Kotona Shoei ja Arai, sekä hinurin luona kypärä jossa stereot ja radiopuhelin.
Esittelyssä aiemmin ollut Ducatin ajoasu, sekä lisäksi on neljä ajotakkia ja kahdet housut.
Ajosaappaiden hinta on 400 euroa.
Lisäksi on turvareppu, luodinkestäviä kaksiteholaseja eri väreillä.
Vain oma moottoripyörä puuttuu, mutta täytyy todeta että jos kuvittelee että vuokraamoilla on Thaimaassa nahkarotseja vuokralle ja radiopuhelimellisia kypäröitä sekä 400 euron saappaita, niin ei ole ikinä ollut tekemisissä pyörävuokraamojen kanssa Thaimaassa. Vuokraamot eivät ole mitään pukuliikkeitä.
Summa summaarum, ei ole motoristi ellei ole vuokrannut Thaimaassa moottoripyörää.
Hintahtaville naismaisille miehille on myös tärkeää oma olemus omasta mielestään ja asusteensa laatua Bellörffi, joten on ollut julkaisussa asustekokonaisuus kelloineen päivineen ja hintatietoineen.
Täydellinen virheetön hinaaja on myös homokavereidensa mielestä huippu-urheilijan näköinen, joiden kommenttien johdosta päähintti saa päivittäisen tarpeensa internetoravia internetfeikkinä.
BEMARIHINTIN KAVERIN VARUSTELUETTELO.
12
108
Vastaukset
- AnonyymiUUSI
Pasasen paradoksit. Ensin paheksuu kovasti leikkimielistä homottelua, sanoo sitä lapselliseksi ja homofobiseksi, mutta aloittaa katkeruuksissaan oman suoranaisen homottelukampanjan, kohteenaan tuntemattoman miehen tuntematon kaveri.
Onkos Pasasella itsellään millaiset moottoripyöräilyn varusteet ja mistä saa niin suurenmoisia ajovarusteita että ne mahtuu päällesi? Senssulla oli nahkaiset sivulaukut joissa roikkuu hapsuja samalla tavalla kuin vitjapalleissa karvaa.- AnonyymiUUSI
En edelleenkään ole pasasesi.
En koe leikkimieliseksi homotteluksi 2010:n alituista hintteilyä minua kohtaan, joten ryhdyin hänen kanssaan samoille linjoille, siis metsä vastaa.
En ole kateellinen enkä katkera, mutta en siitä aiheesta viitsi antaa vastinetta, totean vain että kovasti on tuo aihe lähellä kaikille Sisäpiirin apinoille.
Tuntemattoman miehen tuntematon kaveri, varsin hauska kommentti, siis nyt pääartisti on tuntematon kaveri.
Meidän laatupyörissä ei ole ollut eikä ole nahkaisia sivulaukkuja, eikä hapsuja missään.
Mainitsen tässä samalla että on varsin erikoinen Thaimaan Eedenin motoristiperhe, kun perheessä on vain yksi motokiinnostunut joka on motomannekiini, mutta ei voi hankkia edes tyttärelleen ajovarusteita perusteellaan, että joutuisi ostamaan uusia määrävälein, koska tytär kasvaa.
2010 on maailman ainoa tyyppi jolla on aktiivi perseennuolija internetissä.
Sanotaanpa vaikkapa näin tilanteen tässä kohdin, että sitä saa mitä tilaa.
> § < - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:

> § <Kerrotko vielä miksi kukaan ei ole nähnyt niitä laatupyöriänne Chiang Maissa?
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Kerrotko vielä miksi kukaan ei ole nähnyt niitä laatupyöriänne Chiang Maissa?
Ehkäpä siksi että "Kukaan" sinut mukaan lukien ei ole myöskään nähty täällä Chiang Maissa.
