Monta koulukuntaa.

On toinen toistaan tietäväisempää, kotikokkailijoita, ammattilaisia, mestarikokkeja ja jopa tähtiä hankkineita ja sen myötä heidän ohjeitaan laidasta laitaan, kun on kyseessä pihvi.

Yleisin perusohje on pannu kuumaksi ja ohjeistaa aiheesta vesipisaroin, sitten öljyä joka kestää kuumuutta, ei voita, mutta sitten myöhemmin, että rasvaseosta lusikoidaan sitten pihvin päälle, kun on myös hieman paistettu siinä sivussa muutamaa muuta.

Ehdoton että ensin toinen puoli ja sitten toinen puoli, ei saa kurkkia pihvin alle välillä, sitten vetäytymään.

Toinen kertoo lähes samaa mutta paistoajat vähemmän ja loppu uunissa, tosin silloin mainittu lusikoiminen on hankalaa.

Jotkut ei käytä kasvisrasvoja lainkaan, vaan lihan rasvoja, jotka toiset taasen leikkaavat roskiin.

Kolmas laittaa suolat ja pippuri pihvin päälle ja vakuumiin, sekä sitten kahdeksi tunniksi 55 asteiseen veteen, jonka jälkeen kuumalla grillillä polttaa pinnat.

Japanilaisissa huippuravintoloissa ei paistella pannuissa, vaan rosteritasoilla, jonka kaltainen tuli myös jokin aika sitten hankittua.

Kääntelevät pihvejä alituiseen ja paiton aikana leikkaavat niitä suupalan kokoisiksi ja edelleen kääntelevät paistaen.
Kaikkia ei heti suupalan kokoisiksi, vaan toisinaan sitten leikkaavat niitä ohuiksi siivuiksi, eli kaikki pinnat ei ole paistettu, jolloin lihan kypsyysaste näkyy.

Lihakauppias pirautti ja sanoi että nyt on tullut 10 kiloa sitä Kobea josta on ollut puhetta, sekä kysyi montako kiloa otan.
En voinut vastustaa kiusausta, vastasin että ostan kaiken jota on ostettavissa, jota joku muu ei ole vielä varannut.
Kuuskiloa tuli ostettua ja oli elämäni kallein lihaostos, tuskin muodostuu tavaksi.

> § <