Ensimmäistä kertaa kuuteen vuoteen olen päässyt painoindeksin 18 paremmalle puolelle.
Siis 18:n yli ;)
Painan 48 kiloa aamulla, olen 162 cm pitkä.
Ja kyllä ahdistaa! Tuntuu, että oma kroppa tulee kokoajan itseäni vastaan, joka kulmassa. Sitä on, on ja on tätä kroppaa, joka suuntaan - leviää, leviää kroppaa. On inhaa, kun luitten sijasta onkin pehmeätä ihoa ja rasvaa.
Tuntuu siltä, ettei minussa ole enää mitään hienoa. Tiedän, että se on hölmöä.
Mutta minä pidän pääni! Pysähdyn tähän hetkeksi, katselen ympärilleni, totuttelen. Kaikkeen ihminen tottuu.
Myös toisenlaisia tunteita on noussut. Olen iloinen uusista rinnoistani, ne ovat mielestäni kauniit. Miehenikin on aivan innoissaan ;)
"Olenko minä nyt lihava?"
"Sinä olet IHANA!"
Silmät hänellä kiiluvat. Kosketus tuntuu hyvältä.
On myös mukavaa, kun ei huippaa. Tunnen itseni voimakkaaksi ja eläväksi - haluaisin treenata itselleni lihasvoimaa, tahtoisin olla vahva ja punaposkinen. Tahtoisin olla iloinen ja nauravainen. Minä en tahdo enää sotkea syömisen kanssa. Minä en tahdo enää ajatella ruokaa, minä en jaksa enää pelätä.
Aivoni kehittelevät itsekseen kaikenlaisia laihduttamissuunnitelmia. Niitä kaupataan minulle kehityksen, kauneuden ja itsetyytyväisyyden nimissä.
Näen nuoria, hoikkia ihmisiä kaupungilla ja mieleni tekisi huutaa ääneen. Mutta sanon itselleni, että heillä on tuollainen elämä, minulla on nyt tällainen - so sorry.
Nyt odottelen, että hiukset alkavat kasvaa takaisin. Ostin törkeän kalliita Viviscal -tuotteita vauhdittamaan prosessia. Laitan kynsiäni ja hoidan itseäni, tutustun tähän normaaliin ruumiiseen. Tässä on monia nättejä piirteitä. Napakin on söpö.
Tahdon olla pyöreä ja onnellinen!
Siis 18:n yli ;)
Painan 48 kiloa aamulla, olen 162 cm pitkä.
Ja kyllä ahdistaa! Tuntuu, että oma kroppa tulee kokoajan itseäni vastaan, joka kulmassa. Sitä on, on ja on tätä kroppaa, joka suuntaan - leviää, leviää kroppaa. On inhaa, kun luitten sijasta onkin pehmeätä ihoa ja rasvaa.
Tuntuu siltä, ettei minussa ole enää mitään hienoa. Tiedän, että se on hölmöä.
Mutta minä pidän pääni! Pysähdyn tähän hetkeksi, katselen ympärilleni, totuttelen. Kaikkeen ihminen tottuu.
Myös toisenlaisia tunteita on noussut. Olen iloinen uusista rinnoistani, ne ovat mielestäni kauniit. Miehenikin on aivan innoissaan ;)
"Olenko minä nyt lihava?"
"Sinä olet IHANA!"
Silmät hänellä kiiluvat. Kosketus tuntuu hyvältä.
On myös mukavaa, kun ei huippaa. Tunnen itseni voimakkaaksi ja eläväksi - haluaisin treenata itselleni lihasvoimaa, tahtoisin olla vahva ja punaposkinen. Tahtoisin olla iloinen ja nauravainen. Minä en tahdo enää sotkea syömisen kanssa. Minä en tahdo enää ajatella ruokaa, minä en jaksa enää pelätä.
Aivoni kehittelevät itsekseen kaikenlaisia laihduttamissuunnitelmia. Niitä kaupataan minulle kehityksen, kauneuden ja itsetyytyväisyyden nimissä.
Näen nuoria, hoikkia ihmisiä kaupungilla ja mieleni tekisi huutaa ääneen. Mutta sanon itselleni, että heillä on tuollainen elämä, minulla on nyt tällainen - so sorry.
Nyt odottelen, että hiukset alkavat kasvaa takaisin. Ostin törkeän kalliita Viviscal -tuotteita vauhdittamaan prosessia. Laitan kynsiäni ja hoidan itseäni, tutustun tähän normaaliin ruumiiseen. Tässä on monia nättejä piirteitä. Napakin on söpö.
Tahdon olla pyöreä ja onnellinen!
Vastaukset 1
Vanhimmat
Oi, kuinka ihanaa lukea noin positiivinen viesti! Olet ehdottomasti laiha vielä, se on sairautesi joka yrittää uskotella sinulla jotain muuta. Jatka eteenpäin, äläkä anna sh:n voittaa! Hyvää kesää sinulle!