Miten omaan puolisoon voi luottaa, jos hän on oikeistolainen eli periaatteellinen omaneduntavoittelija? Eikö se revi suhteen rikki kerta kerralta ja tappaa rakkauden?
Vai täytyykö itsekkin alkaa, eli muuttua ihmisenä?
Vai täytyykö itsekkin alkaa, eli muuttua ihmisenä?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Mielenkiintoinen tuo periaattellinen omaneduntavoittelija määreenä.
Näkisin että oleellista on jos ihminen on pitkälle sellainen ettei pyri hyötymään ensisijaisesti muista mikroelämässä, menee se tässä tarkoittamasi periaatteellisen omaneduntavoittelun edelle hyveenä. Paljon pahempaa on juoniva ihminen, on sitten vasemmalta tai oikealta.
Niin mutta kysymyshän oli, että pystytkö luottamaan?
Kun jos puoliso on periaatteellinen OET, niin sehän on silloin pakko olla sielussa asti, ei ole mitään välivaihtoehtoja. Kun taas jos olisi, niin sellainenhan olisi sitten vasta epäluotettava ja epävakaa, josta ei ikinä pysty tietämään, että mikä liikuttaa ja mikä on kulloinenkin valinta, itsekkyys vai yhteinen etu/muistakin välittäminen.
Tässäkin toki yhteisen edun voi valita omaa etua tavoittelevasti, tietenkin ja siten valinta ajaa omaa etua, vaikka valheellisesti näyttää muulta.
Ja usein oikeistolainen sosialiteetti on arvoiltaan sellainen, että siinä kasvaneilla ei ole ollut ikinä mahdollisuutta välttyä siltä aivopesulta tai jos edes yrittää, niin joutuu kokemaan ulkopuolisuutta joka on hyvin haavoittavaa ja voi johtaa syrjäytymiseenkin.
Jos kumppanisi on oikeistolainen ja ainoa asia mitä sinä siitä näet, on periaatteellinen omaneduntavoittelija niin ongelma ei ole hänen maailmankuvassaan vaan sinun kyvyssäsi ymmärtää ihmisiä ylipäätään. On täysin absurdia ja lapsellista rinnastaa oikeistolaisuus automaattisesti itsekkyyteen. Ihan kuin ihmiset, jotka ajattelevat markkinatalouden, yksilönvapauden tai vastuullisuuden olevan tärkeitä arvoja, olisivat jotenkin kyvyttömiä rakastamaan, välittämään tai olemaan lojaaleja. Sinun logiikallasi lääkärikin olisi sika, jos hän tienaa hyvin ja puolustaa omaa ansiotaan. Koko viestisi tihkuu moraalista ylemmyydentuntoa, joka ei perustu muuhun kuin omaan ideologiseen kuplaan ja harhakuvitelmaan siitä, että oma maailmankatsomus on automaattisesti eettisesti ylivertainen. Se ei ole. Se on vain erilainen. Jos et pysty olemaan suhteessa ilman että vaadit toista muuttumaan, kysy itseltäsi: etsitkö sinä rakkautta vai kuuliaisuutta? Jos jälkimmäistä, hanki itsellesi koira, se ei ajattele itse eikä äänestä väärin.
Mieheltä > Naiselle
😆😆😆
Ai sinäkin koet vastuullisuuden olevan konservatiivinen arvo joka kuuluu oikeistolaisille? Näet selvästi, että sosialismin päätarkoitus on elää työtä tekemättä muiden kustannuksella. Miten loukkaavaa.
Itse olet lapsellinen. Kuka tahansa pystyy tuntemaan rakkautta, jopa murhaaja ja pedofiili. Imelät tunteet eivät tee kenestäkään luotettavaa kumppania.
Minä olen REALISTI. Kuvailemasi arvot ovat putipuhtaita idealismeja, jotka tosielämässä saavat aivan muut muodot, varsinkin talousoikeiston käsissä.
Kysymys juuri olikin, miten voi suhteessa luottaa tälläiseen ihmiseen puolisona?
Osaatko vastata?
Ja terveydenhuollon eriarvoisuus on jo osa arkea Suomessa, kiitos oikeistohallituksen ja lahjotun maanpetturi-Sannan.
On sulla pokkaa käyttää tuota lääkärivertausta, kun ihmisillä ei ole varaa käydä lääkärissä ja ostaa lääkkeitä.
Saisit vittu hävetä silmät päästäsi. Niin oikeisto kuvittelee olevansa kermaa, mutta on itseasiassa täysin säädyttömiä riistäjiä.
Porvari ei välitä niistä ihmisistä jotka hänelle ne rikkaudet tuo ja ostaa tuotteet. Ette oikeisto olisi YHTÄÄN MITÄÄN ILMAN MEITÄ. Joten mieti sitä omassa ylimielisyydessäsi kuka sinunkin laskusi lopulta maksaa, ahnas ja nöyrry TOTUUDEN edessä.
Kukaan ei täälä ole toistaan parempi ja kaikki ovat riippuvaisia toisistaan.
