Eikö se oo totta, että ihmiset ihastuu haaveisiin, ei ihmisiin

Kauniiseen ulkonäköön, kauniisiin sanoihin, hyvään käytökseen, kauniiseen kehonkieleen, kivaan kohteluun jne. Voihan se ihminen olla muuta kuin mitä itsestään antaa, mut usein toiseen tutustumiseen menee niin paljon aikaa, et ihmiset mieluummin ihastuu mielikuviin ja toiveisiin. En taida olla väärässä
17496
3Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Joskus tapaa ihmisen johon ei tarvitse tutustua, koska tuntuu että olisi tuntenut aina. Silloin tutustuminen on vain rakkautta sen oikean kanssa.

1Äänestä
  • Mulla just on tuo tunne ❤️
    Miehen kanssa kuin vanhoja tuttuja vaikka aluksi vain tiedettiin ohimennen toisimme

    Äänestä

Et ole väärässä

1Äänestä
  • Täysin väärässä on. Tutustuminen on mahdollisesti jopa elämän mittainen matka. Aloituksessa ei muutenkaan ole logiikkaa, mihin ihminen ihastuu muuhun kuin noihin asioihin? Ymmärrän jos noin puhutaan sairaista mieleistä tai rikollisista, mutta noin tavalliset ihmiset ihastuu ja rakastuu.

    1Äänestä

Eihän ihminen mikään abstrakti käsite ole, vaan koostuu noista kaikista.

Äänestä
  • Ihan päinvastoin on asia

    Äänestä

Näin se muuten on

Äänestä

Niin, mitä vähemmän tietää henkilöstä, sitä enemmän voi itse kuvitella, jos yrittää rakentaa mielessään kuvaa, millainen joku on. Jos tapaa jonkun tiettynä päivänä, tiettynä hetkenä, miltä hän vaikuttaa juuri silloin? Mitä hänellä on menossa elämässään juuri silloin, ja mikä kaikki vaikuttaa?

1Äänestä

Puhu vaan omasta itsestäsi.
Huomaa että olet ihan liian nuori tällekin palstalle.
Jollei sitten ole äitiä ikävä.

Äänestä

Toisten ihmisten kanssa taitaa olla aina toiveet ja mielikuvat mukana. Mitä paremmin tuntee, sitä konkreettisemmiksi ne menevät, mutta ihmiset muuttuvat ja toista ei tunne täysin vielä vuosienkaan jälkeen. Joskus ihastuu hetkessä mielikuviin ja joskus taas vasta vuosien tuntemisen jälkeen. Se ei taida olla mikään valinta.

Äänestä

Parempi unohtaa kaikki mielikuvat ja haaveet, todellisuudessa ihmisestä ei päällepäin voi mitään sanoa.

Äänestä

Tällaisilla palstoilla on nähtävästi täysin normaalista elämästä poikkeava ajatusmaailma.

Ihastuminen/rakastuminen/rakkaus ei oikeassa elämässä ole rakettitiedettä, eikä sen analysoiminen johda yhtään mihinkään. Piste.

1Äänestä

Se ihastus menee pilalle jos saa tietää liikaa siitä toisesta.

2Äänestä
  • Sietääkin mennä jos on kerta ihastunut mielikuvitusolentoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Sietääkin mennä jos on kerta ihastunut mielikuvitusolentoon.

    Ei tule parisuhteita jos heti saisi tietää totuuden toisesta.

    1Äänestä

Teinipoikana kuvittelin voivani rakastaa tyttöä johon rakastuin, mutta en voinut, koska hän ei rakastanut minua. Näin aikuisena en vain pysty mihinkään jos ei ole rakkautta rakastumisen kanssa ja siksi olen yksin. Rakastuminen valehtelee. Se lupaa toisesta enemmän kuin tämä on. Rakkaus toimii ihan päinvastoin. Se ei lupaa turhia vaan antaa kaiken ja enemmän.

Äänestä

Et ole vaan oikeassa, mutta pitäiskö heidän muuttaa suoraan yhteen asumaan niin saadaan nämä mielikuvat poistettua ja kyseiset toisiinsa ihastuneet ihmiset keskittyis tutustumaan toisiinsa ja kolmannet osapuolet ei pääse vaikuttamaan heidän toisiinsa tutustumiseen millään tavalla!?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kauniiseen ulkonäköön, kauniisiin sanoihin, hyvään käytökseen, kauniiseen kehonkieleen, kivaan kohteluun jne. Voihan se ihminen olla muuta kuin mitä itsestään antaa, mut usein toiseen tutustumiseen menee niin paljon aikaa, et ihmiset mieluummin ihastuu mielikuviin ja toiveisiin. En taida olla väärässä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu