Nyt on pakko kysyä suoraan (puol avautumisen muodossa) kun en ole ihan varma minne minun pitäisi mennä ja missä avata suuni, jotta löytäisin niin sanotusti 'omat piirini'. Olen aivan uunona täällä ja välillä tuntuu etten saa kiinni yhtään mistään kun yritän ottaa selvää netitteitse lukien.
Olen bi-nainen, mutten halua ruveta etsimään seuraa (en kaveriksi, vakavampaa enkä oikein leikilläkään) missään missä miehet tulee lähestymään (kun itsensä rehellisesti biseksuaaliksi ilmoittaa niin tulos on mitä on. se on vähän niinkuin 'lupaus' siitä että tosiaan kumpikin kelpaa 50/50, ja siinähän se ongelma onkin).
Tiedän olevani päästäni bi, minulla on oma historiani miesten kanssa juu, mutten ole kiinnostunut jatkamaan sitä pääni ulkopuolella. Olen bi, mutten halua olla miesten kanssa sillä olen todennut sen omalla kohdallani toimivan vain ja ainoastaan teoriassa. Eikä tämä naisten rakastaminenkaan kaukaa ja kaapista ole loppunut vaikka kuinka aikoinaan puolestani povattiin sen olevan vain 'hämmentyneen tytön vaihe'. Pah.
Aiemman sijaan haluaisin löytää tieni tilanteeseen jossa voisin tutustua naisista pitäviin naisiin, viettää aikaa ja olla ihan vaan naisten muodostamissa piireissä. En vain oikein ota selkoa onko minulla biseksuaalina mitään asiaa ns. lesbotiloihin, vaikken kuitenkaan ole kiinnostunut mistään sekasukupuolitilanteista (pl. baarit koska, noh, siellä nyt väkistenkin kaikki ollaan ja niin sen kyllä pitääkin olla), enkä miehistä, vaan ihan vain jostain mikä koskee vain ja ainoastaan naisten välistä elämää. Sillä tavoin haluaisin löytää sekä ystäväni että itsenikin.
Niin että mihin minä sitten oikeastaan olen tervetullut? Yliajattelenko minä tätä kaikkea nyt jotenkin (sen sijaan että marssisin oikopäätä porukan baariin ja alkaisin iskemään juttua), vai onko meno oikeasti niin tarkkaa että lesbot ja bi naiset eivät vaan risteäkään keskenään-- ainakaan niin paljon kuin ennen??
Entä pitääkö sitä taas ruveta tekemään someen tunnuksia jos haluaa löytää mitään piirejä tai ketään, vai onko olemassa jotain hieman yksityisempiä ryhmiä ja keskustelukanavia meidän naisille? Lopetin somet jo kerran, eikä ole ykkösvaihtoehto aloittaa uudestaan.
Postaan nyt siis tänne lesbopalstalle kun en halua että miehet, tai enimmäkseen miesten ympärillä hääräävät tulevat selittämään jotain omia juttujaan. Kiinnostaa vain joko omankaltaisteni bi-naisten tai sitten homonaisten mielipiteet, kommentit (ja seura, mutta pysytäänpä nyt toistaiseksi ihan vaan tässä postauksessa).
Jos on muita komerosta ja kiven alta aikoinaan ryömineitä ujoja hukassa olleita paikalla niin saa jakaa vinkkejä ja rohkaisun sanoja, mikäli irtoaa. En ole täällä siis missään 'curious' hommissa vaan ihan oikeasti olen halunnut olla naisten kanssa, on ollut itkettäviä valvottavia ihastuksia, on ollut sitä sun tuota ajatusta ja olen väsynyt leikkimään ettei sillä kaikella ole mitään väliä kun olen 'vaan joku bi enkä ees ns. oikee lesbo', kun kylläpä vaan on väliä. Sillä on niin paljon väliä että sydän meinaa tulla kurkusta ulos jos liikaa jää miettimään.
Juu. Mikäli tähän asti luit niin kiitoksia ja kauniita kesäiltoja :-)
...mihin minä oikeastaan kuulun?
14
667
Vastaukset
- Anonyymi
Kysyisin nyt ihan ensin minkä ikäinen olet, että minkäikäisiä juttelukavereita kaipaat? Vaiheet elämässä on aivan eri jos olet 18 tai 80
- Anonyymi
Olen itse muutaman vuoden sisään täyttämässä 30. Tulen oikeastaan omasta mielestäni toimeen monen ikäisten kanssa, että silleen en ole kranttu ja muutenkin pidän arvokkaana sitä että sukupolvet pitää yhtä eivätkä vieraannu, mutta ehkä mielellään aivan vähintään 20 vuotta pitäis olla kaverien joiden kanssa alkaisi viettää vapaa-aikaa enemmänkin.
Vaikka mainitsin seuranhaun aloituksessani, en nyt ole etunenässä hakemassa kumppania mitenkään hätäisellä tyylillä vaikka yksinäisyys meneekin välillä tunteisiin ja lujaa; oikeastaan ensialkuun tahtoisin löytää jonkinlaiset sosiaaliset piirit ja vertaistukea ihmisistä jotka tajuaa näitä juttuja. Jos nyt jotain seurusteluista yms. kuitenkin sanoisin erikseen niin en mielellään lähtis kyhäämään mitään alle 24-25-vuotiaiden kanssa. Sitten kun sen aika lopultakin on, enivei. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen itse muutaman vuoden sisään täyttämässä 30. Tulen oikeastaan omasta mielestäni toimeen monen ikäisten kanssa, että silleen en ole kranttu ja muutenkin pidän arvokkaana sitä että sukupolvet pitää yhtä eivätkä vieraannu, mutta ehkä mielellään aivan vähintään 20 vuotta pitäis olla kaverien joiden kanssa alkaisi viettää vapaa-aikaa enemmänkin.
Vaikka mainitsin seuranhaun aloituksessani, en nyt ole etunenässä hakemassa kumppania mitenkään hätäisellä tyylillä vaikka yksinäisyys meneekin välillä tunteisiin ja lujaa; oikeastaan ensialkuun tahtoisin löytää jonkinlaiset sosiaaliset piirit ja vertaistukea ihmisistä jotka tajuaa näitä juttuja. Jos nyt jotain seurusteluista yms. kuitenkin sanoisin erikseen niin en mielellään lähtis kyhäämään mitään alle 24-25-vuotiaiden kanssa. Sitten kun sen aika lopultakin on, enivei.Mä oon sua reilut kymmenen vuotta vanhempi joten musta ei varmaan ole sulle oikeanlaista apua mutta jos mielipide kelpaa niin jo se että et pysty ajattelemaan miestä "oikeassa elämässä" vaikuttaa musta siltä että olet sisimmiltäsi lesbo mutta jotenkin pidät kiinni bi statuksestasi koska et uskalla täysillä vielä olla mitä olet tai sulkea joitakin ovia lopullisesti. Tämä vaan käväs mielessä. Ei oo tarkotus loukata tai mitään. Toivottavasti löydät etsimäsi ❤️
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mä oon sua reilut kymmenen vuotta vanhempi joten musta ei varmaan ole sulle oikeanlaista apua mutta jos mielipide kelpaa niin jo se että et pysty ajattelemaan miestä "oikeassa elämässä" vaikuttaa musta siltä että olet sisimmiltäsi lesbo mutta jotenkin pidät kiinni bi statuksestasi koska et uskalla täysillä vielä olla mitä olet tai sulkea joitakin ovia lopullisesti. Tämä vaan käväs mielessä. Ei oo tarkotus loukata tai mitään. Toivottavasti löydät etsimäsi ❤️
Juuh, ymmärrän toki että saatat saada mun aloituksesta sellaisen kuvan kuin mitä sanot tässä, enkä ole loukkaantunut joten ei mitään hätää. En itse koe asian olevan ihan noin, mutta jokin totuuden jyvänen tuolla välimaastossa saattaa olla. Sellainen mitä en ehkä ihan tajua vielä tai osaa aavistaakaan. Kuitenkaan en usko, että monet muut lesbot pitäis minua minään ns. oikeana lesbona, koska olen vähän mitä olen, joten minun ei ehkä itseäni rehellisyyden nimissä sovi lesboksi ilmoittaa. Ainakaan tässä tilanteessa.
