Kovin on vaikeita pyöräilyn säännöt varsinkin sellaisille jotka eivät ole käyneet autokoulua tai saaneet muutakaan liikenneopetusta.
https://www.karjalainen.fi/uutissuomalainen/8703350
Kun lapsillekaan ei omat vanhemmatkaan enää osaa opettaa liikennesääntöjä, ei edes sitä että kummassa reunassa ajorataa kävellään ja kummassa pyöräillään, niin eipä voi odottaa kuin lisää liikennekuolemia.
Kyllä ne kärkikolmiot, eli väistämisvelvollisuus koskee pyöräilijöitä siinä kuin autojakin, mm. kauppakadun ja yläsatamakadun risteyksessä sekä siilaisen terveysaseman nurkalla olevalla ns. vilkkuvalosuojatiellä.
Sekin ihmetyttää suuresti että kun koko kauppakatu on päästäpäähän leveää punaista pyöräilybaanaa, niin silti vaan joidenkin pitää pyöräillä jalkakäytävällä.
Kevytliikenne tarvitsisi tiukempaa valvontaa, opetusta ja ohjeistusta, tarvittaessa rangaistuksia, ei siihen yksi teemapäivä vuodessa riitä.
Oma lukunsa ovat sähköskuutit, joiden suhteen vallitsee täysi villi-itä, joka tarvitsisi nyt kipeästi sitä asiat kuntoon laittavaa "sheriffiä".
Monissa kaupungeissahan on jo alettu kovempiin toimenpiteisiin skuuttien suhteen ja niin pitäisi Joensuussakin tehdä.
Pyöräilyn liikennesäännöt
Anonyymi-ap
1
70
Vastaukset
- Anonyymi
Jos kuukauden aikana koko maassa poliisi saa sakotettua vain 190 sähköpotkulautailijaa niin se kertoo siitä että tilanne ei ole vähääkään poliisin hallinnassa. Joensuussa löytyy päivässä tuo 190 sakotettavaa kun vain olisi sakottajia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 975582
- 564241
- 462516
Etsin vastaantulevista sua
Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s282338Kaikesta muusta
Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko161845- 151494
Ajatteletko koskaan
Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹331352Tekis mieli lähestyä sua
Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗201178- 231085
T, miten mun pitäis toimia
Olen niin toivottoman ihastunut suhun...ollut jo liian,monta,vuotta. Lähestynkö viestillä? Miten? Sun katse...mä en kest431071