Tällaista alettiin miettiä, että missäpäin Forssaa sijaitsi aikanaan puhelinkoppeja?
Itselle ei tule mieleen kuin se Lallintien kulmilla ollut koppi lähellä Feeniksiä
Arvatenkin kun 80 luvulla mukulana sieltä soiteltiin monet pilasoitot.
Ja olikohan ostarin liepeillä...?
Puhelinkopit Forssassa
10
465
Vastaukset 10
- Anonyymi
Sairaalan kupeessa oli sellainen sisätilamallinen muovikuvun sisällä ollut kolikkopuhelin. Sieltä löytyi usein kolikoita lokerosta johon puhelusta jäljellejääneet rahat lopuksi putosivat, jotkut soittajat eivät niitä älynneet sieltä luukun takaa kaivaa. Toinen sisätilamallinen oli Heikankehä 11:n rappukäytävän alakerrassa lähellä hissiä. Siinä oli usein mustalaiset soittelemassa.
Ulkokopeista muistaisin hämärästi että Viksbergissä jossain Siurilankadun ja Kossilantien kulmauksessa olisi ollut samansorttinen koppi kuin tuo jo ap:n mainitsema Lallintien / Feeniksin (urheilutalo vaan ennen vuotta sitä paloa joka oli joskus 90-luvun puolivälissä) koppi. Siinä kopissa Minäkin lämmittelin kylminä 80-luvun talvina monesti raahautuessani kohti Haudankorvan koulua.
Autokeitaalla oli aikoinaan useampikin kolikkopuhelin mutta millään en saa nyt päähäni missä niitä varsinaisia koppeja olisi ollut vaikka olen ihan varma että jossain sellaisia muuallakin Forssassa oli. Olisiko ollut muuten Talsoilan kioskin lähellä ja Tölöllä jossain nykyisen Salen tienoilla?- Anonyymi
Tuo ensimmäinen josta kirjoitin , niin jäi vahingossa pois tarkennys että se oli siinä Linilkalankadun puolella olevassa Sairaalakompleksiin kuuluvassa vuodeosaston siivessä sisällä heti sisäänkäynnin jälkeen vasemmalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo ensimmäinen josta kirjoitin , niin jäi vahingossa pois tarkennys että se oli siinä Linilkalankadun puolella olevassa Sairaalakompleksiin kuuluvassa vuodeosaston siivessä sisällä heti sisäänkäynnin jälkeen vasemmalla.
Minkä värinen se sairaalakompleksin puhelin oli?
- Anonyymi
Yksi koppi oli Kurkelankadun ja Siurilankadun risteyksessä muinaisen ossuuskaupan takana.
- Anonyymi
Koskisillalla, josta soitin poliisille, kun poliisin musta wolkkari ajoi punaisia päin. Silloin Pässi-juna kulki koskisillan ylitse. Poliisi oli mulle vihainen. :)
- Anonyymi
Hämeentien alussa vanhan puisen kaupungintalon ja S-kaupan monumentin välissä
- Anonyymi
Ei niitä enää ole, mikäli olet etsimässä.
- Anonyymi
Hienoa että sinäkin tajusit aiheen pointin!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hienoa että sinäkin tajusit aiheen pointin!
Totta. Olen hyvä tajuamaan pointteja.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.181158Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke57955Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.63923- 52849
- 51761
- 61715
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍81696- 81655
Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le37650Ei mitään käytöstä
Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su29596