Kiitos kuitenkin ystävällisestä vastauksesta ja tsempistä ❤️ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mä oon sua reilut kymmenen vuotta vanhempi joten musta ei varmaan ole sulle oikeanlaista apua mutta jos mielipide kelpaa niin jo se että et pysty ajattelemaan miestä "oikeassa elämässä" vaikuttaa musta siltä että olet sisimmiltäsi lesbo mutta jotenkin pidät kiinni bi statuksestasi koska et uskalla täysillä vielä olla mitä olet tai sulkea joitakin ovia lopullisesti. Tämä vaan käväs mielessä. Ei oo tarkotus loukata tai mitään. Toivottavasti löydät etsimäsi ❤️
Eipä sitä omaa seksuaalisuutta voi noin vain hahmottaa ei tarvitsekaan. Mielestäni määritteet ovat hankalia, sillä ihmisen seksuaalisuus saattaa muuttua iän tai muiden tekijöiden myötä. Kaikki mitä käyt läpi kuuluu omaan kasvuusi ja biologiseen kehitykseesi ja tämä jatkuu ihmisellä läpi elämän. Mielestäni sinun tulisi vain antaa asioiden olla ja kehittyä.
Minun elämäni rakkaudet ovat olleet naisia mutta en silti koe mukavaksi sanoa itseäni lesboksi, sillä en koe näin. Kuitenkin kahden naisen intiimi kohtaus tuntuu miellyttävältä, toisin kuin naisen ja miehen, kun esimerkiksi katsoo televisiota. Meillä ei myöskään ole paljon samaistumisen kohteita tai ei ole ketään, joka esimerkiksi opastaisi ja kertoisi nuorelle että mitä oikeasti on olla homo tai lesbo. Pähkinänkuoressa: Suomessa seksuaalivähemmistöt näkyvät hyvin vähän ja pääosin media ja yhteiskunta on hyvin heteronormatiivinen edelleen. Itselleni se tosin on niin, että kun sanon yhden asian tapahtuukin toisin eli olen päättänyt olla yrittämättä lukea itseäni mihinkään kategoriaan sillä seksuaalisuus on myös sitä, kehen lopulta muodostaa syviä kiintymyssuhteita ja sitä ei oikein etukäteen voi sanoa, kuka seuraavaksi astuu kohdalle.
- Anonyymi
Löytyisiköhän Setalta keskusteluapua tällaisiin tilanteisiin? Jos siellä olisi joku, jonka kanssa voisi jutella. Joku ammattilainen. Näyttää kyllä, että moni asia suunnattu vain nuorille vaikka iästä riippumatta seksuaalisuuden teemat voivat olla hankalia.
- Anonyymi
Jeps, jotenkin tunnen itseni vähän simppeliksi kun en meinaa ihan tavallisilla hauilla löytää mitään selvästi nuorille aikuisille (n. 25-35-vuotiaat) naisille suunnattua sateenkaaritoimintaa. Nuorille löytyy kyllä, ja törmäsin monenlaisiin sukupuolijuttuihin, mutta kaipaisin jotain mikä on suurin piirtein meidän ikäisille naisille. Ihan vaan sellaista missä pääsee verkostoitumaan ja olis ihan konkreettinen vaara tutustua omanhenkisiin ihmisiin.
