Lehdissä ja somessa on naisten kertomuksia varusmiespalveluajastaan.
Tiivistettynä viesti on se, että monet miesvarusmiehet eivät arvosta varusmiespalvelukseen hakeutuneita naisia. Etenkin, jos nainen on esimiesasemassa (ryhmänjohtaja, kokelas)
Syy on yksinkertainen: Pojat ovat intti-ikäisenä poikalapsia ja tarvitsisivat vielä apua perusasioissa joita heille ei ole opetettu kotona, kuten vastuuta niissä asioissa joita heiltä ei ole kotona vaadittu. Useimmat "väkisin inttiin pakotetut" pojat eivät ole lähelläkään miesten tavalla käyttäytyviä nuoria aikuisia. Naiset ovat tunnetusti aikuisempia jo 18-vuotiaina, ja vapaaehtoisesti inttiin hakeutuneina motivoituneempia kuin pojat, joista monilla on rasitteena kriittinen suhtautuminen armeijan toimintaan.
Monilla, nykyajalle tyypillisessä vähälapsisissa perheessä kasvaneilla pojilla ei ole kokemusta perhe-elämästä siskojen kanssa, jolloin nuorena aikuisena tarkkaan rajoitettu, jopa suljettu elämä vieraiden nuorten naisten kanssa voi tuntua jopa pelottavalta.
Puolustusvoimien varusmieskoulutukseen alokasaikana tarvittaisiin enemmän naispuolisia kanta-aliupseereita ja upseereita.
Olen reservin luutnantti, mieshenkilö, varusmiespalvelussa v1970-71 En kuitenkaan vielä seniili. Varuskunnassani vaikuttaneet ainoat naiset olivat keittiössä.
Naisten kielteiset kokemukset armeijassa.
13
406
Vastaukset 13
- Anonyymi
Herra luutnantti: Olette täysi idi00tti.
- Anonyymi
Armeijasta on saatu hyvät näytöt poikien kypsyydestä 19-vuotisna. Ajokortti-ikä nostettava 22:een.
- Anonyymi
Ja naisten ajo-oikeus lailla kiellettävä.
- Anonyymi
Näille pojille kun tulee ikää ja löytyy vaimo niin silloin viimeistään oppivat kuka määrää ja jos eivät opi niin joutuvat ulkoruokintaan tai pahimmassa tapauksessa kamojen kanssa taivasalle.
- Anonyymi
Iltapäivälehdet elävät sillä että löytyy jotain tämäntyyppistä kirjoitettavaa. Tarpeeksi monta naispuolista varusmiestä kun haastattelee niin aina löytyy joku jolla on negatiivisia mielipiteitä.
Iltapäivälehdethän elävät sillä että tonkivat paskaa.- Anonyymi
Ei tarvitakaan kuin yksi! Määrällä ei ole periaatteessa merkitystä. Kaikkia naispuolisia sotilaita kohdeltava tasapuolisesti ja kunnioittavasti mutta valitettavasti pojilla on vielä kehitys kesken niin siksi syyllistyvät siihen mitä on saatu lukea.
- Anonyymi00013
Anonyymi kirjoitti:
Ei tarvitakaan kuin yksi! Määrällä ei ole periaatteessa merkitystä. Kaikkia naispuolisia sotilaita kohdeltava tasapuolisesti ja kunnioittavasti mutta valitettavasti pojilla on vielä kehitys kesken niin siksi syyllistyvät siihen mitä on saatu lukea.
Tasapuolisesti juu…. Tuntuu että naisista tehdään väkisinkin johtajia vaikka kyvyt eivät riitä … mut ku se tasapuolisuus pitää olla.
- Anonyymi
Ajan kanssa asia varmaan korjaantuu, mutta helpoin tie on sijoittaa naiset yhteen omaan kasarmiin varuskunta-alueella.
- Anonyymi00014
en tiedä olenko vähän kateellinen uusille varusmielille kun elämä on helppoa armeijassa jos vertaa sinkun elämään niin kaikista kallein asumismuoto.
- Anonyymi00015
mitähän hassuja juttuja no ei armeijassa vaan spollen jonkin kanssa kun pikkuveljille DTM mersuja pikku-radio-ohjattaviksi, kiteiden vaihtoa jotta toimivat yhtäaikaa ne.. tämä spolle tykkäsi ajella juttuja
- Anonyymi00016
Näitä on viime aikoina ollut useita:
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/1aab3bf3-da8e-4986-830e-b05fba0771f2 - Anonyymi00017
Osa inttiin hakeutuvista naisista on herkkiä itkupillejä , jotka eivät kestä edes leikkipuhetta sekä poikien huumoria.
Naisen pitää osata heittäytyä porukkaan hurtilla huumorilla, sekä uskaltaa sanos takaisin.
Eikä mennä binkumaan heti yksikön päällikön puheille kaipuripukkina, kuten koulussa oli tapana sanoa niistä, jotka kantelivat opelle.
Perseen pitää sietää merivettä.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1411563- 1481081
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät69946Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi296820- 68743
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56723- 37629
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7591- 60587
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33571