Nuorison metelöinti keskustassa iltamyöhään ja öisin

Anonyymi-ap

Mikä on nuorisolla vialla, kun pitää musiikkia huudattaa Sampolan alueella yötä myöten ja niin lujaa kuin vempaimista lähtee. Kaahataan ja pakoputket paukkuu, kumia poltetaan, vauhtia näyttää olevan kun keskustassa kaahataan. Kerrostalossa ei saa nukuttua, pienet lapset heräilee jatkuvaan öisin kun musiikki hakkaa yötä myöten. Poliisi kehotti ottamaan rekisterinumeroita ylös. Ihmiset ovat ottaneet juu ja on valkoista mersua, harmaata bmw:tä, punaista Volvoa, punaisia traktoreita ja porukkaa paljon. Sotkut vaan jättävät jälkeensä ja on sitten tienoolla rojua ja roskaa. Vanhempien tulisi kyllä puuttua tähän touhuun vaikka nuoriso on vastuussa tekosistaan kun täysi-ikäisiä ovat. Kyllähän siellä kameroitakin taitaa olla alueella, että eiköhän niistä näe, jos oikein tarvitsee asiaa viedä pidemmälle.

50

905

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sellainen vihreä tai sininen hatchback Corollan rotisko harmaalla etupuskurilla on siellä liikkunut, jossa kova pörinä sekä ruttuja täynnä oleva porrasperäinen musta Skoda välillä.

    • Anonyymi

      Kumma että tällaista pitää jonkun vielä nykyään miettiä. Tätä se on ollut iät ajat. Nykyään aika minimaalista tuo ajelu ja popittaminen, kun vertaa takavuosiin. Ikäväähän se on jos on huonot unenlahjat ja ostaa asunnon keskustasta. Kyllä se talven tullen helpottaa taas. Jos sikailevat muuten niin ymmärrän ärtymyksen, joku tolkku pitää olla mutta kyllähän kaupunkienkin keskustoissa on kaikenlaista elämää.

      • Anonyymi

        Aloittaja kertoi että lapsetkaan ei saa nukuttua. Jotta lapsien kohdallakaan ei ole soveliasta sanoa että huonot unenlahjat! Joku se varmaan nukkuu vaikka sota olisi ympärillä,mutta kaikki kun eivät ole samanlaisia. Toisaalta perusasia on meteli, kirjoittajan mukaan ja siihen on aina puututtava. Pitäisikö kuitenkin ajatella asiaa oikein eikä hyssytellä näitä tekijöitä?


      • Anonyymi

        Ei paljon muutu talvella, mopoja vähemmän. Kohta alkaa lintta-bemareiden, ja nykyisin suosituimmaksi nousseiden lintta-Volvojen aika.


    • Anonyymi

      Jännä juttu kun ite asun kanssa keskustassa ja mua ei koskaan häiritse se meteli. Hyvin saa nukuttua ikkunat auki. Antaa nuorison elää kerta tälläkin kylällä vielä elämää löytyy.

      • Anonyymi

        Niin nuorisoko se elämän vain tekee...on sulla erikoinen ajatus. Onko se merkki elämästä kun melua aiheutetaan ja häiriötä? Toki varmaan muutaman kaljan voimalla saattaa keskustassa nukkuakin ihan hyvin.


    • Anonyymi

      Ainahan noille turhan rällääjille puolusteluja löytyy. Eikö ajelijat voisi pidentää noita ajomatkojaan menemällä esim. Mikkeliin tai Savonlinnaan. On varsin idioottimaista kiertää muutaman kymmenen metrin lenkkiä paskapoppia jumputtaen ja huudattaa renkaita ja aina yöaikaan. No, vanhemmat maksaa renkaat että jälkikasvu saa jatkaa typerää harrastustaan. Niin ja kiinteistöhuolto korjaa kiltisti joka-aamuiset autojen ikkunoista asfaltille syydetyt tölkit ym muun paskan. Pään silitystä tällaisille "harrastajilleko"?

      • Anonyymi

        Juuri näin. Olen samaa mieltä. Joku roti hommaan nyt.


    • Anonyymi

      Ei kai se tarkoita huonoja unenlahjoja, jos meteliin herää. Ja vaikka ollut iät ja ajat, niin joskus vaan tilanteet muuttuvat. Ymmärrän kirjoittajia joita se ärsyttää. Kaikkeen tietysti tottuu, ehkä ihminen kuitenkin. Mutta ei voi asiaa puolustella, että iät ja ajat on ollut niin saa meteli jatkua. Ehkä sitä on heidän melua tuottavien vanhempia, siellä, jotka puolustavat. Lukekaas lehdistä niin on ne muuallakin puuttuneet nuorten tai vanhempien henkilöiden jatkuvaan metelöintiin. Lain mukaan autosta ei saa kuulua ulospäin häiritsevää meteliä. Ne jotka puolustaa voinee sitten mennä myös keräämään ne roskat sieltä alueilta jos ja kun nuoriso siellä sotkua aiheuttaa.

