Syöpäjärjestöt ovat huolissaan potilaiden taloudellisesta tilanteesta

Anonyymi-ap

Tuore eurooppalaistutkimus paljastaa, että Suomessa tilanne on erityisen huolestuttava.

Suomi on Euroopan kärkimaita syöpäpotilaiden taloudellisessa kuormituksessa. Juuri julkaistussa tutkimuksessa suomalaispotilaat raportoivat eniten hoitoihin liittyviä lisäkuluja ja toiseksi eniten tulonmenetyksiä koko Euroopassa.

Syöpäjärjestöt ovat huolissaan tilanteesta ja siitä, ettei hyvinvointivaltio suojaa potilaita riittävästi syövän taloudellisilta seurauksilta.

– Suomessa on nähtävissä sosioekonomisen eriarvoisuuden lisääntyminen, ja taloudelliset vaikeudet vaikuttavat sairastuneiden arjessa pärjäämiseen ja selviytymiseen. Tutkimuksen tulokset ovat huolestuttavat, sanoo terveysosaston johtaja Marika Skyttä Syöpäjärjestöjen tiedotteessa.

Tutkimuksessa 63 prosenttia suomalaisista potilaista ilmoitti menettäneensä tuloja sairastumisen seurauksena ja 73 prosenttia hoitoihin liittyvistä lisäkustannuksista, kuten lääke- ja matkakuluista.

18 prosenttia eli liki joka viides kertoi jättäneensä lääkkeitä ostamatta tai hoitokäynnin väliin rahasyistä. Luku on EU-keskiarvon yläpuolella.

– Hallituksen sosiaaliturvaleikkaukset heikentävät pitkäaikaissairaiden toimeentuloa entisestään. Ne osuvat erityisesti pienituloisiin, Skyttä sanoo.

Tutkimuksessa joka viides suomalaispotilas kertoi hakeneensa taloudellista tukea. Myös tuen hakeminen voi olla kuormittavaa.

Tutkimuksen mukaan taloudellisesti erityisen haavoittuvassa asemassa ovat nuoret aikuiset, yksinhuoltajat, pienituloiset ja itsensä työllistävät syöpäpotilaat.

Talousasioista puhuminen pitäisikin saada osaksi hoitopolkua.

– Moni potilas yrittää selvitä omin voimin viimeiseen asti. Osa turvautuu jopa pikavippeihin selvitäkseen arjen menoista, sanoo Syöpäjärjestöjen psykososiaalisen tuen päällikkö Katja Tähkä.

Taloudelliset haasteet voivat jopa heikentää syövästä selviytymistä. Se on Syöpäjärjestöjen mukaan paitsi surullista, myös epänhimillistä.

Tutkimus julkaistiin syöpälääketieteeseen keskittyvässä ESMO Open -tiedelehdessä. Vastauksia antoi 2 507 syöpäpotilasta 25 Euroopan maasta.

2

67

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Säästäkää pahojen päivien varalle. Ei yhteiskunta kaikkea maksa.

    • Anonyymi

      Hei lääke voi maksaa 4000euroa kenellä rahaa maksaa.Ettekö tiedä tarpeeksi lääketehtaasta mitä rahastusta syöpä lääkkeet voivat olla. Miettikääpä mikä tätä syöpää tekee? Hullun Suomen valtio rahoittaa tätä tuotetta ja kansalaiset maksaa syövässä itsensä kipeäksi.Ihmettelen tätä ja sitä et nämä lääkkeet maksaa poskettoman hinnan.Koskaan julkisuudessa ei olla kerrottu mistä hinta tulee.Tiedättekö lääketehdas PIMITTÄÄ toiselta lääketehtaalata tiedot mitä tietävät syövästä.Aivan älytöntä sen takia kaikki nämä lääkkeet hirveän hintaisia ei mitään yhteistyötä ,vaan kauhea kisa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      101
      5643
    2. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      56
      4261
    3. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      47
      2557
    4. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      28
      2388
    5. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      1845
    6. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      15
      1504
    7. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      33
      1352
    8. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      20
      1210
    9. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      24
      1111
    10. T, miten mun pitäis toimia

      Olen niin toivottoman ihastunut suhun...ollut jo liian,monta,vuotta. Lähestynkö viestillä? Miten? Sun katse...mä en kest
      Ikävä
      43
      1081
    Aihe