Kuinkamonta vuotta nuoremmalle voi mielestänne aiheuttaa pelkotilan tanssimossa? Entäs ennen tanssimoa tai tanssimon jälkeen?
Kuinkamonta vuotta nuoremmalle voi aiheuttaa pelkotilan tanssimossa?
12
247
Vastaukset
- Anonyymi
Veikkaampa että ei kovinmontaa vuotta nuoremmalle.
- Anonyymi
Avaaja voisi mennä lavalle kokeilemaan pelkojaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Avaaja voisi mennä lavalle kokeilemaan pelkojaan.
Tanssilavalla en pelkää mitään muuta kuin sitä, että joutuisin tanssimaan jonkun sellaisen kanssa, koka ei sitä haluaisi, jos murhatanssijoita ei lasketa.
- Anonyymi
Vaikka yhtämonta vuotta tai vähemmän monta vuotta nuoremmalle kuin vanhemmalle ei voikaan aiheuttaa pelkotilaa ennen tanssimoa eikä tanssimon jälkeen saati tanssimon aikana, on ilmeistä, että pelkästään nuorten täyttämät tanssimot jäävät niin vajaiksi, että niitä on joko pienennettävä tai kokonaan purettava esmes energiapuuhyötykäyttöön. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että jos tansseissa käy vain pelottomia nuoria, tanssit joudutaan pikkuhiljaa lopettamaan kannattamattomina. Siksi olisi tärkeätä pidättäytyä sekä ennen tanssia että tanssin aikana ja sen jälkeen esittämästä ikäperusteista pelottelua ollenkaan!
- Anonyymi
Jopa pelkällä läsnäolollaan vanhemmat miehet ovat aiheuttaneet nuoremmille miehille pelkotiloja siitä, että vanhemnat miehet vie nuorempien miesten naiset tai ainakin ne naiset, joita nuoremmat miehet siinä pelkotilan yllättäessä vielä himoitsevat mutta eivät ole saaneet.
- Anonyymi
Pelkotilojen aiheuttaminen nuoremmille lähtee yleensä siitä, että ensin keksitään hyvä pelkotila ja sitten markkinoidaan se herkkäuskoisille nuorille sanomalla näin, että: olen kuullut, että monet nuoret pelkäävät...
- Anonyymi
Voi hyvinkin olla, että nuori on somesta lukenut, että nuoret pelkää tansseja, jolloinka samaistumista kaipaavalle nuorelle ei ilmeisestikään jää muuta vaihtiehtoa kuin alkaa itsekin pelätä tansseja. Eli pelkotila aiheutuu yksinkertaisesti siitä, kun nuori kuvittelee, että kaikkilla kamuillakin on kyseinen pelkotila eikä nuori tietenkään näiltäkään osin halua olla erilainen kuin kamut.

Tämähän tarkoittaa sitä, että nuori ei itseasiassa pelkääkään tansseja vaan sitä, että on erilainen (siis hylkiö) nuori, jos ei väitä pelkäävänsä tansseja?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämähän tarkoittaa sitä, että nuori ei itseasiassa pelkääkään tansseja vaan sitä, että on erilainen (siis hylkiö) nuori, jos ei väitä pelkäävänsä tansseja?
Kysymyksessä tosiaankin on tuollainen kehäpäätelmä elikkäs mentaali hullunkierto, jonka avulla häikäilemättömät ihmiset saattavat yrittää lyödä rahoiksi esiintymällä pelkotilaan ajautuneen nuoren hyväntekijänä. Kysymyksessä ovat kuitenkin kaikkea muuta kuin hyvää tekevät tahot, jotka siis alunperinkin saivat juonikkailla sanankäänteillään epävarman nuoren pois tolaltaan.

Onko näisstä nuoremmille tanssijoille aiheutetuista pelkotiloista edes olemassa puolueetonta tutkimustietoa? Tiettävästihän yksikään tai ainakaan edes hälyttävänkään moni nuorempi tanssija ei ole vanhemman tanssijan aiheuttamaa pelkotilaansa julki tuonut vaan kaikki aiheesta esitetty pelkotilsinformaatio on julkaistu tanssikukkahattuhenkilöitten toimista.

Monet näistä nuorten pelkotiloista on aiheutettu ennen tanssimoa tanssikukkahattuhenkilöitten juonikkaista toimista kirjoittamalla ja lataamalla someen videoita, joissa väitetään, että nuorilla on pelkotiloja tanssimoita kohtaan.

Kyllä ne ovat nämäkin tanssimaailman pelastusoperaatiot käytännössä aina talkoina markkinoidut ja sellaisiksi jopa kuvitellutkin, mutta tanssikukkahattuhenkilöille operaatiot on aina olleet huomattavankin paljon tuottoisammat kuin muille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 453393
Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd
Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai693181Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?
Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist302925Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa
Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl1592728- 252219
En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä
Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛112119Kirjotan ikävää ulos
Haluaisin kuulla mitä ajattelet minusta. ihan mitä vaan mitä mietit. Voisit kertoa minulle, tai sitten kirjoittaisit run141658Sinä se vaan jaksat
Suosittelen lopettamaan hyvissä ajoin, tuo toimintas ei auta unohtamiseen. Jossain vaiheessa asia julkistuu enkä usko et231507Onnettomuus
Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?31377- 151316