Tytöllä oli mahdollisuus nähdä, vaan ei nähnyt koska kykenemätön räpsäyttämään Eedeniään jota myöskään kukaan ei ole nähnyt. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Ehkäpä siksi että "Kukaan" sinut mukaan lukien ei ole myöskään nähty täällä Chiang Maissa.
Tytöllä oli mahdollisuus nähdä, vaan ei nähnyt koska kykenemätön räpsäyttämään Eedeniään jota myöskään kukaan ei ole nähnyt.Voi Pikku-Posso kanssasi, minä en kaipaile perseennuolijoita eikä minulla ole sellaisia.
Sinulle nauretaan vaan täällä porukalla, sillä tuo mieliuvituselämäsi on sellaista ettei sellaista ole edes elokuvissa.
Oletko unohtanut että sinä olet eri henkilö Posson kanssa, joten sanotko siis ettet nuole hänen persettään? Ethän sinä muuta teekään.
Kateutesi ei ole enää pelkästään sairaalloista, vaan se on täysin maanista ja olet irtautunut kaikista reaalimaailman henkseleistä lentämään katkerien pettymysten ja ihanien haaveiden rajamaastossa.
En jaksa enää edes vastata noihin "Chiang Maissa tapaamisiin" liittyviin höpinöihin.
Kulkukoiratkin tietää ettet siellä ole etkä tule koskaan olemaan. Se juoppo pelle kuvassa vuodelta 2011 oli aika säälittävä tapaus.
Haaveisiisi vähän bensaa liekkeihin. Dainesen valmistama Ducati rotsi
https://ibb.co/FQXFPJf Laitoin aimon passin sinne väliin koristeeksi koska olisit seuraavaksi kertonut kuvan olevan Savossa otettu mainoskuva.
Nuo merkkivarusteet ei ole ihan halpoja. Ajotakin pelkästään 600-900 euroa.
https://shop.ducati.com/us/en/jacket-ducati-corse-c5.html
Laitoin hintatiedon kiusaksesi. Ei ole näkynyt sinulla vaimon passia aikoihin, ei sormuksia vaimon sormessa eikä koko vaimoa saman katon alla, vaikka perhepotrettia lupailit.
2010
PS: Minulla ei ole mitään käsitystä että mistä tyttären ajovarusteista puhut? Meinaatko että hän ajelee mönkkärillä peltotiellä Ducatin nahka- asussa seitsemän vanhana vai? - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Voi Pikku-Posso kanssasi, minä en kaipaile perseennuolijoita eikä minulla ole sellaisia.
Sinulle nauretaan vaan täällä porukalla, sillä tuo mieliuvituselämäsi on sellaista ettei sellaista ole edes elokuvissa.
Oletko unohtanut että sinä olet eri henkilö Posson kanssa, joten sanotko siis ettet nuole hänen persettään? Ethän sinä muuta teekään.
Kateutesi ei ole enää pelkästään sairaalloista, vaan se on täysin maanista ja olet irtautunut kaikista reaalimaailman henkseleistä lentämään katkerien pettymysten ja ihanien haaveiden rajamaastossa.
En jaksa enää edes vastata noihin "Chiang Maissa tapaamisiin" liittyviin höpinöihin.
Kulkukoiratkin tietää ettet siellä ole etkä tule koskaan olemaan. Se juoppo pelle kuvassa vuodelta 2011 oli aika säälittävä tapaus.
Haaveisiisi vähän bensaa liekkeihin. Dainesen valmistama Ducati rotsi
https://ibb.co/FQXFPJf Laitoin aimon passin sinne väliin koristeeksi koska olisit seuraavaksi kertonut kuvan olevan Savossa otettu mainoskuva.
Nuo merkkivarusteet ei ole ihan halpoja. Ajotakin pelkästään 600-900 euroa.
https://shop.ducati.com/us/en/jacket-ducati-corse-c5.html
Laitoin hintatiedon kiusaksesi. Ei ole näkynyt sinulla vaimon passia aikoihin, ei sormuksia vaimon sormessa eikä koko vaimoa saman katon alla, vaikka perhepotrettia lupailit.
