Hirveä kokemus tämä Bilar99. Maksua oli 17 000 e ”täysin ehjästä” autosta jossa ”ei ole mitään vikaa”. Kaiken varalta otin sieltä vakuutuspaketin. Autossa paljastui alle viikossa olevan mm. kansivika! Siis moottori olisi pitänyt jopa vaihtaa. Autolla ei uskaltanut ajaa ja se seisoi kuukausikaupalla pihassa. Kauppias, myyntivastaava, myyntipäällikkö jne eivät ottaneet mitään vastuuta vaan autokaupan purku pyöräytettiin jälkireklamaation rattaisiin, jossa ei tapahtunut mitään, ja josta lopulta viestittiin, että ”vien liikaa aikaa” ja minua syyllistettiin monella tapaa. Jouduin laittamaan/pyytämään ystäviäni ja sukulaisiani hoitamaan asiaa lisäkseni koska reklamaatiosta ei minulle enää edes vastattu. Lopulta laitoin ryhmäviestejä kaikille koko liikkeen pomoja myöten ja kerroin tekeväni rikosilmoituksen ja uutisoivani mediaan, samalla sukulaiseni ottivat yhteyttä reklamaatioon (sieltä ensin vastattiin että muilla ei ole mahdollisuutta hoitaa asiaani, mutta laitoin reklamaatioon sähköpostilla virallisen valtuutuksen asianhoitajistani ja mahdollisesta asian-ajajasta).
Joten: kiertäkää Bilar99 kaukaa.
Seuraavalta kaupalta hankin auton siten, että käytätin auton ennen ostoa tarkoissa tutkimuksissa (esim. teetätettiin kuntokartoitustakin tarkempi moottoritesti).
Kokemus oli kaikkinensa monimutkainen, raskas ja kyseinen autokauppa on suorastaan pahuus. Huomatkaa vielä, että alussa kaikki sujuu hienosti, teille tarjoillaan virvokkeita ja ollaan ystävällisiä ja vakuutetaan! että autossa ei ole mitään vikaa ja mitään riskiä ei ole. Älkää te kävelkö/ajako tuohon kauniisti kiiltävään hämähäkin verkkoon. En voi käsittää, miten joku kehtaa edes olla tuolla moraalittomassa firmassa töissä. Pystyykö oikeasti noin iso firma Suomessa olla pystyssä, noin ala-arvoisella toiminnalla.
Karmea Bilar99 autoliike kokemus
6
962
Vastaukset
- Anonyymi
Se että näillä on oma reklamaatio osasto kertoo jo olennaisen kyseisestä autokauppiaasta!
- Anonyymi
Ihan normaaleja ongelmia polttomoottorin kanssa.
- Anonyymi00005
Te tiedätte, miksi minulla on maksuhäiriömerkintä. Te tiedätte, miksi olen menettänyt luottotietoni. Se on eri asia, tiedänkö olenko pilannut tietämättäni muiden ihmisten elämän
- Anonyymi00007
Sama tilanne, saitko rahasi takisin?
- Anonyymi00008
Bilar99 kokemuksia. Pahimman laatuinen huijari.
Auton piti olla myyjän sanojen mukaan hyvä ja toimiva. Toisin kävi,isoja vikoja paljastui lähes heti, vaihteissa, moottorissa ynnämuu. Myyjä jänishousu piiloutui reklamaation henkilön taakse. Samoin koko organisaatio myyntipäälliköitä myöten. Heillä ei kuulemma ollut mitään vastuuta mistään. Tämä kyseinen reklamaatiopersoona taasen ei vastannut vaan sanoi odottaa. Loputtomiin. Aloin hiillostaa, monta monta kuukautta ja etsin samalla asianajajaa kunnes vihdoin autokauppa purettiin.
Raukkamainen paikka.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain617540Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1242969- 1431803
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha651669Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1191487Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1691429- 1311173
- 78869
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko47812- 53774