    • Anonyymi

      Lapsetko yhteiskuntaa nykyään pyörittää vai eikö aikuiset saa lapsiansa kuriin? Jospa se musiikin kovaa soittaminen on tahallista ja tarkoituksellista näiden osalta? Työttömiä lienevät ehken joilla on aikaa yöt ja illat kuljeksia pitkin kortteleita autoillaan ja rinkiä ajella. Vai eikö ne osaa ulos korttelista? Opastauluja vissiin tarvitaan enemmän tai sitten ne äidit opastajiksi, joiden lapsia nämä metelöitsijät herättävät? Tokihan se on näin, että 112 kun tarpeeksi tulee ilmoituksia tai poliisille valvontapyyntöjä, niin poliisin on tultava alueille valvomaan useammin.

    • Anonyymi

      Täysin kuolluthan tämä Juvan keskusta on jo pitkään ollut siihen mitä se aikoinaan oli. Aikoinaan oli nuorisoa paljon liikkeellä varsinkin viikonloppuna. Siellä jos nykyään liikkuu lauantai-sunnuntai yönä niin ei yhtään ketään missään paitsi muutama taksi. Ei edes nuorisoa minkäänlaista. Aivan yhtä paljon nykyään eloa viikonloppuöinä kuin menisi arkiyönä sinne, ei mitään eloa missään. Saa nähdä koska baarikin lopettaa Juvalla. Uusi kunnantalo takaa että varmasti lähtee moni nuori, joita jäljellä.

      • Anonyymi

        Nuoriso viihtyy Sampolalla tai torilla melekosen railakkaasti aika ajoin. Sokea ja kuuro pittää immeisen olla jos ei kuule eikä näje mittää sen verran on tuota volyymiä ollu. Mopotkin paukuttaa sen mikä pakarista irtoo. Hiljentymmään päe on nyt ollunna kirkolla.
        No ootettaas kun koulut alakaa. Se o eka vkonloppu sit juhlintaa. Onhan sitä mukavata kiva olla mut onko se pakko olla nii iänekästä. eikö noitte kuuloki jo männä ko subbarit huutaa täysiä ja basso paukuttaa. Yhessäki nuore poijjaa autossa oikee helemapellit heilu ko musiikkia paukutti risteyksessä kirkolla ko ajel. Semmosta se o.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nuoriso viihtyy Sampolalla tai torilla melekosen railakkaasti aika ajoin. Sokea ja kuuro pittää immeisen olla jos ei kuule eikä näje mittää sen verran on tuota volyymiä ollu. Mopotkin paukuttaa sen mikä pakarista irtoo. Hiljentymmään päe on nyt ollunna kirkolla.
        No ootettaas kun koulut alakaa. Se o eka vkonloppu sit juhlintaa. Onhan sitä mukavata kiva olla mut onko se pakko olla nii iänekästä. eikö noitte kuuloki jo männä ko subbarit huutaa täysiä ja basso paukuttaa. Yhessäki nuore poijjaa autossa oikee helemapellit heilu ko musiikkia paukutti risteyksessä kirkolla ko ajel. Semmosta se o.

        En ole nähnyt kertaakaan mitään nuorisoa torilla enkä Sampolan alapihalla mitä kirkolla asioinut. Ainoastaan autoja kauppojen pihoilla. Aivan eloton koko kirkonkylä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nuoriso viihtyy Sampolalla tai torilla melekosen railakkaasti aika ajoin. Sokea ja kuuro pittää immeisen olla jos ei kuule eikä näje mittää sen verran on tuota volyymiä ollu. Mopotkin paukuttaa sen mikä pakarista irtoo. Hiljentymmään päe on nyt ollunna kirkolla.
        No ootettaas kun koulut alakaa. Se o eka vkonloppu sit juhlintaa. Onhan sitä mukavata kiva olla mut onko se pakko olla nii iänekästä. eikö noitte kuuloki jo männä ko subbarit huutaa täysiä ja basso paukuttaa. Yhessäki nuore poijjaa autossa oikee helemapellit heilu ko musiikkia paukutti risteyksessä kirkolla ko ajel. Semmosta se o.

        Menee 50 vuotta, niin joku kirjoittaa saman tekstin uudelleen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ole nähnyt kertaakaan mitään nuorisoa torilla enkä Sampolan alapihalla mitä kirkolla asioinut. Ainoastaan autoja kauppojen pihoilla. Aivan eloton koko kirkonkylä.

