kolme ihmistä kertoo kokeneensa sähköiskun Janakkalan Puuhamaan vesipuistossa, kun lähistölle iski s

Anonyymi-ap

kolme ihmistä kertoo kokeneensa sähköiskun Janakkalan Puuhamaan vesipuistossa, kun lähistölle iski salama tiistai-iltapäivänä.

Ilta-Sanomat kirjoitti aiheesta jo keskiviikkona. Vesipuistossa perheensä kanssa vieraillut nainen kertoi, kuinka tunsi voimakkaan sähköiskun jaloissaan. Hän kritisoi sitä, etteivät työntekijät hänen mukaansa ohjanneet asiakkaita tilanteessa.

Nyt kokemuksistaan kertoo vesipuistossa perheensä kanssa vieraillut Jaakko. Hän kertoo katselleensa tummia pilviä, jotka kerääntyivät taivaalle.

– Katsoimme, että pitää varmaan lähteä ennen kuin alkaa sataa. Katsoin juuri pilvien suuntaan, kun näkyi sininen väläys, ja kuului kauhea jysäys.

Hän oli perheensä kanssa kahluualtaan reunalla. Jaakko kertoo, että näytti siltä kuin salama olisi iskenyt altaiden keskellä oleviin liukumäkiin.

– Polvet notkahtivat ja tuntui kuin olisi lekalla lyöty keskelle päälakea. Katselin ympärilleni. Vaimoni piteli myös päätään ja poikani itki kovasti.

8

206

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Totesin taas kerran, että ihmisistä, oletettavasti alle 40 v, kun pieniä lapsia on, ihan helvetin tyhmiä, jotka ei enää edes ymmärrä, ettei ukkosella olla vedessä!!
      Yksikin isukki, oikein lehdessä ihmetteli katselleensa, kun tummat pilvet lähestyi nopeasti ja ukkostikin jo, seisoskeli pentunsa kanssa vedessä, kun "ei kukaan tullut käskemään pois"!! Hei "vanhemmat", oletteko oikeesti noin vitun tyhmiä, ettette itse älyä ja tajua noin yksinkertaista asiaa?
      SAATANAN AVUTTOMIA IDIOOTTEJA OLETTE! EI TODELLAKAAN OLE TYÖNTEKIJÖIDEN HOMMIA AIKUISTEN TAI TEIDÄN KAKAROINNE HOITAMINEN!

      • Anonyymi

        Sitä se valitettavasti on nykyään, maalaisjärki on unohtunut täysin.


      • Anonyymi

        Kannattaa nyt huomata, että tummat pilvet ei vielä tarkota ukkosta ja ukkonen voi alkaa yllättäen myös. Tietenkään ukkosella ei kannata uida jne, sen pitäisi olla selvä. Mutta on sitä varmasti hyvin moni ollut uimarannalla, maauimalassa tai vesipuistossa kun ukkonen on alkanut yllättäen. Eli siinä mielessä on kyllä aika typerää syyllistää ihmisiä.Olen sitä itsekin ollut esimerkiksi maauimalassa kun yhtäkkiä iski salama melkein kirkkaalta taivaalta ja sitten ukkonen tuli päälle. Yhtenä kesänä oltiin justEspoon Leppävaaran maauimalan isossa altaassa ja aurinko paisto. Sitten yhtäkkiä jysähti maauimalan alueelle salama pilvistä joista ei uskonut edes sadetta tulevan. Sitten yhtäkkiä alko sellanen räiske, että maauimala laitettiin kiinni ja ihmiset käskettiin uimahalliin sisään.

        T. miksuh


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannattaa nyt huomata, että tummat pilvet ei vielä tarkota ukkosta ja ukkonen voi alkaa yllättäen myös. Tietenkään ukkosella ei kannata uida jne, sen pitäisi olla selvä. Mutta on sitä varmasti hyvin moni ollut uimarannalla, maauimalassa tai vesipuistossa kun ukkonen on alkanut yllättäen. Eli siinä mielessä on kyllä aika typerää syyllistää ihmisiä.Olen sitä itsekin ollut esimerkiksi maauimalassa kun yhtäkkiä iski salama melkein kirkkaalta taivaalta ja sitten ukkonen tuli päälle. Yhtenä kesänä oltiin justEspoon Leppävaaran maauimalan isossa altaassa ja aurinko paisto. Sitten yhtäkkiä jysähti maauimalan alueelle salama pilvistä joista ei uskonut edes sadetta tulevan. Sitten yhtäkkiä alko sellanen räiske, että maauimala laitettiin kiinni ja ihmiset käskettiin uimahalliin sisään.

        T. miksuh

        Toki tuo on mahdollista tässäkin tapauksessa, mutta ei siitä pääse mihinkään että nykypäivän kaupungistuneet ihmiset on etääntyneet luonnosta eivätkä osaa tehdä johtopäätöksiä säätilojen mukaan.


    • Anonyymi

      Suurjännitelinja maadoitetu ja lähellä rautapoetti. Ukkosella portista saimsähköiskun

    • Anonyymi

      Mitä näin jännää seuraavaksi ?

    • Anonyymi

      Kun salama iskee se maadoittuu ja jakautuu suurelle osalle maan pintaa ja jos kosket rata portti saat osan jännitteestä

    • Anonyymi

      Suurjännitelinja maadoitetu ja lähellä rautapoetti. Ukkosella portista saimsähköiskun

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      246
      3342
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      363
      2988
    3. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      19
      2005
    4. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      82
      1861
    5. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      65
      1778
    6. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      59
      1652
    7. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      13
      1553
    8. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      125
      1512
    9. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      484
      1423
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      1
      1414
    Aihe