Pihanurmikko on pidetty lyhyenä. Ajat sitten istutettuja pensaita on.
Päivällä aika pitkä kyykäärme luikerteli pensaaseen piiloon.
Olen odotellut, että tulehan sieltä vielä.
Se on rauhoitettu. Aika liukasliikkeinen näkyi olevan.
Silti se on ällöttävä. En ole ikinä ennen tuommoista nähnyt. Meinaa ikäänkuin "murhanhimo" iskee. Varoittelivat, että käräjille joudut.
Niin kai sitten. Jos niin käy, niin tuskin ainakaan katumaan alistun.
Yksi ongelma.
31
689
Vastaukset
Aevan huoletta veät kyyltä nirrin poekkeen kun on pihassa. Se on sallittua.
- Anonyymi
Ei ole sallittua, kyy on rauhoitettu ja sen tappaminen on rikos, ainoa mitä voi tehdä on siirtää se pois.
- Anonyymi
Se on ollut tuolla etempänä ulkorakennuksessa. Olen sen tiennyt. Nyt se juutas tuli talon puolelle.
Kaksi tuntia tömistelin ja ryskin ja möykäröin. Koetin pelotella sen pois. Nyt on jalat ihan tohjona kun tasajalkaakin kiukuissani hypin.
Jos minä sen näen, niin tietysti huudon kanssa juoksen pakoon. Jos en vahingossa polokase!
Ylen uutisissa kyllä luki, että sen saapi tappaa pihalle jos tulee eikä sitä saada siirrettyä pois.
Yksi oli kerran pyydystänyt sankkoon. Lähtenyt autolla viemään kauemmas. Kyy oli tullut sankosta pois ja kuski oli säikähtänyt. Auto pöpelikköön! Anonyymi kirjoitti:
Ei ole sallittua, kyy on rauhoitettu ja sen tappaminen on rikos, ainoa mitä voi tehdä on siirtää se pois.
Jos se on pihapiirissä niin sen saa tappaa. Laki sannoopi näin. Että silleen.
- Anonyymi
LumperiA kirjoitti:
Jos se on pihapiirissä niin sen saa tappaa. Laki sannoopi näin. Että silleen.
Silloinkin ensisijaisesti täytyy siirtää, eikä tappaa samantien
- Anonyymi
Jos vaaraksi nirri pois.
- Anonyymi
Jos se jostakin pääsee sisälle huoneisiin, niin pitää ilmoittaa hätäkeskukseen.
Pelastuslaitos tullee appuun.Pelastuslaetoksilla on paljo muutaki tekemistä ku yhtä kärmestä tulla viemään toeseen paekkaan.
- Anonyymi
LumperiA kirjoitti:
Pelastuslaetoksilla on paljo muutaki tekemistä ku yhtä kärmestä tulla viemään toeseen paekkaan.
Kyllä pelastslaitos tulee apuun. Se on myrkkykäärme.
Rantakäärmeet on eri asia. Ne saapi olla.
Kyykäärmeellä on se myrkkypaukku. Joku joutunut teho-osastollekki sen myrkyn takia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä pelastslaitos tulee apuun. Se on myrkkykäärme.
Rantakäärmeet on eri asia. Ne saapi olla.
Kyykäärmeellä on se myrkkypaukku. Joku joutunut teho-osastollekki sen myrkyn takia.Tuosta löytyy asiaa ja se ei ole iltasatu:
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000001222091.html - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuosta löytyy asiaa ja se ei ole iltasatu:
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000001222091.htmlNuo vielä rauhoitettuja!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä pelastslaitos tulee apuun. Se on myrkkykäärme.
Rantakäärmeet on eri asia. Ne saapi olla.
Kyykäärmeellä on se myrkkypaukku. Joku joutunut teho-osastollekki sen myrkyn takia.Tekkeekö ne vielä kotikäyntejä , eikö ne ole säästösyistä ja vapaaehtoisen henkilökunnan puutteen takia lopetettu ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tekkeekö ne vielä kotikäyntejä , eikö ne ole säästösyistä ja vapaaehtoisen henkilökunnan puutteen takia lopetettu ?
Pelastuslaitoksilla ei ole eikä ole koskaan ollut vapaaehtoisia työntekijöitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pelastuslaitoksilla ei ole eikä ole koskaan ollut vapaaehtoisia työntekijöitä.
Ei ole ja pelastuslaitoksen ammattilaiset on meidän paras turvamme hädän hetkellä. Kokemusta on.
- Anonyymi
Helppo ratkaisu:aloittaja kutsuu lumperin tappohommiin, videoikaa ja laittakaa youtubeen.
- Anonyymi
Ei muuta kuin vähin äänin sinne käärmeitten taivaaseen. Ei sanaakaan kenellekään!
Ollaan lain kuuliaista kansaa, mutta kai tässä saa järkeä käyttää.
Tänä kesänä noita luikertelijoita on ilmaantunut joka paikkaan. Ne lisääntyy liikaa.
Lapset ja lemmikit etenkin on vaarassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei muuta kuin vähin äänin sinne käärmeitten taivaaseen. Ei sanaakaan kenellekään!
Ollaan lain kuuliaista kansaa, mutta kai tässä saa järkeä käyttää.
Tänä kesänä noita luikertelijoita on ilmaantunut joka paikkaan. Ne lisääntyy liikaa.
Lapset ja lemmikit etenkin on vaarassa.Joka paikkaan, ei kai nyt sentään.
- Anonyymi
Olen tappanut niitä, joskus, laitapa vaikka niin lapuiolla kahtia käärme ja kanna muurahaisten pesän ne pätkät niin alkaa kuhina... turi herkkuruiokaa muurahaisille.
- Anonyymi
Laita videoo tubeen, pliiiiiis!
- Anonyymi
Pöllöt ja muut petolinnut yleensä nuo napsivat suihinsa öisin jos näkevätkin.
- Anonyymi
Nurmikko on syytä pitää lyhyenä jo puutiaisten takia, myös pensaita on syytä hävittää.
- Anonyymi
Joo kannattaa kyntää koko piha .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo kannattaa kyntää koko piha .
Joo, onpahan se sitten jonkun näköinen............ Välttää kerrakseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo, onpahan se sitten jonkun näköinen............ Välttää kerrakseen.
Suurimman osan ajasta se on lumen alla niin välttää hyvinkin.
- Anonyymi
Kurikoi ja siirrä sitten,lainkirjain toteutuu.
- Anonyymi
Kärmekset ovat hyötyelukoita joita vain harvat ovat täällä nähneet.
- Anonyymi
Mitä ne hyödyntää?
- Anonyymi
Pistolapiolla sen voi "eliminoida"!
- Anonyymi
En tappanut sitä, napsautin vain kirveellä kahteen osaan.
Varmana ei kiemurtele nyt pihalla. Oekein teit. Pelastit toevottavasti monta ihmishenkeä. Kiitos!
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja2022784Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1622490Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1061162- 64951
Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait255899Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies104881Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a20879Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka306869Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22748Onneksi tapasin sut
Ilman sua olisin jatkanut pään lyömistä seinään eli samanlaisten miesten etsimistä. Tajusin, mikä menee pieleen vasta ku93739