnöitsijät tarjoavat taloyhtiöillekin mutta eivät pidä oman firman puhelinsysteemiä kunnossa?

      Virka-aikaan puhelut läpi, virka-ajan ulkopuolella kerrotaan erillinen maksullinen hälytysnumero putikirkolle tai muille akuuteille hätätilanteille. Tuo numerokin tietysti voi olla omassa käytössä, mutta ainakin taksamittari alkaa raksuttamaan heti jos saunvuoroja kysellään hälytysnumerosta.
      Eikä tietenkään käytetä mitään julkisia kännykkänumeroita, vaan niitä 010 tai 020 alkuisia yritysnumeroita, jolloin varsinainen kännykkänumero on virka-ajan jälkeen vain haluttujen henkilöiden tiedossa.

      Onko tuo nyt niin vaikeaa?

    • Anonyymi

      Taidat olla väärällä alalla,pelkäät puhelimen soivan etkä osaa vastata ja verhoudut sihteerin taakse

      • Anonyymi

        Mun mielestä kiint sihteerit on tosi kovilla,hoitavat isännöitsijän hommia.Moni alalla pelkän tittelin takia


    • Anonyymi

      Kirjautumalla onkin äkkiä bilejäsenistöä. Digitointiaikana on aina riski kirjautua kaikkiin juhliin kuitenkin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      243
      4203
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      117
      2659
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2412
    4. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      116
      1446
    5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1446
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1189
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      78
      1107
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      973
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      966
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      941
    Aihe