        Eihän ne päivällä siellä ole, vaan illasta yöhön olleet. Muutamat samat autot ja tyypit. Kyllä se tiedetään. Sinä asioit päivällä, luulisin. Ei heitä silloin siellä ole juurikaan. Niin se vaan on. Niinhän aiemmin nuoriso touhus laavukylässä ja katsomossa ja rikkoi paikkoja, taidettiin saada tekijät kiinni. Ja sama ollut iät ajat. Ensin moporalli, sitten autoralli jne. Ilkivalta ja julkisilla paikoilla meluaminen on kiellettyä lain nojalla. Kyllä sen jokainen aikuinen tietää ja fiksu nuori.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän ne päivällä siellä ole, vaan illasta yöhön olleet. Muutamat samat autot ja tyypit. Kyllä se tiedetään. Sinä asioit päivällä, luulisin. Ei heitä silloin siellä ole juurikaan. Niin se vaan on. Niinhän aiemmin nuoriso touhus laavukylässä ja katsomossa ja rikkoi paikkoja, taidettiin saada tekijät kiinni. Ja sama ollut iät ajat. Ensin moporalli, sitten autoralli jne. Ilkivalta ja julkisilla paikoilla meluaminen on kiellettyä lain nojalla. Kyllä sen jokainen aikuinen tietää ja fiksu nuori.

        Joo, kivirekeä vetävät perässään, kuuntelevat erittäin paskaa "musiikkia" ja perästä kuuluu "tur tur tur tur" - voisipa sanoa että aikamoisen yksinkertaista toimintaa!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän ne päivällä siellä ole, vaan illasta yöhön olleet. Muutamat samat autot ja tyypit. Kyllä se tiedetään. Sinä asioit päivällä, luulisin. Ei heitä silloin siellä ole juurikaan. Niin se vaan on. Niinhän aiemmin nuoriso touhus laavukylässä ja katsomossa ja rikkoi paikkoja, taidettiin saada tekijät kiinni. Ja sama ollut iät ajat. Ensin moporalli, sitten autoralli jne. Ilkivalta ja julkisilla paikoilla meluaminen on kiellettyä lain nojalla. Kyllä sen jokainen aikuinen tietää ja fiksu nuori.

        Juu, yöeläjiä nuo - osa parempiosaisten jälkikasvua. Vanhemmilla on ollut oma ura tärkeämpi kuin lastensa huomiointi ja nyt nuo rällääjäressukat yrittävät hakea muiden huomiota ja tässä tapauksessa negatiivisella tavalla.


    • Anonyymi

      Ei oo miestä soittamaan pollarei

      • Anonyymi

        Jaa, itsellesikö meinasit polliisit soittaa. Yritähän ryhdistäytyä!


      • Anonyymi

        Mikä on pollarei? Joku uusi jump-jump -räppi?


    • Anonyymi

      Siitä joutuu hirmu herkästi syytteeseen, ja sit toisekseen ei oo miestä tekemään mitään

      • Anonyymi

        No. syytteeseenhän voi joutua myös häiriökäyttäytymisestä!


      • Anonyymi

        Niin, ei ole "miestä" rälläämään samalla tavalla kuin yöaikaan? Ai no niin, nehän "muata horottaa" päiväsaikaan, että jaksavat häiritä öisin muita ihmisiä.


    • Anonyymi

      Netistä löydettyä: "Nuoriso saattaa soittaa musiikkia kovalla yöllä useista syistä, jotka liittyvät usein oman elämäntilanteen tai mielentilan hallintaan ja ilmaisemiseen, vaikka lakisääteiset häiriörajoitukset onkin olemassa.
      Mahdollisia syitä musiikin kovalla soittamiseen yöllä:
      Stressin ja ahdistuksen lievittäminen:
      Musiikki voi auttaa vähentämään stressiä ja lievittää ahdistuneisuutta"

      Tuo meteli ei kyllä alenna verenpainetta saati sydämen sykettä hidasta ei heillä, eikä kuulijoilla. Taitavat vaan olla niin ahdistuneita että iltamyöhäällä ja yöllä liikutaan, tekemisen puute ja halu hakea huomiota. Onkohan heillä asiat ihan hyvin? Pitäisikö nuorisotyön jalkautua ja tarjota apuaan, jos sellaista enää ylipäätään on tarjolla. Mitähän he saa tuosta jytinästä ja erittäin huonosta musiikista itselleen?
      Toki makunsa kullakin. Mutta tahallaan he sitä jo taitaa tehdä. Ehkä se on niin, että vanhemmat eivät enää välitä tai sitten kannustavat kiusaamaan ihmisiä melusaasteella.

