Zaporizhzhjan kasakkojen rangaistukset: Miksi heillä ei ollut vankiloita

google translate:


Nikolai Vasiljevitš Gogolin novellissa "Taras Bulba" yhtä hahmoista kuvaillaan seuraavasti: "He olisivat valinneet hänet vankilaksi, mutta hän oli täysin outo kasakka. Hän joi ja tuhlasi kaiken, oli velkaa kaikille Sitšissä ja lisäksi hän hiipi sisään kuin katuvaras: yöllä hän varasti kaikki kasakoiden valjaat jonkun toisen kurenista ja pantti ne kapakanpitäjälle. Tällaisesta häpeällisestä teosta hänet sitoi seipään torilla ja laittoi nuijan hänen viereensä, jotta kaikki voisivat lyödä häntä parhaansa mukaan. Mutta kukaan kaikista Zaporižžjan kasakoista ei nostanut nuijaa häntä vastaan muistaen hänen aiempia ansioitaan. Sellainen oli kasakka Mosii Šilo."

Kasakkaneuvosto
Zaporižžjan Sitš on ainutlaatuinen ilmiö. Millään muulla maalla maailmassa ei ole ollut samanlaista valtiollista ja sotilasyhdistystä. Dneprin alajuoksulle, metsän ja villin aron rajalle asettuneet pakolaiset elivät omien kirjoittamattomien lakiensa ja sääntöjensä mukaan, jotka muuten olivat melko ankaria.

Zaporižžjan seitsin tärkein lainsäädäntöelin oli Rada – neuvosto, joka käsitteli alemman armeijan tärkeimpiä kysymyksiä: atamaanien valintaa, sotatoimia koskevia päätöksiä ja rauhan solmimista. Vakiutuneiden päivien lisäksi (1700-luvulla vallinneen Uuden Sitšin aikaan nämä päivät olivat pääsiäisen 2. tai 3. päivä ja esirukouspäivä - 1. (14. lokakuuta) - neuvostot saattoivat kokoontua myös yhteisön pyynnöstä. Tällainen erityistapaus saattoi olla rikollisen oikeudenkäynti.

Oikeudenkäynneissä Zaporižžjan kasakat käyttivät niin sanottua tapaoikeutta. Kaikki olivat tasavertaisia oikeuden edessä - sekä tavallinen kasakka että vanhinten edustaja.

Vakavimmat rikokset, joista langetettiin kuolemanrangaistus, olivat:
- toverin murha;
- maanpetos;
- naisen tuominen (tässä säännössä oli poikkeus - kasakkojen äideillä oli oikeus olla Sitšissä);
- juopuminen sotaretken aikana.

Rangaistukset olivat julmia: hautaaminen elävältä maahan, hirsipuu, teurastus ja ripustaminen kylkiluista metallikoukkuun. Tällaisia teloituksia mainitaan Venäjän armeijan upseerin, ruhtinas Semjonin, teoksessa "Zaporižžjan kasakkojen historia". Myšetski, joka asui neljä vuotta Sitšissä: ”Heidän päärikoksensa katsotaan olevan se, että kasakka tappaa toisen kasakan kuoliaaksi; sitten tappaja asetetaan elävältä murhatun miehen arkkuun ja molemmat peitetään maalla.” Koston ankaruus voidaan selittää kahdella syyllä: ensinnäkin tarpeella ylläpitää rautaista kuria armeijassa jatkuvien sotatoimien olosuhteissa, ja toiseksi, että kasakkayhteiskunnan pääosan muodostivat ”polypagaanit” – hyvin kyseenalaisen moraalin omaavat ihmiset.

Vankiloiden puuttuminen
Vähemmän vakavista rikoksista, kuten näpistyksestä, velan maksamatta jättämisestä, töykeydestä työnjohtajaa kohtaan, rangaistukset olivat lievempiä. Useimmiten syyllinen kasakka ketjutettiin tykkiin tai pylvääseen, ja hänen täytyi istua siellä, kunnes hän sovitti syyllisyytensä – maksoi velan tai joku muu osti vangin. Todennäköisesti Gogolin tarinan sankari Mosiy Shilo teki varkauden, joka ei ollut erityisen suuri, muuten hänet olisi teloitettu.

Mutta miksi rangaistus tapahtui torilla? Tosiasia on, että Vankiloiden olemassaolo ei yksinkertaisesti vastannut kasakkojen vapaamielisten henkeä. Kasakat eivät panneet vankilaan edes pahamaineisimpia rikollisia, kuten esimerkiksi Krimin tataarit tai ottomaanit tekivät. Vankeus oli sama kuin kunnian menetys, eikä se sisältynyt Zaporizzjan kasakkojen "ritarilakiin"