ja Raatihuoneenkatua edelleen Vakkosalmelle.
Ennenkuin menemme kaupungintalolle, poikkean tuossa moottorivenelaiturin kaupungin puoleisella rannalla olevassa kioskissa. Tämän kioskin ympäriltä on hyvät näköalapaikat lahdelle. Tässä yhtenäisessä, lahtea seuraavassa puistikossa kasvaa vaahteroita ja tammipuita.
Ja juuri tätä puistoa tarkoitin kun jossain kohdassa tarinaani mainitsin tuosta Anita Hirvosenh laulamasta laulusta "Muistojen kaupunki" kohdan, "mieli palaa niin, tuttuun kaupunkiin, katukilvet sen, ma muistan lapsuuden. Leikkipaikat nuo tuo puisto mieleen tuo....."! Ja se haikeuttaa mielen vielä vanhana.
Tässä puistossa kasvaneiden puiden alta sai kerättyä hyviä "apuneniä" ja tammenterho piippuja. Kaupungilla oli tarkoitus saada koko ranta-alueen puistikko valmiiksi aina Vakkolahden rautatiehen saakka yhtenäiseksi puistoalueeksi ja se olisi ollut silloin näyttävä alue.
Sortavalan kaupungintalosta on minulla ensimmäinen muistikuva jostakin, taisi olla Yleisradion tilaisuus tai vastaava radionäyttely, sillä muistelen siellä olleen paljon radioita esillä! Kotonani ei ollut radiota vaan meidän oli tyytyminen kuunnella Lahden asemaa, veljeni rakentamalla kidekoneella.
Minulla on vielä muisto illasta kun olin yksin kotonani ja kuuntelin kidekoneella jännittävää kuunnelmaa. Pelkäsin,mutta en älynnyt poistaa kuulokkeita korviltani, vaan jännitin koko esityksen ajan. Myös siltä radionäyttelyn ajalta on jäänyt mieleeni siellä kuultu luritus: "pienen tytön tylleröstä, tilu lilu lei, pienen tytön tylleröstä tilu lilu lei, kasvatan mä heilan itsellein"! Mutta eipä myöhemmin koulutehtävät jääneet niin hyvin mieleen kuin nuo luritukset.
Kaupungintalolla ei normaalisti ollut ikäisellini mitään annettavaa. Minun toinen muistettava käyntini tapahtui joskus Jatkosodan aikana, jolloin lasten joulujuhlassa 1943 ja toimin joulupukkina ja oliko tonttutyttösenä silloinen Anja-pikkulotta Kymölän Sotilaskodista?
Kaupungintalon ympäristö sitä vastoin tuli maanläheisesti tutuksi eräänä Talvisodan päivänä kun olin lomalla IV AKE:sta Suistamolta. Kävelin puistikon viertä kun tuli ilmahälyytys. Viholliskoneet tulivat kaupungin päälle välittömästi ja irroittivat pomminsa,joiden ujellus pureutui korviini pahanenteisesti. Painuin yhä tiiviimmin lumipenkan viereen pitkälleni siten, että suojasin käsillä kasvot. Pommit räjähtelivät ja näin silmissäni räjähdyspilvet ja tunsin peittyväni pommien nostattaman maakerroksen alle! Näinhän ei todellisuudessa tapahtunut, vaan pommit putosivat Karjalansillan ja moottorivenelaiturin välille,jäälle, mutta siinä maatessa, silmät tiukasti ummessa, olin kuvitellut ja peloissani näin silmissäni noin tapahtuvan.
Se oli sodan tuomaa mielikuvitusta ja pelkoa. Ehkä siihen vielä vaikutti se, että olin yksin kulkemassa. Kun sitten 15.8.1991 ajoimme veteraanien kanssa linja-autossa entisen kaupungintalon ohi, niin saatoin silloin kertoa tämän tapahtuman. Veteraanit muistelivat myös aikaa 50 vuotta sitten kun samana päivänä klo 15.00 oli Suomen lippu nostettu kaupungintalon lippusalkoon.
Jätetään kaupungintalo ja sen ympäristö ja katselemme Raatihuoneenkadun varrella olevia muita rakennuksia. Ainut tuntemani oli apteekkari Holstin talo. Holsteista oli jäänyt myös mieleeni jo aikaisemmin mainittu iso moottorialus.
Tähän Raatihuoneenkadun ja urheilukentän väliin jäi vielä yksi katu, Koulukatu. Sen varrella sijaitsivat ev.lut.kirkko, lyseo ja tyttökoulu, sekä rahatoimikamari ja poliisilaitos. Tyttökoulun juhlasalissa olin ollut joskus aivan pipanana kun siellä oli koululaisten juhlat ja sisareni oli vienyt minut sinne juhlaan mukaan. Varsinaista juhlasta en muista mitään muuta kuin sen, että minun piti tervehtiä sisareni koulutovereita. Ennen rautatien ylikäytävää oli sen läheisyyteen rakennettu kerrostalo jota kutsuttiin Anninlinnaksi, omistajan Anni Parviaisen mukaan!
Ennenkuin menemme kaupungintalolle, poikkean tuossa moottorivenelaiturin kaupungin puoleisella rannalla olevassa kioskissa. Tämän kioskin ympäriltä on hyvät näköalapaikat lahdelle. Tässä yhtenäisessä, lahtea seuraavassa puistikossa kasvaa vaahteroita ja tammipuita.
Ja juuri tätä puistoa tarkoitin kun jossain kohdassa tarinaani mainitsin tuosta Anita Hirvosenh laulamasta laulusta "Muistojen kaupunki" kohdan, "mieli palaa niin, tuttuun kaupunkiin, katukilvet sen, ma muistan lapsuuden. Leikkipaikat nuo tuo puisto mieleen tuo....."! Ja se haikeuttaa mielen vielä vanhana.
Tässä puistossa kasvaneiden puiden alta sai kerättyä hyviä "apuneniä" ja tammenterho piippuja. Kaupungilla oli tarkoitus saada koko ranta-alueen puistikko valmiiksi aina Vakkolahden rautatiehen saakka yhtenäiseksi puistoalueeksi ja se olisi ollut silloin näyttävä alue.
Sortavalan kaupungintalosta on minulla ensimmäinen muistikuva jostakin, taisi olla Yleisradion tilaisuus tai vastaava radionäyttely, sillä muistelen siellä olleen paljon radioita esillä! Kotonani ei ollut radiota vaan meidän oli tyytyminen kuunnella Lahden asemaa, veljeni rakentamalla kidekoneella.
Minulla on vielä muisto illasta kun olin yksin kotonani ja kuuntelin kidekoneella jännittävää kuunnelmaa. Pelkäsin,mutta en älynnyt poistaa kuulokkeita korviltani, vaan jännitin koko esityksen ajan. Myös siltä radionäyttelyn ajalta on jäänyt mieleeni siellä kuultu luritus: "pienen tytön tylleröstä, tilu lilu lei, pienen tytön tylleröstä tilu lilu lei, kasvatan mä heilan itsellein"! Mutta eipä myöhemmin koulutehtävät jääneet niin hyvin mieleen kuin nuo luritukset.
Kaupungintalolla ei normaalisti ollut ikäisellini mitään annettavaa. Minun toinen muistettava käyntini tapahtui joskus Jatkosodan aikana, jolloin lasten joulujuhlassa 1943 ja toimin joulupukkina ja oliko tonttutyttösenä silloinen Anja-pikkulotta Kymölän Sotilaskodista?
Kaupungintalon ympäristö sitä vastoin tuli maanläheisesti tutuksi eräänä Talvisodan päivänä kun olin lomalla IV AKE:sta Suistamolta. Kävelin puistikon viertä kun tuli ilmahälyytys. Viholliskoneet tulivat kaupungin päälle välittömästi ja irroittivat pomminsa,joiden ujellus pureutui korviini pahanenteisesti. Painuin yhä tiiviimmin lumipenkan viereen pitkälleni siten, että suojasin käsillä kasvot. Pommit räjähtelivät ja näin silmissäni räjähdyspilvet ja tunsin peittyväni pommien nostattaman maakerroksen alle! Näinhän ei todellisuudessa tapahtunut, vaan pommit putosivat Karjalansillan ja moottorivenelaiturin välille,jäälle, mutta siinä maatessa, silmät tiukasti ummessa, olin kuvitellut ja peloissani näin silmissäni noin tapahtuvan.
Se oli sodan tuomaa mielikuvitusta ja pelkoa. Ehkä siihen vielä vaikutti se, että olin yksin kulkemassa. Kun sitten 15.8.1991 ajoimme veteraanien kanssa linja-autossa entisen kaupungintalon ohi, niin saatoin silloin kertoa tämän tapahtuman. Veteraanit muistelivat myös aikaa 50 vuotta sitten kun samana päivänä klo 15.00 oli Suomen lippu nostettu kaupungintalon lippusalkoon.
Jätetään kaupungintalo ja sen ympäristö ja katselemme Raatihuoneenkadun varrella olevia muita rakennuksia. Ainut tuntemani oli apteekkari Holstin talo. Holsteista oli jäänyt myös mieleeni jo aikaisemmin mainittu iso moottorialus.
Tähän Raatihuoneenkadun ja urheilukentän väliin jäi vielä yksi katu, Koulukatu. Sen varrella sijaitsivat ev.lut.kirkko, lyseo ja tyttökoulu, sekä rahatoimikamari ja poliisilaitos. Tyttökoulun juhlasalissa olin ollut joskus aivan pipanana kun siellä oli koululaisten juhlat ja sisareni oli vienyt minut sinne juhlaan mukaan. Varsinaista juhlasta en muista mitään muuta kuin sen, että minun piti tervehtiä sisareni koulutovereita. Ennen rautatien ylikäytävää oli sen läheisyyteen rakennettu kerrostalo jota kutsuttiin Anninlinnaksi, omistajan Anni Parviaisen mukaan!