      Kyllähän tuo jytke kuuluu taas, näkyy autoja olevan parkissa.

    • Anonyymi

      Voi hyväne aika mikä meteli on tienoolla kun musiikkia soittavat tosi lujjaa tuossa keskustassa. Eikö tuohon kukkaa saa mittää järjestystä ennää? Hullun hommia kaikkinesa. Polliisithan tuohon jo tarviaa paikale.

      • Anonyymi

        Poliisit on soitettu. Alkaa olla jo ihan älytöntä tuo meininki. Tekis mieli pistäö nenä kipeeks noilta.


    • Anonyymi

      Sen verran on selvinnyt, että ainaski tämä viimeöinen häirikkö on erään paikallisen yrittäjän 17v poika.

      • Anonyymi

        Voi olla siis käytös kapinaa isää kohtaan, kiertäen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi olla siis käytös kapinaa isää kohtaan, kiertäen.

        Paskat, juvalaiset nuoret eivät ole koskaan osanneet/uskaltaneet kapinoida, huomaa esim. tuosta surkeasta musiikista jota soittavat. Tavallisen tahvoa sakkia!


    • Anonyymi

      Nuoret haluaa että muutkin suavat nuattija samasta viiliksestä.

      • Anonyymi

        "Viiliksestä" just joo... siinäpä sitä järjen jättiläisten toimintaa kun samaa lyhyttä lenkkiä kierretään "auton" rotiskoilla niinkuin asukkaat suljetuilla osastoilla. Kyydissä olijat rassaa kännykän läppänää siinä samalla. fiksua on hoh hoh!


    • Anonyymi

      Aiotko ostaa keskiolutta, narsisti noita-akka? Osta noitapilli, se sopii sulle.

      • Anonyymi

        Mitäs sulle kuuluu mun ostokseni? Kylläpä olet muits kyttäävä.


      • Anonyymi

        Teidän "auton" kottereiden perään sopisi luuta ja jokaiselle rällääjälle mekko päälle.


    • Anonyymi

      Käy jostain luuta hagee

    • Anonyymi

      Salapoliisitoimisto J.E Runkkenstein oy ab

      • Anonyymi

        Mikäs noista "tur-tur-tur-jyr-jyr-autoista" on sen firman?


    • Anonyymi

      Halutaan tutustua kypsään piilojuoppo naiseen. Voin ruveta orjaksi

    • Anonyymi

      Ne on kuulemma lestadiolaisii, ne heittää illal' snadei löylyi gylil.. mut sä et tajuu näist

    • Anonyymi

      Kotka kuuulolla, tupakit liesituulettimen alla ja iltasandelsit ja sit tänne palstalle hillumaan.

      • Anonyymi

        Mänisit kotka armeijaan niin voes tulla mies sinustakkii
        tae sitten ei.


    • Anonyymi

      Ne ajjaa semmosella punasella coupe corollalla josta on revitty etupenkkien niskatuet irti ja laitettu speiserit jostain mönkijästä

    • Anonyymi

      Joko ootta soittanna, savolaisämmä?

      • Anonyymi

        Mitä myö tässä teitittelemme, ollaan sinuja vuan.


    • Anonyymi

      Voinko soittaa kovalla musaa jos kyseessä esim just bopeda tai muu dinosaurus mummobändi

    • Anonyymi

      Yks yö ne syötti miul vägiste sultsinoita vaikken mie tahtont

    • Anonyymi

      Vieläkö ne ajjaa?

    • Anonyymi
      UUSI

      Kylläpä tuas huonokuuloset huuvattaa tuota paskoo musiikkia Sampolalla. Olis ees musiikkia mut tuota helevetin turruutusta bassot täysillä. Ei ihan normaali-immeisen hommia. Huuvattaako nuo kotonakin ihan täysillä tuota paskoo räpätystä? Eipä mittää, kävinpä kahtomassa ketkä siellä luukuttaa.

      • Anonyymi
        UUSI

        Uuh, aah tulit kattoon


    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      606
      2456
    2. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      413
      1965
    3. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      23
      1830
    4. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      64
      1468
    5. JM lukkoliike

      Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran
      Jämsä
      19
      1446
    6. Ketä ikävöit?

      Tuntomerkkejä jos täällä oikeat kohtaavat❤️
      Ikävä
      65
      1339
    7. Et saa mua ikinä

      Oma vikasi. Naiselta.
      Ikävä
      122
      1194
    8. Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."

      Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka
      Eläke
      22
      980
    9. Pankin avajaiset

      Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti
      Kuhmo
      16
      958
    10. Miten kesäsi meni?

      Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?
      Ikävä
      66
      853
    Aihe