Sydän- ja verisuonitautipotilaiden on helteellä syytä huolehtia riittävästä nesteensaannista, yrittää pysyä viileässä ja käydä vaikka vähän tiheämmin suihkussa.
Helle saattaa aiheuttaa ongelmia esimerkiksi potilaille, joilla on nesteenpoistolääkitys.
– Nesteenpoistolääkkeet kuivattavat aika lailla. Samalla ne muuttavat hiukan veren hyytymisominaisuuksia, mikä voi olla ongelma helteellä, etenkin jos potilasta on varoitettu juomasta liikaa. Kuivuessa esimerkiksi ortostaattiset reaktiot, pyörryttäminen ylösnoustessa, saattavat lisääntyä. Kuumuudessa hikoaa tavallista enemmän, ja silloin pitää myös juoda vähän enemmän.
Joissain tilanteissa esimerkiksi sydän- ja verisuonitautipotilas saattaa hyötyä lääkityksen tarkistamisesta helteellä. Tarkistamisen tarve kuitenkin riippuu sekä lääkityksestä että potilaan tilanteesta. Kuumuus rasittaa sydäntä, mutta lääkitystäkin tarvitaan.
– Kuumuus lisää verenkierron vilkkautta ja sydämen työmäärää, mikä voi altistaa sepelvaltimotautipotilaan angina pectoris -kohtaukselle tai sepelvaltimotaudin oireille. Viilentäminen esimerkiksi käymällä suihkussa tai kylmällä pyyhkeellä estää kehon sisälämpötilaa nousemasta kovin suureksi. Se auttaa myös sydämen toimintaa niin, ettei aiheudu ylimääräistä rasitusta.
Huhhuh ! Helle rasittaa sydäntä
14
251
Vastaukset
- Anonyymi
Tänään on ollut hyvin kostea ja painostava ilma. Yhtä tukalaa sisällä ja ulkona.
Kyllä se pumpussa tuntuu ja saa "taiteilla" juomisen kanssa, kun on syötävä
nesteenpoistolääkettä. - Anonyymi
Tosiaan raskas päivä tänään. Kävin nopeasti taksilla ostarilla hakemassa pari pakettia. Tuli nihkeä olo. Huoneetkin jo jotenkin kuumentuneet. Ukkonen jyrisi merellä.
- Anonyymi
Nestetasapainon pitäminen on joskus hankalaa. Yhtenä hellekesänä
se meni ihan pieleen, alkoi juoksuttaa tosi tiheään vessassa.
yli 40 kertaa päivän aikana !!! Se oli aivan kamalaa.
Terveyskeskuksessa ei meinattu uskoa. Laittoivat lähetteen labraan.
En voinut sinne heti mitenkään lähteä edes taksilla, kun taksissa ei ole vessaa.
Kun aamusta olin tunnin sisällä käynyt viisi
kertaa vesssassa aloin pitää tukkimiehen kirjanpitoa, että pysyn kärryillä
paljonko nestettä poistuu ja paljonko pitää juoda.
Kaksi päivää "taiteilin" juomisen kanssa kunnes alkoi tasottua.
Sitten kävin varmuudeksi labrassakin. Kaikki kokeet oli ok.
En käytä nesteenpoistolääkettä., mutta joudun syömään mahdollisimman
suolatonta ruokaa erään sairauden takia. - Anonyymi
Ihminen voi saada helteessä lämpöhalvauksen. Silloin on lähdettävä
kiireesti lääkäriin tai päivystyspolille.
Lämpöhalvaus on vakava tila, jossa elimistön lämmönsäätelyjärjestelmä pettää, ja kehon lämpötila nousee vaarallisen korkeaksi. Se on hengenvaarallinen tila, joka vaatii välitöntä hoitoa.
Lämpöhalvauksen syitä voivat olla:
Pitkäaikainen oleskelu kuumassa ympäristössä, Fyysinen rasitus kuumassa ilmastossa, Joidenkin lääkkeiden tai sairauksien vaikutukset.
Lämpöhalvauksen oireita ovat:
-Kuuma ja kuiva iho (tai runsas hikoilu alussa, joka lakkaa myöhemmin)
-Heikotus, väsymys
-Päänsärky, huimaus
-Sekavuus, poikkeava käytös
-Pahoinvointi, oksentelu
-Tasapainohäiriöt
-Hengitysvaikeudet, nopea ja heikko syke
-Tajunnan menetys tai kouristukset- Anonyymi
Lämpöhalvauksen ensiapu:
Siirrä henkilö viileämpään paikkaan
Riisu vaatteita ja viilennä ihoa kylmällä vedellä tai viileillä kääreillä
Anna juotavaa, jos henkilö on tajuissaan
Hakeudu välittömästi lääkäriin, jos epäilet lämpöhalvausta
Soita hätänumeroon 112
Lämpöhalvaus on vakavampi tila kuin lämpöuupumus tai auringonpistos, ja se voi johtaa elinvaurioihin tai kuolemaan, jos sitä ei hoideta ajoissa.
- Anonyymi
Välttäkää helteellä rasittavaa liikuntaa tai tekemistä.
Kuumassa ilmassa tapahtuva voimakas fyysinen ponnistus voi nuorella ja
terveelläkin ihmisellä johtaa lämpöhalvaukseen.
Ilman kuumuuden lisäksi vaikuttavia tekijöitä ovat ilmankosteus, vaatetus sekä hikoilua vähentävä lääkitys.
Vanhuksilla riski saada lämpöhalvaus on suurempi. - Anonyymi
Myös joidenkin varsin yleisesti käytettyjen lääkkeiden voima voi tehostua helteellä yli tarpeen.
Tlläisiin kuuluvat mm. PDE5-estäjät - Anonyymi
Eilen aamusta kävimme vajaan 5 km lenkin- sitten ruuan jälkeen tuli levättyä monta tuntia kuunnellen äänikirjaa. Nooh, sitten menin uimaan, tuli oltua vedessä suht kauan ,kun oli niin virkistävää. Olipa loppuilta suorastaan vilpoisaa, vaikka ulkona illaal lämmintä 27 ast.
Hyvin maistui uni.
Tänään onkin ollut sitten lekottelupäivä+ 29 ulkona ja sisällä meilä ihanan vilpoisaa 22.6 astetta.
Että tälleen meillä. - Anonyymi
Taitaa olla kopsu Lääkärilehdestä joten aloituksesta lähde puuttuu.
Sieltähän se näkyy olevan, mutta tekstistä on jätetty pois esim. "sanoo kliinisen farmakologian ja lääkehoidon professori Risto Huupponen Turun yliopistosta".
https://www.potilaanlaakarilehti.fi/uutiset/helle-rasittaa-sydanta/.
- Anonyymi
En tajua miten jotkut pystyvät tekemään viiden kilometrin lenkkejä
tässä helteessä, mutta terveeltä se varmaan onnistuu.
Teen vain muutaman pienen viiden minuutin lenkin päivässä.
Parempaan en pysty sydänvian takia.
Odotan kuin kuuta taivaalta vilpoisempia ilmoja.
Helle uuvuttaa minut täysin.- Anonyymi00012
Nyt on "ihanan vilpoista" :)))
- Anonyymi00011
- Anonyymi00013
Kenen sydäntä joulukuun "helle" rasittaa?
Luulen että joulukinkku ja muut sörsselit rasittavat enemmän
tähän aikaan vuodesta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2864761Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1353066Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k512963Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281541Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271242- 471189
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.7986Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58981Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu78981Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais52969