No, katellaan. Joku keskusteluapukin vois olla ihan tosi jees nimittäin fiilikset asian tiimoilta välillä sellaisia että oksat pois. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeps, jotenkin tunnen itseni vähän simppeliksi kun en meinaa ihan tavallisilla hauilla löytää mitään selvästi nuorille aikuisille (n. 25-35-vuotiaat) naisille suunnattua sateenkaaritoimintaa. Nuorille löytyy kyllä, ja törmäsin monenlaisiin sukupuolijuttuihin, mutta kaipaisin jotain mikä on suurin piirtein meidän ikäisille naisille. Ihan vaan sellaista missä pääsee verkostoitumaan ja olis ihan konkreettinen vaara tutustua omanhenkisiin ihmisiin.
No, katellaan. Joku keskusteluapukin vois olla ihan tosi jees nimittäin fiilikset asian tiimoilta välillä sellaisia että oksat pois.Sitä meinasinkin, että olisi hyvä jos olisi sellainen asiaan erikoistunut kuuleva taho koska seksuaalisuus on läsnä koko ihmisen elämän eikä suinkaan ole nuorena valmis, toisin kuin oletetaan. Olettamukset taas määräävät toimintaa, kuten mielestäni Setallakin näkyy. Kaipaisin sellaista itseä vielä vanhemman ja kokeneemman ihmisen neuvoa, joka olisi tietoisempi kuin minä.
Minä en ole kokenut kuuluvani koskaan oikein mihinkään sateenkaaripiireihin, enkä koe, että ne on minun kanssani mitenkään omanhenkisiä koska eihän me olla mikään yhdenlainen joukko vaan aivan tavallisia ihmisiä jota seksuaalisuus on vain yksi osa. Netissä juttelen kyllä mielelläni. Se into, mitä näkyy muilla ja se miten he kokevat kuuluvansa "sateenkaaripiireihin" hämmentää, koska itse vierastan ja tämä taas saa sekaisin oman seksuaalisuuden kanssa että olenko esimerkiksi lesbo koska en koe yhteenkuuluvuutta niin kuin muut. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sitä meinasinkin, että olisi hyvä jos olisi sellainen asiaan erikoistunut kuuleva taho koska seksuaalisuus on läsnä koko ihmisen elämän eikä suinkaan ole nuorena valmis, toisin kuin oletetaan. Olettamukset taas määräävät toimintaa, kuten mielestäni Setallakin näkyy. Kaipaisin sellaista itseä vielä vanhemman ja kokeneemman ihmisen neuvoa, joka olisi tietoisempi kuin minä.
Minä en ole kokenut kuuluvani koskaan oikein mihinkään sateenkaaripiireihin, enkä koe, että ne on minun kanssani mitenkään omanhenkisiä koska eihän me olla mikään yhdenlainen joukko vaan aivan tavallisia ihmisiä jota seksuaalisuus on vain yksi osa. Netissä juttelen kyllä mielelläni. Se into, mitä näkyy muilla ja se miten he kokevat kuuluvansa "sateenkaaripiireihin" hämmentää, koska itse vierastan ja tämä taas saa sekaisin oman seksuaalisuuden kanssa että olenko esimerkiksi lesbo koska en koe yhteenkuuluvuutta niin kuin muut.Sillä minä laittelenkin näitä aloituksia tänne ja kyselen ihmisten mielipiteitä ja vointeja, kun haluaisin kovasti tietää miten minun 'edeltäjäni' ovat pärjänneet, miten ovat päässeet eteenpäin ja onko mitään näkemyksiä tai vinkkejä. Tiedä sitten kuinka monta valovuotta tässä on välissä, millä planeetalla tyypit nykyään elää.
Samaistun kokemukseesi jonkin verran, siis siinä mitalla että en ole varma kuulunko mihinkään näistä ennalta määritellyistä porukoista. Esimerkiksi oma tilanteeni kun on se, että olen bi-nainen joka kuitenkin etsii vain naisista tukea ja seuraa, niin ajattelin aluksi että no vaikken ole lesbo, niin funktionaalisestihan tämä menee lesbopiirien kautta, mutta sitten kun seuraa keskustelua niin asia ei olekaan niin?
