Halusin sun sielun, en seksiä , rakastin sua aidosti, uskoit et olisin hyväksikäyttänyt

Anonyymi-ap

Olit poikkeava. En ikinä haluaisi seksiä sellaisen naisen kanssa, jota arvostan, vaikka mulla on haluja, ennen pidempää parisuhdetta. Taidat oikeasti vihata itseäsi, halusit kostaa mulle saamattomuuteni suhteesi.

En rakasta tai kaipaa sua enää, pikemminkin säälin, koska tiedän, että vielä tänäkin päivänä kaipaat mua. Se ei ole tieto, joka on faktaa, aistin sen, sekin kertoo, että oot noin vihamielinen mua kohtaan, sulla on iso ego, tiedetään.

Mä en voi kun sääliä, jokin trauma estää sua, luottamasta muhun täysin, että uskaltaisit olla se avoin ihminen, johon silloin rakastuin.

Silti, elättelin melkein 2 vuotta unelmaa: Jossa kaksi traumatisoitunutta lasta kohtaisi toisensa, ja parannettaisiin toisemme, kaikelta siltä pahalta mitä me kohdattiin. Että voisin hoivaa ja rakastaa sua ennennäkemättömillä tavoilla, että olisit se ainoa "oikea" mulle, ja korvaamaton.

En haluu sitä egoistista ja ilkeää naista, jonka olen joutunut kohtaamaan, vaan sen herkän ja hyväntahtoisen, jonka mä näin silloin, ehkä olit vähän hukassa juu, mut kukapa ei olisi. Oon alkanut vihaan sitä egoistista ja ilkeää suojaa, joka sulla on.

Itseasiassa toivoisin, että olisit just sellainen egoistinen ja ilkee tyhjäpää, mitä annat itsestäs ulos netissä. Ei tarttis enää ikinä tuhlata ajatustakaan sulle, tai sun hyvinvoinnista.

Mä vaan tuppaan näkeen asiat pintaa syvemmin, ja se tekee mun elämästä hyvin vaikeaa. Toivoisin, että unohtaisit mut nyt kokonaan!

Sä et halua suhdetta mun kanssa, et halua olla tekemississä,niin ei pitäis tulla sulle yllätyksenä, että se ,että haaveilet musta on henkistä väkivaltaa!!! Vaikka et sitä sanoisi suoraan, niin jo se, että tulet uniin ja aistin sun kaipaavan mua, riittää sille, että mun päivä on pillalla!

Jätä mut rauhaan, jos et osaa muuta kuin satuttaa. Mä en oo sulle tuhlannut ajatuksia pitkään aikaan,älä säkään siis mulle! Ihan oikeasti, haavoitat mua todella syvästi tolla "kaipaillullas"!! Haluun et se loppuu.

23

444

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      No miksi sitten halusit seksiä ensitreffeillä?
      Haluan minä olla yhteyksissä ja suhteen kanssasi jos se on myös sinun toive ja muutama muu ongelma kohta saadaan sovittua.
      Jos olet mun ex niin ei ollut sinulle. En ole sinulle niitä kirjoituksia kirjoittanut enkä kaipaa sinua.

      • Anonyymi

        En ole harrastanut tai halunnut seksiä ensitreffeillä, mistä tuollaisen johtopäätelmän olet tehnyt? En ole sanonut niin. En ole exäsi, ei olla edes seurusteltu, tunnistan kyllä kirjoittelusi. Suhde voi olla haastava, koska olen niin loppu tähän tilanteeseen. -AP


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ole harrastanut tai halunnut seksiä ensitreffeillä, mistä tuollaisen johtopäätelmän olet tehnyt? En ole sanonut niin. En ole exäsi, ei olla edes seurusteltu, tunnistan kyllä kirjoittelusi. Suhde voi olla haastava, koska olen niin loppu tähän tilanteeseen. -AP

        Sitten en ole hän jota kaipaat. Epäilen että olet hän jota usein erehdyn luulemaan kaivatukseni sillä teissä on paljon samaa kirjoituksenne perusteella. Minäkin tapasin hänet n.2 vuotta Sitten.


    • Anonyymi

      Lapsesi ovat arvottomia.

      • Anonyymi

        Mieti mitä kirjoitat.
        Saattaa osua tulevaisuudessa omaan nilkkaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mieti mitä kirjoitat.
        Saattaa osua tulevaisuudessa omaan nilkkaan.

        Ai niinkuin kukaan ei tee tälle raiskarille mitään?


    • Anonyymi

      Se V-nainen ei sinusta haaveile. Hän on onnellinen poikaystävänsä kanssa. Ota ne lääkkeet.

      • Anonyymi

        Olispa noin. Mulla on nää "kyvyt" liian vahvoi, en jaksa enää, kun toinen ei voi unohtaa, vaik itse menos jo eteenpäin.


    • Anonyymi

      Ei en unohda.
      Mut pitää tehdä tilaa .
      En ainakaan satuttaa enempää.

      Ei sä et vihaa mua vain.
      Sä vihaat huonoja keskustelu taitoja ja tapoja
      Ja ahdasmielisyyttä .
      Niitä vastaan pitääkin työskennellä
      Et keskustelu kultuuri paranisi entisestään .
      Mä vain selkeytin sulle sitä kuvaa missä
      putää niitä parannuksia tehdä .
      Tiedän ettei mun tapa ja tyyli keskustella oikein
      Imartele
      Ja et on paljonkin opin ja kehittymisen
      hetkiä siinä vielä tiedossa .
      Muutetaan koko keskustelu kultuuri
      Samalla kun kehotetetään tätä
      Se ei meidän välinen asia vaan paljon laajempi kuvio.
      Mut mä selkeytin mitkä asiat pitää muuttua.
      Samankaltaista keskustelu käytös tönkköyttä näkyy esim politiikassaki

      Rakkaustarinaa taas ei tästä taida tulla ❣️
      Niin on varmasti paree..
      tais olla väärät lähtökohdat ?
      Vaikka olis voinu muuta. Luulla 😅
      Ystävällisesti voin kunnioittaa ja kohdella jatkos kyllä
      🫂
      Jos törmäilään mies...