Sitä on oikea sosialismi ja joka ei sitä totuutta pysty vetämään nöyränä jakeluunsa, ei ole täysin sivistynyt yksilö.
Ensin haluatte kaikki maapallon loiset tänne elätettäväksi, sitten valitatte kun teille vihervassuille ei riitä enää tukia. Menkää töihin stana sentään.
Kuule, mietipä nyt asiaa vähän uudestaan.
Jos yli 99 % maailman talousvarannoista on alle 1% prosentin hallussa, niin missä on vika?
Kumpi on suhteellisesti suurempi kusettaja, jos niin tosiaan haluat ajatella?
Idealismi toteutuu realismissa keskivertoina, joten on tosiaan niin, että jotkut loisii vasemmistoarvojen varjoissa. Itse en.
Suhteellisesti myös oikeisto arvot toteutuu keskivertoina, kuten olen jo maininnut, eli arvot muokkaantuvat toiminnallisesti ja moraalisesti ja on kaikenlaista "yrittämistä".
Ja kun talousvarannoista jakautuvat noin, niin ketkä on kisassa siis johdossa? Kuka kusettaja ja ketä?
Sitä paitsi on ihan turha syyllistää työttömiä, koska Kekkosen siirryttyä johdosta on suomioikeisto heruttanut ahneuksissaan koko järjestelmän ihan vituilleen 90-luvun "lamasta" lähtien. Kotimaa tuotanto takasi työtä kaikille, mut ei, tietyt tahot halusi suuremmat voitot.
Nyt vuorossa törkeä riisto, otetaan mitä irti saadaan ennen vetäytymistä paratiisisaarille ja koko muun maailman hylkäämistä pärjäilee omillaan.
Jos sä näet oikeistolaisuuden omaneduntavoitteluna, niin eihän sun kannata missään nimessä edes harkita seurustelua oikeistolaisen kanssa. Sinulta puuttuu kunnioitus! Kumppania pitää kunnioittaa. Siitä kaikki lähtee. Miksi pitää yrittää vääntää väkisin? Suhde päättyy ennen pitkää jos sen rakentaa valheelle. Sille ajatukselle, että sietää toisen erilaisuutta. Kas kun ei ole mikään pakko.
En tunne ainuttakaan oikeistolaiseksi itsensä mieltävää joka ei olisi muuta kuin itsekäs ja ahne oman edun tavoittelija.
Hyvä pointti tuo kunnioitus. Sillä ei itselle ole kovin suurta arvoa, kun kunnioitan lähinnä vain niitä etäisesti jotka on oikeasti tehneet jotain merkittävää tai sitten yksittäisiä hetkellisiä tekoja.
Ihmiset sortuvat elontiellä, joka ikinen, joten se siitä kestävästä ja pysyvästä kunnia-arvosta. Jokainen tehkööt parhaansa.
Muille, vaikka porvaripuolisolle, riittää se perushumaani kunnioitus jota tietysti sosialistina suon kaikille ilman ehtoja.
Suomalaisista kunnioitan lähinnä Kekkosta ja jonkin verran sokeasti myös Ahtisaarta, koska hänelle myönnettiin Nobelin rauhan palkinto.
Näin pieneen maahan ei montaa huioouyksilöä mahdu. Riistäjiä kyllä ihan vitusti ja huijarikusettajia, rikollisia, pedareita ja valehtelijoita.
Mitä Kekkonen sanoisi nykytilanteeseen? Entä Ahtisaari?
Voi Luoja, Mitä JEESUS sanoisi???
Miksi luottaa minkäänlaiseen ihmiseen joka ei muuta osaa kuin tavoitella omaaetuaan
Nimenomaan "muuta osaa". Siinä tuli vastaus kysymykseeni, kiitos.
Voisi tuo oikeistokin jo tämän tajuta, mutta kovin vaikeasti kykenevät viettejään hillitsemään. Ja siinä sivussa syyllistävät muita yhteiskunnan rakenteiden romahduksesta.
Se nyt ei vaan ole soveliasta tahi tervettä ihmisen olla pelkkää ahneutta. Puhumattakaan siitä, että syyttää muita omista teoistaan. On niitä, jotka tämän esityksen läpi kyllä näkevät.
On ihan luonnollista kulkea kukin omia polkuja ja kohti omia unelmia, oli ne sitten voittoja tai jotain muuta, mutta jokaisen kuuluu tietää rajansa ja miettiä mitkä ovat todellisen voiton kriteerit.
Onnellisuus on ihmisyyden äärimmäinen tavoite. Addiktit jäävät sen suhteen keskeneräisiksi.
Yhtälailla, kuin mihin tahansa addiktiin, ei omaa ahneuttaan hillitsemään kykenemättömään ihmiseen voi luottaa. Ja silloin saa tuntea itsensä toisarvoiseksi hyvin rumalla tavalla.
Tehkää parannus, jos minun kunnioitustani kaipaatte.
Jumala olkoon kanssanne🕊️