Suomalaisten vika

Anonyymi-ap

Maahanmuuton hintaa saunapoltotkin ja kantaväestössä aina syy

Onnettomuustutkintakeskus tutki kaksi vuotta somalien aiheuttamaa saunapaloa. Olivat laittaneet kiukaan päälle ja menneet nukkumaan. Viisi kuoli ja isä jäi henkiin.

Ja taas syylliset löytyvät kantaväestöstä; tutkimusselostuksesta: ”On ilmeistä, että perheen äidin arjen ja asumisen turvallisuutta koskevissa tiedoissa ja taidoissa oli puutteita. Perheenyhdistämisen kautta maahan tulleen maahanmuuttajan perehdytys ei aina ole riittävää.”

Kun yksi tulija ei osaa, laitetaan lasku kaikille sähkökiukaiden ostajille. ” … sähkökiukaiden turvallisuusvaatimuksia siten, että käyttökytkimien käyttölogiikkaa ja -ergonomiaa parannetaan. Lisäksi on kehitettävä kiukaiden rakenteellista turvallisuutta koskevia vaatimuksia siten, että niiden avulla vältetään kiukaiden ylikuumeneminen ja ympärillä olevien rakenteiden syttyminen, käyttäjän toimista riippumatta.” Puulla lämmitettävien kiukaiden hinnat ovat kaksinkertaistuneet sen jälkeen kun niille asetettiin uusia ilmastonmuutosmääräyksiä.

Ymmärrän, että asioita tutkitaan. Mutta miksi tutkintaselostukset julkaistaan suomen lisäksi arabiaksi ja somaliaksi. Eiväthän näitä selostuksia lue suomalaisetkaan. Ja ensin pitäisi osata lukea edes omalla kielellään.

5

131

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Löytyiskö perhoksi? Kenkä jäi jumiin.

      • Anonyymi

        Tai halkokariksi, on korkea/matala verensokeri/verenpaine, hankala lapsuus/aikuisuus/elämäntilanne, katto vuotaa, naurattaa, läppä, huumoria tai vitsi.


    • Anonyymi

      Saunat pitää kieltää! Etenkin kokkolalaisisllta.

    • Anonyymi

      Määrätään ilmastoa muuttumaan, joo.

    • Anonyymi

      TAISI AVIOMIES NUKUTTAA ENSIN PERHEENSÄ , JA SITTEN VÄHÄN SÄÄTÄÄ KIUASTA JA PISTÄÄ JOTAIN PALAVAA SEN PÄÄLLE , KUN PELKÄSI AVAIOEROA JA KASVOJEN MENETYSTÄ

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä

      Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai
      Ikävä
      102
      9659
    2. Persut: haluamme lisää veroja!

      Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki
      Maailman menoa
      76
      4967
    3. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      55
      4712
    4. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      1
      3222
    5. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      9
      2431
    6. Numero josta kaivattusi tulee mieleen

      Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.
      Ikävä
      106
      1676
    7. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      45
      1468
    8. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      51
      1407
    9. Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera

      Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota
      Lieksa
      58
      1397
    10. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1306
    Aihe