Vastaukset 1
Vanhimmat
Onpa tuolla ulkona sitten kuumaa. Katsoin terassimme mittaria, johon aurinko porottaa avoimesti, niin se näytti 60 astetta. Mittarissa ei ole pykäliä kuin 50 asti, mutta viisari ylitti sen vielä tuon kymmenen asteen verran, mutta siitä huolimatta jatkan tuota "kotiseutumatkailua"!
Ennenkuin menemme Vakkosalmen puistoon, poikkean vielä "aallopille". Sen jokainen, vähänkin onkimista harjoittanut pikkupoika muistaa Sortavalasta. Se on vähän matkaa rataa myöden Kymölään päin. Tämän aallopin alitse virtaa vesi vakkojoesta Läppäjärveen. Aalloppi oli hyvä ahvenien onkipaikka.
Viivyn vielä hetken tällä radan ylityspaikalla. Kun tuona aikaisemmin kertomallani 15.8.91 matkalla ylitimme tämän radan linja-autolla, pysähdyimme hetkeksi ja muistelimme niitä kuutta II/JR 30:n sotilasta, jotka kaatuivat tähän radan varteen kaupungin valtauksen aikana. Anninlinnan ikkunoista oli silloisella vihollissotilailla ollut mahtava hallinta-alue avoinaisella alueella liikkuviin suomalaisiin, joten menetykset olivat sen mukaisia. Muutama II/JR 30 sotilas pelastui makaamalla tuntikausia ratapenkan suojassa.
Jatkamme sitten matkaa tuonne muistorikkaalle Vakkosalmelle. Kulku puistikkoon tapahtui ennen näyttävästä portista, joka lienee rakennettu ns. laulujuhlia varten ja sen jälkeen se oli jätetty paikoilleen.
Siinä portin oikealla puolela oli puutarhurin asunto. Lisäksi mieleeni pulpahtaa nimi Ahti Haukilahti. En ole tuntenut ihmistä, mutta mieleeni on jäänyt taas hokema: "Ahti, vahti, Haukilahti, asuinpaikka Vakkolahti!" En tiedä mistä moinen sanonta, mutta minulla se oli pyörinyt mielessä yli kuusikymmentä vuotta. (Eikä turhaan pyörinytkään koska lyseon matrikkelista löytyi nimi, Ahti Kaarlo Aatos Haukilahti, ainoa todiste, että sellainen henkilö on ollut olemassa)
Jatkan matkaa tenniskentän ohi Lotta-Kahvilaan mehulle, jotka nyt nautinkin leivoksen kanssa. Ylellisyys jota harvoin sai lapsena. Poikkesin sitten yksirataiselle keilahallille, mutta se ei jaksanut siihen aikaan kiinnostaa Sortavalan poikia jotka olivat vihkiytyneet harrastamaan jatkuvasati esille tuomaani kuningas jalkapalloa.
Keilaradalta oli harppaus tuolle Vakkosalmen kuuluisalle laululavalle ja sielä oli yritettävä kokeilla laulun ääntä ja sen kantavuutta. Tällä samalla laululavalla, näin on mieleeni jäänyt, me koululaiset v. 1935 Sortavalan laulujuhlien aikana saimme laulaa. Kovasti laulunjohtajamme, opettaja Väinö Sihvonen meitä treenasikin koulun voimistelusalissa "maitopartana pahaisna, piimäsuuna pikkaraisna"!
Hyvin täällä Luojan kirkossa ääni kuului muuallekin kuin kutsuvierasaitioon. Syntymävuotena eli 1926 oli tällä samalla laululavalla pidetty suuret laulujuhlat joten paikalla oli mahtavat ja suuret perinteet vaalittavana. Täällä, jos missä, saattoi laulaa, "nyt metsä kirkkona olla saa"!
Silloin kun Sortavalan valtaus tapahtui elokuussa 1941, oli laululavan edustalle venäläiset keränneet parinkymmenen tunnetun neuvostojohtajan isot valokuvat.
Tämä laululavan edessä tapahtui hiihtokilpailujen lähtö- ja maalipaikka. Kun lasketteli tuolta Vakkosalmen asutusalueen puolelta jyrkkää mäkeä alaspäin, niin vastamäki sitten ennen maalia vei loputkin mehut kilpailijasta.
Nauhotin radiosta Sortavalan Kuokkaniemeltä syntyisin olevan laulajatar Ritva Auvisen laulamana "Jo Karjalan kunnailla" sekä hänen haastattelunsa joka oli tehty juhannuksena 1990 Vakkosalmella. On ollut mahtava tunnelma niillä sortavalalaisilla joilla oli ollut tilaisuus kuunnella paikan päällä ohjelmaa.
Täältä laululavalta patikoin eteenpän ja saavuin pienen huvimajan luo. Paikkaa sanottiin Unholanniemeksi. Siellä oli rauhallista istua ja ihailla tyyntä järven pintaa. Tämä pienen ja sievän majan ympärillä otettu valokuva on hallussani kauniina muistona. Myös eräs Sortavalan valtaukseen v. 1941 osallistunut II/JR 30:n 1903 syntynyt veteraani muisteli usein tavatessamme tuota Unholanniemeä.