2010
PS: Minulla ei ole mitään käsitystä että mistä tyttären ajovarusteista puhut? Meinaatko että hän ajelee mönkkärillä peltotiellä Ducatin nahka- asussa seitsemän vanhana vai?Ai niin se Bemari maksaa kaksi kertaa enemmän kuin tonninen ärrä Suzuki ja nuo homojuttusi puree vain sellaisiin joilla on ongelma oman identiteettinsä kanssa.
Minulla ei ole. Tiesin sen jo neljän vanhana.
2010 - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Ai niin se Bemari maksaa kaksi kertaa enemmän kuin tonninen ärrä Suzuki ja nuo homojuttusi puree vain sellaisiin joilla on ongelma oman identiteettinsä kanssa.
Minulla ei ole. Tiesin sen jo neljän vanhana.
2010HinttiTyttö2010Homonainen99,9%Idiootti jälleen aktivoitu.
Tiedustelin kerran miksi et hanki korealaisellesi ajovarusteita ja joskus ajele hänen kanssaan, tiedä vaikka kiinnostuisi aiheesta, niin vastauksesi oli että järjetöntä ostaa kasvavalle lapselle varusteita.
On varusteet hinnakkaita, tiedetään. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
HinttiTyttö2010Homonainen99,9%Idiootti jälleen aktivoitu.
Tiedustelin kerran miksi et hanki korealaisellesi ajovarusteita ja joskus ajele hänen kanssaan, tiedä vaikka kiinnostuisi aiheesta, niin vastauksesi oli että järjetöntä ostaa kasvavalle lapselle varusteita.
On varusteet hinnakkaita, tiedetään.Siis Thaimaassa ajelemaan seitsemänvuotiaan tytön kanssa jota ei kiinnosta sellainen laisinkaan? Häntä kiinnostaa tyttöjen jutut ja musiikki.
Näytä minulle malliksi millaisia ajoasuja on Thaimaassa seitsemänvuotiaalle tytölle? Ajosaappaat ja hanskat myös. Pistä linkkiä ja fotoa tulemaan.
Pelkästään kunnollisen kypärän löytäminen pienelle päälle on haasteellista. En vaarantaisi seitsemänvuotiasta muutenkaan lähtemällä kauemmas kuin kotinurkkiin kyytiin.
Joutuisi laittamaan vyöllä kiinni ja syliin on liian iso, menee vaikeaksi ajaminen. On kuule joskus testattu. Ei ole kellään kivaa. Jos olisi Gold Wing tai vastaava, jossa kunnon tuoli käsinojineen niin sitten eri asia.
2010 - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
HinttiTyttö2010Homonainen99,9%Idiootti jälleen aktivoitu.
Tiedustelin kerran miksi et hanki korealaisellesi ajovarusteita ja joskus ajele hänen kanssaan, tiedä vaikka kiinnostuisi aiheesta, niin vastauksesi oli että järjetöntä ostaa kasvavalle lapselle varusteita.
On varusteet hinnakkaita, tiedetään.Suurta katkeruutta ja kateutta havaittavissa kyrvånsyylån kommenteissa.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Siis Thaimaassa ajelemaan seitsemänvuotiaan tytön kanssa jota ei kiinnosta sellainen laisinkaan? Häntä kiinnostaa tyttöjen jutut ja musiikki.
Näytä minulle malliksi millaisia ajoasuja on Thaimaassa seitsemänvuotiaalle tytölle? Ajosaappaat ja hanskat myös. Pistä linkkiä ja fotoa tulemaan.
Pelkästään kunnollisen kypärän löytäminen pienelle päälle on haasteellista. En vaarantaisi seitsemänvuotiasta muutenkaan lähtemällä kauemmas kuin kotinurkkiin kyytiin.