Olen hämmentynyt, en seksuaalisuudestani, vaan siitä että mihin ihmiset oikein sitten haluavat minun menevän (muualle kuin suoraan manalaan tai lempoon), kun en ole kuitenkaan hetero, enkä ns. 'oikea lesbo', mutten ihan kunnon biikään kun haluan vain naisten pariin päästä enkä kelpuuta miestä. Vähiten hämmentää mikään itsessäni, pikemminkin maailma tässä hullulta vaikuttaa.
Ja kun nämä nimet, labelit, mitä ne nyt onkaan, on olemassa sitä varten että kommunikointi on helpompaa. En ole ns. normaali bi, mutta jos sanoisin olevani 'bi lesbo' se olisi loukkaavaa lesboja kohtaan mitä nyt olen ymmärtänyt, ja 'febfem' on jokin radikaalifeministien juttu joka ei minulle kuulu kun en ole separatisti enkä miesvihaaja, vaan ihan vaan naisista tykkäävä nainen. Ja lesboksi jos sanon itseäni, silloinhan olen valehteleva bi-saasta, kun kuitenkin esim. haaveilen silloin tällöin kuvitteellisista mieshahmoista ja on noita miessuhteitakin takana.
Anteeksi tämä kauhean synkkä, nyrpeä sävy tässä viestissäni. Turhauttaa vaan. Haluaisin vain löytää ihmisiä joiden kanssa vaan olla ja hengittää vapaasti. ...Olen siis ap, jos ei selvinnyt.
Meinasin kirjoittaa tähän jotain muutakin kuvailevaa mutta unohdin. No ehkä, se tulee vielä mieleen. Vaikutat siistiltä tyypiltä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sillä minä laittelenkin näitä aloituksia tänne ja kyselen ihmisten mielipiteitä ja vointeja, kun haluaisin kovasti tietää miten minun 'edeltäjäni' ovat pärjänneet, miten ovat päässeet eteenpäin ja onko mitään näkemyksiä tai vinkkejä. Tiedä sitten kuinka monta valovuotta tässä on välissä, millä planeetalla tyypit nykyään elää.

Meinasin kirjoittaa tähän jotain muutakin kuvailevaa mutta unohdin. No ehkä, se tulee vielä mieleen. Vaikutat siistiltä tyypiltä.Voit sanoa olevasi bii, sillä sehän on lähimpänä totuutta. Lesbo ei tarkoita mitään naispreferenssiä, vaan vain naisista romanttisesti ja seksuaalisesti kiinnostunutta homoseksuaalia (biologista) naista.
Kirjoituksessasi haiskahtaa, että sinulla itselläsi on työstettävää siinä, että hyväksyt itsesi biseksuaalina, muiden mielipiteillä ei tulisi olla merkitystä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voit sanoa olevasi bii, sillä sehän on lähimpänä totuutta. Lesbo ei tarkoita mitään naispreferenssiä, vaan vain naisista romanttisesti ja seksuaalisesti kiinnostunutta homoseksuaalia (biologista) naista.
Kirjoituksessasi haiskahtaa, että sinulla itselläsi on työstettävää siinä, että hyväksyt itsesi biseksuaalina, muiden mielipiteillä ei tulisi olla merkitystä.Lisään, saattaisit yllättyä, kuinka moni miehiin pettynyt biinainen haukkuu ja vähättelee wlw-naisten porukoissa säännöllisesti ja epäilyttävän kovaan ääneen miehiä. Että miehistä jauhetaan silloinkin kun heidän kanssaan ei olla ja ollaan lesbojen keskuudessa. Harvoin ihastelevat naisia erityisemmin. Kertoo jotain mieskeskeisyydestä ja ja heidän heteronormatiivisuudestaan, johon heillä on ollut ja on mahdollisuus yhteiskunnassamme.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lisään, saattaisit yllättyä, kuinka moni miehiin pettynyt biinainen haukkuu ja vähättelee wlw-naisten porukoissa säännöllisesti ja epäilyttävän kovaan ääneen miehiä. Että miehistä jauhetaan silloinkin kun heidän kanssaan ei olla ja ollaan lesbojen keskuudessa. Harvoin ihastelevat naisia erityisemmin. Kertoo jotain mieskeskeisyydestä ja ja heidän heteronormatiivisuudestaan, johon heillä on ollut ja on mahdollisuus yhteiskunnassamme.
