"Vanha Niko": miksi Aleksanteri III:n pojanpojanpoika kuoli köyhänä Australiassa

google translate:
Tämä mies kuoli todella syrjäisessä Katariinan kaupungissa Australian mantereen pohjoisosassa kulkurina: hän istahti lepäämään ruohikolle puun alle ja kuoli massiiviseen sydänkohtaukseen. He eivät uskaltaneet lähestyä ruumista pitkään aikaan – sitä vartioi valtava rotukoira. Tämä tapahtui 27. syyskuuta 2015.

Tämän miehen nimi oli Leonid Guryevich Kulikovsky, mutta hän esitteli itsensä australialaisille Vanhana Nikona – "Vanha Niko". Kävi ilmi, että 72-vuotias "Vanha Niko" oli Aleksanteri III:n pojanpojanpoika ja kuningatar Elisabet II:n ja prinssi Philipin sukulainen.

Hänen ruumiinsa makasi kahden kokonaisen kuukauden ajan hakematta kaupungin ruumishuoneella – ensin poliisi etsi tuloksetta sukulaisia, sitten, kun he löysivät vainajan sisaren asuvasta Tanskasta, vaadittiin pitkä paperityö. Ruumis haudattiin vasta 30. marraskuuta, ja arkku peitettiin Venäjän vaakunalippulla. Kuninkaallisen perheen jäsenen hautajaiset toimitti pappi, joka lensi paikalle Australian Victorian osavaltiosta erityisesti tätä tarkoitusta varten.

Vaikka "Nick" eli vaatimattomasti asuntovaunualueella, hautajaisiin tuli 45 ihmistä, mukaan lukien Australian kulttuuriministeri Peter Stiles ja venäläinen diplomaatti Maksim Valerievich Raku. Yksikään keisarillisen perheen jälkeläisistä ei tullut hautajaisiin, eivätkä he edes lähettäneet rahaa hautajaisiin. Varat hautaamiseen paikallisen hautausmaan kreikkalaisella alueella lahjoitti varakas ortodoksinen kreikkalainen Paspalen perhe.

Vaatimaton ja salamyhkäinen
"Vanha Nick" asui asuntovaunussa paikallisessa Outback Caravan Parkissa. Hän ilmestyi kaupunkiin vuonna 2006: hän tuli kaupunkiin, pysäköi autonsa puistoon ja eli vaatimatonta, harkittua elämää. Joka aamu hän käveli seitsemän kilometrin kävelylenkin koiransa Rakkin kanssa, keitti sitten aamuteetä ja istui alas lukemaan kirjoja. Puiston omistaja Peter Byers muisteli, että Nickillä oli vähän tavaroita, mutta hänen asuntovaununsa oli täynnä kirjoja.

Hän oli hymyilevä, oppinut ja pidättyväinen henkilö. Vain kerran, keskustelussa kaupunkilaisen kanssa, hän mainitsi olevansa venäläinen ja että Romanovien veri virtasi hänen suonissaan. Keskustelukumppani otti sen vitsinä. "Nickin" ainoa ystävä, Zdravko Radić, kuvaili ystäväänsä henkilöksi, joka piti enemmän kuuntelemisesta ja puhui hyvin vähän itsestään.


Sukututkimus

Australialainen kirjailija Ljudmila Leonidovna Larkina kiinnostui siitä, miksi keisarin pojanpojanpoika oli melkein haudattu kulkuriksi. Hän tutki "vanhan Nickin" elämän olosuhteita ja kirjoitti artikkelin "Salaperäinen vaeltaja, jolla on Venäjän keisarin juuret Australian takamailla".


Kävi ilmi, että Kulikovsky oli syntynyt vuonna 1943 Tanskan Bollerupin kaupungissa. Hänen isänsä oli Guri Kulikovsky, Aleksanteri III:n tyttären, suuriruhtinatar Olgan, ja venäläisen aatelismiehen Nikolai Kulikovskyn poika. Molemmat esi-isät päätyivät kohtalon tahdosta ulkomaille.


Tsaarin salamurhan jälkeen prinsessa Olga, hänen miehensä ja lapsensa pidettiin vankeina Krimillä. Mutta vuoden 1920 alussa hän ja hänen perheensä onnistuivat poistumaan Krimin rannikolta Istanbulin, Belgradin ja Wienin kautta Tanskaan, jossa hänen äitinsä Maria Feodorovna jo oli.

Täällä eversti Kulikovski aloitti liiketoiminnan. Kun Maria Feodorovna kuoli, Kulikovskit ostivat talon Kööpenhaminan läheltä. "Nickin" isä palveli kaartissa, meni naimisiin tanskalaisen naisen kanssa; vuonna 1943 syntyneen Leonidin lisäksi heillä oli kaksi lasta lisää - vanhin tytär Ksenia ja nuorin poika Alexander.

Voiton jälkeen Neuvostoliitto ilmoitti kaikkien siirtolaisten palauttamisesta kotimaahansa. Guryn perheen oli paettava kiireellisesti Kanadaan ja aloitettava kaikki alusta: he työskentelivät maatilalla ja muuttivat sitten Ottawaan, jossa Gury alkoi opettaa venäjää armeijalle.

"Vanhan Nickin" historia
Leonid muutti koulun jälkeen Tanskaan, työskenteli jonkin aikaa lasimyyntipäällikkönä ja muutti Australiaan vuonna 1967. Ainoa kerta, kun kukaan hänen sukulaisistaan vieraili hänen luonaan, oli vuonna 1970 – Leonidin äiti, Ruth Schwartz, tuli käymään.

Tiedetään, että hän työskenteli noin 30 vuotta tehtaalla Sydneyssä, minkä jälkeen hän osti perävaunun ja lähti matkustamaan ympäri mannerta. Hänen sukulaisensa menettivät lopulta yhteyden häneen. Viimeisen kerran hän kirjoitti sisarelleen vuonna 1995.

Ljudmila Larkina sai tietää, että "Nicillä" ei ollut perhettä. Hän eli suurimman osan elämästään Sydneyn venäläisen yhteisön rinnalla vuokra-asunnossa, mutta ei kommunikoinut kenenkään kanssa. Hän oli ortodoksinen, ainakin nuoruudessaan – 1960-luvun lopulla hän kävi jumalanpalveluksissa ortodoksisessa Pyhän Vladimirin kirkossa.

Lapsuudestaan lähtien hän rakasti lukemista, hänellä oli terävä mieli, hän voitti kaikki shakissa ja oli tietoinen kaikista poliittisista uutisista. Keisarillisen perheen edustajalla ei ollut muuta asuntoa kuin vanha asuntovaunu. Hänellä ei ollut myöskään säästöjä.