Joutuisi laittamaan vyöllä kiinni ja syliin on liian iso, menee vaikeaksi ajaminen. On kuule joskus testattu. Ei ole kellään kivaa. Jos olisi Gold Wing tai vastaava, jossa kunnon tuoli käsinojineen niin sitten eri asia.
2010Kultasiipinen homosohva käsinojineen sulle sopisikin.
Joo on se hankalaa kun harrastukset tulisi aloittaa lapsena että pärjää, kuten mikroautoilu ja monet kaksipyöräisillä harrastettavat, mutta ei ole varusteita lapsille.
Onhan se myös toki ok että korealaisen isän tytär on kiinnostunut tyttöjen jutuista, ei ole vaaraa että hänestä tulee isukin ihannoimien naismotoristien kaltaista polkkatukkaista rekkalesboa.
Oudoksuttaa lasten mönkijällä ajaminen ilman kypärää, kun isukin Suomessa on fillaristeillakin kypäräpakko ja taitaa jotain sellaista olla kaavailluissa skuuttienkin osalta.
No minkä lapsena oppii, niin sen aikuisena hallitsee, niinhän sekin asia on että Dille ei käytä turvavyötä autoillessaan, vaan ainoastaan esimerkkinä kun lapset kyydissä.
Asia on kuitenkin niin että mistään ei voi kiinnostua, ellei saa edes mahdollisuutta kokeilla. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Kultasiipinen homosohva käsinojineen sulle sopisikin.
Joo on se hankalaa kun harrastukset tulisi aloittaa lapsena että pärjää, kuten mikroautoilu ja monet kaksipyöräisillä harrastettavat, mutta ei ole varusteita lapsille.
Onhan se myös toki ok että korealaisen isän tytär on kiinnostunut tyttöjen jutuista, ei ole vaaraa että hänestä tulee isukin ihannoimien naismotoristien kaltaista polkkatukkaista rekkalesboa.
Oudoksuttaa lasten mönkijällä ajaminen ilman kypärää, kun isukin Suomessa on fillaristeillakin kypäräpakko ja taitaa jotain sellaista olla kaavailluissa skuuttienkin osalta.
No minkä lapsena oppii, niin sen aikuisena hallitsee, niinhän sekin asia on että Dille ei käytä turvavyötä autoillessaan, vaan ainoastaan esimerkkinä kun lapset kyydissä.
Asia on kuitenkin niin että mistään ei voi kiinnostua, ellei saa edes mahdollisuutta kokeilla.Lakaisukoneen kuljettaja Hourimo-Pasanen Vantaalta heittää taas sellaista settiä että edes vilkas lapsenomainen mielikuvitus ei sitä rajoita.
Nyt siis 117 senttiä pitkästä seitsemänvuotiaasta tyttärestä pitäisi alkaa valmentaa ratamoottoripyöräilijää tai formulakuskia?
Kysymys kuuluu vain että miksi? Tuolla on 75 kilsan päässä hyvä Karting- rata kylläkin. Meinaatko että eläinlääkäriksi ja kosmetologiksi haaveileva pikkutyttö haluaa yhtäkkiä Mika Häkkiseksi?
...Olet niin sekaisin ettei sanat riitä kuvailemaan. Kerrot juuri sellaisista omista unelmista, kuin Arttu Wiskari kappaleessaan Monaco, jossa lapsen harrastus on vain isän omaa kunnianhimoa.
Sinulla resulla ei ole urheusta(kaan) mitään käryä, niin on huvittavaa kuunnella neuvojasi.
Valmentajat kautta maailman ovat tulleet siihen tulokseen, että huipulle päästäkseen (en puhu moottoriurheilusta) lajia ei saa valita liian aikaisin, vaan kokeilla useita lajeja monipuolisesti, jolloin kroppa ja motoriikka on kehittynyt monipuolisesti muutenkin kuin vain siihen "lopulliseen" lajiin.
Yleisurheilu, voimistelu, parkour ja pyöräily esimerkiksi ovat oivia pohjia aikuisuuteen saavuttaessa.