Etsin naisporukoita ihan juuri siksi ettei tarvitsisi puhua miehistä.
Mainitsin miehet(tömyydet) nyt tässä siksi, että jos sanoo olevansa bi, niin siihen liittyy tiettyjä oletuksia jotka eivät ihan päde minuun (kuten esim. se että kaikki seura kelpaa ja kaikki on ihan sama). Osa niistä oletuksista on negatiivisia, mitä nyt olen keskustelua seurannut.
Ainoastaan halusin selkeyttää tilannettani ja kuvailla sitä, en muuta. Tavoitteeni ei ollut haukkua ketään, enkä usko niin myöskään tehneeni. En ymmärrä miten näiden esimerkkisi naisten toiminta liittyy tähän keskusteluun mitenkään.
En ole hämmentynyt biseksuaalisuudestani, vaan enemmän siitä kun en ota selvää mihin olen tervetullut ja mistä löydän sitä mitä haluan löytää. Että mihin sovin, sosiaalisessa mielessä. Haluan vain löytää porukan johon olen tervetullut, mutta joka koostuu naispuolisista vertaisista, jotka ymmärtävät näitä asioita.
Minun ihastuksista, himoista ja haaveista naisen kosketuksista voikin sitten lukea niissä muissa ketjuissa joissa jutellaan vähän positiivisemmista kuin yksinäisyydestä ja sen ratkaisuyrityksistä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sillä minä laittelenkin näitä aloituksia tänne ja kyselen ihmisten mielipiteitä ja vointeja, kun haluaisin kovasti tietää miten minun 'edeltäjäni' ovat pärjänneet, miten ovat päässeet eteenpäin ja onko mitään näkemyksiä tai vinkkejä. Tiedä sitten kuinka monta valovuotta tässä on välissä, millä planeetalla tyypit nykyään elää.
Samaistun kokemukseesi jonkin verran, siis siinä mitalla että en ole varma kuulunko mihinkään näistä ennalta määritellyistä porukoista. Esimerkiksi oma tilanteeni kun on se, että olen bi-nainen joka kuitenkin etsii vain naisista tukea ja seuraa, niin ajattelin aluksi että no vaikken ole lesbo, niin funktionaalisestihan tämä menee lesbopiirien kautta, mutta sitten kun seuraa keskustelua niin asia ei olekaan niin?
Olen hämmentynyt, en seksuaalisuudestani, vaan siitä että mihin ihmiset oikein sitten haluavat minun menevän (muualle kuin suoraan manalaan tai lempoon), kun en ole kuitenkaan hetero, enkä ns. 'oikea lesbo', mutten ihan kunnon biikään kun haluan vain naisten pariin päästä enkä kelpuuta miestä. Vähiten hämmentää mikään itsessäni, pikemminkin maailma tässä hullulta vaikuttaa.
Ja kun nämä nimet, labelit, mitä ne nyt onkaan, on olemassa sitä varten että kommunikointi on helpompaa. En ole ns. normaali bi, mutta jos sanoisin olevani 'bi lesbo' se olisi loukkaavaa lesboja kohtaan mitä nyt olen ymmärtänyt, ja 'febfem' on jokin radikaalifeministien juttu joka ei minulle kuulu kun en ole separatisti enkä miesvihaaja, vaan ihan vaan naisista tykkäävä nainen. Ja lesboksi jos sanon itseäni, silloinhan olen valehteleva bi-saasta, kun kuitenkin esim. haaveilen silloin tällöin kuvitteellisista mieshahmoista ja on noita miessuhteitakin takana.
