Kuinkamonta vuotta vanhemmalle voi mielestänne aiheuttaa pelkotilan tanssimossa? Entäs ennen tanssimoa tai tanssimon jälkeen?
Kuinkamonta vuotta vanhemmalle voi aiheuttaa pelkotiloja tanssimossa?
10
193
Vastaukset
- Anonyymi
Veikkaampa että vaikka kuinkamonta vuotta vanhemmalle voi melko huoletta aiheuttaa.
- Anonyymi
Tans simo voisit mennä hoitoon.
- Anonyymi
Tämä onkin hyvä kysymys, johon ei välttämättä ole aivan tarkkaa vastausta, mutta viimeaikaiset kävijätilastot kuitenkin osoittavat melko sekä nuorten- että vanhainkin tanssikiistatta sen, että joitain vuosia vanhemmat tanssinharrastsjat ovat joko oleellisesti harventaneet eritoten nuorten valtaamissa sekä valtaamisyritysten kohteina olevissa tansseissa käyntejään tahi kokonaan lopettaneet tansseissa käymisen. Tämä on tietenkin ollut nuorten mieleen, koska tanssimoihin on tämän kehityksen myötä muodostunut runsaasti vapaata tanssiparkettitilaa esmes show dacelle ynnä muille sensemmoisille laajahkoja tanssilattiapinta-aloja vaativille moderneille elikkäs vähillä tanssitaidoilla tanssittaville musiikintulkinnallisille tanssilajeille.
Onko syynä kehitykseen kuitenkaan ollut viimevuosina virinnyt ja siitä lähtien kiihtynyt tanssikukkahattuhenkilöitten joitain vuosia vanhempiin tanssinharrastajiin kohdistama rukkasniksipeloittelu vai olisiko kysymyksessä sittenkin kyseiseen pelottelukohderyhmään toki pelkästään ikänsä perusteella joutuneitten kohtelias ele jättäytyä pois nimenomaan sellaisista tanssillisista tilaisuuksista, joissa heistä on tulkittu aiheutuvan kohtuutonta haittaa ja vaivaa?- Anonyymi
Vanhemmille tanssijoille etenkin ennen tansseja ja tanssien jälkeen kohdistetulla pelottelulla on ollut tanssimoitten täyttöasteille kohtalokas seuraus, koska vanhemmat tanssijat eivät enää uskalla tulla tansseihin!💩
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vanhemmille tanssijoille etenkin ennen tansseja ja tanssien jälkeen kohdistetulla pelottelulla on ollut tanssimoitten täyttöasteille kohtalokas seuraus, koska vanhemmat tanssijat eivät enää uskalla tulla tansseihin!💩
Moni vanhempi tanssija on todennut, että viimeaikoina tanssikukkahattuhenkilöitten viljelemä ikärasismi arveluttaa kovin heitä eikä enään ole spontaaneihin tansseihilähtöihin juurikaan uskallusta vaan pitää ensin googlettaa ja somettaa minne tanssimoita valtaavat nuoret on tanssikikkahattuhenkilöitten toimista usutettu että ei tulisi sitä ikäperusteista sanomista taas. 🥸
- Anonyymi
Ennen tanssimoa tai tanssimon jälkeen vanhemmille voi aiheuttaa pelkotilan tosi helposti sanomalla näin, että tiesittekö, että siinä elämänne kangistuneessa vaiheessa, jossa ette enää pysty koskettamaan omaa nenäänne omalla kyynerpäällänne, voitte melko huoletta myöntää jo itsellenneki, että ette ole enää nuori.
- Anonyymi
Vaikuttaa siltä, että nenänpidennysleikkausjono on nyt nuorten keskuudessa in 🥳 Näin se some toimii 🤔
- Anonyymi
Puhut kokemuksen rintaäänellä varmaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puhut kokemuksen rintaäänellä varmaan.
Eikäkö yhdeltä karkealta arviolta paristakolmestakymmenestä parhaimmista kamuista kuulin. On niitä kamuja toki muitakin, mutta ne ei oo yhtä hyviä.
- Anonyymi
Hirmu monta vuotta vanhemmille ei kannata pelkotiloja aiheuttaa nimittäin nythän on hyvinkin pitkälti niin, että jos varakkaat eläkelläiset jättävät tanssimossa aiheutetun pelkotilan takia tulematta nuorten mukamas valtaamiin wcs-bileisiin, niin eihän näitten muutaman hassun nuoren aiheuttamilla lipputuloilla kustannettaisi edes gramexin ja teoston maksuja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1604913Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621555- 121469
Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1211391Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s71119Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.951027Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit40947Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249298915- 150810
Hinduille tiedoksi
USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu278729