Jos kovan ja kuluttavan treenin vain yhdessä lajissa aloittaa liian varhain, niin oman huippunsa saavuttaa ennen aikuisuutta ja on jo paikat rikki ennenkuin edes pääsee aikuisten kisoihin.
Se on huomattu miltei lajissa kuin lajissa, että huipuilla on monipuolinen tausta ja se varsinainen laji on valittu suunnilleen vasta murrosiän jälkeen 15-17 vuotiaana.
Viime vuosina on uutisoitu uusista "sensaatioista" kuin nuori rikkoi kaikki nuorten ennätykset ja sitten heistä ei kuulukaan enää mitään.
Lapsilla on luonnostaan tekemisen ja oppimisen tarve ja virikkeitä tulee ympäristöstä. En aio pukea tyttärelleni nahkapukua ja viedä häntä moottoriradalle.
Kuka on sanonut että lapset ajaa ilman kypärää mönkijällä? Olen sanonut heille että jos näen vaarallista kaahailua tai ajatte ilman kypärää, niin teillä on pian samanlainen hiusmuoti kuin isällänne.
Nopeus on mönkijässä säädetty sellaiseksi, ettei sillä voi edes kaahailla, mutta kaatumaan sen saa vaikka 5kmh vaudissa jos ojaan ajaa.
Olen opettanut tarkkaan mihin voi mennä ja mihin ei voi mennä ja kertonut miten siinä käy jos jää sen mönkijän alle. Luvatta ja ilman valvontaa ei ajella muutenkaan.
Se on luonnekysymys, kuka lapsi on milloinkin mihinkin valmis. Esim toinen poikani oli täysin holtiton polkupyörällä. Että välillä se piti laittaa jäähylle.
Tyttären kanssa myöskin kun kävin rullaluistelemassa ja hän ajoi pyörällä, niin hän unohti katsoa eteensä puheripulien aikana niin että hirvitti.
Isäänsä tulleita. Olin itse erittäin onnettomuusherkkä sinne suunnilleen rippikouluun saakka. Aina oli naama, polvet ja kyynärpäät ruvella, astunut lasiin tai naulaan jne.
Sain siinä kahdeksan vanhana kuningasajatuksen että teen Aku Ankoille telineen pyörän sarviin "kojetauluksi", joita voi lukea sitten ajon aikana. Jo koeajon aikaan unohdin että olen pyörällä liikkeellä kun luin Ankkaria.
Sukelsin linja-auton edestä tien yli syvään juuri ruopattuun ojaan naama edellä ja ensiapuun siitä sitten naapurin sedän kyydillä. Kokeilu oli päättynyt.
2010 - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Lakaisukoneen kuljettaja Hourimo-Pasanen Vantaalta heittää taas sellaista settiä että edes vilkas lapsenomainen mielikuvitus ei sitä rajoita.

2010Jälleen aktivointi onnistui 100%.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 233163
Ulosotossa olevan tulisi saada itse päättää
Maksetaanko hänen ulosotossa olevia velkoja takaisin yksi kerrallaan vai ripotellen pikku summia sinne tänne, kuten ulos1962854Sanna Marin veti posket lommolla röökiä Ruisrockissa
Tai ainakin röökin näköistä, liekö itse käärittyä 🫢1711851Antin piti riuhtoa Sofia irti pojankIopista
Oli festivaaleilla Iiimautunut johonkin jätkään, niin Antin piti käydä irroittamassa täti ja pelastamassa poikanen. Pah2581504- 1101273
Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan
Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs461160Olet ollut aika törkeä minua kohtaan
Sillä tavalla ovelasti, ettei mitään "todisteita" ole mistään. Eli niin kuin, että mitään et ole tehnyt, mutta toisaalta461037- 1531006
Saisipa sitä palata ajassa taaksepäin
maailmaan jossa oli vielä edes joku järki tallella ja ajatus takana. Sain myös suunnatonta iloa erään henkilön näkemises32934- 43824