Revon Sähkön omistajakuntien peliliike toi kassaan massia ja pörssiin sijoitettavaa. Kunnat olivat hetken sekaisin miljoonista, toki olihan ne, kovaa valuuttaa kuntien heikon talouden kannalta. Yhtiön ostajat hyötyivät ja menestys jatkuu sähkömarkkinnoilla , verkkoyhtiöinä sähkön siirrosta erityisesti.
Vattenfall osti Revon Sähkön osakekannan vuonna 2007. Tarkemmin, se oli kesäkuussa 2007, kun Vattenfall osti Revon Sähkön emoyhtiön Pohjolan Voiman osakkeet, mikä sisälsi myös Revon Sähkön.
Revon Sähkö vilahtelee valtuustopuheissa yhä, vaikka Vattenfall-kaupasta on aikaa.
Kahdenkymmenen kunnan omistus Revon Sähkö Oy:ssä päättyi kunnanisien allekirjoitettua Oulaisissa myyntisopimuksen, jolla kaikki sähköyhtiön osakkeet siirtyvät Vattenfallin omistukseen.
Pääkysymys kuuluu:
Kerrotaan ja kerrataan, mihin Pyhäjärven kunta/kaupunki on tulouttanut ko sijoitussalkuista kotikunnan elinvoiman parantamiseen? . Joten minkä verran ko. rahat ovat poikineet työtä , työpaikkoja ja hyvinvointia?
Historian havinaa- tarkastelupiste, Revon Sähkön miljoonat hupateltu osa 2
23
214
Vastaukset
- Anonyymi
Uusi valtuusto ja uusi talousvaliokunta voisi vastata, miten työpaikkoja on tullut ja hyvinvointi lisäätynyt. Miten kaupunkin asukasluku kehittynyt. Kuinka paljon uusia yrityksiä/yrittäjiä tullut. Vertailuvuosilukuna voisi käyttää vuotta 1982.
- Anonyymi
Uusi valtuusto voi katsella eteenpäin ja tehdä työtä sen eteen. Kääpykaartilasiet ja muut persut voivat katsella peruutuspeiliin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uusi valtuusto voi katsella eteenpäin ja tehdä työtä sen eteen. Kääpykaartilasiet ja muut persut voivat katsella peruutuspeiliin.
Niinpä niin ylimielisenä jälleen, lyhyt oppimäärä..
Ellet tunne Phj kunnan talouden historiaa, tässä tapauksessa valtuustojen eri vaalikausina ja eri johtajien esittelyistä , olet pelkkä kuntalaisia irvaileva, lapsellisten hokemistesi tuputtaja.
Nyt on kulutettu rahaa ja aikaa koskien Revon Sähkön osakepääoman käyttöä, ei pidä olettaa jotta hutaisten annettu esittely on vakuuttava edes kokeneimpien suusta.
Vissiin olet niitä miehiä, jolla talostelu on se mikä tulee, valuu kurkusta alas ja sieltä vessanpönttöön.
Luoja varjelkoon, oletko ollut osallisena köyhdyttämässä Pyhäjärveä.? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinpä niin ylimielisenä jälleen, lyhyt oppimäärä..
Ellet tunne Phj kunnan talouden historiaa, tässä tapauksessa valtuustojen eri vaalikausina ja eri johtajien esittelyistä , olet pelkkä kuntalaisia irvaileva, lapsellisten hokemistesi tuputtaja.
Nyt on kulutettu rahaa ja aikaa koskien Revon Sähkön osakepääoman käyttöä, ei pidä olettaa jotta hutaisten annettu esittely on vakuuttava edes kokeneimpien suusta.
Vissiin olet niitä miehiä, jolla talostelu on se mikä tulee, valuu kurkusta alas ja sieltä vessanpönttöön.
Luoja varjelkoon, oletko ollut osallisena köyhdyttämässä Pyhäjärveä.?Höpö onhan meillä ollut epäonnistuneita valintoja esim. kunnanjohtajaksi, mutta nyt on katseltava eteenpäin eikä persujen tavoin änkyröitä takapeiliin katsellen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpö onhan meillä ollut epäonnistuneita valintoja esim. kunnanjohtajaksi, mutta nyt on katseltava eteenpäin eikä persujen tavoin änkyröitä takapeiliin katsellen.
