Kyitä on runsaasti sen vuoksi olen 56 kyytä siirtänyt pistolapiolla päiviltä, laskin että kymmenen vuoden aikana reilu 400 kyytä on pistetty päiviltä.
Vastaukset 8
- Anonyymi
Aivan tarpeetonta, koska kyy väistää ihmistä kun aistii maan tärinän. Sitäpaitsi kyy on rauhoitettu ja hyödyllinenkin; se syö mm. hiiriä.
Tuolla tunnustuksella saat vielä poliisit kotiisi. Mieti sitä. Mukavaa päivää.- Anonyymi
Kyy ei ole rauhoitettu omassa pihassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyy ei ole rauhoitettu omassa pihassa.
"Kyy ei ole rauhoitettu omassa pihassa."
Kyllä se on. Lainaan Wikipediasta:
"Kesäkuun 2023 alussa astui voimaan uusi eläinsuojelulaki, joka rauhoitti kyyn ja kielsi sen perusteettoman tappamisen. Lain mukaan kyyn saa tappaa vain, jos se aiheuttaa vaaraa ihmiselle tai kotieläimelle pihapiirissä eikä sen siirtäminen ole mahdollista."
Tappaminen vain on tarpeetonta, sillä se käärme lähtee kyllä pois kun se havaitsee ihmisen ja saa tilaisuuden poistua. Sitä ei kannata lähestyä tai hätyytellä edestäpäin, koska se kokee sen uhkaksi. Se ei peräänny edestäpäin hätistettäessä, mutta puolustautuu tarvittaessa kyllä. Kyy näkee varsin huonosti.
Ja vaikka kyy purisi, se yrittää olla käyttämättä kallisarvoista myrkkyä. Luin jostain, että puolet kyyn ihmispuremista on myrkyttömiä. Siksi lääkäri antaa vastamyrkkyä vasta, kun on varmaa, että puremaan on mennyt myrkkyä.
Kyy ymmärtää sen verran, ettei ihminen tai koira ole sen ruokalistalla.
Jos se käyttää myrkkyä ihmiseen, se ei voi saalistaa viikkoon.
Kannattaa vaikka pomppia ja siten tärisyttää maata käärmeen takana. Se aistii värähtelyt ja niiden tulosuunnan hyvin, ja menee matkoihinsa.
Ei kyytä kannata vihata. Se kuuluu luontoon siinä missä muutkin eläimet. Ei se ole paha tai ilkeä. Mutta se joka tappaa käärmeitä huvikseen, on.
- Anonyymi
Kyy ei ole rauhoitettu omassa pihassa.
Oletko sitä mieltä että pihassa saa kyyt olla valtoimenaan vai onko ihmisten muutettava omasta kodistaan kyiden edestä?
Mitä tuohon tömistelyyn tulee niin täyttä propagandaa. - Anonyymi
Koirille on kyyn purema todellakin vaarallinen jopa hengenvaarallinen ja myös kallis toimenpide hoidattaa koiraa, joten kyyt hengiltä.
- Anonyymi
Meillä kissat on aina hoitanu kyyt pois päiviltä.
- Anonyymi
Pääkytkin = kyypätkin
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 601049
- 981014
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i21872Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔60810- 135802
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t123793Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke25669- 45666
- 51650
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45620- 19607
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen14605Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.83586- 46578
- 35570
Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka141565Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok124560Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast47558- 48517
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi9513