Että se on juuri hän jonka haluat elämään, eikä kukaan muu?
Mistä tiesit
Anonyymi-ap
35698
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 35
Vanhimmat
No jos se ei olisi vajaassa parissa vuodessa selvinnyt niin olisi ihme. Se millä tavalla haluaisin hänet elämääni on auki. Olennaisempaa on nyt se mitä hän haluaa.
Viisaasti mietitty. Omassakin elämässä eräs, josta pohdiskelen tuleeko meistä ystävykset vai olisiko mahdollisuuksia muuhunkin.
Joskus asiat asettuvat omalla painollaan ajan kanssa. Minulle hän sanoi jossain kohtaa että no katsotaan. Se oli viisas ehdotus sillä sen vuoksi on ollut aikaa ja tilaa tunnustella ja prosessoida asioita. Mielestäni asiat ovat edenneet omalla painollaan maltillisesti syvempään yhteyteen jossa molemmilla on tilaa omalle elämälleen harmonisella tavalla, olipa tulevaisuus miten tahansa mutta nyt ilman määrittelemistä.
Hän teki vaikutuksen toiminnallaan ja vedin siitä tietyt johtopäätökset.
Oliko tämä A naiselle?
Ei ole hänen kirjaimensa.
Toimintaa kannattaakin uskoa enemmän kuin puheita.
Samaa mieltä, tekoihin itsekin perustan tämän kaiken mitä on.
Asia jonka tietää kun on rakastunut
Totta. Sitä odotellessa.
Jos tätäkin asiaa tarkemmin miettii, niin ei se ollutkaan mitä haluaa.
Sitten kysymys ei ollut sulle.
En mä sitä ainakaan tiedä, mä tunnen sen. Se tunne on side meidän välillä. Eikä se välttämättä ikinä johda mihinkään, mutta siinä se on, kuin näkymätön köysi meidän välillä.
Sama! Toivon että johtaa.
No hänen läsnäollessa tuntui siltä kuin olisi kotona ja kaikki olisi hyvin.
Ei kannata luottaa olotiloihin ja tuntemuksiin. Kannattaa selvittää mikä on asian laita.
Nimimerkillä kokemusta on
Luulin. Niin ne tunteet joskus huijaa uskomaan toisesta parasta.
Joskus toisen ihmisen seurassa on hyvä olla, näin ei tietenkään ole kuin aniharvoin. Hänestä huokui kaunis ja aito luonne, hän näytti äärettömän kauniilta ja hetki muuttui täysin huumaantuneeksi, kuin olisi rakkauden syleilyssä jonka ei toivoisi päätyvän koskaan.
https://www.youtube.com/watch?v=4HEITpZCqsw&list=RD4HEITpZCqsw&start_radio=1
Kaunista 💖
Sivusta: Ei tuollaista tiedä -sen tuntee.
Kyllä mulla se on tietämistä.
Kenenkään kanssa en ole tuntenut samanlaisia tunteita. Jotenkin muiden kanssa otan aina takapakkia, ennenkö kunnolla ihastun tai pakotan itseni olemaan heidän kanssaan, kunnes lopetan juttelun/tapailun.
En ole vielä päässyt selville, että onko kyseessä joku miehen päätös, että minä olen hänen omaisuutta.
Vai onko kyseessä ulos savustus projekti, mutta hän on ennenkin ILMESTYNYT RANDOMINA OVEN TAAKSE!
Hän vetoaa TURVALLISUUTEEN !
Kun kohtaat sen ihmisen josta tulee tunne, että juuri häntä olet odottanut ja kaivannut tietämättäsi koko siihen astisen elämäsi. Hänen lähellään on niin hyvä olla, ettei siitä haluaisi lähteä koskaan pois.
Noin minäkin kerran ajattelin.
Kun hän otti kainaloonsa.
Tunne oli se,että en koskaan haluaisi tästä pois.
Tunne oli totta ja aito,mutta koskaan ei tiedä elämästä eteenpäin. Jouduin kuitenkin luopumaan.
Jep👍
Normaalisti ei sitä voi mistään tietääkkään ennen kuin toista tuntee edes jonkin verran jos niitä piirteitä joita ei voi sietää on toisessa enemmän kuin niitä piirteitä jotka toisessa hyväksyy en suosittelisi edes suhdetta
Näin hänet ensi kertaa noin kaksi vuotta sitten. Meidän välillä oli heti ensi näkemältä ihmeen voimakas side. Kuitenkaan yli kahden vuoden jälkeenkään juttumme ei ole edennyt, vaikka olemmekin epäsäännöllisesti kohdanneet.
Mulla on vahva traumasidos häneen. En enää halua häntä elämääni, koska tiedän että se sattuisi vain. Kamppailen jatkuvasti vaikean masennuksen kanssa, pahoja traumoja menneisyydessä. Hänen toimintansa buustasi sitä tunnetta, että en ole rakastamisen arvoinen. Sellaista pelleilyä mun ja mun tunteiden kustannuksella. Ainut mitä voin tehdä, on olla kokonaan näkemättä häntä. Se ei välttämättä onnistu. Vanhat haavat avautui, kun viimeksi törmättiin. Olisi niin paljon elämää tässä ja vielä joitain ystäviäkin, mutta en ole ollenkaan kunnossa. Itkien alkoi tämäkin päivä, mutta lähden vielä liikkeelle. Haluan elää, mutta olen todella rikki ja vähävoimainen nyt.
Ei vaan jaksa lukea lässytystä!
Minnan kanssa meillä on jo edellisistä sielunkierroista tämä yhteys olemassa. Edellisistä elämistä meille jää silmät, värit voi vaihtua ja keho missä ovat, mutta rakenne on sama, ja kun ne katseet kohtaavat ne kyllä toisensa tunnistavat. En tiedä onko hänellä muistikuvia välähdyksiä tai unia, ja jos niitä ei ole enään, hän on menettänyt kykynsä tässä elämässä ja silloin on parempi ettei niitä lukkoja avata, eikä me päädytä yhteen, se voi tuntua liian kuormittavalta ja sekopäiseltä. Moraalisestikkin se olisi väärin silloin puoleltani, koska voisin rakentaa yhteenkuuluvuutta ja tuntuisin aina läheisemmältä ,kuin kukaan muu. Tosin jos luottamus olisi suurta niin niitä portteja voisi tietysti raottaa, mutta taustalla tietysti olisi aina luottamus ja rakkaus aidoimmillaan.
mistä tiesit ite.. no kerro nyt.
Hän tuntuu ihan mun ihmiseltä, kodilta 🥰 ja se meidän yhteys on jotain maagista 🤩🤗❤️
Maagista, aivan kuten Mirellan ja Haavin Laurin biisissä ❤️ Yksi biiseistä mistä silloin mainitsin...
Kultas♥️🔥☀️