Suattaapi olla, mutta voi olemattakin!
- Anonyymi
Hauska lukea miten epätoivoiset yrittävät kääntää omiensa tyrimisen muiden syyksi. Hallituksessa syyllinen on Kokoomus ja meillä Keskusta. Fakta on, että persuilla ei vaan ole osaamista.
- Anonyymi
Tätä itkua kuuluu seuraavat neljä vuotta.
- Anonyymi
Mistä syystä sinä olet noi ärhäkkänä asiasta, joka on yhteinen kuntalaisille, saada tietää mihin osakesalkun varoja on käytetty, sitten pörssiyhtiöiden sijoittamisen jälkeen?
Ei pitäisi olla liikesalaisuus vaan aivan julkinen tietäminen, ovathan varat meidän kunnan päättäjien ja viranhaltijoiden vastuulla, ja me olemme isäntiä ja emäntiä, kaikille heille. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä syystä sinä olet noi ärhäkkänä asiasta, joka on yhteinen kuntalaisille, saada tietää mihin osakesalkun varoja on käytetty, sitten pörssiyhtiöiden sijoittamisen jälkeen?
Ei pitäisi olla liikesalaisuus vaan aivan julkinen tietäminen, ovathan varat meidän kunnan päättäjien ja viranhaltijoiden vastuulla, ja me olemme isäntiä ja emäntiä, kaikille heille.Miksi yrität noin ärhäkästi kääntää katseen menneisyyteen? Onko teikäläisten käpykaartiin siirtyminen ja äänestäjien pettäminen niin arka aihe?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi yrität noin ärhäkästi kääntää katseen menneisyyteen? Onko teikäläisten käpykaartiin siirtyminen ja äänestäjien pettäminen niin arka aihe?
Miten sinua ei kiinnosta yhteisten varojen käyttäminen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten sinua ei kiinnosta yhteisten varojen käyttäminen?
Kiinnostaa siksi pitääkin katsella eteenpäin eikä kellua teikäläisten tavoin käpykaartilaisena menneisyydessä. Hävettää?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiinnostaa siksi pitääkin katsella eteenpäin eikä kellua teikäläisten tavoin käpykaartilaisena menneisyydessä. Hävettää?
Asenteessasti ja ymmärryksessäsi on paljon pielessä. Sinulla on rinnakaistodelisuus mukana ja valtava vimma taputtaa kunnan päättäjille vaikka siihen ei ole syytä, Samoin viranhaltijoille.
Kuntalaisena olen milteipä kauhuissani sinunlaisista veronmaksajalauman paimenista, jotka räksyttää omiaan vastaan, siis meitä kuntalaisia, jotka haluamme paikkakunnan parasta.
Rehellinen tilnteko ja selvitus on tehtävä, virastolla on varmasti henkilöitä, esim talousjohtaja joka voi selonteon tehdä arkistossa olevista asiakirjoista.
Revon Sähkön varojen selvitys ei ole taaksepäin menoa, vaan päinvastoin, kun on totuus tiedotettu, askelmerkit jatkolle ovat suunnitelvissas´ varmojen faktojen pohjalle.
Valitettvasti kiivaimmat henkilöt jotka haluavat estää taustojen tarkistamisen, ovat juuri heitä, joiden aikana veädtyksiä ja kupruja tuli jakurja kyllä, puikoissa heitä on yhä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Asenteessasti ja ymmärryksessäsi on paljon pielessä. Sinulla on rinnakaistodelisuus mukana ja valtava vimma taputtaa kunnan päättäjille vaikka siihen ei ole syytä, Samoin viranhaltijoille.
Kuntalaisena olen milteipä kauhuissani sinunlaisista veronmaksajalauman paimenista, jotka räksyttää omiaan vastaan, siis meitä kuntalaisia, jotka haluamme paikkakunnan parasta.
