Miehen yhtäkkinen vapaudenkaipuu

Olimme mieheni kanssa aikanaan 7v yhdessä, mutta erosimme miehen Mt-ongelmien vuoksi. Olimme kolme vuotta erossa ja tutustuimme uudelleen viime vuonna. Mies oli tässä vaiheessa kerennyt muuttamaan toiselle paikkakunnalle omakotitaloon, missä viihtyi keskellä ei mitään. 

Aloimme seurustelemaan uudelleen, viime vuosi oli ihana. Tehtiin kiva kesälomareissu, mies oli järjestänyt synttärit kun täytin pyöreitä, vietettiin joulu yhdessä. Keväällä meillä oli pieni riita, minkä saimme kyllä kurottua kiinni.

Alkukesästä käytiin kesälomareissulla, kaikki meni hyvin ja oli kivaa. Juhannuksena mies vitsaili jotain avioliitosta ja vihille viemisestä, silloinkin oli kivaa. Meillä ei ole ollut nyt riitaa, draamaa tai muutakaan vääntöä. Meillä ei ole yhteistä omaisuutta tai lapsia. Kaikki on mennyt todella hyvin ja itse olen ollut onnellisempi kuin aikoihin. 1,5vko sitten puhuttiin näkemisestä, harmittelin että ei välttämättä elokuussa keretä näkemään. Mies totesi että pitäähän meidän nähdä kun on minun synttärit. 

Nyt mies pudotti eilen pommin ja veti maton aivan jalkojen alta. Hänellä on tullut yhtäkkinen vapaudenkaipuu, hän ei halua olla vastuussa kenestäkään ja haluaa tehdä valintoja joissa ei tarvitse kysyä toisen mielipidettä tai ottaa toista huomioon. Hän ei tiedä mitä tulevaisuudeltaan haluaa, mitä elämältään haluaa, haluaako lähteä vaikka rannikolle keräämään kukkia työkseen. Totesin että en mä perässä tulisi.

Mistä johtuu yhtäkkinen suunnanmuutos? Ensin kaikki oli täydellisesti, meillä oli kivaa ja nyt mies puhuu tuollaisia. Onko tää nyt joku neljän kympin kriisi? Aikaisemmin mies on halunnut pysyä samalla asuinalueella, eli ei halua poistua ns lääninalueelta, nyt miettii haluaako lähteä töihin vaikka Norjaan.

Sanoin että oletko nyt varma että minä olen tässä nyt se ongelma joka häntä rajoittaa : ei ole. Hän ei tiedä ratkaisisiko / helpottaisiko meidän ero tätä asiaa. Sanoo että rakastaa mua aivan valtavasti. Minä taas en ymmärrä, jos rakastat enemmän kuin muuta, ethän sinä halua toisesta eroon. 

Miehen mielestä juuri mikään ei muuttuisi, jos jatkettaisiin vain kavereina. Minun mielestä muuttuisi, koska suhdedynamiikkahan muuttuu kun siitä jää jossain kohtaa se rakkaus pois ja etääntyminen alkaa. Kun pyysin miestä selittämään miten tämä toimisi pitkällä aikavälillä, hän ei osannutkaan enää vastata. Ei ollut miettinyt niin pitkälle. 

Minä en näe etäsuhteessa ongelmaa: voidaan nähdä kun sopii ja tehdä kuitenkin omia asioita. Miehellä on aikaa ja tilaa tehdä omia asioita mutta jostain syystä nyt tämä seurustelu "label" ahdistaa häntä. En tiedä oppiko mies tykkäämään eron aikana siitä omasta vapaudesta (mitä sillä kyllä nytkin olisi, mutta näkee jostain syystä itsensä kahlittuna). Miehen mielestä tilanne ei voi etäsuhteena jatkua loputtomiin. Tästä olen samaa mieltä mutta eihän kukaan tiedä mitä tapahtuu vaikka 2-6v päästä. Voi olla että asuttaisiin yhdessä, voi olla että ei. Mies tuntee huonoa omatuntoa kun kiireisen työn ja remonttikuntoisen okt takia pitää järjestää aikaa myös minulle. Voi myös olla että olen tahtomattani aiheuttanut hänelle tätä tunnetta. Ehdotin ensin miehelle että mitä jos annettaisiin ajan kulua vähän aikaa, jos ajatus kirkastuu. Mies suhtautui tähän nuiveasti, kuulemma tuskin muuttuu ajatus. Kysyin jossain kohtaa että mistä tiedät olisiko tää ero edes oikea päätös ja helpottaako se edes oloa? Mies vastasi että jos ei, niin hän katuisi sitä lopun elämäänsä. 

Koska mies tuntuu aaltoilevan tuon tunteensa kanssa, se kuulostaa omaan korvaan lähinnä henkilökohtaiselta kriisiltä. Ehkä joltain neljän kympin kriisilltä? Mies on ostanut kalliita tavaroita kotiinsa viime aikoina.

Ehdotin, että otettaisiin tässä nyt yksi askel taaksepäin: mentäisiin niin sanotusti tapailuasteelle. Ei tapailla muita, mutta ei olisi niin suurta painetta näkemisen ja "effort"in suhteen. Nähtäisi kun olisi sille aikaa ja jaksamista. Näin saataisiin sitä ahdistusta lievitettyä tämän suhteen, mies saisi enemmän aikaa keskittyä itseensä. Eli tulisi nii sanotusti emotionaalista tilaa. Tähän mies totesi että voihan tuota kokeilla, eli reaktiosta ja huojentumisesta päätellen ongelman ydin lienee jossain näissä maastoissa. 

En usko että sillä olisi salasuhde, ei ole sen tyyppinen. Tuntuu vaan tosi pahalta kun itse on ollut aivan umpirakastunut ja toista ahdistaa yhtäkkinen sitoutuminen.