Hei
Olen 36 vuotias nainen. Näetkö minulle tulevaisuutta tässä pitkässä suhteessa. Vai onko se oikea jo ollut näköpiirissä. Entä työ ja saanko vielä perhettä ja lapsia.
Kiitoollinen vastauksesta
Olen 36 vuotias nainen. Näetkö minulle tulevaisuutta tässä pitkässä suhteessa. Vai onko se oikea jo ollut näköpiirissä. Entä työ ja saanko vielä perhettä ja lapsia.
Kiitoollinen vastauksesta
Vastaukset 1
Vanhimmat
on sinun suhteesi. Se ei näytä sellaiselta kuin olisit toivonut, mutta jos yrität lähteä siitä, totuus tulee esille. Ei ole hänen eikä valitettavan monen muunkaan tapaista kertoa tunteistaan ennen kuin tiukan paikan tullen. Hän ei sinusta luovu.
Sinusta tuntuu että elämäsi jää monessa suhteessa vähän vajavaiseksi eikä täytä toiveitasi. Olisit halunnut toisenlaisen työn ja uran, tavoitteesi olivat muualla. Jos asita olisivat menneet toisin, olisit jonkun mielestä saanut enemmän mutta olisit joutunut kokemaan kovempia ja sellaista mitä et olisi halunnut.
Saat perheen ja lapsen.