Rehellinen tilnteko ja selvitus on tehtävä, virastolla on varmasti henkilöitä, esim talousjohtaja joka voi selonteon tehdä arkistossa olevista asiakirjoista.
Revon Sähkön varojen selvitys ei ole taaksepäin menoa, vaan päinvastoin, kun on totuus tiedotettu, askelmerkit jatkolle ovat suunnitelvissas´ varmojen faktojen pohjalle.
Valitettvasti kiivaimmat henkilöt jotka haluavat estää taustojen tarkistamisen, ovat juuri heitä, joiden aikana veädtyksiä ja kupruja tuli jakurja kyllä, puikoissa heitä on yhä.Kannattaa käydä kysymässä lomien jälkeen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kannattaa käydä kysymässä lomien jälkeen
Kihuviikonlopun aikana valtuutettuja ja johatjia pörrää ahtaassa Ollintien infrassa. Ei kun kysymään, ja pidä kirjanpitoa, keneltä kaikilta kysyit kunnan taloustilanteesta, ja Revon Sähkön historian (sijoitusten) haaskauksesta.
Ruksi vihkoon, ja nimi ylös.
Laadi kysymykset malliin, joihin vastaus on yksinkertainen, älä suostu kuuntelemaan selityksiä äläkä selitä, miksi pitää vastata rehellisesti--
Kysymys esim.
Kannatatko ( laadi lyhyt kysymys ) revon sähkön miljoonat selvitys / hyvinvointitalohankkeen toteutus tuonnemaksi talouden heikon näkymän takia)
Vastaus
Kyllä vai Ei
.
Valehtelijat, selittelijät ja en osaa sanoa- valtuutetut ovat kuntalaisten asianhoitajia, ei suinkaan valtiaita, joilla on kuntatasolle yltävä "diplomaattinen" koskemattomuus ja mielipiteen suoja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kihuviikonlopun aikana valtuutettuja ja johatjia pörrää ahtaassa Ollintien infrassa. Ei kun kysymään, ja pidä kirjanpitoa, keneltä kaikilta kysyit kunnan taloustilanteesta, ja Revon Sähkön historian (sijoitusten) haaskauksesta.
Ruksi vihkoon, ja nimi ylös.
Laadi kysymykset malliin, joihin vastaus on yksinkertainen, älä suostu kuuntelemaan selityksiä äläkä selitä, miksi pitää vastata rehellisesti--
Kysymys esim.
Kannatatko ( laadi lyhyt kysymys ) revon sähkön miljoonat selvitys / hyvinvointitalohankkeen toteutus tuonnemaksi talouden heikon näkymän takia)
Vastaus
Kyllä vai Ei
.
Valehtelijat, selittelijät ja en osaa sanoa- valtuutetut ovat kuntalaisten asianhoitajia, ei suinkaan valtiaita, joilla on kuntatasolle yltävä "diplomaattinen" koskemattomuus ja mielipiteen suoja.Onhan näitä pystynenäpäitä ja itseään täynnä olevia Tikkalanmäen talonvahteja
; Ei voi olla tilanteeseen tyytyväinen, kenelle siitä on iloa, että totuuden kieltämiseksi heittää paljon hevonpaskaa meitä päin, kun totta pitää puhua? Tietenkin "he" ihmisenä ovat aina erittäin mukavia, mutta sillä ei ole mitään merkitystä, kun on kysymys yhteisten asioiden hoitamisen rehtiydestä".
Selittelyt on selitelty muutamilla malliin sitä ja tätä yli 40 luottamusvuoden aikana, seuraava steppi on tosiasioiden tunni- /ustaminen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kihuviikonlopun aikana valtuutettuja ja johatjia pörrää ahtaassa Ollintien infrassa. Ei kun kysymään, ja pidä kirjanpitoa, keneltä kaikilta kysyit kunnan taloustilanteesta, ja Revon Sähkön historian (sijoitusten) haaskauksesta.
Ruksi vihkoon, ja nimi ylös.