    • Anonyymi

      Siteeraan tässä asiayhteyteen sopivin muutoksin toista ketjua (naisten hormonaalisista mielialavaihteluista):

      ”En ymmärrä miksi pitää minulle kiukutella, kun en ole tehnyt mitään. En ymmärrä kyllä yhtään miesten kiukuttelua. Mielestäni olisi helpompi olla toisen tukena, jos hän ei nimenomaan purkaisi pahaa oloaan ja kiukuttelisi minulle.

      Naiselta”

    • Anonyymi

      Oho, mistä nyt tuulee? Luulin että eilen saimme yhteyden toisiimme😔

    • Anonyymi

      On aika tehdä se ja kuulla sitä

    • Anonyymi

      Ääniä

    • Anonyymi

      Kyllä nyt jollain on asiat huonosti, koska tappelee jo omien uniensa kanssa.
      Jos nainen on kerta tuttu joka uniisi tulee, koska sinä kaipaat häntä niin ehkä EI KANNATA AINAKAAN RIKOSILMOITUSTA HÄNESTÄ TEHDÄ.

      Suosittelen etsimään uuden naisen johon tunnet suurta vetoa jota jotku kutsuvat RAKKAUDEKSI niin eiköhän kyseinen nainen katoa unistasi, koska uusi rakkaus on vahvempi kun pidät hänet mielessäsi.

      Minä ainakin naisena pyrin pysyttelemään poissa kaikkien miesten silmistä niin aiheuta tuollaisia YHDELLEKÄÄN MIEHELLE.

      Ei minulla ole edes haluja sotkea miehiä omaan elämääni jonka sotkujen siivousten kanssa mietin miten toimin ja mitä minä haluan elämältäni.
      Minulla on sentään NAISENA OIKEUS PÄÄTTÄÄ ITSE OMISTA ASIOISTA VAIKKA KUNNIANSA LOUKANNEET MUUTA VÄITTÄVÄT.
      HEIDÄN AVULLA EI PÄÄSE MUUALLE, KUN VANKILAAN JOS JOKU MIELISAIRAS POLIISI PIDÄTTÄÄ SEKÄ LÄHTEE VIEMÄÄN, KOSKA HEISTÄ NUO ON SUURI KUNNIA TEHTÄVIÄ!

      • Anonyymi

        Lisään vielä eli jos ANONYYMI-AP tarkoitit minua niin ihan tiedoksi vain, että MINÄ EN OLE RAKENTAMASSA TULEVAISUUTTANI SINUN VARAAN.

        Minä olen luomassa omaa uutta elämää ja minä en ole nähnyt jostain syystä miestä jonka kanssa minä jaan tulevani.
        Tuo tieto on salattua tietoa, koska mies on naimissa ja hän tietää, että minä en HYVÄKSY HÄNEN EROA.
        Syy on se, että hän on liian OMISTUSHALUINEN minusta ja hän ei lopeta tuota vaikka minä olisin hänen vaimonsa.
        Hän on tehnyt tuota niin kauan, että HÄNELLE ON TULLUT TAPA TUOSTA!


    • Anonyymi

      En mä sua seksin takia ja seksiin tarvitse. Mutta antaa olla, oot niin tuulella käyvä, etten jaksa enää. Syöt mua sisältä liikaa.

    • Anonyymi

      Vihaan sua :)

      • Anonyymi

        Viha ja rakkaus on aik lähel toisiaan, kuten nylon beatsin biisis lauletaan. Parasta olisi jos en herättäisi minkäänlaista tunnetta sinussa.


    • Anonyymi

      Se, etten halua sua/häntä parisuhteeseen ei tarkoita että haluaisin seksiä.
      Millä tavoin tämä ilkeys ja egoistisuus sitten näkyy minussa/hänessä? Olenko/onko hän ollut sulle ilkeä?
      Ja millä tavalla pitäisi jättää rauhaan? Pitäisikö jotenkin suuttua sulle ja laittaa välit poikki? Minkä ihmeen takia?

    • Anonyymi

      Höpöhöpö ota se puhelin käteen laita viestiä? Aloitus kertoo myös mitä oot ite 😏

    • Anonyymi

      Kyllä varmaan naisen ja miehen väliseen parisuhteeseen seksikin kuuluu. Toki keskinäinen arvostus ja luottamus on parisuhteen perusta.
      Voimia! (sivusta.)

    • Anonyymi

      Olen jo ubohtsnut

    • Anonyymi

      Olen unohtanut jo, minulla on toinen.

      Sinä et näytä sitten unohtavan. Menen poliisille sun stalkkeroinnin ja taloudellisen väkivallan vuoksi.

      Sinä tuhosit mielenterveyteni sekä urani. Hommat on nyt loppu.

      Hänelle miehelle johonkin. Ehkä tämä ei sulle?!

      🌻

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      50
      2224
    2. Aavistatko että moni tietää

      Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut
      Ikävä
      82
      922
    3. Yritin saada

      Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.
      Ikävä
      11
      904
    4. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      23
      874
    5. Onko vielä

      mahdollista nähdä?
      Rakkaus ja rakastaminen
      68
      863
    6. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      51
      821
    7. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      117
      816
    8. Täällä istun ja mietin

      Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu
      Ikävä
      49
      749
    9. Kronikat..

      Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu
      Imatra
      9
      743
    10. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      22
      733
    Aihe