Anteeksi tämä kauhean synkkä, nyrpeä sävy tässä viestissäni. Turhauttaa vaan. Haluaisin vain löytää ihmisiä joiden kanssa vaan olla ja hengittää vapaasti. ...Olen siis ap, jos ei selvinnyt.
Meinasin kirjoittaa tähän jotain muutakin kuvailevaa mutta unohdin. No ehkä, se tulee vielä mieleen. Vaikutat siistiltä tyypiltä.On myös tärkeää muistaa, että kun ihmiset kirjoittavat netissä niin ei voi koskaan tietää kuka ja millainen ihminen lopulta taustalla on. Moni antaa ymmärtää ja esittää olevansa jotakin mitä ei ole siksi, että sillä on enemmän painoarvoa vastaanottajalle. Siten he ohjailevat keskustelua ja saavat pahaa oloa aikaiseksi. Olen tosin nähnyt kirjastossa, miten teinit noin. 13-vuotiaat pojat trollailee täällä, että ei kannata negatiivisten kommenttien vaikuttaa itseensä. Kirjoittaja voi olla kuka vaan ja yleensä ei ole sitä mitä antaa ymmärtää olevansa.
Kenenkään seksuaalisuudesta ei voi mitään sanoa, väitti henkilö itse mitä hyvänsä. Kenelläkään se on tuskin aivan päivänselvä asia.
Minä en ihan ymmärrä, että mitä tarkoitat febfemillä ja separatisteilla, nämä eivät ole mielestäni sama asia. Separatistit ovat aivan jotakin muuta. Olen feministi, rakastan naisia ja välitän. Väkivalta koskettaa meitä naisia päivittäin. Sitä on meidän kielessä, mediassa ja yksityiselämän tasolla. Meidän oikeudet tuoda asia esiin kyseenalaistetaan, vähätellään, käytetään valtaa ja alistetaan. Meillä ei ole päätösvaltaa omaan itseemme, naiseuteemme ja siihen miten sitä tulisi kohdella vaikka näin tulisi olla.
- Anonyymi
Vaikuttaa tämän ketjun viestien perusteella, että etsit itsellesi paikkaa johon kuulua ja ehkä pelkäät syrjintää. Jos minulta kysytään, ihmiset liikkuvat ristiin rastiin eikä sellaista varsinaita absoluuttista lokeroa mihin itse kukainen asettuu varmaankaan ole. Jokaisen seksuaalisuus on myös yksityinen eikä kuulu muille. Sinulla on oikeus olla juuri sellainen ja siinä vaiheessa kuin olet. Tärkeämpää varmaan olisi, että olisi ihmisiä jotka kuuntelisivat, todellisia ystäviä?
Tunnen ihmisiä vähän kaikista kategorioista. Ystäviini mahtuu niin heteroja (tai mistä minä tiedän), kuin lesbojakin. Osa nuorena tuntemistani "lesboista", kuitenkin rakensi pitkäikäisen suhteen miehen kanssa ja itselleni taas kävi vähän päinvastoin vastoin oletuksista huolimatta.
Mietin, että on myös seksuaaliterapeutteja joilta varmaan voi saada puolueetonta näkemystä ja hyväksyntää itselle. Itsekin olen miettinyt, että onkohan jotakin seksuaali/parisuhdeneuvojaa, vaikka olen sinkku. Seksuaalisuus ja parisuhdeasiat kuitenkin mietityttävät, enkä ole koskaan oikein saanut vertaistukea omiin elämänkokemuksiin. En oikeastaan mitään tukea.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol6102514Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis4142001Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa
Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H231900JM lukkoliike
Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran191506Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe641478- 661412
- 1241223
Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."
Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka221020Pankin avajaiset
Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti16968Ammuskelua taas
Keskipohjanmaa tietää kertoa että Yläpubin hujakoilla ammuskeltu lauantain vastaisena yönä.18912