Laadi kysymykset malliin, joihin vastaus on yksinkertainen, älä suostu kuuntelemaan selityksiä äläkä selitä, miksi pitää vastata rehellisesti--
Kysymys esim.
Kannatatko ( laadi lyhyt kysymys ) revon sähkön miljoonat selvitys / hyvinvointitalohankkeen toteutus tuonnemaksi talouden heikon näkymän takia)
Vastaus
Kyllä vai Ei
.
Valehtelijat, selittelijät ja en osaa sanoa- valtuutetut ovat kuntalaisten asianhoitajia, ei suinkaan valtiaita, joilla on kuntatasolle yltävä "diplomaattinen" koskemattomuus ja mielipiteen suoja.Onneksi nämä valehtelevat persut eivät enää päätä mistään!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onneksi nämä valehtelevat persut eivät enää päätä mistään!
Kylläpä osaat kirjoittaa niiiin monipuolisesti.Mistä olet oppinut tuon taidon?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kylläpä osaat kirjoittaa niiiin monipuolisesti.Mistä olet oppinut tuon taidon?
Mitä käpykaartilainen siinä valittaa? Milalista on rintamakarkurin elämä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä käpykaartilainen siinä valittaa? Milalista on rintamakarkurin elämä?
Millaista siis
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä käpykaartilainen siinä valittaa? Milalista on rintamakarkurin elämä?
Nyt olet sekaisin.Mistä löydät valittamista ?? Kehumistahan tuo oli.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Millaista siis
Paljon käytät armeijan termistöä!! Olet ilmeisesti joku eläkkeellä oleva juoppo kapiainen.klo 11.45 HeKo ilmeisestikin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paljon käytät armeijan termistöä!! Olet ilmeisesti joku eläkkeellä oleva juoppo kapiainen.klo 11.45 HeKo ilmeisestikin.
Halventavia nimittelyjä upseerismies viljelee mikäli kirjoittaja on tietty? Simputtaa kuntalaisia ja näyttää valinneen viholliset kotipaikkakunnan ihmisistä, julkeasti pilkaten ja herjaten vaaleissa valituksi tulleita.
Saman asian toistuva hokeminen voi olla merkki monista asioista, ja se on yleensä oire jostain taustalla olevasta ongelmasta. Se voi liittyä kognitiivisiin vaikeuksiin, kuten muistiongelmiin, tai se voi olla merkki ahdistuksesta, stressistä tai muusta mielenterveyden häiriöstä. Joissain tapauksissa se voi olla myös merkki neurologisesta sairaudesta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Halventavia nimittelyjä upseerismies viljelee mikäli kirjoittaja on tietty? Simputtaa kuntalaisia ja näyttää valinneen viholliset kotipaikkakunnan ihmisistä, julkeasti pilkaten ja herjaten vaaleissa valituksi tulleita.
Saman asian toistuva hokeminen voi olla merkki monista asioista, ja se on yleensä oire jostain taustalla olevasta ongelmasta. Se voi liittyä kognitiivisiin vaikeuksiin, kuten muistiongelmiin, tai se voi olla merkki ahdistuksesta, stressistä tai muusta mielenterveyden häiriöstä. Joissain tapauksissa se voi olla myös merkki neurologisesta sairaudesta.Eihän sitä paljon voi vaatia, jos em.upseerismies on valmistunutkin neljännestä kolmanneksesta. Tekstit ovat sen mukaisia.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kysymys muille miehille
Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss1407929Kaipaisin nyt kosketusta
jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.313126Imaami kysyy, miksi pojat uivat ilman valvontaa
Kalajoen särkät ovat usean kilometrin pituiset. Siellä on kylttejä, joissa varoitetaan rannan vaaroista. Siellä ei ole3822198Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia
Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-201729422841760Kerrostaloihin ilmalämpöpumput
Ulkomailla näkee paljon ilmalämpöpumppuja kerrostalojen ulkoseinissä. Mikä estää taloyhtiötä hankkimasta niitä asuntoih1471583Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh211421- 1001229
- 151228
En ymmärrä käytöstäsi
Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek1371152- 181112